Tarinaa Sharkista

Sähköpostilaatikkoon saapuneiden lukuisten kyselyjen takia päätin vääntää vähän juttua veneestäni. Tarinasta tuli yllättävän pitkä ja jos tuntuu tylsältä lukea yli 160 merkkiä pitkiä juttuja, kannattaa lopettaa tähän ja siirtyä surffailemaan muualle tällä sivustolla.

Juttuun tulee lisää kuvia myöhemmin, jahka veneen yltä kuoritaan talvipeitteet pois ja venho pääsee omaan elementtiinsä.

Hankinnan taustoja 

Ensi kerran törmäsin nykyiseen venekalustooni Helsingin venemessuilla vuonna 2000. Messut  taisivatkin olla venemallin ensiesittely. Silverin osaston ohi tallustellessa katseeni kiinnittyi uuteen malliin, jonka ulkoinen olemus miellytti silmää. Jyhkeän oloinen avovene, jossa kerrankin riittävä laitakorkeus ja vakiona rosterikaiteet joihin kalastusvermeet saisi näppärästi kiinnitettyä ilman tavatonta modifiointiurakkaa. Kaikin puolin varsin muikean oloinen avovene. Ajattelinkin silloin, että tuollaisen voisin hankkia, jos avovenettä olisin ostamassa.  

Asia kuitenkin unohtui pikaisesti, kun elin silloin vielä veneaddiktion vaihetta 3 – uuden veneen pitää olla isompi, mukavampi, kauniimpi ja tehokkaampi, kuin edeltäjänsä ja tottakai kunnollisella kajuutalla varustettu ”lohenuisteluristeilijä”. Sellaisella kelpaisi kalastaa kelissä kuin kelissä. Istuskella kajuutan lämmössä ja hörppiä kaffetta tärppiä odotellessa. Olinkin hankkinut edellisenä syksynä Bayliner 2159 Trophyn joka silloisessa ajatusmaailmassani edusti melko täydellistä uistelulavettia. Avoveneelle aika ei vielä silloin ollut kypsä ja ajatukseni pyörivät Trophyn varustelussa. 

Kalastuskausi 2000 osoitti kuitenkin, ettei Trophy ollutkaan sellainen unelma, kuin olin ajatellut. Mukava peli kylläkin ja ihan mainiosti lohenuisteluun ja retkiveneilyyn soveltuva. Ajo-ominaisuudetkin olivat kohtuu hyvät, kuten jenkkiveneissä yleensäkin on. Mutta kielteisiäkin piirteitä siinä oli. Painon ja suuren tuulipinnan takia se oli esim. jokseenkin soveltumaton tyrskykalastukseen. Ei tule mitään jos tuollaisella veneellä yrittää roikkua karikon kupeessa taimenta heitellen ja muutenkin se oli melko huono heittokalastusvene kokonsa ja kajuuttarakenteidensa takia. Polttoaineenkulutuskin oli melko suuri, bensakauppiaalla oli hymy herkässä veneen 400 litraiseen tankkiin menovettä lorotellessa. Kalliiksi kävi, kun lohenuistelureissua varten piti bensaa ostaa 50-70 litraa. Veneen perässä hyrisevä Detroitin patarauta olikin melkoinen bensahurmuri. Veneen korkea kajuutta aiheutti myös tiettyjä ikäviä ominaisuuksia, tai ei oikeastaan kajuutta, vaan suuri istumakorkeus vedenpintaan nähden. Pienikin aallokko aiheutti kuskinpenkillä istuvalle melkoisen heiluriliikkeen, joka ei kovin mukavaa ole. Varsinkin jos aalto oli metrin korkuista tai suurempaa, niin siinä sitä heiluttiin puolelta toiselle melkoisessa kaaressa ja kaikki irtotavara tahtoi lähteä omille teilleen. Veneessä oli toki paljonkin hyviä ominaisuuksia ja ihan mainio peli kaikenkaikkiaan se oli. Meikäläisen käyttötarkoitukseen ei vaan paras mahdollinen. Näin se vaan oli, vaikka julkisesti en moista vielä myöntänytkään – kukapa sitä omaa venettänsä haukkuisi. Kehotan kaikkia venehankintaa suunnittelevia miettimään sitä tosiaa, että kajuuttavene ehkä ei ole paras mahdollinen kalaveneeksi. Venemessuilla ne näyttävät toki näteiltä ja todellista kokoaan isommilta, mutta todellisuus on usein toista. Suuren kajuuttaveneen käytettävyys kalastukseen on selvästi heikompi, kuin avoveneen. 

Helsingin lohikisat vuonna 2000 oli merkittävä tapahtuma veneenvaihdon suhteen. Kaksi päivää oli vedetty tyhjää, kun kisojen viimeinen päivä alkoi. Sunnuntaiaamu oli kaunis, aurinko paistoi ja oli varsin heikko tuuli – mainio lohestuskeli. Lähdimme aikaisin aamusta merelle vakaana tarkoituksena pyytää lohi vaikka väkisin, jotta puntarille päästäisiin. Ajettiin merelle ja laitettiin vieheet pyytämään. Jotain puoli tuntia oli ehditty kalastaa, kun koneehuoneesta alkoi kuulua erittäin ikävää kirskuntaa ja meno hyytyi samantien. Kokemuksesta arvasin heti mitä oli tapahtunut. Moottorin vetolevyn boorit on todennäköisesti korkanneet. Eikun konekoppa auki ja asiaa tutkimaan, olin oikeassa, vetolevyn lähistöllä oli alumiinisilppua ja vetoakseli ei pyörinyt koneen mukana. Asia selvä, jumissa ollaan, kuin täit tervassa ja mitään ei voida, konekoppa kiinni, hetki tuimaa voimasanailua ja tilannearviota tekemään. Sijaintimme oli noin Grosarin ja Kasuuniin puolivälissä, alla n. 50m vettä ja kova kalliopohja, ankkurointi tulee olemaan jokseenkin haasteellista. Eikun kuokka pohjaan ja toivotaan parasta.  

Sitten soitto meripelastuskeskukseen ja ilmoitus kisajärjestäjille, että pulassa ollaan, mutta varsinaista hengenhätää ei ole. Meidän prikka saapuu kisakeskukseen joskus. Meripelastuskeskuksesta ilmoitttivat, että merivartiosto lähtee tuota pikaa noutamaan meitä. Tilanne huomioiden asiat olivat siis ihan mallillaan, paitsi että ankkuri ei tietenkään pitänyt ja heikko kaakkoistuuli painoi meitä hissukseen kohti Grosarin länsipuolista karikkoa. Vaihdoin ankkurin veneen keulaan, jotta aallot ja tuuli ei saa niin suurta voimaa veneestä ja laskin loputkin ankkuriköydestä ulos. Näinköhän kävi, ettei 70m köysi ole kuitenkaan riittävän pitkä ankkurointihommiin? Lohduttelin itseäni sillä, että tällä kurssilla ankkuri viimeistään tarraa kiinni Coolaroon hylkyyn joka lepää Grosarin lounaispuolella alle 10m syvyydessä. Ankkuri sai kuitenkin otteen pohjasta ja veneen ajelehtimen vihdoin loppui.  

