Kolmas erä                                       

  Päivän kalareissu (28.8.2004) suuntautui taas kerran Kymijoelle. Kyseessä oli loppukesän kolmas reissu Kymille, tarkemmin sanottuna Korkeakosken soutualueelle. Kaksi aikaisempaa reissua olivat sujuneet hyvin, vaikka lohta ei vielä oltu saatu veneeseen asti. Ekalla reissulla  oltiin päästy pitelemään isoa lohta ja toisella reissulla oltiin saatu kontakti rehelliseen koskimakkaraan, joka tuntee myös nimen Salmo Gairdneri. Odotukset kalasaaliin suhteen olivat suht. korkealla, vaikka jokiveden lämpötila oli vieläkin hieman turhan korkea eli n. 17,5C. Virtaama joella oli Kymijoki onlinen mukaan reippaat 90 m/s eli vettä ja virtausta joessa riittäisi.

Mukana oli tällä kertaa minä ja Petteri. Jari T:n piti myös lähteä mukaan, mutta viime hetken työkiireet estivät hänen lähtönsä. Jari oli onneksi antanut meille lainaksi perämoottorin eli 2,2 heppaisen Suizan, joka kiidättäisi meitä hurjaa vauhtia ylävirtaan. Sen verran olin oppinut vuoden ekasta reissusta Kymille, että tällä virtaamalla perämoottori on erittäin hyvä apuväline, jos välttämättä ei halua harrastaa todellista urheilukalastusta. Sen verran rankkaa soutu ylävirtaan on 90+ m/s virtaamalla. Suurkiitos Jarille moottorin ja lohiluokan nostokoukun lainasta! 

Kotkaan saavuttiin vähän ennen yhtätoista ja kävimme Korkeakosken kalastuskievarissa suorittamassa vuokravene muodollisuudet ja samalla juotiin kupposet kahvia Kievarin aina niin miellyttävässä ilmapiirissä. Sen jälkeen tietenkin käytiin tutkimassa Salakalan tarjonta ja jotain tarviketäydennystä sieltä tarttui mukaan. 

Sitten vaan venerantaan välineitä virittelemään. Veneeseen nostettiin moottori ja vapatelineet yms. viriteltiin taisteluvalmiuteen. Rannassa myös tutkittiin uusien ottipelien uinti ja hyväksi ne havaittiin. Ei tarvinnut tehdä muuta, kuin toimittaa vaaputtimet lohien arvosteltavaksi. 

Työnjako meni silleen, että minä otin ensimmäisen soutuvuoron ja Petteri toimi konemestarina. Petteri ei ole ollut useampaan vuoteen alueella ja siksi sovittiin niin, että näytän aluksi hyväksi havaittuja ottipaikkoja ja sen sellaista alueeseen liittyvää. Susna hörähti nätisti käyntiin ja voimanpesä vei meidät hiukset hulmuten soutualueen yläreunalle. Tosiasiassa 2,2 heppainen kone jaksaa työntää soutuvenettä sellaista rivakkaa soutuvauhtia vastavirtaan, paitsi kovemmissa virtakohdissa, jossa meno hyytyy hitaaksi etenemiseksi. Kuitenkin 2,2 hv kone on ihan riittävä tähän hommaan. Ennenkaikkea pikkukone on tosi näppärä kuljetettava, kun se ei paina kuin 12kg ja mahtuu pieneen tilaan. Tosi asiallinen peli reissukalastukseen tuo kone siis on. 

Ensimmäinen lasku meni rauhallisissa merkeissä. Joelle oli majoittunut tuhatpäinen sorsajoukko, jonka touhotusta oli hauska tarkkailla soutelun lomassa. Sympaattisen näköisiä otuksia nuo repesorsat isoine räpylöineen on. 

Laskun jälkeen käytiin hakemassa autosta sinne unohtuneet eväät ja samalla vaihdettiin toiset vaaput. Lohivaapun valinta, kun on sellaista ”salatiedettä”, ettei siitä ota p*rukaan selvää. Onko se vaapun uinti vai onko se vaapun väri joka ratkaisee vai onko molemmat tekijät yhdessä vai jokin muu joka tekee vaapusta todellisen ottikoneen. Ota siitä nyt sitten selvää? Koska tiedossa ei ollut vaappua, joka tänään toimisi, niin ajateltiin kokeilla eri vaihtoehtoja joka laskulla. Moni muukin varmasti painiskelee lohivaapun valinnan kanssa. Jos jotain kiinnostaa minun mielipide lohivaapun valinnasta, niin voisin sanoa, että kannattaa käyttää hyväksi todettuja lohivaappuja ja jos väriksi valitsee mustaa, punaista, keltaista, vihreää tai niiden yhdistelmiä, niin ainakaan pahasti ei mene pieleen. 

