KALASTUSSEURA KOSSIT
 

Lisää voimaa

Lopultakin myönsin tosiasian itselleni ja päädyin siihen, että Sharkin luonne pääsee paremmin oikeuksiinsa, jos perälautaan ruuvataan lisää voimaa. Ei sen puoleen, etteikö Evinrude olisi ollut ihan riittävä kone veneeseen, mutta sillä venhon kulkupuoli oli jokseenkin tasapaksun tylsä! Veneen ajamisesta puuttui sellainen asiaankuuluva räyhäkkyys 70hv teholla ja jotain piti tehdä asian korjaamiseksi.  

Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen tein sen johtopäätöksen, että Mercuryn uusi 115hv Optimax voisi sopia Sharkin perälautaan kuin nenä päähän. Mercuryn Optimaxit ovat siis Orbitaltekniikkaan perustuvia suoraruiskutus 2-t moottoreita, joiden taloudellisuus on nelareiden luokkaa tai jopa parempi pienillä uistelukierroksilla. Toisena vaihtoehtona oli Mercury/Suzuki 115hv nelari. Koneen valintaa mietin koko talven ja pyysin tarjouksia useista eri liikkeistä ympäri Suomea em. koneista. Lopulta kävi niin, Optimax voitti tarjouskilpailun ja päädyin siihen. Olisin varmaan muutenkin valinnut sen, koska olin “salaa” ihastellut noita suorituskykyä uhkuvia Optimaxeja jo niiden ensiesittelystä lähtien. Koneen kolmen vuoden takuu, luokkansa selvästi tehokkain laturi (756W) ja huollon helppous kallista lopullisesti vaakakupin Optimaxin puoleen. Viimeinen niitti oli se, että Optimax lienee suorituskykyisin vaihtoehdoista ja nimenomaan veneen suorituskyvyn parantaminen oli tärkein tekijä koneenvaihtoprojektissa.  

Valintaan vaikuttanut tärkeä tekijä oli myös SmartCraft moottorinohjausjärjestelmä joka oli saatavilla Optimaxiin, muttei muihin ehdokkaisiin. SmartCraft on siis moottorin ohjaus/diagnostiikkajärjestelmä joka sylkee ulos erittäin monipuolista tietoa moottorin tilasta, se on siis vähän samanlainen, kuin uudehkoista autoista tutut ajotietokoneet ja OBD vehkeet. Tuosta ihmevekottimesta saa ulos lähes kolmekymmentä eri tietoa moottorin tilasta, mm. käyttötunnit, polttoaineenkulutuksen, jäädystysvedenpaineen & -lämpötilan, voiteluöljyn & tankissa olevan polttoaineen määrän. Laitteessa on myös uistelutoiminto, eli napin painalluksella moottorin tyhjäkäyntikierroksia voi säätää kymmenen kierroksen pykälissä ja vekottimen voi laittaa lukemaan nopeutta esim. GPS:stä ja se osaa säätää ennaltavalitun nopeuden. Eli kone siis osaa automaagisesti muuttaa kierrosnopeutta tarpeen vaatiessa GPS-nopeustiedon perusteella. Kyseessä on siis vakionopeudensäädin uistelua varten. Meikäläisen mielestä kertakaikkisen hieno juttu.  

70hv Evinrude siis vaihtui 115hv Optimaxiin: http://www.vator.com/mercury/detail.asp?id=5387&mallisto=3 . Samassa rytäkässä vaihdoin veneeseen hydrauliohjauksen. Uudesta koneesta ei vielä ole paljoa käyttökokemuksia. Vene on vasta laskettu veteen ja kone on siis vielä sisäänajovaiheessa. Enemmän käyttökokemuksia koneesta tulee myöhemmin, jahka se on saatu kunnolla sisäänajettua ja potkurin oikea koko on varmistettu. Ennakkona voin kertoa, että kone käynnistyy hyvin, käy nätisti tyhjäkäyntiä ja sen äänitaso on varsin mukava. Evinrude oli kyllä hieman hiljaisempi tyhjäkäynnillä, kuin Optimax, mutta ei Optimaxin äänitaso mitenkään häiritsevä ole. Mukavasti se hyrisee tyhjäkäynnillä ja wanhoista 2-t koneista tuttu savutus ja tyhjäkäynnin epätasaisuus ei riivaa Optimaxia. Öljyä tuo näytti hieman laskevan veteen, mutta syynä siihen lienee sisäänajovaiheessa käytettävä runsas voiteluöljyn määrä.  

Päätän raportin tällä kertaa tähän, Optimax käyttökokemuksia tulee myöhemmin lisää, jahka kun tokenen uuden moottorin aiheuttamasta sekavasta tunnetilasta. Avoimia moottoriin liittyviä kysymyksiä on paljon, harmillista kun venemoottoreita ei pääse koeajamaan ennen ostopäätöksen tekoa, varsinkin jos kaupat tekee talvella. Sika ostettiin säkissä ja aika näyttää tuleeko meistä kavereita uuden koneen kanssa. Oli miten oli, kunnioitusta herättävän näköinen mörökölli tuo paksuniska-Optimax Sharkin perälaudassa on.  

Ile