Kohta merivartiosto saapui paikalle, kyseli asiaankuuluvat jutut ja matka kohti kotisatamaa alkoi. Merivartiosto hoiti homman tyylikkäästi ja siinä sitä mahtikalastajat ajoivat vartiovenettä takaa koko matkan Espooseen asti. Moninkertainen kalahatunnosto merivartijoille loistavasta toiminnasta. Ajattelimme tyytyväisinä, että on se hyvä, kun joku käy pelastamassa kalamiehet pulasta! 

Vene oli siis toimintakyvytön ja kalastuskausi parhaimmillaan. Tuumin, että nyt riitti meikälle. Mustat pilvet leijuvat pääkopan yläpuolella ja ajatukset olivat varsin synkät. Vene lihoiksi ja ryhdyn täyspäiväiseksi perhokalastajaksi, kahluuhousuissa harvemmin on suurempia teknisiä ongelmia. Eipähän tarvitse murehtia venetekniikkaa, aikakin menee rattoisasti kosken rannalla hiippaillessa ja on ainakin yksi ongelma vähemmän jos veneestä luovun kokonaan. ”Musta Surma” ei ole näköjään ihan perusteeton lempinimi tälle amerikkalaisvalmisteiselle mustanpuhuvalle malmikasalle. Mielessä pyöri eräs, varsin osuva sanonta moottoriveneistä: ”Yksi moottori – yksi ongelma, kaksi moottoria – kaksi ongelmaa, ei venettä – ei ongelmaa”. 

Vaan eipä näistä murheista sen enempää. Laitoin veneen kuntoon kaikesta huolimatta, vaikkakin voimakas valuuttavirta lompakosta ulospäin jokseenkin ketutti. Lomarahat meni siihen remppaan ja rannalla ruikuttamiseen oli tyytyminen koko parhaan lomasesongin ajan. Elokuun alussa venho oli taas kondiksessa, muttei ollut oikein fiilistä lähteä merelle kalastamaan ja vene seisoikin pitkiä aikoja laiturissa vailla käyttöä. 

Sharkin hankinta  

Veneenvaihto nytkähti tietämättäni käyntiin eräällä kalastusreissulla. Kahvitauolla juteltiin kalakaverin kanssa niitä ja näitä. Jostain syystä alettiin puimaan taas kerran meidän suosikkiaihetta, eli erilaisten kalaveneiden ominaisuuksia, hyviä ja huonoja puolia yms. asiaan liittyvää. Mainitsin kaverille, että olen vähän tympääntynyt noihin sisäperämoottorisiin koppiveneisiin ja seuraava veneeni onkin melkoisella varmuudella jokin jytäkkä avovene. Siinä sitten käytiin läpi varteenotettavat vaihtoehdot Särjistä Boston Whalereihin. Keskutelu oli kuitenkin lähinnä hypoteettista pähkäilyä – mukavaa ajanvietettä, ei sen kummempaa. Ajatus veneenvaihdosta jäi kuitenkin kytemään jonnekin selkäytimen seutuville. 

Aikaa kului useampi viikko ja veneenvaihto oli painunut ajatuksissa taka-alalle. Yllättäen puhelin pirahti ja tuo samainen kalakaveri soitti. Hän ehdotti, että lähdetään huvikseen katsomaan veneitä, siinä menee sunnuntai-iltapäivä mukavasti. Käytiin läpi lähes kaikki lähiseudun veneliikkeet, joihin pääsee pyhäpäivänä kuikuilemaan vaihtoveneitä. Eräästä putiikista se sitten puolivahingossa löytyi. Erittäin vähän ajettu Silver Shark 70hp nelitahti Evinrudella. Vene oli erittäin siistissä kunnossa ja kone oli nippa nappa sisäänajettu. Veneessä oli kaikki niinkuin kohdallaan omaa tarvetta ajatellen. Asiallinen vetouisteluun soveltuva kone, riittävästi rosterikaidetta uistelukilkkeiden kiinnitystä varten, ohjauspulpettia kiertävä ”targa”, asialliset sisätilat ja riittävästi laitakorkeutta pitämään itämeri laidan oikealla puolen kovemmassakin kelissä lohen perässä seikkaillessa. Heittokalastukseenkin tuo sopii kuin nenä päähän. Sillä kelpaisi riekkua taimenkarikoiden tuntumassa haistelemassa raikasta meri-ilmaa. Ajattelin heti, että tässä se nyt on...  Pisteenä i:n päällä oli vielä tuo hieno nelitahti-EFI. Suosikkikoneeni tuossa kokoluokassa. Vähän kyllä arvelutti 70hp teho. Se kun on Sharkin konesuosituksen (70-115hp) alarajalla. No eipä sitä kannata etukäteen murehtia. Kone oli siis lähes pakasta vedetty ja se oli myös yksi syy kiinnostukseeni. Aikaisempien konemurheiden takia alkoi mitta olla täynnä porsivaa venetekniikkaa. Ei ole näet kiva jos käy näin  hyytävässä alkutalven kelissä.  

Heti ensitilassa päätin ottaa yhteyttä liikkeeseen,  käydä koeajamassa pelin ja käynnistää ostoneuvottelut, jos se vaan vielä on myytävänä. Tiesin, että tälläiset veneet eivät yleensä kauaa liikkeissä vanhene ja vähän epäilytti, mahtaako se vielä olla kaupan? 

