Tynkätreffit Espoossa 13 – 15.6.2003

 Oli vihdoin koittanut Kossien lohitreffien aika. Erilaisten sattumusten takia treffit kuihtuivat taas kerran. Heikko säätila ja muut menot aiheuttivat sen, että koko viikonlopun mittainen kalastusrupeama kuihtui muiden paitsi Pete K:n osalta lauantaipäivän uisteluksi. Alunperin oli tarkoitus lähteä Porkkalaan ja majoittua saareen koko viikonlopuksi, mutta suunnitelmilla on tapana muuttua.  

Kävi siis niin, että Pete K oli lähtenyt Porkkalaan jo perjantai-iltana alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, allekirjoittanut venekuntineen ja Pete L Co pääsi liikenteeseen vasta lauantai-aamusta. Suunnitelma oli se, että mentäisiin kuitenkin uistelemaan Espoon edustalle ja yövyttäisiin Knapperskärissä ja jatkettaisiin kalastusta sunnuntaina. Pete K saapuisi Espoon vesille uistelultuaan päivän Porkkalan vesillä. Syynä uisteluun Espoon vesillä oli lähinnä se, että Porkkalassa oli perinteiset vetouistelutreffit ja itä-Helsingin vesillä pyörisivät SLU:n raksitreffiläiset. Ajatuksena oli se, että jos me kalastettaisiin Espoossa, saataisiin laajempi peitto lohenkalastuksessa näillä vesillä ja ehkä jotain visiota siitä, missä hukassa ollut lohi majailisi. 

Se siitä, minä ja veljeni Petteri irroitettiin köydet lauantaiaamuna n. klo:8.45 ja suunnattiin kohti Berggrundin lohipaikkoja. Aamulla keli oli mainio ja oli suorastaan rattoisa ajella kohti lohivesiä. Berggrund saavutettiin melko pikaisesti ja tyytyväisenä huomattiin Berggrundin lohirysän olevan jo paikoillaan. Kalaa ilmeisesti alueella olisi, ei kai ammattikalastaja pyytöjään turhaan veteen asettelisi. 

Oli siis vuoden ensimmäinen uistelukeikka Espoon vesille ja oikeastaan eka kunnollinen raksittelurupeama tiedossa. Pari kertaa aikaisemmin olin käynyt Porkkalassa lohta yrittämässä, mutta silloin nopeudet yms. oli säädetty peltien mukaan ja raksit eivät ehkä olleet parhaimmillaan niissä nopeuksissa. Odotukset olivat siis korkealla pyytöjä veteen laskettaessa. 

Berggrundin kohdalla muutettiin hieman alkuperäistä suunnitelmaa, jonka mukaan oltaisiin menty Nimettömälle asti. Tuuli oli reippaasti noussut ja into päästä kalaan sekä ajatus pitkästä ryskyttämisestä kohtalaisessa aallokossa Nimettömälle ei houkuttanut. 

Raksit viritettiin pikaisesti uimasille. Kaksi vapaa puolellensa pikkuplaanareihin, yhdet vavat puolellensa Slide Drivereihin ja kaksi vapaa molempiin takiloihin. Yhteensä kymmenen vapaa pyyntiin, max. vapamäärä oli siis käytössä. Plaanarisiimat painotettiin maltillisesti, jotta pyydöt pysyisivät 2-5m syvyydessä kylmän veden vuoksi. Molemmat takilat hujautettiin n. kymmeneen metriin. Pintavesi oli n. 8,3 – 8,7 Lowranceastetta. Oli edelleen vähän kevätmeininki siiis ja kovin syvältä ei viitsisi yrittää, vesi on kuitenkin niin kylmää siellä. Edellisvuonna kauden ensimmäinen lohi oli tullut pintaveden ollessa n. 13,5 C, mikä pisti vähän miettimään. Vaan usko siihen, että kalaa on alueella oli suuri, koska rysäkin oli jo pyytämässä. 

Kaikki vavat saatiin onnellisesti pyyntiin ja tehollinen uistelu pääsi alkamaan juuri sopivasti ennenkuin tuuli nosti aallokon ikäväksi. Pete L:n venekunta oli myös samoilla vesillä ja ilmassa oli kalastuksen meininki. Päätimme lähteä uistelemaan kohti Berrgrundin eteläpuolella olevaa 7m pattia länsipenkkaa seuraillen. Ko. paikassa on melkein aina kalaparvia ja matkalla Berggrundilta sinne, on useampi komea kala onnistuttu koukuttamaan aikaisempina vuosina. 

Hissukseen meno alkoi olla jo aikaimoista keinumista koko ajan yltyvän lounaistuulen vuoksi. No eipä se mitään, kalusto ei aseta rajoituksia ja olo veneessä vaan ei ole niin mukavaa, kuin voisi olla. Perus lohikeli siis, harvoin sitä saa nauttia kovin tyynistä oloista näillä vesillä. Ajeltiin 7m patin tuntumaan ja siitä vielä hiukan etelään ja sieltähän ne kalaparvet löytyivätkin. Ei siis mitään uutta auringon alla. Kalaparvia hämmenettiin takiloilla muutama kerta, mutta eipä lohi kiinnostunut pyynnöistämme. Aalto alkoi olla jo sitä luokkaa, että harrastus alkoi käydä työstä ja siitä suivaantuneena päätimmekin lähteä vetämään myötäiseen kohti rannikkoa. Voitaisiin körötellä kohti Knapperia ja mennä sinne vaikka ”mäyräkoiraa” ulkoiluttamaan... 