Toinen lasku meni samoissa merkeissä, kuin ensimmäinen. Vaaputtimet saivat uiskennella rauhassa, mitä nyt muutamia pohjakontakteja oli. Soutualueen yläpäähän alkoi pikkuhiljaa kertyä pientä ruuhkaa ja ajateltiinkin tehdä seuraavasta laskusta pitkä, eli soudettaisiin aina Äpinkoukulle asti. Alueen keski- ja alaosassa, kun on yleensä selvästi väljempää, kuin ruuhkaisella Kunnarinsuoralla. Laskun merkittävämmäksi tapahtumaksi jäi ”kolari” lohen kanssa. Syystä tai toisesta kohtalaisen kokoinen lohi kävi uhittelemassa meidän veneellä. Kala posahti pintaan n. puolen metrin päässä veneen keulasta ja läpsäytti pyrstöllä melkein venettä. Kaikkea sitä näkeekin, mitähän lie ollut lohella mielessä, kun moiseen suoritukseen ryhtyi? 

Vaaput taas vaihtoon ja menoksi. Voimanpesä työnsi meidät rutiinilla ylös ja sieltä aloitettiin soutu taas kerran. Alue soudettiin tarkkaakin tarkemmin, mutta lohnakkeet vaan itsepäisesti kieltäytyivät yhteistyöstä. Ei ole helppoa lohenkalastus edes Kymijoella. Äpinkoukun tietämillä meikäläisellä alkoi olla kädet hieman hyydyksissä soutamisesta ja siksi päätettiin pitää kahvi- ja verryttelytauko. Istumalihakset kun tahtovat puutua aika pahasti soudarissa käkkimisestä. Ei ole huono idea ottaa pehmoisia persalusia mukaan soutuhommiin. 

Tauon jälkeen pidettiin pikapalaveri loppupäivän soutukuvioista. Koska kello oli jo hämmästyttävän paljon eli n. 17.00, päätettiin keskittyä loppuillaksi Kunnarin suoralle, koska ennen pimeäntuloa, ei ehdittäisi tehdä enään, kuin 2-3 laskua. On se vaan ihmeellistä, kun aika menee suorastaan lentäen näissä soutuhommissa. Päivän aikana ei kovin montaa laskua ehdi tekemään. 

Ajeltiin takaisin venerantaan ja siellä vaihdettiin paikkoja veneessä. Minä otin konemestarin & väsyttäjän tehtävät haltuun ja Petteri otti tuikitärkeän soutajan viran itsellensä. Vaaputtimet veteen ja soutu sai alkaa. Hetken soudettuamme alueen yläpäässä, alkoi tapahtua… meinaan melkoinen siimahässäkkä oli syntynyt. Kaikki kolme meidän siimaa oli kietoutunut yhteen ja puukolle tuli töitä. Voimakkaat vesipyörteet yhdistettynä sopiviin akanvirtoihin olivat saattaneet siimat sopivasti solmuun. Oli rantauduttava selvittämään siimasoppaa tai oikeastaan sitomaan uusia tapseja. Puukolla siimat poikki ja uudet tapsit tilalle. Hetken jouduttiin odottelemaan rannassa, jotta latu vapautuisi meille. 

Kohta kuitenkin päästiin taas liikenteeseen. Illan mittaan lohien pintakäyntejäkin alkoi näkymään aika runsaasti. Taitavat lohet lähteä liikkeelle, kun valon määrä vähenee veden alla tai mistä sen tietää? Kuitenkin lohien pintakäyntejä näkyi iltasella selvästi enempi, kuin päiväsaikaan ja se piti meillä tietysti intoa yllä. 