Seuraavana päivänä heti aamusta soitto liikkeeseen ja tiedustelu Sharkin tilanteesta. Vene on edelleen myytävänä ja ottavat mielellään Trophyn vaihdossa. Vannotin myyjää pitämään veneen minulle varattuna ja sovin sen koeajosta. Koeajolle mentäessä pyysin erään ”massaharjoitteluvaiheessa” olevan kaverin mukaan, jotta selviäisi Evinruden kyky nostaa kuormattu vene plaaniin. Sitten vaan venholiikkeeseen. Hämmästykseni oli suuri, kun palvelu putiikissa oli ystävällistä ja tunsin itseni varsin tervetulleeksi sinne. Monessa veneliikkeessä, kun tuntuu siltä, että myyjät katselevat nenäänsä pitkin asiakkaita jotka häiritsevät heidän rauhaansa tyhmillä kysymyksillä - terveisiä vaan Espoon ja Kirkkonummen suunnalle. Juotiin kaffet liikkeessä, vaihdettiin asiaankuuluvat jutut ja lähdettiin koeajolle. Kone hörähti hienosti käyntiin ja jäi käymään tyhjäkäyntiä tasaisesti ja kuiskaavan hiljaisesti. Olin vähän ihmeissäni, kun en näin hiljaisiin moottoreihin ollut tottunut. Hieno homma – kone käy paremmin kuin olin ajatellut ja ostopäätökseni vain vahvistui koko ajan. Käytiin pikaisesti myyjän kanssa läpi koneen ja hallintalaitteiden kommervenkit, irroiteltiin köydet ja lähdettiin köröttelemään satama-alueelta kohti läheistä selkää. Avoveden ääreen päästessä myyjä antoi ohjauksen minulle. Komensin myyjän & kaverin veneen perään, jotta saataisiin heti selville plaaniinnousukyky. Nupit kaakkoon ja menoksi, vene suorastaan hypähti plaaniin ja juuri mitään liukukynnystä ei ollut, ainakaan Trophyyn verrattuna. Taas meikä oli ihmeissään, tämähän menee paremmin kuin hyvin tehosuosituksen alarajalla ja vene peräpainoisena. Varmaankin moottorin ”bigfoot-perä” kera suurihalkaisijaisen 14” potkurin avitti asiaa. Tiuha välitys antaa riittävän momentin potkurille keula-aallon päälle kivutessa ja kone ei huuda kurjuuttaan siinä hommassa. Meno oli muutenkin erittäin vakaata ja mitään turhia nitinöitä ja natinoita ei rungosta kuulunut. Muutaman kerran ryskäytin vehkeen ohiajavan laivan peräaaltoihin ja nätisti se vaan meni. Veneen kulku oli erittäin rauhallista, vakaata ja koko ajan oli tuntuma, että homma pysyy lapasessa. Veneen alkuvakavuuskin oli hyvä, kolme ukkoa samalla ei kallistanut venettä pahemmin. Hyvä pointti heittokalastusta varten. Tehtiin siinä sitten kaikki kommervenkit mitä koeajon puitteissa keksin. Moitittavaa en löytänyt ja sanoin myyjälle, että lähdetäänpäs konttorin puolelle paperisotimaan. Sovittiin siellä myyjän kanssa käytännön järjestelyistä, vaihtoveneen luovutuksesta yms. ja paiskattiin kättä päälle kaupan vahvistukseksi. Shark oli löytänyt uuden kodin. 

Veneen nouto 

Lokakuun 18. päivä koitti kirkkaana ja kuulaana. Navakahko  tuuli puhalteli etelänsuunnalta. Trophy kellui yksinäisenä ja alastomana varusteista riisuttuna satamassa. Oli haikea olo käynnistäessäni Detroitin malmikasaa viimeisen kerran. Irroittelin kiinnitysköydet ja valmistauduin ajamaan Trophyn veneliikkeen rantaan. Kumma juttu miten veneestä on aina vaikea luopua, vaikka uusi olisikin tulossa tilalle. Sanovat, että veneellä on sielu, liekö merimieslegendaa vai mitä, mutta olo oli orpo viimeisellä yhteisellä matkalla. Matka sujui hyvin ja veneen luovutuksessa kaikki meni niinkuin pitikin. Trophy jäi liikkeen haltuun ja minusta oli tullut Silverin uusi omistaja. Yksi episodi minun veneilyhistoriassa oli päättynyt ja uusi alkanut. Mieli vähän matalana poistuin pikaisesti liikkeestä ja lähdin Sharkin kanssa ensimmäiselle yhteiselle matkalle kohti kotisatamaa. Vene toimi hienosti ja puolimatkassa olin jo innoissani uudesta hankinnasta. Tosin verkkohelvetti Helsingin edustalla sai taas kerran ajatusmaailman mustaksi. Eikö noita verkkoja voisi edes asiallisesti merkitä? Ei olisi iso vaiva laittaa lakisääteisiä lippusalkoja niihin. Yritä nyt tuostakin mehukannuhässäkästä arvailla, missä se verkkojata oikein menee. Verkoista selvittiin kuitenkin ja arvelin yhteiselon Sharkin kanssa muodostuvan varsin sopuisaksi. Olin tyytyväinen uuteen kalakaveriin. 

Pikaista varustelua 

Syksy oli jo melko pitkällä ja sen vuoksi en viitsinyt sen kummempaa vetouisteluvarustusta uuteen veneeseen loppukautta varten rakentaa. Nyt keskitytään taimenen tyrskykalastukseen ja unohdetaan uisteluhommat tältä erää. Traileriaakaan ei vielä ollut ja en venettä kivuttomasti saa ylös kaikuluotaimen anturan asennusta yms. varten. Kaikua kuitenkin tarvitaan matalikoilla puikkelehdittaessa, joten jotain täytyy kuitenkin virittää. Pikaisen aivoriihen tuloksena päätin laittaa veneen peräkaiteeseen kiinni L:n muotoisen rosteritangon, jonka toiseen päähän kaikuantura ja toinen pää veneen peräkaiteeseen kiinni näppärillä hydraulikiinnikkeillä. Peräkaiteesta siis lähti putki ulospäin veneestä ja se taittui hiukan laidan ulkopuolella 90 asteen kulmassa veteen. Robusti anturateline oli nähnyt päivänvalon ja oli kieltämättä aika erikoisen näköinen sojotin. Vehje herätti ihmetystä satamassa ja sai aikaan aikamoiset vesiroiskeet plaanissa ajellessa. Itse kaikulaitteen sai kivuttomasti asennettua veneen ollessa vesillä ja samaten Garminin kapula-GPS:n. Vielä parit vapatelineet kaiteisiin kiinni ja mainio tyrskykalastusvekotin oli valmis. Lopullinen uisteluvarustus rakennettaisiin sitten telakointikauden aikana.  

