|
Synkän ja varsin runsasjäisen talven jälkeen oli
vihdoin aika lähteä koittamaan avovesikalastusta. Jari T:n kanssa
oli sovittu, että lähdetään siikaongelle vaihteeksi veneellä, kun
rannat ovat nykyisin niin ruuhkautuneet onkiukoista. Veneellä paikat
ovat paremmin tavoitettavissa ja muutenkin saa olla ihan rauhassa.
Koitti lauantai 10.5.2003. Ilma oli varsin kirkas
ja ilman lämpötilakin avovesikalastukseen sopiva. Sovittiin Jarin
kanssa, että lähdetään liikenteeseen siinä puolenpäivän
kieppeillä, kunhan muut lauantaiasiat saadaan ensin hoidetuksi.
Kello 13 kerittiin vihdoin venesatamaan, jossa
olikin varsinaisen härdelli päällä venhomiesten ja –naisten
puunatessa paattejaan. Nosturiautot ja traileroitsijat ajelivat
eestaas säilytysalueen ja laskupaikan väliä ja veneitä soljui
loppumattomana virtana hyiseen kevätveteen. Oli suorastaan vaikea löytää
autolle parkkipaikkaa. Paikka viimein kuitenkin löytyi.
Autosta ulos astuessamme karu totuus paljastui. Täällähän
tuulee vähän liiankin navakasti! Lounaasta hönkäsi varmaan jonkun
10m/s ja vaahtopäät vaan kuohahtelivat läheisellä selällä. Ei
hyvältä näytä, mutta kalaan lähdetään kuitenkin. Eihän sitä
kevään ensimmäistä reissua ihan kevyin perustein voi lykätä. Sen
verran kova tuuli kuitenkin oli, että päätimme ottaa plan B:n käyttöön
ja mennä ongelle jonkin sopivan saaren suojaan. Alun perin oli
tarkoitus mennä eräälle tunnetulle Espoon siikapaikalle, mutta nytpä
kuvio vähän muuttui kovan tuulen vuoksi. Kalastusfilosofiaamme
kuuluu, että harrastuksen pitää olla kivaa ja itku silmässä
hampaat irvessä ei merelle viitsi lähteä säätä uhmaamaan.
Harrastuksen kuuluu olla mukavaa, eikä olosuhteita vastaan
taistelemista.
Pikaisen merikortin tutkailun jälkeen kohdepaikka
löytyikin. Ei mitään aikaisempaa kokemusta paikasta, mutta kertahan
se on ensimmäinenkin. Irroiteltiin veneen kiinnitysköydet ja lähdettiin
köröttelemään kohti kalapaikkaa. Vesi oli yllättävän lämmintä
satamassa, lähes 8 astetta, mutta jäähtyi hiukan ulompana viiteen
asteeseen. Matkalla vähän pähkäiltiin, tuleeko tästä nyt yhtään
mitään. Kalat varmaan melko kohmeessa, keli ei ole todellakaan paras
mahdollinen ja liitsitkin olivat jääneet himaan. Luotto matoihin oli
kuitenkin kova ja hyvillä mielin jatkettiin matkaa.
Kohta saavuimme etukäteen kartalta valittuun
paikkaan ja siitä löytyikin sopiva tyyni spotti erään karikon
kupeesta. Ankkuroitiin vene n. 1,5 metriseen veteen, josta ylsi
hienosti oletetuille kalapaikoille. Tässä olisi rattoisa onkia lääniluvan
turvin ja nauttia komeasta keväisestä auringonpaisteesta. Pikaisesti
viriteltiin siikaonget pyyntiin ja jäätiin odottelemaan tärppiä.
Hehkuteltiin ajatuksella makoisista siikafileistä joita kelpaisi lähipäivinä
nautiskella. Kamera ja digivaakakin oli muistettu ottaa mukaan.
Kossien kalakisan piikkipaikka siikaosastolla olisi selvää pässinlihaa
tämän reissun jälkeen.
Ekan tunnin aikana ei tapahtunut mitään. Matoja
tarkasteltiin ahkerasti ja vika ei varmasti ainakaan syöteissä olisi.
Kahvia juotiin pari litraa ja turistiin niitä näitä. Tarkkailtiin
muiden veneilijöiden liikkeitä läheisellä veneväylällä ja
ihmeteltiin eräänkin sankari edesottamuksia. Kaveri ajeli 15km/h
nopeusrajoitusalueella väylän poikki holtittomasti plaanissa ja
kamat vaan lenteli hänen vehkeestään veteen. Kaveri huomasi äksidentin
ja kiihdytteli uudestaan väylän yli noutamaan vedessä kelluvia
romppeitaan. Sama juttu taas, kun kamat oli poimittu kyytiin. Nupit
kaakossa väylän yli muista vesilläliikkujoista vähääkään välittämättä.
