Helsingin lohikisat / Kossit I

 Lohenkalastuskauden päätapahtuma, Helsingin avoimet lohenuistelun SM-kisat oli käsillä. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja kisafiilis oli korkealla. Kisoja varten oli käyty maltillisesti harjoittelemassa Espoon lohivesillä, mutta kaksi harjoittelukertaa ei ollut tuottanut tulosta. Muutenkin kalat olivat edelleen vähän hakusessa, raportit lohivesiltä kertoivat, että hiljaista on. Saalispäiväkirjassakin oli erittäin vähän merkintöjä vuodenaikaan nähden ja oikein kukaan ei tuntunut kalaa saaneen. Henkilökohtaisesti kuitenkin uskon kalaa olevan, mutta ilmeisesti sitä ei vaan ole löydetty, porukat ovat käyneet kalassa  normaalia harvemmin tai saalispäiväkirjaan ei vaan enää ilmoitella kaloja? 

Lähtökohdat olivat siis vähän heikonlaiset, mutta se ei meitä lannistanut. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen oltaisiin huomattavasti viisaampia lohitilanteen suhteen. Venekuntamme koostui jo perinteisesti samasta porukasta eli itse olin kipparina ja miehistönä oli veljeni Petteri. Nämä olivatkin meille jo viidennet lohikisat peräjälkeen ja oli siis tavallaan eräänlainen juhlakilpailu. Menestystä oli tullut kahdesta edellisestä kisasta jollain tapaa ja se loi tiettyjä menestymispaineita tälläkin kertaa. Ei kahta ilman kolmatta ja kolmas kerta toden sanoo, vai mitenkä se nyt menikään. Kahtena ensimmäisenä vuonna (-99 & -00) oli käyty kisailemassa nollatuloksella, mutta pitkäjänteinen harjoittelu tekee mestarin tai ainakin jotain sinne päin.  

Päivä 1, 27.6.2003 

Olimme hyvissä ajoin perjantaiaamuna kisakeskuksessa Helsingin Kaivopuistossa. Ennakkoon emme olleet ilmoittautuneet, joten ei kun ilmoittautumispisteeseen hoitamaan muodollisuuksia. Venekuntamme nimeksi tuli Kossit I ja joukkuekilpaan osallistuimme nimellä Kossit. Seuran muut venekunnat olivat siis Kossit II (vaikka järjestäjä nimesi venekunnan OssitII) ja Kossit III, nämä siis myöskin mukana em. joukkuekilpailussa. 

Muodollisuudet saatiin hoidettua kivuttomasti ja jäätiin odottelemaan kipparikokousta. Kipparikokous oli varsin nopeasti ohi ja lupa merelle lähtöön saatiin. Autolla pikaisesti kohti Espoota ja venesatamaa, jossa joukkueemme veneet olivat odottamassa taisteluvalmiudessa.  

Pienenä lisämausteena kutkuttavassa kisassa oli se, että olimme sopineet Timpan kanssa lohikisojen olevan myös meidän henkilökohtaisen raksi vs pelti –kisan osakilpailu. Saa nähdä meneekö homma lusikoimiseksi vai maistuuko salakka paremmalta. Tilanne ennen tätä päivää oli siis 0 – 0 em. kisassa. 

Keli oli poikkeuksellisen hyvä ja merelle oli ilo ajaa. Ilma oli puolipilvinen ja muutenkin varsin mainio. Merituulta oli ilmeisesti hiukan generoitunut, kun tuuli kävi etelästä, vaikka ennuste oli luvannut pohjoisenpuoleista tuulta. Samanlaista säätä oli luvattu koko viikonlopuksi ja arvelimme, että olisikohan kerrankin lohikisat, joissa keli olisi kolmena päivänä hyvä. Yleensä vähintään yhtenä päivänä on melkoisen kuoppainen keli, jossa kalastus on vähän ikävää. 

