Helsingin lohikisat 2004

Kesä-heinäkuun vaihde alkoi tutuissa merkeissä. Helsingin lohikisat oli edessä ja tänä vuonna taisteltaisiin komealta kalskahtavasta Euroopan Mestaruudesta lohenuistelun saralla. Kisa sattui tänä vuonna ajankohtaan 2-4.7.2004. Helsingissä siis järjestetään joka toinen vuosi lohenuistelun EM-kisat ja tuleva kilpa oli historiassaan toinen, siis Härmälandian pääkaupungissa pidetty EM. Euroopan Mestaruudesta toki taistellaan joka vuosi, mutta kisat on vuorotellen Suomessa ja Ruotsissa. Niinä vuosina, kun EM-tapahtuma on Ruotsissa, Helsingissä on kuitenkin lohikisat, jotka taitavat nykyisin kulkea SM-tittelin alla. 

Helsingin kisa on meille ikään kuin kotikisa ja siksi ollaankin jo monena vuotena peräjälkeen oltu kilvassa mukana. Meillä tarkoitan itseäni ja veljeäni Petteriä, tämä voimakaksikko siis on meikäläisen venekunnan vakiomiehitys Helsingin kisassa. Tuleva kisa oli meille vuorossaan jo kuudes putkeen. Ensi kertaa saatiin kosketus tapahtumaan, joskus –90 luvun puolin kieppeillä, kun Suomenlahti GP oli vielä voimissaan. Alkuun ei kehdattu osallistua itse kisaan, vaan käytiin vain kyräilemässä kisakeskuksessa ja ihmeteltiin silmät pyöreinä mahdottoman kokoisia lohikaloja. 

Ensi kontakti itse kisaan oli meillä vuonna –98. Silloin oltiin jo kerätty rohkeutta sen verran, että pistimme pystyyn ns. varjokisan eli ”osallistuimme” lohikisaan siten, että lähdimme kalaan kisojen aikaan ja tutkailimme merellä, mitä siellä oikein tapahtuu ja uskaltaisikohan joskus ihan oikeasti osallistua tapahtumaan. Tuona vuonna saimmekin mereltä yhden n. 5kg lohen meidän varjokisassa ja siitä rohkaistuneina päätimme seuraavana vuonna osallistua kilpaan ihan oikeasti. 

Vuodesta –99 lähtien olemme siis olleet mukana kisassa vaihtelevalla menestyksellä. Heti ensimmäisessä kisassa meillä oli suuri lohi kiinni, joka lähes tyhjensi döörin yhdellä syöksyllä, mutta tietenkin lohi vei voiton taistelussa. Koukussa kuitenkin oltiin tuon tapahtuman vuoksi ja vuonna 2000 oltiin taas mukana. Silloin meillä oli myös yksi tärppi, mutta puntarille asti ei silloinkaan päästy. Kaiken kukkuraksi veneen tekniikka vielä hajosi viimeisenä kisapäivänä ja jouduimme turvautumaan merivartioston apuun päästäksemme rantaan. Siitä se sitten lähti, kun oltiin pari vuotta harjoiteltu ja taisteltu vastoinkäymisten kanssa. Vuosina 2001 - 2003 olemme olleet joka kerta puntarilla. Muuten ei meidän menestys ole ollut erityisen päätä huimaavaa, mutta sijoituttu ollaan ja se onkin sittemmin otettu meidän viralliseksi kisatavoitteeksi. 

Nyt jäimmekin jännityksellä odottamaan, miten käy tämän vuoden kisassa. Oltiin melko varmoja, että nyt menee ainokaiset pataan, mutta takaraivossa kummitteli vanha viisaus: ”Kolmas kerta toden sanoo.” Olihan meillä kolmen peräjälkeen onnistuneen kisan putki päällä ja nyt otettaisiin selvää vanhojen viisauksien todenperäisyydestä. Viime vuonna olimme luottaneet sanontaan: ”Ei kahta ilman kolmatta.” ja sehän oli myöskin toteutunut. Tulevat kolme päivää näyttäisivät, olisiko vanhoihin sanontoihin uskominen. 