Ihme touhua, pikkulapsi vielä veneen kyydissä. Isin piti vissiin vähän
näyttää kuin venho kulkee. Pojasta se polvi paranee, kun faija
ajelee kuin pulloper*esika.
Vaan missä on kalat? Tärppejä ei kuulu kovasta
yrityksestä huolimatta. Mikään ei tunnu auttavan, ollaan vissiin väärässä
paikassa. Outoa, kun ei tule edes särkiä. Onkohan joku tuikkassut L-seriiniä meidän matosiin? Eivät
kelpaa ei. Toinenkin tunti vierähtää nollapyynnin merkeissä.
Tekisi mieli vaihtaa paikkaa, mutta tuuli ei meinaa heikentyä yhtään
ja mukavuudenhalu voittaa. Ei viitsitä lähteä tästä niin
mukavasta tyvenestä paikasta.
Läheiseltä hiekkarannalta varmaan tulisi siikaa,
muttei tosiaan jaksa lähteä urheilemaan kovaan tuuleen. Kohta lähestyy
pienempi vene meitä ja kaverin kanssa arvuutellaan, tulevatko meitä
hätistelemään pois tästä paikasta vai onko kyse
kalastuksenvalvojasta. Ei sellaiseen ihmeeseen vielä olla Espoon
vesillä törmätty. Onkohan kalastuksevalvoja vain urbaania legendaa?
Arvuuttelu meni metsään ja kyseessä olikin vanhempi pariskunta,
joka tuli utelemaan kalantulosta. Ovat myös yrittäneet siikaa,
mutteivat ole mitään saaneet hekään. Ei ole helppoa kalastus tälläkään
kertaa. Turistiin siinä niitä näitä ja kyseltiin pakolliset
taimenasiat. Eivät olleet vielä pilkkukalan perään ehtineet ja ei
sitä vielä varmaan oikein tulekaan. Alkukausi on aina vaikeaa aikaa
ja erityisesti nyt, kun luontoäidin pasmat taitaa olla enempi tai vähempi
sekaisin. Eräs kaverikin soitteli ja kertoi käyneensä vähän
ulompana, Rysäkarin tuntumassa. Vesi oli siellä vielä lähes
nolla-asteista. Jäitä ei sentään ollut enään havainnut. Saa
arska hyvän tovin vielä porottaa, ennekuin vesi on taimenenpyyntiin
otollisissa lukemissa.
Edelleenkin tärppiä ODOTELLESSA konffailen uuttaa
karttaplotteria ja ihmettelen laitteen ominaisuuksia. Täytyy myöntää,
että Garminiin tottuneelle tuo Lowrancen käyttöliittymä on vähän
ihmeellinen ja jollain tapaa epälooginen, vaan eiköhän sen käytön
opi ajan kanssa. Plotterin näpräämisen jälkeen tappiomieliala saa
lopulta yliotteen. On pakko hyväksyä tosiasiat. Ei tule kalaa sitten
millään. Paikka ilmeisesti vaan on totaalisen soveltumaton
siianongintaan. Kalastajissa kun ei vika taatusti ole, tai vaikka
olisikin niin sitä ei myönnetä. Parasta vaan niellä karvas tappio
ja lähteä kotia kohti. Onhan tässä saatu raitista ilmaa jo enempi
kuin riittävästi. Laitamme kalavehkeet kasaan, nostamme ankkurin ja
lähdemme köröttelemään takaisin satamaan.
Jos jotain positiivista pitää tästä reissusta
etsiä, niin ainaskin vene pelasi loistavasti ja yksi uusi
”kalapaikka” tuli katsastettua ja huonoksi todettua. Ollaanpahan
taas yhtä asiaa viisaampia ensi kerralla. Tosin seuraava siikareissu
taitaakin olla vasta keväällä 2004. Tämän reissun jälkeen, kun
en ihan heti siikaa lähde uudestaan yrittämään. Voiko enää
huonommin mennä jos mato-ongellakaan ei saa kalaa? Lienee parempi
odotella viikko tai kaksi ja lähteä sitten haukea tai pilkkukalaa
yrittämään heittovehkeillä. Mutta
eipä siitä sen enempää, asiaan palataan myöhemmin.
Ile
|