Saavuimme lyhyen ajon jälkeen Berggrundin kupeeseen ja aloimme pikaisesti härväämään kalustoa kuntoon. Tuota pikaa oli normaali kymmenen vavan lohenuistelusetti vedossa; 6 vapaa pikkuplaanareissa ja neljä vapaa takiloissa. Vieheinä oli täkyraksit. Houkutuslevyjä yms. laitettiin varsin maltillisesti, koska sellainen fiilis on, ettei niitä ihan joka vapaan ehkä kannata laittaa. Täkykaloina käytimme aikaisemmin mainioiksi osoittautuneita Ottotäkyjä jotka oli aamulla haettu Wobblerin pakastimesta. Kisoissa ei uskalla täkyjen suhteen riskeerata. Kello yhdentoista tietämillä oli kaikki vavat vedossa ja tärpin odottelu sai alkaa... 

Otimme suunnan kohti Palkkakuoppaa ja aloimme etsiskellä kalaparvia. Kokemus on osoittanut, että hyvän paikan (= kalaparvia alueella) löytyessä, siellä kannattaa pyöriä pitkään, vaikka koko päivä. Olimme päätelleet lohien syöntijaksojen olevan vielä varsin lyhyitä melko viileän veden takia ja silloin, kun alkaa tapahtua, on syytä olla paikalla. Varmistimme vielä selustan lorauttamalla Hennessyä veneen molemmilta laidoilta. Kyllä kunnon konu aina ihmeaineet voittaa Ahdin suosiota maanitellessa. Totesin, että vaikka oikeilla aineilla voidellaan, niin tuurintynkää pitää olla, jos tänä vuonna punnitukseen meinataan päästä. 

Isoja kalaparvia emme löytäneet kuitenkaan alueelta ja Palkkakuoppaa lähestyttäessä oli taktiikkapalaverin aika. Vailla parempaa tietoa, päätimme lähteä kohti itä- ja länsipenkan rajaamaa kanjonia, koska siellä oli kuparinen mennyt rikki pari viikkoa aikaisemmin. Miehistö alkoi torkkua veneen takapenkillä ja kippari jatkoi kruisailua kohti ottipaikkoja. Mietiskelin siinä ajellessa, että onko kauas pitkä matka ja muuta yhtä tuiki tärkeää. Pohdiskelut keskeytti ajatus, että olin unohtanut mitata veden lämpötilat. Oli aika muutenkin tarkastaa vieheet, joten päätin laskea takilalla GTM40:sen syvyyksiin. Vehje näytti sellaisia lukemia, että ei varmaan kannattaisi juurikaan yli 18m syvyyksissä kalastaa. Tai mistä sen tietää, jostain vaan on tarttunut tieto, että +8 C on jokin lohen optimilämpötilan alaraja. Pintavesi oli n. +14 – 14,5 C ja lämpötila laski melko tasaisesti aina kolmeenkymmeneen metriin, jossa lämpötila oli n. + 5 C. Kyllä pitäisi lämpöjen olla lohelle melko suotuisia. Lämpöanalyysin perusteella odotukset olivat siis edelleen korkealla.  

Tarkistin takila- ja plaanarivieheet siinä samalla. Takilaa laskiessa tein perusvirheen ja onnistuin laukaisemaan toisen takilasiiman, alemman tottakai ja eikun vehkeet uudestaan ylös ja taas alas. No sitä sattuu. Takilaa laskiessa alkoi tapahtua. Kuulan ollessa 43 ft ihmettelin, että mitä tapahtuu, kun jokin pärskii vettä veneen takaoikealla. Ensin luulin, että lohi käy aivan pinnasta pikkukalaa popsimassa ja siinä sivussa posauttelee pintakalvossa. Vaan kala olikin kiinni ylemmässä takilasiimassa, en ollut ehtinyt laittaa räikkää siitä päälle, kun olin vielä takilaa laskemassa ja sen vuoksi en heti tajunnut tilannetta. Tarkoitus oli pistää takila siis 45 jalkaan eli n. 15 metriin ja kala nappasi takilan ollessa melkein tuossa syvyydessä. Aikaisemminkin on havaittu, että takilan nostaminen/laskeminen saattaa laukaista lohen syönnin, joten välillä voisi olla ihan fiksua veivailla takilaa ylös ja alas ihan houkutusmielessä. Hyvä homma tilanne on päällä, kalaa väsytellessä pirautin vielä Kossit III venekunnalle joka oli aika lähellä veneen perässä ja sanoin, etteivät tulisi kovin lähelle jos kala vaikka innostuu syöksymään. Ensivaikutelman perusteella kala ei kovin iso ole, harvemmin isommat lohet hyppivät pinnassa. Kala vaan ei halunnut suosiolla tulla veneen lähelle. Virtaa siinä oli kuin pienessä kylässä. Lopulta kala saatiin veneen vierelle ja siinä se teki vielä kolme rivakkaa syöksyä syvyyksiin, ennekuin antautui haavittavaksi. 