Tulikaste 

Shark pääsi tositoimiin ensi kerran n. kahden viikon päästä hankinnasta. Vesi kielellä olin odotellut sopivaa taimenkeliä ja vihdoin se koitti. Etelänpuoleinen  tuuli,  lämmin kuin lehmän henkäys, joka nostatti puolimetrisen aallokon Espoon edustalle. Kaiken kruunasi vielä sumu ja tihkusade. Tästä ei tanekeli enää parane, ilma oikein tuoksahtaa taimenelta. Läksin veljeni kanssa merelle koittamaan, onko uudesta veneestä mihinkään. Heiteltiin lähimmät karikot laihoin tuloksin. Yksi epävarma kopaisu oli ja pari kertaa olin näkevinäni hopeakyljen välähdyksen vedessä. Lieköhän näköharhaa? Ei muuta kuin paikanvaihto ja taas vettä piiskaamaan. Tulos sama kuin edellisellä paikalla. No sellaista tyrskykalastus on. Aktiivista vispausta ja nopeita paikanvaihtoja. Mukavaa touhua jossa ei pitkästymään pääsee. Pidettiin pikapalaveri ja tuumattiin, että nyt lähdetään koittamaan erästä ”varmaa” paikkaa. Kymmenen minuuttia etappiajoa ja oltiin mestoilla. Ekalla rekauksella taimen kiinni. Pienen sähläyksen jälkeen nätti hopeakylki oli veneessä. Aaltoa oli jonkin verran ja veneen rekausominaisuudet eivät olleet ihan vielä tiedossa, joten aikamoista hortoilua se taisi olla ulkopuolisen silmin katsottuna. Vaan tekemällä oppii ja eikun uudestaan karin yläpuolelle ja tiukkaa kalastusta. Pari kertaa rekailtiin karikon länsisivu, mutta ei saatu siitä enää kalahavaintoja. Alkoi jo muutenkin olla kahvitauon aika. Sumu ja tihkusade oli kastellut meidät jokseenkin läpimäriksi kelluhaalareista huolimatta. Vaan yhtään kylmä ei ollut ja kupponen kaffetta toi uutta intoa. Tauon jälkeen päätettiin kokeilla saman karikon itäpuoli jota emme vielä olleet päässeet korkkaamaan. Sieltähän toinen  pilkkukala sitten nappasikin. Edellisen tanen kaksoisveli, ei mahdottoman iso, mutta nätti kuitenkin. Normaalit sähläykset kalan ylösoton kanssa ja lopulta se saatiin veneeseen. Onniteltiin toisiamme ja suoritettiin normaalit kaatorituaalit. Voisihan lauantaipäivän huonomminkin viettää? Asiaanperehtymättömän mielestä varmaan hullua hommaa olla syksyisellä merellä vesisateessa ja vielä nauttia touhusta... Huvinsa kullakin ja niin meilläkin. Päätettiin lopettaa kalastus siihen, kun saalista oli mielestämme jo riittävästi tullut. Mitäs sitä turhaan ahnehtimaan, kalat mieheen oli ihan riittävä saalis. Ajeltiin takaisin satamaan. Todettiin siellä, että Shark on osoittautunut mainioksi kalaveneeksi ja Trophyn yllä leijunut paha karma ei ole siihen onneksi siirtynyt. Tätä ei vielä silloin tiedetty, mutta kerrotakoon, että myös ensimmäisellä lohireissulla seuraavana kesänä kuparinen rikkoutui ja nätti 7kg lohi saatiin. Tässä veneessä on siis hyvä karma ilman muuta ja huikeita kalareissuja sillä tullaan tekemään. Hankintaan ei voi olla kuin tyytyväinen.  

Ile tutkii ja testaa

Veneen suoritusarvot, polttoaineen kulutus yms. kiinnostaa aina, tai ainakin minua kiinnostaa, muista en tiedä. Laitetaanpa kuitenkin mittattuja arvoja jakoon. Luvut eivät ole absoluuttisen tarkkoja, mutta riittävän tarkkoja tälläiseen hommaan. Nopeudet on mitattu Garmin 12XL GPS:llä myötä- sekä vastatuuleen ajaen ja näistä luvuista on laskettu nopeuden keskiarvo solmuina. Polttoaineen kulutus on mitattu Navman FS15 Fuel Flow Transducer + Navman Power Fuel mittarilla. Laite on herkkä virtausmittari, joka laskee kulutuksen polttoaineputkessa virtaavasta bensiinistä. Kuormaa veneessä on mittauksissa ollut yksi henkilö, normaali venevarustus ja n. 50-60 litraa polttoainetta. Kuormaa siis arviolta n. 150kg. Kaikissa mittauksissa on veneessä ollut sama kuorma ja olosuhteet ovat olleet samat. 

Suorituskyky 

 Nopeuskäppyrästä näkee monta mielenkiintoista asiaa, jos sitä osaa tutkia. Jätetään sen tarkempi analysointi kuitenkin lukijalle. Mittauksen aikana moottori oli asennettuna alimpaan asentoon ja potkuri oli 14 x 17 tuumainen vakioalu. Veneessä olen käyttänyt myös ProPulsen säädettävänousuista ihmevispilää. Sillä suorituskyky ja kulutus oli aika tarkkaan samat kuin koneen vakiopotkurilla. Vaihteiston välityssuhde moottorissa on 2,42. Liukunopeuksilla ajettaessa moottori oli äärimmilleen trimmattuna. Veneen suorituskyky tällä moottorilla on kaikkiin tilanteisiin riittävä, muttei tietysti mikään päätähuimaava. Veneen plaaniinnousukyky on hyvä raskaastikin kuormattuna. Summasummarun, moottori täyttää tehtävänsä aivan hyvin kalastushommissa, mutta jos pitää vauhdikkaammasta menosta, niin siinä tapauksessa suosittelen 90hv tai suurempaa konetta. 

Yksi asia pitää vielä mainita tuosta huippunopeudesta. Silverin ilmoittamat nopeudet kullakin koneteholla, eivät ihan tunnu pitävän paikkaansa. Ovat pikkaisen optimistisia ja voisin sanoa, että huoletta voi ilmoitetuista nopeuksista vähentää pari – kolme solmua, niin ollaan lähempänä totuutta. Pitää muistaa, että kyse on markkinoinnista, mutta mielestäni se on vähän – miten sen nyt sanoisi kauniisti, keltaisen nesteen laskemista kuluttajan silmään tai sitten nopeudet on mittailtu viimeisen päälle optimoidulla set-upilla, mitä ei julkaisuissa ole mainittu. Silverin mainoksen (vuoden 2003 mainoslehdykkä) mukaan tämän venepaketin pitäisi kulkea n. 31 solmua 70hv teholla, mutta ainakin tällä paketilla haaveeksi se jää. Olen myös ajanut useita muita Silvereitä erilaisilla koneilla ja pääsääntöisesti jäädään tehtaan ilmoittamista huippunopeuksista. Palaan asiaan jos vaihdan koneen toiseen ja uusia mittauksia päästään tekemään. 

Polttoaineenkulutus

Meneehän tuota bensaa, kun veneellä ajelee. Tällä moottorilla kulutus on kuitenkin varsin maltillinen ja erityisesti uistelussa kulutus on kukkaroystävällinen. Keskikulutus uisteluhommissa on ollut n. 1l/h. Taloudellisella  matkanopeudella joka on n. 21-24solmua, bensaa palaa n. 11 – 16 l/h. Veneelle siis erittäin kohtalaisia kulutuslukemia.

