KALASTUSSEURA KOSSIT
 

RANKKAA VITUTUSTA LOHESTUKSESSA 26.07

Viimeinen lomaviikonloppu ja lohtahan oli lähdettävä vetämään. Juha V. oli valmis heti kun asiasta edellisenä pävivänä vihjailin. Päätettiin lähteä jo tarpeeksi ajoissa siinä 03.00 jälkeen aamulla, että oltaisiin paikoilla jo auringon noustessa.

Ajelimme ensin Sitinille ja pyörimme siellä hetken 8 vapaa vedellen 4 takilassa ja 4 plaanarissa. Ei tapahtumia rakseissa, joten päätettiin ajella Helsingin matalikkoa kohti hiljakseen vedellen. Matkalla saaliiksi yksi nahkiainen siinä kaikki. Pyöriskelimme matalikon penkkoja muutaman tunnin eikä lohna antanut itsestään merkkejä. Ilmoittamattomia kovapanosammuntojakin kuului Intinsaaresta, mutta ne oli suunnattu muualle kuin vesille.. Soitin ja varmistin. Paukuttelivat huvikseen rantsussa. Kalaparvetikin oli jotenkin hukassa. Oikeastaan homma meni ihan auringon otokoksi ja rupatteluksi välillä rakseja vaihdellen. Matala rupesi kypsyttämään aikansa siinä pyörittyämme ja päätimme lillutella pikkuhiljaa Sitiniä kohti takaisin.

Skaalasin plotterin liian suurelle, joten kuvittelin, että tietty patti lähestyy nopeasti josta loheen vosi hyvätkin mahdollisuudet olla. No, hinkattiin ja hinkattiin eikä nuoli näyttänyt liikkuvan puoleentuntiin mihinkään. No voi helev... tajusin skaalauksen ja sitten vaan näyttöä suuremmaksi ja johan  oikeat mittasuhteet löytyivät. Patti oli pikähkö ja kapeahko.

Kahdessa takilassa oli viritykset 40jalkaa + iso OKI ja raksi, seuraava samassa vaijerissa 15jalkaa ylempänä pienemmällä OKIlla ja raksilla.Vasemman puoleinen oli viritetty siten, että syvin 33jalkaa + pikku OKI ja raksi ja siitä ylös 15jalkaa  iso OKI ja raksi.. Hmmm. Voihan olla, että rajussa temuamisessa noi OKI:t menee sekasin... No ei kai nyt sentään..

Siinähän sitä oltiin jo kohta 9 tuntia tyhjää vedetty pl. nahkiainen, mutta sitten Sitinin patilla tärähti kunnolla. 40jalkaan viritettyyn isoOKI raksi yhdistelmään. Lohi olis samalla käynyt koukkaamassa toisen puolen pikkuOKIn isomman flasherin eteen... No ei siinä mitään, kalahan tuli kevyesti pintaakohti ja sanoin Juhalle, että älähän huoli, haavin tämän itse.

Kala tuli n. 2.5m päähän veneestä pintaan ja sitten mulla alko pieni  rytmihäiriö pumpussa. Saatana toi on metrin kala. Sanoin Juhalle, että haavi kouraan ja mä painun tonne perään.. Ei kauan mennyt kun kala teki kunnon rykäyksen poispäin veneestä ja epäonneksi oli isomman flasherin edessä poikittain pienempi flasher joka teki tempun terävän.... NAPS, siima poikki ja Suomenlahteen jäi sitten metrinmittanen lohi raksitapsi ja isoOKI suupielessä uiskentelemaan. Palauttakaa edes vehkeet mulle, jos sen jostain vielä löydätte.

Voi sitä vitutuksen määrää mikä oli tapahtuman jälkeen. Mutta, tää on kalastusta ja näinkin voi käydä... Mulle vaan tänävuonna liian usein. Pari reissua sitten olin Berggrundilla koomannut jo yhden karkuutuksen yksin kalassa ollessani. Sekin takilan kääntöpöytää kääntäessä taka-asentoon, että saan kalan kunnolla haavipaikalle... No, liikaa löysiä siimoja ja kala väänsi itsensä koukusta irti. Kyllä silloinkin hatutti niin vietävästi, mutta yritys jatkuu kaikesta huolimatta. Tuuri vaan saisi olla jo lohihommissa myötäinen. Muistissa tosin vieläkin on kevään Taimenkausi.... Alamittaa ropisee, muttei YHTÄÄN täysmittasta eli kaikki saadut taimenet pääsi jatkamaan kasvuaan ja toivottavasti joku sukuaan.

Tätähän se kalastus on ja LamaMalporoo palaa askitolkulla että näistä vastoinkäymisistä selvitään kunnialla. Luonnetta on kulunut kausi kasvattanut uusiin sfääreihin. 

Tältä se kuullosti: 

/Jari