Kala saatiin onnellisesti pussiin ja pikaisesti todettiin sen olevan mitta- ja kilpailukala, vaikka alkuun meritaimeneksi sitä epäilimme rivakan käytöksen perusteella. Digivaaka antoi alustavat lukemat 2,5 – 3,2 kg ja pituutta oli Stanleyn mukaan 67cm. Hyvä homma, punnitukseen päästään ja kisan tavoite on saavutettu vaikkakin melko pienellä lohella. Onnittelimme toisiamme suorituksesta ja ilo veneessä oli käsin kosketeltavaa. Lohi on kuitenkin aina lohi, vaikka pieni olisikin. Nythän oli legendan mukaan vielä huono lohivuosi, joten totesimme suorituksen olevan ihan hyvä ja ainakin meille riittävä. Kala otti siis n. klo 13:00 ja se edelleen vahvisti aikasempien kokemusten perusteella saamaani käsitystä siitä, että kuuma ottiaika lohelle on n. klo: 9.00 – 13.00.  

Pikaiset tiedoitukset kalasta joukkuetovereille ja vavat uudestaan pyyntiin, onhan kisa päällä ja peliaikaa ei pidä menettää. Härväilyn jälkeen maltilliset kaatoryypyt Ahtikonusta ja sikarit suupieliin käryämään. Perinteet velvoittavat kunnioittamaan saalista asianmukaisilla rituaaleilla. Myös piikkipaikan ottaminen jäsentenvälisessä raksi vs pelti –kisassa veti suupieliä ylöspäin. Ensimmäinen erävoitto saattaisi olla kotona auringon laskiessa mailleen.  

Nyt olikin loppupäivän taktiikka selvä. Tälle alueelle jäädään pyörimään loppupäiväksi. Missä on yksi lohi, on siellä todennäköisesti useampikin. Kohta arveltiin lähistöllä pyörivän veneen myös saavan kalan, kun niin iloista karjahtelua sieltä kuului ja ukot näyttivät veneessä touhuilevan siihen malliin, että jotain kalaäksöniä on käsillä. Venekunta oli meille tuntematon ja tilanne jäi sinänsä arvailujen varaan. Toivottavasti saivat komean lohen. 

Kohta olikin jo aika vaihtaa täkykalat. Uistelemaan oltiin päästy yhdentoista jälkeen ja mielestäni ei kannata vetää samoila täyillä neljää tuntia pitempään, vaikkakin vesi oli melko viileää, joka edistää täkykalan säilyvyyttä. Kaivettiin siis venepakastimesta uudet syöttikalat ja rutiinilla laitettiin salakat uimasille. Kaikki menikin suunnitelmien mukaan, kunnes toista takilaa laskettaessa Mr Murphy puuttui peliin. Takilavaijeri katkesi ja kuula teki loppullisen sukelluksen Suomenlahden syvyyksiin. Voihan kettu, kisakalusto oli vakavasti rampautettu. Varakuulaa ja korjaussarjaa ei tietenkään ollut mukana. Kotoa löytyisi kyllä pieni 4kg kuula, mutta kuulan ripustussarjaa ei varmuudella tiedetty varastossa olevan. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin vaihtaa kahteen ylimääräiseksi jääneeseen takilavapaan muut systeemit ja toivoa Wobblerin kisamyymälästä löytyvän tarvittavat osat takilan ehjäämiseksi. Vaijeririkon syynä oli ilmeisesti siimanvapauttimen aiheuttama kuluma vaijerissa, joka lopulta koitui kohtalokkaaksi. Tarkistakaapa kaikki takilavaijerit säännöllisesti, jos käytätte noita vaijeriin kiinnitettäviä pikahakoja siimanlaukaisijoissa. Näyttävät syövän vaijeria aika paljon. Asiaa myös auttaa se, että siimoja ei vavalla lauota veneestä käsin, vaan takilat veivataan tarvittaessa ylös ja siimat vapautetaan manuaalisesti laukaisimista. Eipä tuota lyijyä ole yhtään tarvetta kylvää Suomenlahden pohjaan. Onhan se pahemman luokan ympäristömyrkky. 