 Taloudellisuus 

 Taloudellisuuskäppyrä on melko tyypillinen liukuvalle veneelle. Runkonopeuden alla on kaikkein edullisin ajaa. Käyrä nousee jyrkästi plaanikynnykselle mentäessä ja laskee taas veneen plaanatessa kivuttomasti. Yli 5000 rpm kierroksilla taloudellisuus taas kärsii, vauhti vaatii polttoainetta ja ilmeisesti vakiopotkuri alkaa hieman luistamaan huippukierroksilla. Käyrästä voidaan hyvin havaita se, että veneessä on kantava perä ja se nousee hyvin liukuun, koska edes liukukynnyksellä taloudellisuus ei ole huonompi kuin max. kierroksilla. Tässä kohtaa kannattaa kuitenkin huomioida, että ei ole aivan sama miten mittaus on suoritettu liukukukynnyksen tuntumassa. Ei ole sama, nostetaanko kierokset esim. 3000rpm tuntumaan tyhjäkäynniltä, vai lasketaanko kierroksia 3000rpm kieppeille liukunopeuksilta. En nyt kuitenkaan muista enään, miten kulutukset oli laskettu milläkin kierroksilla. Huippunopeuden tuntumassa taas potkurin ja tai runkomuotojen takia keula alkaa painumaan hieman alaspäin ja se nostaa kulkuvastusta sekä kulutusta. Toisella potkurilla käppyrä voisi olla eri näköinen. Kulutuslukemat on kuitenkin varsin maltillisia läpi koko kierroslukualueen. 

Moottorin tekniikasta en ala tässä tarinoimaan sen enempää. Kone on Suzukin valmistetta, vaikka omaakin Evinruden tarrat kyljessään. Suzukimarinen weppisivuilta: http://www.suzukimarine.com/brochures/index.jsp DF70/60 löytyy koneesta erittäin hyvä pdf-datasheetti vääntökäppyröineen kaikkineen, uteliaat katsokoot sieltä teknisiä tietoja yms. yksityiskohtia, jos kiinnostusta riittää.

 Sen verran tuosta Evinrudesta voisi kuitenkin todeta, että se hoitaa tehtävänsä eleettömän tyylikkäästi ja on ollut erittäin luotettava kalakaveri. Mitään ongelmia ei ole ollut näinä neljänä kautena, joilla olen konetta käyttänyt tätä kirjoitettaessa. Kone on käynyt nätisti tunnista toiseen ja ainoastaan kerran se on sammunut kesken kaiken. Syy siihen oli irronnut polttoaineletku. Letku irtosi koneen päästä, siitä pikaliittimestä jolla se tulee koneeseen kiinni. Letku oli ilmeisesti keväällä tökätty vähän huolimattomasti paikalleen ja siitä se sitten irtosi aaltojen höykytyksessä lohireissulta palatessa. Kylmä hiki alkoi kihota otsalle koneen mykistyessä ja tuulen painaessa venhoa kohti läheistä karikkoa. Onneksi vikadiagnoosi & korjaus tehtiin alta minuutin ja vahinkoja ei päässyt syntymään vaikka vähän hirvittikin. Pensaletku vaan takaisin tökkeliinsä ja taas mentiin. Niin ja olihan koneessa eräs toinenkin ”vika”. Päivänä eräänä koneessa rääkäisi öljynpaineen varoitussummeri kierrokset tyhjäkäynnille pudotettaessa. Sammutin koneen välittömästi ja käynnistin sen öljytason tarkastettuani uudelleen. Vika ei enään uusiutunut. Mitään vikaa koneesta ei löytynyt, joka olisi varoituksen aiheuttanut ja huollossa arvelivat syyksi öljyn joukossa olleen ilmakuplan tms. joka hetkellisesti pudotti öljynpaineita ja sai summerin huutamaan hoosiannaa. 

Muuta harmia ei sitten koneessa ole ollutkaan. Ainoa asia mikä konetta startatessa pitää muistaa, on siirtää vaihde vapaalle, ottaa virta-avain käteen, tökätä se virtalukkoon ja kääntää avaimesta myötäpäivään, mutta näinhän se nykyaikaisella venemoottorilla moottorilla tulee ollakin. Ryypyn kanssa ei tarvitse leikkiä ja kone käynnistyy nöyrästi kipakassa pakkassäässäkin. Voin lämpimästi suositella vastaavaa konetta muillekin uistelijoille. Tai sellainen varaus oikeastaan tulee laittaa, että kone on suhteellisen raskas (152kg) ja siksi se ei välttämättä sovi veneisiin, joissa perän kantokyky ei ole riittävä. 

Veneen ajettavuus 

Shark on ajettavuudeltaan melko mainio. Plaaniin se nousee nätisti tehosuosituksen alarajallakin keulaa juurikaan nostamatta – veneen liukukynnys on melko olematon. Ansio tästä kuulunee erinomaisen kantavalle perälle. Kolikon kääntöpuolena siitä seuraa veneen kulkuasennon trimmattavuuden rajallisuus liukunopeuksissa. Tuntuu siltä, että yli 25 solmun nopeuksissa vene alkaa hieman kyntämään keulallaan kantavan perän vuoksi ja sitä ei täysin voi kompensoida koneen moottoritrimmillä. Toisenlaisella potkurilla vika tai pitäsikö sanoa ominaisuus, voisi hävitä mutta nyky-setupilla se hieman kiusaa. Ei tuo iso vika ole, mutta hiukan se minua kuitenkin harmittaa. Palaamme asiaan jos tepsivä lääke vaivaan löytyy. 

Veneen kulkuasento liukunopeuksissa on kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvä. Vasta-aaltoon ajo on miellyttävän jämäkän oloista ja vene ottaa kohtalaisenkin meriaallon hyvin. Sharkin rakenteet eivät nitise ja natise kovemmassakaan röykytyksessä – ainakaan vielä. Toki meri voittaa aina jos sen kanssa käy leikkimään ja minkä vaan veneen saa hajalle luupäisellä ryskytyksellä ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin järkevissä kalakeleissä Sharkilla ei ole hätäpäivää ja vielä en sellaiseen keliin ole joutunut, että veneen ominaisuudet loppuisivat kesken ja sen puolesta alkaisi hirvittämään. Riittävän suureen vasta-aaltoon ajettaessa on kuitenkin syytä hieman trimmata keulaa alas, niin meno on mukavampaa. Oikealla asenteella tällä venhollä pärjää merellä mainiosti. Hallinnassani olleista kalaveneistä Shark on ollut merikelpoisuudeltaan sekä ajettavuudeltaan paras. 

Veneen istuimet myös saavat kiitosta osakseen. Ei siksi, että ne olisivat erityisen hyvät istumaergonomialtaan tai erityisen kauniin näköiset, vaan siksi, että niissä on riittävän suuri istumakorkeus. Veneessä jossa on hyvin matalat istuimet, on melkoisen ikävä taittaa pitkää matkaa. Tunnin istuminen matalalla penkillä polvet suussa saa pakarat soimaan ja matkanteko muuttuu enempi tai vähempi tuskalliseksi. 

