Espoossa tanekalassa 4.6.03

Lomassa on se mukava puoli, että aika menettää merkityksensä ja keskiviikkoaamuna voi lähteä vaikka kalaan kukon vasta viritellessä äänihuulia. Verkkarin pirahtaessa neljän kieppeillä pomppaan tikkana ylös. Aamutoimista olin pikapikaa suoriutunut ja satamaan ajellessa tuumasin taivaankappaleiden aseman suhteessa mielentilaan olevan sellaine, että nyt lähdetään kartoittamaan uusia vesiä.

Veneessä tutkin mietteliäänä merikorttia. Mitäs nyt keksitään? Olin yksin liikenteessä ja höpisin itsekseni niitä näitä. Eilen oli tuullut Idästä ja arvelin tuulen pakanneen ”lämpöistä” pintavettä Espoon saariston länsilaidalle. Selvä homma, lähden länteen. Jostain syystä olen aikaisempina vuosina jotenkin jumiutunut Espoon itäisille vesille tai Helsingin puolelle tanehommeleissa, joten oli jo aikakin lähteä uusille vesille.

Vanhoista tavoista oli kuitenkin niin vaikea päästä eroon, että aloittelin kalastuksen kuitenkin Långrundetin tienoilta. Syöttikalat sulamaan ja veden lämpöjä tutkailemaan. Hmm... aika vilakkaa täällä, pintavesi noin seitsemän asteista. Voisi se vähän läpimämpääkin olla, aikasempien kokemusten perusteella kannattaisi etsiä jotain 8-10 astesita vettä. Pikainen ajelu saariryhmän ympärillä kertoi kylmän tosiasian. Lämpöisempää vettä ei löytynyt edes suojan puolelta. Varmuuden välttämiseksi päätin kuitenkin laittaa raksit pyyntiin jo tässä ja sitten lähteä uistelellen etsimään lämmintä vettä.

Laitoin normaalin taimenkuvion pyyntiin. Kaksi pikkuplaanaria puolellensa lokkipainoilla viritetyillä salakkarakseilla ja yksi vapa perään roikkumaan 30m päähän veneestä. Perävavan maustoin vielä pikkudodgerilla ja 10g painolla. Vetoon tuli siis koko vetouisteluarsenaali eli yhteensä viisi vapaa. Se saisi riittää, aika on ajanut vapahelvetin ohi.

Kalaa oli kaikuluotaimen mukaan ulkosaariston laidalla aika paljon. Tein pikaiset pyöräytykset siellä ilman tärppejä ja sitten suuntasin länttä kohti. Suvisaariston länsilaidalla vesi alkoi olla jo järkevämmän lämpöistä taimenkalastusta silmälläpitäen. Löysin eräästä lahdesta liki kymmenastesita vettä ja paljon kalaparvia. Nyt näyttää lupaavalta! Vaan erottuuko täky miljoonapäisestä silakkaparvesta? Kyllä tanen kelpaa oleilla moisen lihapadan äärellä, sieltä vaan käy napsimassa silakoita, kun siltä tuntuu.

Ekan kierroksen jälkeen tarkistin vieheet. Voi pannahinen! silakat on hyökänneet rakseihin. Eräässäkin raksissa oli jättiläissilakka, n. 30cm monsteri. Mitä lie silakan mielessä liikkunut, kun on salakan selkään yrittänyt kiivetä... Onkohan tämä sitä luonnon monimuotoisuutta? Homma jatkui samalla mallilla. Joka pyöräytyksen jälkeen jossain raksissa oli silakka. Ei ei ei, nyt ei homma toimi. Pitää varmaan vaihtaa mustat koukut rakseihin, jotta vältyn sillakkahyökkäyksiltä. Lopulta kyllästyin irroittelemaan silakoita ja poistuin ”ottipaikaltani”.