Uistelua jatkettiin yhden takilan voimin edelleen samalla alueella. Havaittiin, ettei kalaparvia juurikaan löytynyt ottialueelta, mutta siitä huolimatta sitkeästi pyörittiin alueella. Iltapäivän lähetessä loppuaan, päätettiin lähteä uistelemaan itäpenkkaa pitkin kohti rantaa. Kohta olisi kuitenkin pakko nostaa vermeet ylös ja lähteä punnitukseen klo: hyvissä ajoin. Ei ollut varaa ottaa sitä riskiä, että myöhästyttäisiin punnituksesta. Siihen menee kuitenkin aikaa, kun vermeet nostetaan ylös, ajetaan kotisatamaan ja sieltä karautetaan autolla kisakeskukseen. 

Klo: 17.00 oli tämä päivä pulkassa kalastuksen osalta. Joukkueen muille jäsenille soiteltiin ja kuultiin, että tämän päivän menestys oli yksinomaan meidän varassa. Huomenna on kuitenkin päivä uusi ja tyhjänvetotunnit saattavat tulla muiltakin täyteen. 

Kisakeskukseen ehdittiin hyvissä ajoin. Wobblerista löytyi onneksi uusi 6kg takilankuula & -korjaussarja, joten huomenna olisi varustus taas kunnossa. Hyvä näin, tasoitusta ei olisi varaa antaa tiukkaakin tiukemmassa kilpailussa. Täkyhuoltoakin täydennettiin vielä neljällä pussilla Ottoja, ties vaikka huomenissa olisi hurja syönti ja täkyjä kuluisi odotettua enemmän. Myös saalis saatiin onnelisesti puntarille ja siellä valehtelematon vaaka osoitti lukemia 2,7 kg ja rapiat. Lohia ei kovin paljoa näyttänyt olevan saatu, arveltiin, että 20-30 kalaa oli tuotu punnitukseen. Siis selvästi normaalivuotta vähemmän. Meidän kala taisi olla päivän pienin. Onneksi kukaan kanssakilpailija ei ollut päässyt tavoittamattomaan johtoasemaan. Huomenna olisi hyvä jatkaa kisailua. Nyt vaan kotiin vielä takilaa korjaamaan ja lohta siivoamaan, sitten pikaisesti unten maille. Rankka kisapäivä vaatii veronsa ja jokainen nukkumatunti on kotiinpäin. Sovittii, että herätään huomisaamuna kello viisi ja suoriudutaan sitten pikapuoliin merelle. 

Päivä 2, 28.6.2003

 Yllättävän pirteästi heräsin aamulla ja pikaisesti olin valmis lähtemään merelle. Tyytyväisenä huomasin, ettei eilispäivän auringonpaiste ollut polttanut kovin pahasti ihoa. Reipas lohimiehen punoitus vaan oli iholla. Hakumieskin saapui ajoissa paikalle ja satamaan ajellessa mietittiin päivän taktiikkaa. Minä kannatin menoa eilisille ottipaikoille, kun ei ollut oikein tietoa paremmastakaan, mutta olin havaitsevivani, ettei samojen paikkojen hinkkaaminen miellyttänyt miehistöä. Päätettiin siirtää taktitointi siihen, kunnes ollaan Berggrundilla, jos vaikka oltaisiin silloin viisaampia. 