Vene on kohtuullisen kuiva ajettava ja ohjauspulpetin iso tuulilasi antaa kohtuuhyvän suojan kovemmassa kelissä syntyville roiskeille. Mutta sopivasti sivymyötäiseen ajettaessa kovalla tuulella apumies/kippari saa riittävästi suolavettä niskaan, kun tuuli painaa isoon aaltoon törmätessä syntyvät roiskeet päälle sopivasti ohi tuulilasin. Tavallisissa kalakeleissä roiskeet eivät ole ongelma ja ne pysyvät veneen laitojen oikealla puolen. Veneen tuulilasi antaa muutenkin aika kivan suojan roiskeita/tuulta vastaan. On kuitenkin syytä muistaa, että tämä on avovene. Jos vesiroiskeita tai tuulentuiverrusta isommin pelkää, niin silloin kannattaa harkita kokonaan katettua venettä tai pitsinnypläystä kalastusharrastuksen sijaan.  

Kurveissa Shark kallistuu maltillisesti ja koko ajan on tuntu siitä, että homma on hanskassa. Vene ei kuitenkaan ole äärimmäisen ketterä ja soisin sen tottelevan kipparin komentoja ehkä hieman herkemmin. Vaan eipä tuosta veneen ajettavuudesta oikein muuta keksi nyt sanoa. Vekottimen ominaisuudet ovat kovasti lajilleen tyypilliset ja siihen on tyytyminen. Yleensä se tahtoo olla niin, että jonkin tietyn ominaisuuden parantaminen veneessä huonontaa jotain toista ominaisuutta ja päinvastoin – kaikkea vaan ei voi saada samassa paketissa. Mielestäni Shark on kuitenkin kohtuu hyvä kompromissi ajettavuuden, turvallisuuden ja visuaalisten arvojen suhteen. 

Kalastusominaisuudet 

Veneestä on mukava kalastaa ja koko ajan on sellainen turvallisuuden tuntu korkeiden varalaitojen ansiosta. Korkeat laidat tietysti omaavat suhteellisen suuren tuulipinnan, mistä on tiettyä haittaa esim. heittokalastuksessa, jos ei haluta ankkuroitua. Kalastajien välillä tuntuu olevan ikuinen kädenvääntö veneen laitojen oikeasta korkeudesta. Toiset tykkäävät matalalaitaisista, jotka eivät ajelehdi niin nopeasti tuulen mukana ja johon on helppo ottaa kalat kyytiin. Kuten arvata saattaa, niin itse tykkään enempi korkelaitaisesta veneestä jossa ei tarvitse ihmetellä, pysyykö kalastaja laidan oikealla vai väärällä puolen kovemmassakin merenkäynnissä. Yksin liikuttaessa on mukava tietää, että mereen ei putoa, jos sitä ei varta vasten yritä. Myös heittokalastus on usein mukavampaa, kun voi olla huoletta heitellä seisaallaan veneessä ja ei venhon penkillä kyhjöttää. Myöskään kalojen kyytiin ottamisesta en ole saanut ongelmaa aikaiseksi huolimatta suht. korkeista laidoista. Makuasia kait tämä veneen laitakorkeus. Mielestäni siitä on kuitenkin enempi hyötyä, kuin haittaa. 

Jos tuulee hieman enemmän, niin tälläinen vene toki ajelehtii ankkuroimattomana suht. nopeasti kalapaikan ohi. Moottorilla voi kuitenkin kivasti roikkua tuulessa tyrskykarin yläpuolella jos ei haluta ankkurin kanssa pelata. Ankkurointia ei kuitenkaan kannata pelätä, se on helppoa kuin porsaiden kivittäminen, kunhan on asiallinen ankkuri, kettinkin & köysi ja tietää mitä tekee.  

Veneen saa varsin kivasti rekaamaan tuulessa moottori alas laskettuna, kunhan oppii sen kujeet. Moottorin asennolla voi vaikuttaa paljon siihen, mihin suuntaan vene rekaa tuulessa. Rekauskäytös on varsin johdonmukaista ja heittokalastus sujuu veneestä helposti. Se on suhteelisen vakaa, eikä kallistele vaarallisen tuntuisesti vaikka useampikin kalamies hyökkäisi yhtäaikaisesti samalle laidalle. Tästä on luonnollisesti hyötyä esim. kalaa haavittaessa. 

Uistelukäytössä vene pitää suuntansa suhteellisen hyvin. Eihän tämä mikään kölivene tietysti ole, mutta eipä sitä kuitenkaan tarvitse aivan alvariinsa ohjata. Tosin veneen ohjausjärjestelmä aiheuttaa omat kujeensa. Kyseessä on siis ihan tavallinen kaapeliohjaus, jossa ei ole mitään nfb-ominaisuuksia. Usein käy niin, että jos ratista ei pidetä kiinni ja vene kallistuu syystä tai toisesta, niin perämoottorin paino vääntää koneen myös kallistuksen suuntaa ja vene alkaa itsekseen kurvata. Tämä on varsin kelju ominaisuus yksin uistellessa ja sille täytyy tehdä jotain. Ei ole kiva kun vene luikertelee kyykäärmeen lailla siimoja laskiessa, jos ei ole tarkkana. Hydrauliohjaus todennäköisesti korjaa ongelman ja sellainen on suunnitelmissa hankkia, jahka ehditään. Autopilotti toki olisi mukava vekotin pitämään venettä suunnassa, mutta sellaista en ainakaan vielä ole ajatellut hankkia. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa. 

Veneen keulan kantavuus on myös hyvä. Keula kapuaa kivasti aallon päälle ja melkoisen korkea aallokko/kova vastatuuli saa olla, jotta vene hörppäisi keulasta vettä sisään. Myöskään perästä aalto ei herkästi tule sisään korkeiden laitojen ansiosta, en muista, että niin olisi koskaan käynyt.  

Uistelussa on hyötyä veneen kaiderakenteista. Koko veneen sekä ohjauspulpetin kiertää rosterikaiteet ja niihin on varsin näppärä kiinnittää vapatelineet, takilat yms. uisteluhässäkät. Mitään ylimääräisiä kiinnikkeitä ei ole tarvinnut veneeseen pultata. Tästä on sekin hyöty, että veneen saa riisuttua jälkiä jättämättä kaikesta uisteluvarustuksesta. Siitä voi olla hyötyä, jos veneen tuleva ostaja ei ole uistelun ystävä. Ei ole kiva jos veneen laidat myyntitilanteessa muistuttaa seulaa.  

Pienistä puutteistaan huolimatta olen ollut erittäin tyytyväinen veneeseen ja en ole keksinyt syytä miksi sen vaihtaisin johonkin toiseen. Pitkästä aikaa on ollut mukava, kun ”veneenvaihtokuume” ei ole jokakeväisenä riesana. 