Siirryin uistelemaan läheiseen salmeen, joka oli myös varsin herkun näköinen paikka. Veden lämmöt vaihtelivat salmessa jännästi. Salmen päissä oli yhdeksän asteista vettä ja keskellä sitä kohta jossa vesi oli seitsemänasteista. Aika velmusti on vesi virrannut. Välttelin kylmää kohtaa ja uistelin laajaa ympyrää salmessa. Kohta jo döörin räikkä narahtikin. Vaan ei ole iso kala siiman päässä. Veivasin kalan pikaisesti veneen vierelle ja raitapaita-appura sieltä paljastuikin. Vapautin kalan ja jatkoin uistelua. Silakka ja ahven ovat mainioita kaloja, mutta nyt taimen hakusessa. Kuvio toistui uudestaan ja uudestaan, vähän väliä appura rankaisi salakkaa. On siis paikanvaihdon aika taas kerran. Manalin siinä sivussa itseäni, kun en ollut älynnyt ottaa heittovehkeitä mukaan. Alueella kun oli varsin hyvän näköisiä heittokiviä johon ei uisteluvehkeillä yltäisi. Siellä ne tanet kuitenkin piileksivät.

Kohta alkoi kuulua melkoista jylinää mereltä. Arvelin jonkun posottavan jollain muikealla muskelilla triplakasien polttaessa uusiutumattomia luonnonvaroja. Vaan olin väärässä taas kerran. Kohta saaren takaa paljastui varsin kunnioitusta herättävän näköinen ilmestys. Puolustusvoimien ilmatyynytalus siellä olikin valtavan vesisumupilven keskellä. Aika siisti peli, kyllä tuollaisella kelpaisi ajella, ei tarvisi pikku karikoita paljoa väistellä. Vehje soveltuisi varmaan hienosti tyrskykalastukseen, jos ei pitäisi noin kakofonista mekkalaa. Alus ilmeisesti pelästyi meikäläistä, kun teki kohta pikaisen u-käännöksen ja poistui paikalta...

Kello alkoikin jo olla yli aamusyönnin ja kohta t-paitajengi tulee vesille, on parempi  lähteä uistelemaan kotia kohti. Pari mailia olisi jäljellä hyvää uisteluvettä, joten ei maksaisi vaivaa nostaa vielä vehkeitä. Nautiskelin kahvista ja komeasta auringonpaisteesta. Sää oli niin komea, ettei kalojen oikeastaan rauhaani edes tarvisi häiritä. Harvoin saa tälläisestä ilmasta nauttia, on lämmin ja ei tuule juuri lainkaan. Kyllä nyt kelpaa. Mietiskelin siinä, että olinkohan lähtenyt merta edemmäs kalaan. Vanhoilta varmoilta ottipaikoilta olisi ehkä tullut muutakin kuin silakkaa&appuraa. Vaan tympii katsella aina samoja maisemia.

Lopulta oli aika lopettaa kalastus. Kelailin plaanarisiimat rauhassa ylös ja laittelin kalastusvälineet paikoillensa. Yllätys tapahtui, kun oli kelaamassa peräsiimaa sisään. Noin viisitoistametriä ennen venettä tane tärppäsi ja ponkaisi samantien pintaan. Kala teki muutamia terhakoita hyppyjä peräjälkeen ja siinä totesin kalan olevan todennäköisesti alle 55cm, joten se saisi mennä. Kelasin kalan nopeasti veneen vierelle, jossa mittasin sen näköaistimilla noin neljävitoseksi. Pihdeillä äkkiä koukut irti kalan suusta käsin kalaan koskematta ja näin tane sai vapautensa takaisin. Tuli hyvä mieli kalan tärpistä ja vapautuksesta, pilkkukalan näkeminen säväyttää aina, vaikka alamittakalan saaminen ei ole mukavaa. Tuokin olisi vuoden päästä komea kala, jos niin pitkälle selviää. Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta. Ennuste näillä ylikalastetuilla vesillä ei ole kovin hyvä. Pappia ja pannuun -porukkaa on liikkeellä aivan liikaa. Niin tai näin, yksi hyvä päivä vesillä on taas takana. Näitähän ei tunnetusti lasketa loppupeleissä.

Ile