Satamasta päästiin pikaisesti liikkeelle ja kohta raikas meri-ilma puhalsi viimeisetkin unihiekan rippeet silmistä pois. Keli oli edelleen varsin mainio, tuulta ei ollut nimeksikään ja näytti siltä, että hyvä kalapäivä oli tiedossa. Ajaessa ihmettelin kaikuluotaimen antamia kummallisia syvyyslukemia. Pysäytin veneen pientä huoltotaukoa varten. Pikainen tutkiskelu osoitti, että kaikuantura oli nyrjähtänyt pois oikeasta asemastaan. Antura ojennukseen ja taas mentiin, nyt kaiku näyttikin onneksi järkeviä lukemia.  

Vajaan puolentunnin ajon jälkeen oltiin Espoon edustalla Berggrundin tasalla. Päätettiin jatkaa siitä vielä Nimettömälle, olihan tässä kelissä mukava körötellä pitkä matka sinne. Matkalla mietin, että miksi mennä merta edemmäs kalaan, mutta en protestoinut asiaa sen enempää ja olisihan Nimettömällä taas vaihteeksi kiva käydä. Edellisestä reissusta sinne taisi olla jo pari viikkoa aikaa. Silloin siellä oli ollut hiljaista, mutta arvelin tilanteen muuttuneen. 

Universaalin ajan tikittäessä kolmen vartin verran etiäpäin lähtöhetkestä, saavuimme Nimettömän länsipenkalle. Tuttu näky edellisiltä kisavuosilta oli nimettömällä odottamassa. Isoveli oli valvomassa meitä lohenuistelijoita, merivartioston ”Tavi” oli siellä taas parkissa. On se hyvä, ettei olla ihan oman onnen nojassa. Vartiolaivan tummanpuhuvan siluetin häämöttäessä taustalla, viritimme pyynnöt veteen. Kuvio oli sama, kuin eilen paitsi, että laitoin erään salaisen aseen pyyntiin. Siitä joskus myöhemmin lisää jos tehokkaaksi osoittautuu. 

Uistelimme pitkin penkan reunaa kohti alueen itäpuolen patteja. Kalaparvet olivat taas hukassa ja kaiku löysi vain pieniä parventynkiä. On se vaan ihme, missä isommat kalaparvet luuhaavat. Ei kai silakat enään voi olla rantojen tuntumassa kutuhommissa? Kohta havaitsimme Kossit II –venekunnan myös olevan tonteilla. Kaverit olivat lähteneet meitä reilusti aikaisemmin liikenteeseen ja olivat hyvän aikaa ehtineet kalastaa. Täytyy myöntää, että kisa-asenne oli heillä kohdallaan. Aikainen lintu madon nappaa tai siis tässä tapauksessa kalan - toivottavasti... 

Pyöräyteltiin pattien luona tutut kahdeksikot ja pistin merkille, että 15m patin luota löytyi taas pohjasta ”iso kalaparvi”. Tosin kyseessä ei voi olla oikea kalaparvi, kun se on aina samassa paikassa. Olisikohan virtausten tuomaa lietettä, sinilevän jäännöksiä tms. möhnää mitä merenpohjassa olla voi. Miehistön taas torkkuessa takapenkillä, jatkoin alueen haravoimista. Mitään erityisen mielenkiintoista ei sieltä löytynyt ja lähdin köröttelemään kohti pohjoista pitkin Nimettömän länsipuolisia penkkoja. Kossit III myös ilmestyi kuvioihin ja oltiin siis samalla alueella koko konkkaronkka. Ehkäpä joku äkkinäinen lohi pyytöihimme erehtyisi ja veisi meitä kohti joukkukisan voittoa. 