On kuitenkin syytä muistaa, että täydellistä kalavenettä ei ole olemassakaan vaikka monien nettikeskustelujen perusteella äkkinäinen saattaisi niin kuvitellakin. Vene on aina kompromissi mm. kalastusominaisuuksien, ajettavuuden ja tilojenkäytön suhteen. Itse olen aina pyrkinyt hankkimaan veneitä, joissa ajettavuus on etusijalla ja muut ominaisuudet tulevat sen ehdoilla. Joku toinen saattaa painottaa enempi muita arvoja veneessä ja silloin saatetaan päättyä tyystin erilaiseen venetyyppiin. 

Rakenteet ja säilytystilat 

Sharkissa on mielestäni erittäin hyvät säilytystilat, erityisesti silloin jos on ottanut veneen mallina, jossa on takapenkki. Veneen käsittääkseni saa ilman sitä niin halutessaan, jolloin perässä olisi reilun kokoinen vapaa tila, jossa kelpaisi esim. kalavehkeitä viritellä. Tässä veneessä penkki kuitenkin on ja se toimii samalla kohtuu suurena säilytystilana. En ole kokenut sitä erityisen haitalliseksi kalavehkeiden virittelyn kannalta. Tilaa on sopivasti penkinkin kanssa. Siinä mielessä se on erityisen kiva, että penkin päällä mahtuu ottamaan vaikka torkut tärppiä odotellessa. Penkin kansi avattaessa paljastuu iso boksi, jonne sopii kivasti kaikenlaista rompetta. Sen lisäksi moottorikaivon molemmin puolin on asialliset köysiboksit, pulpetin edessä on toinen kohtuu tilava istuinlaatikkoboksi ja viimeisenä mainittakoon keulapenkin alla oleva säilytystila. Tavaraa siis mahtuu kyytiin reilusti. Arvostan sitä veneessä, kun en pidä lainkaan siitä, että venhon turkilla vaeltelee vaikka mitä, johon sopivasti vielä kompastuu kalaa väsytellessä tai muuten vain sopimattomassa tilanteessa. 

Veneen pulpetin antamasta roiske/viimasuojasta tulikin jo aikaisemmin kerrottua, joten ei siitä nyt sen enempää. Joiltakin kalakavereilta on tosin tullut moitetta siitä, että veneen ohjauspulpetin ja laidan välinen kulkureitti on ahdas, itse en ole sitä haitaksi kokenut, ei siinä toki liikaa tilaa ole, mutta pidän juttuja laidan/pulpetin vaseliinaamisesti kulun helpottamiseksi suuresti liioitelluina. Jos tästä ei kulkemaan pääse, niin sitten kannattaa harkita vaikka DC-mallisen Sharkin hankintaa, jossa on selvästi isompi väylä pulpettien välistä keulaan. 

Veneen lujitemuovinen sisäkuori on suhteellisen asiallisesti tehty. Kuoren pinta on neljän kauden jälkeen vielä melko siistissä kuosissa. Toki turkki on vähän naarmutunut kenkien mukana tulevien hiekan ja pikkukivien vuoksi, mutta se ei ole rakenteen vika. Veneen alumiiniulkokuoressa ei sen sijaan ole moitittavaa. Rakenne on tosi jämäkkä ja luottamusta herättävän oloinen. Ei laidat spoijaile vaikka vähän kovempaa sitä koputtelisi. Jos jotain moitittavaa veneen rungosta pitää väkisin keksiä, niin voisin sanoa olevani tyytymätön veneen peräpeilin ja pohjan liitoskohtaan. Siinä oleva sauma on hitsattu niin, että hitsisaumassa olevat kohoumat tulevat vähän veneen pohjalinjan alle aiheuttaen lisää kulkuvastusta. Onko se sitten millään muotoa merkityksellistä, onkin sitten asia erikseen. 

Jottei tämä pelkäksi kehumiseksi menisi, niin kerrotakoon veneen rakenteiden heikkojakin puolia. Köysiboksien kansien laminointi on tehty hutiloiden. Gelcoatin alle on jäänyt luvattoman paljon ilmaa ja tälläinen ”ilmava” kohta on erittäin herkkä vaurioitumaan. Pienikin isku tai kolhu sellaiseen paikkaan aiheuttaa gelcoatin halkeilun. Ei ole kiva, kun tämän hintaista venettä joutuu itse polyesteröimään tässä vaiheessa. Veneen luukkuihin liittyy myös muita moitittavia asioita. Luukkujen saranat on vedetty alumiinisillä pop-niiteillä kiinni. Ei hyvä, popparit alkavat ennemmin tai myöhemmin löystymään ja saranat rupeavat vähän lonksumaan. Laadukas kiinnitys veneessä tulisi tehdä asiallisilla haponkestävillä pulteilla, aluslevyillä ja lukkomuttereilla. Veneen sisätilassa olevien luukun kansien alle ei ole laitettu mitään tiivistenauhaa tms. Tämän takia kansi läjähtää ikävästi, jos sen huolimattomasti laskee alas. Tiivistenauhojen puute aikaansaa myös sen, että luukun kansi särisee ikävästi silloin tällöin. Pieniä riesoja, jotka olisi helposti voitu välttää. Jostain syystä köysiboksien luukkuihin oli tiivistenauhat laitettu. Miksei muihin? 

Eikä tässä vielä kaikki luukkuriesat. Peräpenkissä oleva ura tai kouru, jota vasten kansi asettuu, kerää vettä. Vene on sen verran takakenossa satamassa seistessä, että sadevettä kerääntyy uraan. Nyt kuskin hypätessä veneeseen ja kävellessä perään, vene kallistuu vähän sivulle, vesi urasta lirahtaa lattialle ja Murphyn lain mukaan suoraan tennareiden päälle. Ei iso vaiva tämäkään, mutta ongelmakohta olisi ollut helposti vältettävissä tekemällä urat sellaisiksi, ettei vesi jää sinne seisomaan. Kesä kasteensa kuivaa, mutta asiasta tulee ongelma syksyllä, kun pakkaset tulevat. Jos vesi urassa pääsee jäätymään, niin etpä avaa peräpenkin luukkua särkemättä sitä. Korjasin tämän kiusallisen vian tekemällä uran pohjaan kaksi reikää ja johdin rei’istä ohuet putket veneen itsetyhjennysputkiin. Nyt ei vesi jää enään seisomaan kouruun. 

Vihoviimeisenä säilytystiloihin liittyvänä harmina kerrottakoon tämä. Köysiboksit on liian tiivitä ja vesi ei pääse poistumaan boksin pohjalta. Vettä sinne vääjäämättä joutuu märän ankkuriköyden mukana. Kuumilla kesäilmoilla vesi boksissa aiheuttaa sen, että köysi ja muut boksissa olevat tavarat homehtuvat tehokkaasti. Köysiboksissa pitäisi ehdottomasti olla edes jonkinlainen tuuletus ja vedenpoistosysteemi boksi pohjalla. 

