Salakkajahdissa 13.4.03             

Oli aika tehdä jotain tulevan avovesikalastuskauden hyväksi. Päätimme lähteä kokeilemaan olisiko täkysalakoita tarjolla eräässä hyväksi havaitussa pienehkössä joessa. Pari viikkoa sitten olin käynyt tarkistamassa paikan jäätilanteen ja silloin joki oli jotakuinkin jäästä vapaa. Vähän arvelutti, mahtaako salakoita vielä olla ottipaikoilla, mutta eihän se kotona istuskellessa selviä, joten kokeilemaan oli lähdettävä. Oli kova polte päästä jotain kalastushommaa touhottamaan. 

Iltapäiväaurinko lämmitti mukavasti ottipaikalle ajellessa. Täkyliippi oli takakontissa ja tarvittavat mäskitkin mukana. Olimme varsin kevyesti varustautuneita, kun tämä oli ensimmäinen täkypyyntikerta tänä keväänä ja muu täkyarsenaali oli jätetty varastoon. Heittoverkon aika olisi vasta myöhemmin salakoiden pintautuessa ja ei kylmässä kevätvedessä viitsisi liottaa myöskään hyväksihavaittua 14mm täkyverkkoa. 

Sää muuttui hiukan synkemmäksi ottipaikkaa lähestyttäessä ja muutama vesipisarakin taivaalta tipahti. Siitä emme paineita ottaneet, vaan rohkeasti kurvasimme ottipaikalle ja pikaisesti viritimme liipin kuntoon ja laitoimme sen keskelle salaisella mäskisekoituksella varustetun syöttipussin eli mäskisäkin kaloja houkuttelemaan. Sitten vain liippailemaan. Paikka oli ihan ok jäätilanteen puolesta, virta oli täysin vapaa jäisestä kahleesta. Kaloja vaan ei näkynyt missään ja vesikin oli melko sameaa, kuten tähän aikaan yleensäkin keväällä on. 

Parit ekat liipinvedot eivät antaneet mitään. Kokeiltiin eri syvyyksiltä, mutta tyhjää edelleen pyydettiin. Vaihdettiin paikkaakin, vaan ei se mitään auttanut. Hyinen vesi vaikutti melko autiolta. Yksi salakka sentään onnistuttiin bongaamaan pintavedessä uiskentelemassa. Kaveri vaikutti melko kohmeiselta ja jäykkäliikkeiseltä, vaan eipä ihme, kun vesi oli varmaan hyvin lähelle nolla-asteista. Kylmähän siellä täytyy olla, ei ole salakan elo helppoa tähän aikaan vuodesta. Syötimme salakalle mäskiä hengenpitimiksi ja jätimme kaverin palelemaan jokeen.  Pian hyväksyttiin tosiasia, että on vielä yksinkertaisesti liian aikaista pyytää täkykalaa, joten pakkasimme kamat takaisin autoon ja poistuimme paikalta. 

Painuimme läheiseen Essonbaariin kahville surkeasti epäonnistunutta kalareissua puimaan. Viime vuonna ensimmäinen salakkareissu tehtiin 23. huhtikuuta ja silloin kalaa sai mättää kilotolkulla. Nyt oli vielä reilu viikko aikaisempaa, kuin silloin ja kevät oli muutenkin useita viikkoja myöhässä viime vuoteen verrattuna. Totesimme yksissätuumin, ettei kalamiehissä mitään vikaa ollut, aika vaan ei ollut vielä riittävän kypsä tähän hommaan ja salakat ilmeisesti majailivat vielä jossain muualla, kuin siellä missä pitäisi. Sen verran suomalainen sisu kuitenkin pukkasi pintaan, että päätimme kokeilla vielä toista kalapaikkaa joka sijaitsi lähistöllä. 

Se paikka oli vieläkin kuolleemman oloinen, kuin ensimmäinen. Edes yhtä kohmeista salakkaa ei havaittu ja läheisessä koskessa köllöttävä puoli metriä paksu jäälautta vähän masensi täkypyytäjän mieltä. Liippi ammotti tyhjyyttään joka vedolla ja homma muistutti kalastusta kaivosta. Ei siinä muuta voinut, kuin pakata kamat takaisin autoon ja lähteä köröttelemään kotia kohti. Kahden tai kolmen viikon päästä voisi lähteä kokeilemaan uudestaan. Viime vuoteen verrattuna ja myöhäinen kevääntulo huomioiden, voisi vaikka arvella,  että toukokuun ensimmäisellä viikolla täkypyytäjät käyvät kuumana ja sesonki on parhaimmillaan. Ei kai tässä muu auta, kuin vartoa muutama viikko, ennenkuin salakkaa pääsee kunnolla mättämään...  Ajatuksena hyvä, mutta tuskin maltti riittää odotteluun, joten uusi toivoton reissu tehdään varmaan jo ensiviikolla siianongintareissun jälkeen.

Ile / Jari