Penkkaa pitkin kohti pohjoista ajellessamme manailin hiljaa mielessäni sitä, ettei mukamas ollut aikaa pyytää silakoita täkykaloiksi. Olisihan silakka se oikea luonnollinen syötti lohelle. Vielä parempi jos kilohaileja saisi syöteiksi. No aina ei kaikkea ehdi, joten tyytyminen oli täkysalakoihin, jotka ovat kyllä ihan toimiviksi osoittautuneet ja onhan salakka varsin napakka kala raksiin viritettäväksi. Silakka tai kilohaili melkoisen pehmoisena kalana on vähän hankalampi tapaus. 

Täkyjä tarkistettiin säännöllisesti ja syötiti vaihdettiin tuoreisiin säädetyn ajan jälkeen. Lohia vaan ei kuulunut eikä näkynyt. Jotain pitäisi keksiä. Päätin siinä vaiheessa, että lähdemme kohti kasuunin legendaarisia ottipaikkoja. Siellä voitaisiin urheilla laivojen seassa, no tähän aikaan ei matkustajalaivaliikenne onneksi ole kovin vilkasta. Kasuunilla on ihan oma paikkansa ottipaikkojen joukossa meikäläisen ajatusmaailmassa. Sieltä kun olen ensimmäisen uistelulohen saanut. Kasuunilla en edes ole käynyt uistelemassa kahteen – kolmeen vuoteen häiritsevän laivaliikenteen takia. 

Jonkin aikaa kohti Kasuunia uistellessa, huomasin tuulen muuttuneen melko navakaksi. Kyseessä oli maatuuli, joka ei yleensä pahaa aaltoa nosta ja en huolestunut siitä sen enempää. Siinähän tuuli siimoja vinguttelisi. Puolen tunnin päästä tilanne oli jo muuttunut sellaiseksi, että vene kulki jo melkoista kylkimyyryä sivutuuleen ajettaessa. Oli siis suunnitelman muutoksen aika taas kerran. Suunta suoraan kohti itäpenkkaa ja sieltä sitten myötäisessä kasuunille, jos tuuli ei enään tästä ylly. 

Niin vain taas kerran kävi, että keli vaan muuttui pahemmaksi koko ajan. Aalto kasvoi jo sellaisiin mittoihin, että kalastus ei ollut enää mukavaa. Klo: 13.00 tetiin päätös, että Berggrundille on suunnattava ja sieltä sitten kohti rantaa. Kolme tuntia jyskyteltiin vasta-aaltoon, joka oli jo melkoisen korkeaa. Tuuli vaan ei yhtään osoittanut laantumisen merkkejä ja pian saatiin vielä kunnon vesisadekin niskaan. Tämä on taas tätä, olosuhteita vastaan taistelua. Veneen keikkumisen ja kovan tuulen takia ei edes jaksanut tarkistaa vieheitä kovin usein, nopeuden hallintakin alkoi olla jo hankalaa. Näytti siltä, että kisojen tuuliraja olisi ylittynyt ja odoteltiinkin järjestäjiltä ilmoitusta kisan keskeytyksestä, mutta sitä ei vaan kuulunut. Vähän ihmeteltiin, miksei kisoja keskeytetty vaikka keli oli erittäin hankala. Pienillä veneillä liikenteessä olevat olivat varmaan helisemässä. Toivonkin kisajärjestäjille rohkeutta keskeyttää kisa tälläisissä tilanteissa.  

Lohenkalastajan pahin vihollinen eli kova tuuli siis alkoi lyödä kapuloita rattaisiin. Oltiinhan tässä jo ehdittykin nauttia puoli päivää hienosta kelistä. Kaveritkin soittelivat, että lähtevät kohti rantaa ikävän kelin vuoksi. Molemmat venekunnat olivat saaneet nokkikset, joten ei päivä ihan tyhjänvetoa heillä ollut. 