Lähdettiiin vetämään pitkin länsipenkkaa sivumyötäisessä. Olo muuttui heti paljon mukavammaksi lähes myötäaaltoon päästessä. Nyt touhu alkoi jo tuntua harrastukselta! Vene kulki aikamoista kylkimyyryä sivumyötäisessä ja meikäläistä hieman arvelutti myötäisen puoleisen Sliden vetäminen kohti takilasiimoja. Arvelin, että pientä siimahärdelliä voi olla odotettavissa, vaan ei siitä ongelmaa kannata tehdä. 

Aikamme uisteltiin mukavassa myötäisessä ja pohdiskeltiin kalastuksen syvintä olemusta ja muuta tärkeää. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että Ahti ei ole saanut vielä huikkaa. Siitäkö nihkeä kalantulo oli kiinni? Eipä hätää, repusta pullo Hennessyn Privilegeä ja korkilliset molemmille laidoille ja myös kalamiehille pienet huikat. Hennessy on aikaisemminkin toiminut ja voisin väittää sen kyykyttävän WD40:sen mennen tullen. Petteri päätti konuhuikan jälkeen ottaa pienet torkut takapenkillä ja siihen asettuessaan alkoi tapahtua.  

Toinen takilavapa nyökytteli voimakkaasti. Tilanne oli päällä!  Petteri nappasi vavan tottuneesti käteensä ja kehotin häntä siirtymään veneen etuosaan ”väsytysalueelle”. Itse kävin hakemassa haavin käteen ja aloin arvuuttelemaan kalan kokoa: ” On ainakin mitan täyttävä... ei perhana on se ainakin kolme kiloinen, ei ei ei ainakin viisi kiloa menee rikki.” (Viime kaudella tuli paljon pientä lohta ja nyt oli syytä olla varovainen etukäteisarvioissa...) Kevyttä härdelliä oli muutenkin veneessä, kun meidän yöpymistarvikeet yms. olivat jokseenkin tiellä kalan kanssa peuhatessa. Tavara vaihtoi pikaisesti paikkaa ja pian väsytysalue oli selvä. Kala saatiin aika nopeasti veneen vierelle ja siinä yksissä tuumin todettiin sen olevan hyvän kokoinen kala. Kala meinasi pari kertaa änkentyä takilavaijeriin, kun laiskoina ei oltu otettu ylimääräisiä vehkeitä ylös (tämä varmasti kostautuu joskus...). Saatiin se pidettyä pois pahasta paikasta ja taas veneen vierelle saapuessaan haavi heilahti rutiininomaisesti ja kala oli pussissa. Itämeren kuningas oli kesytetty. Kala oli kaunis kuin mikä, sopivasti lihava kiiltäväkylkinen hopeatorpedo. 

Pikainen punnitus keikkuvassa veneessä näytti kalan painoksi n. 6 – 8,5kg. Hieno kala kauden aloitukseksi, rannassa otetaan sitten tarkemmat strategiset mitat. Kättelimme toisiamme ja selkään taputuksien lomassa totesimme olevan erittäin hyvän kalapäivän meille. Kalasta veret pois ja kylmälootaan odottamaan jatkotoimenpiteitä. Kalamiehille kaatoryypyt samaa hyväksi todettua Hennessyä ja muhkeat Ritmeesterit suupieliin. Harmi ettei aitoja Karibian saariston tuotteita mukaan sattunut, mutta välttävät nämäkin pöllit paremman puutteessa. Kuparinen oli rikki ja tästä olisi hyvä jatkaa kohti Helsingin lohikisoja. Olo oli mahtava, kauden avauskala näin vähällä työllä (vain 11,5 h kalastusta) vaikeissa olosuhteissa. Tälläiseen fiilikseen kiteytyy koko lohenuistelun syvin olemus. Pitkiä kalapäiviä vailla tapahtumia ja sitten yksi pieni räikän surahdus kaiken muuttaa voi. Pitkä jääkausi kärvistelyineen unohtuu ja tästä jaksaa jatkaa monta monituista tyhjänvetotuntia, joita varmuudella on tiedossa. 

Olo on todella muikea. Sanon Petterille, että taitaa meidän kalastukset tältä päivältä olla pulkassa. Komea kala kyydissä, lähdetään kohti rantaa. Ollaan saatu mitä hakemaan tultiin. Suurempia mutinoita suunnitelman muutoksia vastaan ei tullut ja lähdettiin lilluttelemaan kohti Espoon rannikkoa sikarit käryten. Huvitti ottipelin raksihupussa roikkuva yksinäinen salakanpää vailla vartaloa. Niin, kala siis tuli takilasta, ylemmästä siimasta, syvyys n. 8m ja vapautuspituus n. 10m. Tulee lohi aika läheltä venettä salakkaa hakemaan. Raksihuppuna oli kirkas läpinäkvyä AS. Aika luonnonmukainen syötti siis. 

