Tyhjät pois

Oli Helatorstaiaamu, 29. toukokuuta armon vuonna 2003. Kossitiimillä unet rapisi silmistä Hawkin kiitäessä kohti Porkkalan lohivesiä aikaisin aamulla. Mukana olivat tällä kertaa allekirjoittaneen lisäksi Pete ja Timppa. Vuoden ensimmäinen lohireissu oli käsillä ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Alkukaudesta ne isot lohet saadaan, tai ainakin todennäköisyys saada siiman päähän kookas Itämeren kuningas on keväällä suurempi kuin kesällä/syksyllä.

Lohia ei ollut vielä saalispäiväkirjaan ilmoiteltu ja sen vuoksi päättelimme kalan olevan vielä kaukana merellä. Otimme siis kohteeksi Kanjonin penkat. Matka sinne taittui kuulassa auringonpaisteessa, merikin oli varsin tyyni ja aallokosta ei haittaa ollut. Olosuhteet olivat siis mitä parhaimmat, ainakin kalamiehille.

Vajaan tunnin ajon jälkeen olimme aloituspaikalla. Viritimme vehkeet suhteellisen pikaisesti pyyntiin. Kaikki oleellinen oli mukana, mikä sinänsä oli pieni ihme, kun vuoden ensimmäisestä lohireissusta oli kyse. Laitoimme veneen toiselle puolelle peltejä ja toiselle puolelle rakseja. Pellit määräsivät nopeudeksi n. 2,5 solmua ja sen mukaisesti oli myös raksit viritettävä. Henkilökohtaisesti olin vähän epäilevällä mielellä moisesta nopeasta vedosta tähän aikaan vuodesta, vaan lohen tiet on tuntemattomat ja kaikkeahan voi kokeilla.

Vetoon laitoimme siis kahdeksan vapaa; neljä pikkuplaanareihin pintavetoon, yksi syväälevy reippaalla sivuvedolla ja kolme vapaa takiloihin. Toinen takila syvälle, noin 30m syvyyteen ja toinen n. kymppiin. Näin oli katettu syvyysalue kolmestakympistä pintaan. Luulisi vieheen lohen kohdalle osuvan, jos niitä näillä main olisi. Aamusyönnillekin ehdittäisiin, kaikki vehkeet olivat vedossa jo klo: 8.30.

Pintavesi oli melkoisen kylmää, vain n. 4,5 – 5 C. Harmi, että GTM40 syvyyslämpömittari oli unohtunut kotiin ja lämpötilat pinnan alla jäivät arvoitukseksi. No eipä vesi kovin lämpöistä syvälläkään voi olla veret seisauttavan pakkastalven jälkeen. Normaalivuoteen verrattuna veden lämpö vastasi suunnilleen toukokuun alkupuolen lukemia.

Ennakko-odotusten mukaisesti kalaparvet loistivat poissaolollaan. On se ihme, kun kalat on aina hukassa alkukaudella. Missä lie silakat ja hailit luuraavan tähän aikaan vuodesta. Kaikki silakat eivät kuitenkaan ole rannikon tuntumassa kututouhuissa. On se vaan ihmeellistä...

Uisteltiin pitkin penkan reunaa ja etsittiin kalaparvia. Jotain pientä tuhrua kaikuluotaimen näytössä toisinaan oli, mutta isot parvet oli kateissa. Uisteltiin kuitenkin sitkeästi tunnetuilla ottipaikoilla, kun muuta ei keksitty. Ei ole helppoa alkukauden lohihommat. Vieheitä tarkisteltiin säännöllisesti ja syöttikaloja vaihdeltiin rakseihin, erilaisia syvyyksiäkin kokeiltiin. Eipä auttanut, paluu lohenuistelijan arkeen oli tosiasia. Ei rissa laula alvariinsa. Lohenuistelu vaatii kärsivällisyyttä ja hyviä istumalihaksia. Onneksi tässä porukassa ei suru tule puseroon vaikka mitään ei tulisi – siihen on jo totuttu vuosien varrella. Veri kuitenkin vetää vesille ja sitten, kun se tärppää niin aikaisemmat nollareissut kuittaantuvat samantien.

Kello lähestyi kahtatoista. Petellä alkoi koti kutsua ja oli aika nostaa vieheet ylös. Tämä ei siis (taaskaan) ollut meidän päivä. No eipä odotukset kalan saannin suhteen kovin korkealla olleetkaan ja aika lyhyt uistelurupeama 3,5 tuntia on. Tyhjänveto ei suupieliä vedä ylöspäin, mutta eipä se juuri harmitakaan. Kyllä lohi sieltä taas ennemmin tai myöhemmin tulee. Viime vuoden statistiikan peruusteella ei tarvisi vetää enään kuin 69,5h ja sitten se kala nappaisi. Mielessä kylläkin kävi, että taidanpa suosiolla odottaa kaksi tai kolme viikkoa, ennenkuin uudestaan lähden lohien jujutettavaksi. Ensi viikko olisi lomaa ja silloin taidan keskittyä taimenenpyyntiin, kasvakoon lohet vaan rauhassa vielä jonkin aikaa.

Välineet saatiin tuota pikaa ylös. Honda alkoi huutaa kurjuuttaa ja raikkaan meri-ilman hivellessä Kossien jalopiirteisiä kasvoja suuntasimme kohti kotisatamaa. Olkoon siimat kireämmällä ensi kerralla. Kyllä kai Helatorstaiaamun voisi huonomminkin viettää?

Ile