Eihän säälle mitään voi ja silloin voi vain sopeutua olosuhteisiin tai lähteä pois vesiltä. Valittiin ensimmäinen vaihtoehto eli jatkettiin riekkumista aallokossa. oli siinä järkeä tai ei. Jos kisat ei olisi päällä, niin olisin lähtenyt takaisin rantaan jo pari tuntia sitten. Muutkin veneet näyttivät suuntaavan rantaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hatunnosto sitkeästä yrityksestä heille. Ei käynyt kateeksi vierellä uistelevia matalalaitaisia avoveneitä, jotka näyttivät keulasta hörppivän vettä sisään vähän väliä. Toivottavasti heillä itsetyhjennys & pilssipumput toimivat. Sharkissa oli sinänsä vallan turvallinen olo, kun vettä ei tullut nimeksikään keulasta. Keikutti vaan niin vietävästi, ettei ollut kovin hauskaa. 

Saavuttaessamme Berggrundin, päätimme nostaa vehkeet ylös ja lähteä pois. Päivä oli niin pitkällä, ettei tehokasta kalastusaikaa hirveästi olisikaan enään jäljellä. Kalavehkeet ylös ja pois mereltä. Yllättäen keli näytti selkenevän ja tyyntyvän, kun kaikki siimat olivat ylhäällä. Taivas alkoi kirkastua ja vesisade loppui. Aaltokin alkoi näyttää pienemmältä. Ehkä rannikon läheisyys vaan aiheutti sen, ettei aalto päässyt kasvamaan. Oli miten oli, enään ei ollut järkeä kalastusta, kun tehokasta peliaikaa oli varsin vähän jäljellä. Rantaa kohti vaan ja kisakeskukseen tilannetta ihmettelemään. 

Punnitukseen tuotiinkin varsin komeita kaloja. 15kg näytti menevän rikki kolmeen kertaan ja kalaa oli muutenkin suht. paljon puntarilla. Lauantai taisi olla paras kalapäivä tähän mennessä. Onnittelut kaikille lohien pyytäjille. Kilpailun järjestäjä myös ilmoitti, että huomennakin saadaan lähteä merelle. Tiimin kesken pidettiin pikapalaveri ja päätettiin, että periksi ei anneta ja huomenissa lähdetään entistä aikaisemmin merelle. Lähdettiin pikaisesti punnitustilaisuuden päätyttyä kotiin nukkumaan, jotta aamulla olisi voimia herätä neljän kieppeillä. Onneksi tänään ei ollut mitään erityistä toimitettavaa iltasella, joten pääsisi vähän eilistä helpommalla. 

Päivä 3, 29.6.2003 

Herätys neljältä aamulla. Kupillinen mokkaa kitusiin ja menoksi. Viimeinen kisarypistys edessä. Toivottavasti keli on tyyntynyt yöllä. Satamaan päästiin viiden kieppeillä. Kossit II oli myös merelle lähdössä ja pääsivätkin vähän ennen meitä liikkeelle.  

Päivän suunnitelma oli mennä lähimmille lohipaikoille eli Berggrundille kalastusajan maksimoimiseksi. Tuuli oli selkeästi tyyntynyt eilisestä, mutta ei keli ei ollut kovin mukava. Aaltoa oli riittävästi, mutta onneksi se oli selvästi loivempaa, kuin eilen ja kalastus oli mahdollista. 

Välineet taas pikaisesti pyyntiin. Harmeja vaan oli taas tiedossa toisessa takilassa. Vaijeri oli yhdestä kohtaa katkeamassa, pari säiettä oli siitä jo poikki. Tilanteelle ei kuitenkaan voinut mitään ja laskin takilan vain pyyntiin ja toivoin parasta. Tämä ei siis ollut sama takila joka oli perjantaina korjattu. Voisi olla ihan viisasta vaihtaa molempiin uudet vaijerit. Vaurioitunut vaijeri nyt joka tapauksessa joutuu lyhennettäväksi. 

Berggrundilta löytyi mukavasti kalaparvia ja tilanne vaikutti ihan lupaavalta. Kalastettiin tunti ja toinenkin. Lohet vaikuttivat yhteistyökyvyttömiltä tai sitten niitä ei vain ollut alueella. Aalto oli taas kasvamaan päin ja uistelu alkoi olla järkevää vain myötäiseen tai vastaiseen vedettäessä. Sivutuulessa vene keikkui ja sorti niin pahasti, että suunnanpito oli vaikeaa. 