Stenskäriä lähestyttäessä nostetaan vehkeet ylös ja lähdetään kohti Knapperia jossa Pete L venekuntineen jo odottaa loimulohi mielessä. Knapperskärin pohjoisrantaa lähestyttäessä huomaamme erään nimeltä mainitsemattoman Kossilaisen makaavan reporankanka kalliolla raajat levällään. No rankkaahan se kalastus on ja levätä pitää aika ajoin, jotta taas jaksaa... Pienen ankkurointihärdellin jälkeen saamme veneen parkkiin saaren rantaan ja astumme maihin. 

Rantauduttamme punnitaan kala heti tasamaalla ja strategisiksi mitoiksi saamme 7,5kg ja 86cm. Aika komea peruslohi siis olemukseltaan. Siitä saadaan mainot fileet loimutettaviksi. Kertaamme Timpan & Pete L:n kanssa päivän tapahtumat ja kalan ottipaikan. He olivat päättäneet kelin kovetessa poistua lohipaikoilta ja palata paremman kelin vallitessa uudestaan. Soitan vielä Pete K:lle. Hän on vielä Porkkalassa uistelemassa, mutta lähtee kohta ajelemaan Espoota kohti. Saaliiksi olivat saaneet yhden nokkahauen vai mikä nokkakala se nykyisin onkaan. Pete sanoi saapuvansa Porkkalasta jahka kun ehtii, menee varmaan pari tuntia. 

Laitetaan lohi paistumaan ja syödään puolikas file pois. Hyvää oli mallasjuoman kera nautittuna. Pete L, Jari ja Timppa alkavat tehdä lähtöä kotia kohtia Pete K:n saapuessa Knapperiin. Miehitys siis saaressa vaihtuu. Tuuli vaan ei ota laantuakseen ja Pete K kokee saman ankkurointihärdellin kuin meikäläinen. Ei ole helppoa ankkuroituminen kovalla tuulella, kun pohja ei ole erityisen pitävä ja veneessä painoa tonnikaupalla, tyynen puolelle on mentävä. Erityiset kiitokset veneilijälle joka (oli jo saaressa meidän saapuessa) auliisti jeesasi kaikkia saareen tulijoita kiinnitysköysien kanssa. Tuollaista käytöstä kaipaisi vesille enempikin. Pete K sai ison veneensä tuulesta huolimatta turvallisesti parkkiin ja päästiin jatkamaan lohen paistamista. 

Teltta pystytettiin ja juonittiin seuraavan päivän kuvioita. Peten saama nokkiskin siinä sivussa paistettiin ja ihan hyväsksi todettiin. Se maistui ehkä hiukan ahvenelta jos hakee jotain vertailukohdetta tavallisempiin kalalajeihin. Ilta meni rattoisasti niitä näitä kavereiden kanssa jutellessa. Parannetiin maailmaa pitkälti yöhön, kunnes uni vei voiton ja tyyny kutsui. Nämä hetket tekevät elämästä elämisen arvoisen. 

Aamulla heräilin aikaisin ja hiukan huolestuneena kuuntelin aaltojen jyskettä saaren rantakallioihin. Äkkiä ylös ja oman veneen tilannetta tutkimaan. Kaikki ok siellä, vene ei onneksi ollut lähtenyt yöllä ankkurista. Tuulikaan ei ollut noussut saati vaihtanut suuntaa, vaikka aluksi siltä tuntui. Aamulla aallot vain jostain syystä pitivät enempi meteliä, kuin illalla... tai siltä ainakin tuntui. Eikun aamukaffetta keittelemään ja päivän suunnitelia tekemään. 

Olo oli jostain syystä hieman puutunut ja päätettiin siinä jättää päivän kalastukset väliin. Pete K lähti vielä sitkeästi taimenta koittamaan Kytön paikoille, mutta me yksissä tuumin ajateltiin lähteä kohti kotia. Grillailtiin loput käkkyrät pois leirinuotiolla, paikkaliltiin tavarat ja lähdettiin pois saaresta. Sama kaveri joka jeesaili köysien kanssa tullessamme saareen, oli taas rantsussa auttamaassa meitä lähtötouhuissa. Kiitoksia taas sinnepäin (n. 4,5m vene + 40hv Yamaha). Siitä päästiin sitten kohti kotisatamaa ja kotiin lepäilemään. Tavaran roudaus vaan tympi rankan reissun jälkeen, niinkuin aina. Mutta on se vaan hienoa, että voi vapaasti merellä kalastaa ja saaressa yöpyä kovan päivän päätteeksi.  Jotkut asiat sentään ovat kunnossa suomalaisessa kalastuspolitiikassa. Hyvä reissu kerta kaikkiaan, tästä akut latautuvat taaas pitkäksi aikaa. 

Ile