Laskun päätteeksi saatiin yksi siima pohjaan kiinni ja sen selvittelyssä meni tapsikin uusiksi. Uusi tapsi tilalle ja takaisin kohti lähtöpaikkaa. Ylhäällä jouduttiin hetki odottamaan omaa soutuvuoroa. Odoteltaessa pähkäiltiin niitä näitä ja laiteltiin kalavehkeet viimeisen päälle vireeseen. Ehdittäisiin tekemään yksi tai ehkä korkeintaan kaksi laskua ennen pimeäntuloa. Sorsatkin olivat jo painuneet yöpuulle… 

Pian päästiin aloittamaan soutu. Soutualueen yläreuna hinkattiin taas tarkkaakin tarkemmin ja seurailtiin lohien posauttelua pinnassa. Kohta saatiin maapallokontakti Kunnarin kiven särkästä, mutta ilman kalustotappioita hässäkästä selvittiin ja jatkettiin soutua. Kohta Petteri huomasi, että taitaa olla taas yksi siima pohjassa, kun toisen sivuvavan siima oli löysällä. Otin vavan käteen, kelasin siiman tiukalle ja varovasti nykäisin… Räikkä alkoi huutamaan ja huudahdin: ”Hei, täällä on kala!” Siima vaan kireälle ja samalla koitin kelata muita siimoja ylös. Homma keskeytyi, kun keskivavan räikkäkin alkoi huutamaan yhdessä toisen sivuvavan kanssa. Hemmetti sentää, onko meillä tuplatärppi? Nyt ollaan vaikeuksissa, jos kalat lähtevät eri suuntiin. Kohta kuitenkin todettiin, että kala on käynyt niputtamassa perä- ja sivusiiman yhteen. Laitoin nuo kaksi vapaa takaisin telineisiin ja koitin kelata kolmannen siima pois tieltä. Eipä onnistunut, kala oli niputtanut kaikki kolme siimaa yhteen. Mitäs nyt, hankalaa lohen väsyttely on kolmella vavalla. 

Pidin tärppisiimaa tiukalla ja samalla funtsailtiin väsytyskuviota. Siimat oli solmussa niin pahasti, että ei ole toivoa niiden selvittämisestä. Onneksi kala on kuitenkin niin lähellä siimahässäkkää, että kalaa pystyy vavalla väsyttämään. Päätettiin tehdä niin, että laitetaan kaksi ylimääräistä vapaa sojottamaan toiselle laidalle ja löysätään kelojen jarrut, jotta kelat eivät jarruta liikaa, jos kala lähtee syöksyyn. Siiten vaan väsyttelemään kalaa normaalisti yhdellä vavalla. Veneen asema suhteessa kalaan, pyritään pitämään niin, että kala pysyy vavoista vapaan laidan puolella, jotta se saadaan siitä nätisti haavittua/koukattua. 

Kalan ylösottoa myös mietittiin. Meillä kummallakaan ei ole erityisempää kokemusta nostokoukun käytöstä ja sen käyttö vähän arvelutti. Ajateltiin ottaa kala haavilla, jos se siihen suosiolla sopii, muuten yritetään koukata kala. Tietysti voisi kokeilla handtailaamista, mutta siinäkin on omat riskinsä. Meillä oli siis mukana sellainen vähän pienempi reissuhaavi, joka ei ihan lohiluokan vehje ollut. Isoa Cumminsia en ollut viitsinyt ottaa mukaan, koska se on vähän kolho vehje pienessä soudarissa. 

Meidän onneksemme ja kalan epäonneksi, lohi ei älynnyt tehdä pitkiä syöksyjä, vaan junnaili pohjassa ja hissukseen vaihtoi paikkaa aika ajoin. Kalalla on kokoa kuitenkin sen verran, ettei sitä väkisin saa pintaa. Vähän kauempana veneestä, kala käy kohta pinnassa ja sen pyrstön koon perusteella arvellaan sen olevan yli 5kg mutta alle 10 kg kala. Kalan kylki myös vilahtaa pinnassa ja harmiksemme toteamme, ettei se ole enään ihan kirkas kala, ei kuitenkaan vielä nahkajussi vaan enempikin sellainen semijussi. 

Kala on kuitenkin vielä hyvissä voimissa ja se ei suosiolla tule pintaan. No eipä se mitään, lohi väsyy varmuudella ennen meitä, mutta taustalla väijyy muisto edellisestä karvaasta karkuutuksesta. Vaan ei voi mitään, jos kalan yrittää ottaa väksin, siitä ei tule kuin sanomista. Pitelemme kalaa vain sopivan tiukalla ja venettä ohjaillaan niin, ettei ylimääräisistä siimoista pääse lisähässäkkää syntymään. 

Kohta saan kalaan käymään pinnassa ja se jo hieman näyttää kylkeä – alkaa siis jo väsymään, muttei ihan vielä ole valmis vaan sukeltaa takaisin pohjaan. Pidetään painetta päällä ja kohta kala saadaan pintaan uudestaan. Nyt se alkaa olemaan valmis. Saan kalan ohjattua lähelle venettä. Kala on sen kokoinen, että saattaa nippanappa mahtua haaviin. Päätetään kokeilla haavimista, Petteri heilauttaa haavia tyylikkäästi ja nostaa kalan veneeseen. Se on siinä, lohi hävisi pelin tällä kertaa. 