Jossain välissä Kossit II raportoi kalatärpistä, josta jäi todisteeksi räjähtänyt täkykala. Harmi, ettei se kala jäänyt kiinni. Tärppi kuitenkin nosti kalastusfiiliksiä. Kalaa on alueella ja se on antaa toivoa lohitärpistä. Kilpailussa periksi ei saa antaa ja yritettävä on viimeiseen asti. Lohen tärppi tapahtuu melkein aina silloin, kun sitä vähiten odottaa ja toivoa on niin kauan, kun yksikin siima on vedessä. 

Tuuli ei aamupäivän kuluessa osoittanut yhtään tyyntymisen merkkejä. Suunnitelmat taas uusiksi ja uisteltiin ensin hyvän aikaa kohti vasta-aaltoa ja sen jälkeen viimeinen repäisy myötätuuleen, jolloin raksitkin ehkä pyytävät paremmin. Kartta kertoi, että järkevin vetosuunta olisi kohti palkkakuoppaa. Näin voitaisiin vetää pitkä siivu mukavasti sivumyötäisessä ja kopaista muutamat matkalle osuvat patit. 

Kipparilla alkoi vatsakin taas kenkkuilemaan ja alkoi olla sellainen tilanne, että hätä ei lue lakia. Jossain vaiheessa jo jouduin harkitsemaan ison asian tekemistä ämpäriin, mikä ei avoveneessä ja korkeassa aallokossa olisi kovin mieltä ylentävä kokemus. No siihen tilanteeseen ei onneksi jouduttu, mutta loppupäivä oli kuitenkin melkoista tuskailua… 

Kaikki kuitenkin päättyy aikanaan. Niin myös nämä kisat. Kovasta yrityksestä huolimatta saaliimme jäi perjantaipäivän pikkuloheen. Kalavehkeet oli viimein nostettava pois vedestä ja hyväksyttävä tosiasia, että rantaan on lähdettävä. Reippaassa sivuaallossa oli onneksi suhteellisen mukava posotella satamaan. Oli hieman haikea olo, tätä tapahtumaa oli suunniteltu pitkään ja hartaasti. Nyt se oli ohi ja jjäljellä vain prikan palauttaminen kisakeskukseen ja viimeisen päivän punnituksen katsominen. 

Kisakeskuksessa oli punnitus jo lähes lopuillaan sinne saapuessamme. Ilmeisesti kovin paljoa kalaa ei sunnuntaina ollut tullut, mutta sillä ei oikeastaan ollut meille mitään merkitystä. Meidän tuloksella ei kisan kärkeen ollut asiaa. Väsyttikin tosi paljon ja kovin paljoa mielenkiintoa ei ollut seurata kisan lopettajaisia. Lähdettiin melko pian kotia kohti toipumaan rankan viikonlopun rasituksista.  

Kaikenkaikkiaan kisat olivat taas mukava kokemus ja etukäteen asetettu tulostavoitekin saavutettiin. Kiitokset SLU:lle kisojen järjestämisestä ja onnittelut kisojen voittajille. Palataan taas ensi vuonna asiaan. Nyt on aika tehdä lyhyt irtiotto kalastuksesta. Lohen perään taas lähdetään, kunhan tästä on toivuttu. Kisat vahvistivat epäilykseni siitä, että alueella kyllä on kalaa ja kalaan kannattaa mennä. 

Ile 

ps. Joukkuekisan sääntöjen kertaus voisi olla paikallaan Kossit II & III venekunnille. Vaikuttaa siltä, että oppi ei ole kahden kisan aikana mennyt perille. 

pps. Nokkis muuten EI ole kilpailukala.

--------------------------------------------------------------------------

Kossit II Huomauttaa! Ei myöskään suuret silakat kelpaa joulukaloiksi..  MUTTA ensi vuonna on kuvio toinen. Järjestys vaihtuu varmasti. Vapise Kossit I.

Kuvat ilmestyvät kunhan kamera palaa takaisin Euroopan rundilta. Jäi pahus kuvat lataamatta koneeseen..

/ylläpito, Jari