|
Kevään ensimmäinen haukireissu oli vihdoin käsillä.
Porkkalanniemen haukipaikat kutsuivat. Normaalisti tämä reissu olisi
tehty toukokuun alkupuolella, mutta myöhäisen kevään ja muiden
kiireiden vuoksi toteutui vasta 26.5.
kuluvaa vuotta.
Reissussa olivat mukana allekirjoittanut ja
maastopukuisten keskuudessa kauhunsekaista kunnioitusta herättävä
Jari T. Pääsimme liikenteeseen satamasta klo: 10.30, kun tyyny oli
taas aamusella kutsunut aika voimakkaasti. Vaan eipä hätää, keväällä
nyt ei yleensä tarvitse nousta kilpaa auringon kanssa haukikalaan
mentäessä. Tarkoitus oli mennä heittokalastamaan haukia ja
varustuksemme oli sen mukainen. Heittovapa per kalastaja ja yksi
varavapa jota ei koskaan tarvitse, kun se on mukana. Haukivieheitä
oli myös riittävästi mukana, lähinnä vaappuja, mutta myös
joitakin lusikoita. Konsensus meidän keskuudessa oli, että iso
vaappu on se oikea peli keväisessä haukijahdissa. Raksi varmasti myös
pelaisi hienosti, mutta nyt ei ollut intoa ruveta syöttikaloja pyytämään.
Raksittelun ja täkyonginnan aika olisi myöhemmin.
Matka taittui mukavasti sään puolesta, oli
sellainen pilvipoutainen keli ja tuuli aika heikkoa. Aaltoa ei ollut
nimeksikään merellä, tosin ajoreitti oli muutenkin saariston
suojassa. Hyvältä näytti siis kelin puolesta. Puolen tunnin ajon jälkeen
saavutimme kohdepaikan eli Porkkalanniemen itäpuolen haukivedet,
jonne lääniluvan (kiitoksia Kari Rajamäelle) suomin valtuuksin oli
tarkoitus mennä kalastamaan. Parit pääskysetkin onnistuttiin
bongaamaan matkalla ja todettiin suven vihdoin ja viimein saapuneen
Suomeen.
Aloituspaikkaan päästyämme ajatuksena oli pistää
huikea uisteluarsenaali (kaksi heittovapaa) veneen perään roikkumaan
ja ajella hissukseen ympäriinsä aloituskaffetta hörppiessä. Näin
ne ottipaikat löytyisivät ja voitaisiin aloittaa heittohommat.
Kahvit saatiin juuri juotua, kun ensimmäinen kala kävi tukistamassa
viehettä. Joku kilon painoinen hauenpulikka. Aikansa ravisteltuaan se
pääsi kuitenkin irti. No eipä se mitään. olimme asettaneet
alamitaksi 70cm, joten alamittainen oli tuo ensimmäinen yrittäjä..
Pienempiä haukia emme ylös ottaisi muuten kuin pakon edessä.
Tilauksessa oli tuollainen 5-10kg kala, joka on ihan todennäköinen
saalis näillä vesillä tähän aikaan vuodesta, vaikka mikään
erityinen haukiparatiisi tämä ei olekaan.
Päätettiin jatkaa uistelua kahdella vavalla, kun
se tuntui toimivan. Tuulikin oli virinnyt hieman ja haittaisi ehkä vähän
heittokalastusta. Ajeltiin vanhoja tuttuja reittejä lahden ympäristössä.
Kohta oli taas kala kiinni. Se pysyi kiinni, mutta veneen vierellä se
paljastui myös alamittaiseksi. Eikun kala nätisti irti veneen
vierellä. Päättäväinen ote pihdeillä koukuista, kevyt ravistus käsin
kalaan koskematta ja vihernieriä pääsi takaisin Ahdin valtakuntaan.
Vaikutti ihan lupaavalta, vesikin oli lämmennyt jo liki neljääntoista
Lowrance-asteeseen. Tuskin iso hauki olisi vielä poistunut
maisemista. Parit kierrokset vielä uisteltiin ottipaikoilla ja
muutama kilon kahden välillä ollut hauki saatiin. Aamupäivän
ottihetki ajoittua n. klo: 11-13.00 välille ja sitten hiljeni.
Muitakin kalastajia saapui paikalle. No eipä siinä
mitään, onhan tämä suhteellisen tunnettu haukipaikka ja kyllä
merellä tilaa riittää. Tuuli vaan navakoitui entisestään ja päätimme
keskittyä pelkästään uisteluun ja unohtaa aatokset heittohommista,
vaikka henkilökohtaisesti nautin enempi heittokalastuksesta kuin
uistelusta. Vaan on uistelukin ihan jees. Varsin leppoisaa hommaa tuo
kahdella vavalla vetely. Kalapaikalla oli vettä keskimäärin n. 1,5
metriä ja vaaputtimia sai vähän väliä putsata kasvustosta. Eipä
sinänsä tulisi mieleenkään levittää mitään uisteluharavaa täällä
ja eipä tänne taida edes uistelulupia saadakaan – hyvä niin.
Paikka ei tosiaan soveltuisi täysmittaiseen uisteluun plaanereiden
yms. levittimien kanssa.
Aurinkokin ilmestyi kuvioihin pilviverhon takaa. Tässähän
on mahdollisuus käräyttää nenänpää ensi kertaa tänä vuonna.