Toisiinsa sotkeutuneet siimat on varsinainen hässäkkä. Petteri leikkaa siimat poikki ja toteaa, että väsyttelit muuten lohen väärällä vavalla. Kalan suusta löytyi perävavassa ollut vaappu ja meikä oli innoissaan väsytellyt kalaa toisella sivuvalla, jonka siima oli tiukasti kietounut varsinaiseen ottipeliin. No käy se näinkin. Onneksi en ollut katkonut ylimääräisiä siimoja, siinä olisi poikennut se siima jossa kala tosiasiassa oli kiinni. Näitähän sattuu, on sitä joskus ennenkin väsytelty kaloja ”käsisiimalla”, kun on tullut katkottua väärä siima kalan niputettua kaikki releet samaan nippuun. Tuuria meillä kuitenkin oli kalan nostossa ja muutenkin koko väsytyshässäkässä. Haavin havaskin repeytyi nostossa pahasti ja senhän tietää, mitä olisi tapahtunut jos kala olisi luiskahtunut havaksen reiästä takaisin veteen, koukkujen ollessa tiukasti havaksessa. Mr Murphy taisi kuitenkin olla lomalla tällä kertaa. Vaappu oli erittäin tukevasti molemmista koukuistaan kalan suun sisällä kiinni ja vaadittiin lähes kirurgisia toimenpiteitä sen irroittamiseksi. Ei olisi lohella ollut mahdollisuuksia irroittaa vaappua omatoimisesti. Kala tärppäsi n. klo: 20.25 ja ottipelinä oli violetti Wäylä V.S.O.P.höystettynä punamustalla Rapala DT16 vaapulla. 

Alkoi päivä olla täysi ja aika hämäräkin jo on. Pastori antaa lohelle viimeisen voitelun ja lähdetään rantaan ihmettelemään kalaa. Päätetään myös lopetettaa kalastus tältä päivää. Ei olisi enään järkeä tehdä uusia tapseja ja jatkaa kalastusta. Oltiin saatu se, mitä tultiin hakemaan ja ahneella yleensä on epämiellyttävä loppu. 

Rannassa selviää, että saimme kalan lisäksi myös pienen bonuksen. Siimanipussa on meinaan yksi ylimääräinen lohivaappu ja tapsinpätkä. Jää arvoitukseksi, mistä tuo extravaappu & tapsi tuli. Todennäköisesti lohi tartutti sen meidän siimoihin pohjassa peuhatessaan tai sitten vaappu oli jonkun onnettoman kalastajan, joka oli saanut saman kalan siimansa päähän ja jos tuo lohi  sitten katkonut siiman. Tiedä häntä, ylimääräinen vaappu ei kuitenkaan lohen suussa ollut kiinni. 

Taputtelemme rannassa toisiamme selkään ja toteamme yksissä tuumin olevamme aikamoisia kalastajia. Päivän kova urakka palkittiin ja lopussa kiitos seisoi. Semijussi pantiin puntarille ja vaaka pysähtyi lukemaan 7.3kg. On se vaan hienoa saada tälläisiä kaloja. Vähän kyllä harmittelin sitä, ettei vapautettu kalaa, semijussiuden vuoksi se olisi melkein kuulunut päästää pois, mutta asianmukainen C&R toimenpide olisi ollut mission impossible tässä tilanteessa; hämärää, kiikkerä soutuvene, koukkuja siellä sun täällä ja kala erittäin tukevasti kiinni vaapussa. Ei tuon kokoista kalaa niin vain irroitella koukusta sitä vedestä nostamatta ja vielä kun lohi takuuvarmasti pyristelee vastaan koukun irroituksessa. Noh, tähän ratkaisuun päädyttiin tällä kertaa. 

Päivä oli jo tukevasti pulkassa. Kala siivottiin kuljetuskuntoon ja laitettiin jääboksiin odottamaan kotona tehtäviä jatkotoimenpiteitä. Tavarat pakattiin autoon ja lähdettiin Kalastuskievariin palauttamaan venhon avaimia ja täyttämään saalisilmoitusta. Saalispäiväkirjaan oli tähän mennessä ilmoitettu kuusi lohta tältä päivältä, joten ihan hyvä kalapäivä soutualueella oli ollut. Tänne palataan uudestaan lähiaikoina.

 Ile