|
Vetouistelukausi alkaa olemaan käsillä ja
pakastimessa ei ole muuta kuin valo. Mitä tehdä, täkykaloja olisi
pikaisesti saatava? Puhelinpalaverin jälkeen lähes täysimääräinen
Kossiryhmä (pl. jossain etelässä vetelehtivä puheenjohtaja) päätti
suunnata kohti läntisen uudenmaan salakka-apajia työpäivän jälkeen.
Odotukset olivat korkealla, koska viime
vuonna mätettiin paikasta kilotolkulla salakkaa. Vähän hirvitti,
joutuisko sitä vielä investoimaan isompaan pakastimeen tämän
reissun jälkeen, mutta mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi?
Paikka vaikutti varsin lupaavalta. Kalojen
pintakäyntejä näkyi jonkun verran ja olosuhteetkin olivat varsin
leppoisat. Lämmintä oli ja aurinko paistoi. Pikaisesti viriteltiin
liipit kuntoon ja laittettiin mäskisäkkeihin salaista syöttiainetta. Välineet oli tuota pikaa
kunnossa ja eikun kalastamaan.
Ensin koitettiin vanhasta tutusta
ottipaikasta erään kiven vierestä. Liipit veteen, hetken odotus ja
liippi ylös. Parin tyhjän vedon jälkeen muutama pienehkö salakka
tulikin. Päätettiin yksissä tuumin lahjoittaa kalat Jarille,
Saimaalla niillä varmaan pärjäisi. Itse olin asettanut salakalle
12cm alamitan ja sen pienempiä en ottaisi. Muutama veto lisää ja
joitakin salakoita tuli taas. Vähän on nihkeää tämä kalantulo. Muutama tyhjä veto ja sitten
tuli kalaa vähän enempi, oli vaan väärän merkkistä eli särkeä.
Särkeä emme kelpuuta täkykaloiksi, nostelimme niitä kuitenkin pois
vedestä hoitokalastuksen nimissä.
Jari kypsähti kohta tähän paikkaan ja
siirtyi toiseen paikkaan jatkamaan liippausharjoituksia. Me jäätiin
Timpan kanssa jatkamaan vielä samaan paikkaan, vaikka vähän
huonolta näytti. Yleensä kun särkeä alkaa tulemaan, niin salakat
kaikkoavat johonkin muualle. Ilmeisesti isommat särjet pelottavat
salakat pois tms. Jari kuului tempovan hirveitä määriä ahventa,
kolmipiikkiä ja särkeä vähän matkan päästä. Salakat olivat
sielläkin kortilla. Jotain oli pielessä, salakkaa vaan ei tullut
entiseen malliin.
Vaihdettiin paikkaa, mutta laihoin tuloksin.
Jokusia kuoreita tuli, mutta ei salakkaa. No ei sitten, paikka vaan
vaihtoon. Kokeiltiin vielä muutamasta eri paikasta, mutta olivat särkien
kansoittamia. Eihän siinä muu auttanut, kuin mennä takaisin
aloituspaikkaan ja yrittää uudelleen. Jokunen mitantäyttävä
salakka siitä tulikin, mutta sitten tyrehtyi. Kohta kuului räsähdys
ja kevyttä manausta Jarin toimipisteestä. Liipin varsi oli katkennut!
Hento onkivavan tyvi ei kestänyt Jarin hurjaakin hurjempaa kalanmättöä
ja oli sitten päättänyt katketa. Vaikeata on kun vehkeetkään ei
kestä. Ei voi mitään, tekevälle sattuu.
Pikaisen tilannearvion perusteella totesimme
jotain olevan nyt vialla, kun ei salakkaa tule. Joitain vetoja vielä
tehtiin ehjällä liipillä, mutta tulos oli edelleen huono. Kalaa
tuli, mutta ei salakkaa. Päätettiin sitten lähteä kokonaan toiseen
paikkaan kokeilemaan. Erään kosken alussuvannosta oli salakkaa
aikaisemmin tullut ja suunnattiin siis sinne.
Vartin ajomatkan jälkeen oltiin koskella.
Heti koittamaan vanhaa tuttua ottipaikkaa. Liippi veteen ja hetken
kuluttua ylös. Kovin oli raskaan oloinen, jotain siellä oli. Saalis
oli taas tietenkin kaikkea muuta kuin salakkaa. Liipin pohjalla möllötti
kasa särkiä. lahnoja sekä säyneitä. Meni homma täälläkin
hoitokalastuksen puolelle… Mätettiin täältäkin muutama kilo särkikalaa
pois vedestä ja lähdettiin sitten koittamaan suvannon toiselle
puolelle. Sieltä saatiin sentään kaksi salakkaa, ennen kuin säyneet
& särjet saapuivat paikalle. Ei ei ei, nyt tämä homma ei mene
lainkaan suunnitelmien mukaan. Tuumattiin siinä, ettei ole järkeä täällä
kalastaa. Hoitokalastukseen voitaisiin keskittyä joskus toiste.
Laitetaan kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdetään ajelemaan kotia
kohti.
Kotimatkalla kuitenkin päätettiin kokeilla
vielä erästä pientä jokea matkan varrella. Auto parkkiin ja kevyt
rymyäminen liipin kanssa erään kesantopellon (Espoo mukamas
kaupunki) poikki joelle. Joki
oli sellainen pari metriä suht. vuolasvirtainen tai ehkä puro olisi
oikeampi nimi sille? Koitettiin ensin liipata virtakohdasta, mutta
sieltä ei tullut mitään. Läheisen sillan alla näkyi jotain
kalojen pintomisia ja sinne siis kokeilemaan. No eipä sieltäkään
salakkaa tullut, kalaa oli mutta se oli sellaista 5cm pitkää
pikkuappuraa ja kolmipiikejä. Salakoista ei tietoakaan. Koitettiin
vielä kolmesta tai neljästä kohtaa joen varrelta, mutta tulos oli
yhtä huono. Ei tästä nyt mitään tule. Kamat kasaan lähdetään
kotiin.
Kaikesta huolimatta mentiin katsomaan
kuitenkin vielä eräs mahdollinen salakkapaikka. Takki oli kuitenkin
niin tyhjä illan touhottamisen jälkeen, että ei edes yritetty pyytää
sieltä mitään. Käytiin vain katsastamassa paikka tulevaisuutta
silmälläpitäen. Suht. hiljaista vaan oli sielläkin. Yksi salakka
kuitenkin onnistuttiin bongaamaan, joten oli niitä siellä. Vaan
uikoot rauhassa tällä kertaa, me lähdettiin kotiin pakkaamaan
muhkeaa salakkasaalista. Neljä salakkaa onkin äkkiä pakattu ja
pakastettu. Se hyöty vähäisestä kalamäärästä oli, ettei kotona
alkanut tuoksahtamaan kalanjalostustehtaalta…
Iltasella mietiskelin, että oliko tämä
vaivan arvoista? Ajoa varmaan joku 100km, usean tunnin uurastus neljän
salakan tähden. Ehkä helpommalla pääsisi jos kävisi kaupasta
noita mainioita Ottotäkyjä ostamassa, mutta sitten jäisi nämäkin
käytännön opetukset saamatta kalastuksesta.
Ile
|