Oli lämmintä ja leppoisaa. Hauetkaan eivät häirinneet rauhaamme ja
pikkuhiljaa vajosimme melko uneliaaseen olotilaan. Pari tuntia
kalastettiin ja vaihdettiin uistimia silloin tällöin, mutta mikään
ei tuntunut auttavan. Hiljaista oli, mutta vanhasta kokemuksesta
tiesimme, että koska vaan voi alkaa tapahtua. Pitkäjänteisyys on
hyve kalastajalle. Jotain puuhaa piti keksiä, jottei vallan kokonaan
nukahtaisi ja soitinkin Petelle, joka oli eilen suunnitellut lähtevänsä
taimenta kokeilemaan Espoon edustalle. Pete olikin kalassa ja oli
yhden taimenenkin saanut melko ulkoa Espoon saaristosta. Vesi oli
siellä jotain kuuden asteen kieppeillä ja kirkastumaan päin.
Vaikutti siis aika lupaavalta, alkaisikohan kevään taimensesonki
ihan kohtapuoliin? Onneksi meikän ”talviloma” alkaa viikon päästä
ja silloin on aikaa käydä taimenten narrattavana…
Vaan haukipuolella oli vähän luvattoman
hiljaista. Tappiomieliala alkoi iskeä ja päätettiin hissukseen lähteä
kotia kohti. Uisteltiin kohti lahden suuaukkoa, jossa nostettaisiin
vehkeet ylös. Puolimatkassa sinne alkoikin yllättäen tapahtua. Jari
puhui juuri puhelimessa, kun hänen vapa niiasi niin, että hiilikuitu
huusi kurjuuttaan. Eikun puhelin pois häiritsemästä ja tilannetta
ihmettelemään, nyt on varmasti mitantäyttävä kala kiinni. Jotain
raskasta tempoili siiman toisessa päässä. Aikansa kalaa väsyteltyä,
Jari sai sen näköetäisyydelle. Komea hauki siellä olikin, tähän
mennessä selkeästi päivän suurin. Veteen punnittuna jotain 5-8kg
tietämillä. Kalassa oli virtaa sen verta paljon, että veneen
vierelle sitä ei oikein tahtonut saada. Lopulta kala ui veneen
vierelle, mutta sukelsi samantie ja jäi junnaamaan pohjaan. Aikansa
kalaa maaniteltuaan Jari sai sen pintaan ja haavin ulottuville. Vaan
hauki oli toista mieltä haavitsemisoperaatiosta. Ennen kuin ehdin
edes haavia heiluttaa, kala ampaisi viiden metrin päähän veneen
taakse ja irtosi… Siihen rantarosvo jäi meitä mulkoilemaan varsin
ärtyisän näköisenä. Vielä yritettiin epätoivoisesti koukata
kala haaviin, mutta hauki aavisti tilanteen,
heilautti eväänsä hyvästiksi ja sukelsi syvyyksiin ennen
kuin päästiin toimintaetäisyydelle.
Kotiinmeno unohtui samantien ja päätettiin jatkaa
kalastusta ottipaikalla. Missä on yksi hauki, niin siellä on yleensä
muitakin lähettyvillä. Laskettiin vähän tuulen alle ja vedettiin
paikan yli uudestaan ja paalumatkalla myötäiseen ajettaessa oli kala
taas kiinni. Oli vaan sekin bulkkikamaa äskeiseen verrattuna. Samaa
kuviota toistettin useita kertoja ja lähes aina oli hauki kiinni, kun
paikan yli ajettiin, kerran oli jopa tuplatärppi. Kalastus oli saanut
uuden luonteen ja liian meri-ilman nauttimisesta aiheutunut väsymys
oli tiessään. Havainnoitiin, että kalat useammin ottivat myötäiseen
ajettaessa, josta pääteltiin, että nostetaanpa hieman nopeutta
vastaiseen mentäessä. Eikun nopeus kahden solmun tietämille
vastaiseen mentäessä ja taas oli kala kiinni. Nopeusko on avaintekijä?
No hommaa jatkettiin uusin opein ja useita haukia saatiin. Lopulta
otti tyrehtyi, ruoka-aika oli ohi. Paras ottihetki ajoittuin n. klo:
15.30 – 16.30 tienoille. Harmitti kyllä, kun se iso pääsi
karkuun, se oli siis ainoa mitantäyttävä kala joka oli tarjolla päivän
aikana...
Reissun yhteenvetona voisi todeta, että parhaat
ottiajat olivat aamupäivällä n. klo: 11-13 ja sitten iltapäivällä
n. klo: 15.30 – 16.30 välillä. Kaikki kalat tulivat vaapuilla,
vaikka lusikoitakin jonkun verran kokeiltiin. Parhaat ottivärit
olivat keltainen, vihreä ja särki-imitaatio. Ottipelien koko oli
15-20cm ja tehokkain vetonopeus tuntui oleva kaksi solmua tai hiukan
yli.
Kotimatkalla todettiin jonkun taas kantaneen uuden
kiven mereen talven aika. Kummalliset harrastukset joillakin. Isoja
kiviä kuskaavat mereen talvisaikaan ja merkkavat ne vielä läpinäkyvällä
limupullolla, aika juonia epeleitä näemmä. Onneksi vauhtia oli alta
kaksi solmua kiven ja moottorin alaevän kohdatessa toisensa. Hommasta
selvittiin säikähdyksellä ja pienellä nirhamalla alaevässä.
Onneksi potkuri ei kiveen osunut ja päästiin onnellisesti
kotisatamaan.
Ile
|