Seuraavakin ongelma liittyy veteen. Vene meinaan päästää sadevettä pilssiinsä. En ole joutanut vielä tutkimaan, mistä vesi pilssiin pääsee, mutta epäilen syyllisiksi veneen sisäkuoressa olevia tuuletusritilöitä, moottorin kaapeleiden/bensaputken läpivientejä ja/tai veneen sisäkuoren ja ulkokuoren liitoskohtaa. Jostain sitä tulee ja jos vettä on satanut useina päivinä, pilssiin kertyy kohtalaisesti vettä. Ei nyt silleen, että vene olisi vaarassa upota, mutta pilssipumpun saa aina käynnistää veneellä liikkeelle lähdettäessä, jos edellisen reissun jälkeen on satanut vähänkin enempi. Pieni harmi tämäkin, mutta varsin kiusallinen jos vaikka pilssipumppu särkyy. 

Veneen ohjauspulpetin tuulilasin kiinnitys on myöskin toteutettu vähän hutiloiden. Lasi on kiinnitetty pulpettiin peltiruuveilla, joka on aika heikko tapa veneissä. Vene tärisee aina vähän ja ruuvikiinnitys alkaa pikkuhiljaa löystymään ja sen seurauksena tuulilasi alkaa vähän natista. Ruuvit toki saa kiristettyä uudestaan, mutta tod. näk. ennenpitkään käy niin, että ruuvin kierre korkkaa laminaatin johon se kiertyy kiinni ja sitten kiinnistys pettää vallan kokonaan. Jos tämäkin olisi toteutettu asiallisessa pultti/lukkomutteriyhdistelmällä, niin se ei issekseen löystyisi ja rakenne olisi sellainen kuin laadukkaassa veneessä kuuluu olla. 

Myös veneen keulalenkki on vähän huonossa paikassa, jos sitä käyttää esim. veneen lukitsemiseen. Trailerointia ajatellen se on toki asiallisessa paikassa. Kuitenkin venettä keulalenkkiin lukitessa joutuu menemään laiturille pitkäkseen a kurkottelemaan pitkälle veneen keulan alle. On hankalaa ja ikävää jos laituri on esim. märkä sekä riskinä siinä on se, että taskuista putoaa helposti tavaroita mereen tai lukko joutuu lipsahduksen takia Ahdin valtakuntaan. Onneksi mitään en onnistunut mereen pudottamaan, mutta lukituksen hankaluuteen suivaantuneena laitoin uuden karkaistun lukkolenkin veneen keulaturkille. Nyt lukitus sujuu helposti ja vorot ei ainakaan kovin helposti katkaise karkaistua lenkkiä. 

Toinen ajattelemattomasti suunniteltu yksityiskohta Sharkissa on puna-vihreä keulavalo. Valo on irroitettavaa mallia. Sille on pistoke keulaturkin oikeassa reunassa lähellä oikeanpuoleisen kaiteen kiinnityspistettä. Valo sinänsä toimii ihan mainiosti ja arvatenkin näkyy myös hyvin. Ei siinä sinänsä oikeastaan mitään vikaa ole. Pikakiinnitys on vain sikäli harmillinen, että normaalisti päivänvalossa ajettaessa valo ei ole paikallaan ja illan hämärtyessä on pieni kynnys lähteä kaivelemaan valoa jostakin ja tökätä se paikoilleen. Olisi paljon mukavampi, että valo olisi kiinteästi paikoillaa ja sen sytytys vaatisi vain valokytkimen napsautuksen, niin se tulisi herkemmin sytytettyä. Valon voi toki pitää aina paikoillaan, jolloin sen kiinnittämisestä ei ole riesaa, mutta silloin se on kulkuväylällä veneeseen tultaessa/poistuttaessa ja todennäköisesti joku tarjoaa sille lapikasta epähuomiossa kohtalokkain seurauksin. 

Veneen polttoainetankki on myös hieman ajettelemattomasti kalustettu. Tankki sinällään on hyvä ja riittävän kokoinen sekä asiallisesti paikallaan. Ongelma liittyy tankin huohotus- ja täyttö letkuun tai oikeammin niiden sijaintiin tankissa. Huohotusletku on asennettu tankin peräpäähän täyttöletkun viereen. Mikäs tässä sitten on vikana? Kas kun vene kelluu aina hieman peräpainoisesti ja silloin tankki asettuu myös siten, että sen takaosa on alempana kuin etuosa. Vedettäessä tankki lähes täyteen, käy niin, että bensapinta nousee ensin tankin takaosan yläreunaan, jossa on täyttöletku & huohotin ja silloin tankin etuosaan jää jonkinlainen ilmatasku. Tästä aiheutuu se ongelma, että osa tankin kapasiteetista jää käyttämättä ja ennekaikkea se, että tankki alkaa räkimään bensaa ulos huohotinletkun kautta bensapinnan lähestyessä maksimia, kun tankin etuosan ilmataskuun kertynyt paine työntää bensaa ulos huohottimen kautta. Ongelman voi välttää jos ei tankkaa tankkia ihan täyteen tai jos pyytää paria kaveria seisomaan veneen keulaturkilla tankkauksen ajan, jolloin tankki on hieman etukenossa ja ilmataskua ei pääse syntymään. Parempi kuitenkin olisi jos tähän ikävään ominaisuuteen olisi kiinnitetty huomiota jo tehtaalla ja tankin huohotinletku olisi liitetty tankin etuosaan, jolloin ilmataskua tankkiin ei pääsisi muodostumaan. Ei tämä mikään elämää suurempi ongelma ole, mutta ei ole kiva kun polttoainetta roiskuu veteen venettä tankatessa. 

Eivät ole isoja vikoja edellämainitut, mutta toivoisin venevalmistajien hieman enemmän keskittyvän tälläisiin pieniin yksityiskohtiin, jottei asiakkaan tarvisi itse korjata ns. ”valmista tuotetta”. Tällöin veneeseen tulisi laadukkaampi leima ja käyttäjätkin olisi tyytyväisempiä. Kaikki tietysti eivät koe em. asioita edes vioiksi/puutteiksi ja tämä nyt on tälläistä kriittisen käyttäjän narinaa. Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin melko tyytyväinen veneen rakenteisiin ja kokonaisuudessaan annan veneelle hyvän arvosanan. 

Kaikki loppuu aikanaan, niin tämäkin juttu. Onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti. Toivottavasti sait jotain ajatuksia tästä jutusta, jos vaikka olet Sharkin tai jonkun muun veneen hankintaa suunnittelemassa. 

Ile