                            Miksi ei aina voi olla perjantai? 

Ensimmäinen kisapäivä on perinteisesti perjantai ja se meni tavallisissa merkeissä. Aamulla kisakeskukseen hoitamaan ilmoittautumismuodollisuuksia ja tapamaan kavereita sekä hiomaan vielä viime hetken strategiaa. Tänä vuonna olimme hieman ”tyhjän päällä”, koska muiden kiireiden vuoksi, ei oltu ehditty harjoittelemaan menneellä viikolla ja meille oli täysi mysteeri, missä kalaparvia ja toivon mukaan ottihaluisia lohia olisi. Tulisi siis luottaa vain lohenuistelijan kuudenteen aistiin ja meri-ilmaa voisi nuuskia tavallista innokkaammin, jotta oikea paikka löytyisi. 

Kaivariin saavuimme juuri sopivasti. Matkalla sinne olin soitellut Petelle ja siitä selvisi, että he olisivat ennen meitä kisakeskuksella ja odottelisivat siellä jossain. Muodollisuudet saimme hoidettua kivuttomasti, vaikka ilmoittautumisjono oli hieman totuttua pidempi ja oman aikansa jonottaminen vei. 

Sitten vaan tassuttelimme kisakahvilaan tapaamaan Peteä & kumppaneita. Peten venekunnan miehitykseen kipparin lisäksi kuului Jari sekä Juha. Tämä vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että meidän porukoissa ei ollut kuin kaksi venekuntaa lähdössä kisaan mukaan. Hetken pähkäiltyämme tilannetta, päätimme jättää joukkuekisan väliin tällä kertaa, kun ei saataisi täyttä kolmen venekunnan joukkuetta kasaan. Harmi sikäli, että nyt joukkuekisan tuoma ylimääräinen jännitysmomentti jäisi pois. Pete tiesi vielä kertoa nähneensä jotain kalanäyttöjä eilen ollessaan harjoittelemassa Itäpenkalla. Tieto oli arvokas ja sinne meidän venekunta päättikin lähteä, ainakin perjantaipäiväksi. 

Hetken päästä oli kisojen viralliset avajaiset ja kipparikokous. Niissä ei mitään uutta ilmennyt ja kohta pääsimme ajamaan kohti Espoota ja venesatamaa. Satamassa oltiin tuota pikaa ja kohta jo matkalla merelle. Keli oli onneksi ihan siedettävä, aaltoa oli kohtalaisesti ja ilma sellainen hieman utuinen ja puolipilvinen. Ajelimme suunnitelman mukaisesti Itäpenkan Espoon puoleiseen päähän ja aloitimme sieltä kalastuksen. Peten venekunta näytti menevän  Länsipenkalle. Näin saataisiin katettua molemmat alueet perjantain aikana ja jos jommallakummalla venekunnalla olisi tapahtumia, voitaisiin sen perusteella tehdä suunnitelmia huomisen varalle. 

Kalastus alkoi normaalein kommervenkein. Mittailtiin ensin vesikerroksen lämpötila ja todettiin, ettei oikeastaan mitään mielenkiintoista siitä operaatiosta selvinnyt. Vesi oli jotakuinkin sellaista, kuin yleensäkin tähän aikaan vuodesta eli harppauskerrosta ei ollut vielä muodostunut lainkaan. Vesi jäähtyi jotakuinkin tasaisesti pohjaa kohti mentäessä, pintaveden ollessa n. 12C. Laitettiin kuitenkin takiloihin normaalit heinäkuun alun kuviot, eli toinen 10m ja toinen 15m syvyyteen ja neljän takilavavan lisäksi kolme vapaa puolellensa plaanareihin melko lähelle pintaa. Yleensä pintavieheet on olleet tehokkaita tähän aikaan vuodesta, mutta takilasta napsuu aina silloin tällöin, joten eipä niitä arvaa poiskaan jättää. 

Olimme täydessä taisteluvalmiudessa n. klo:11 kantturoilla ja läksimme uistelemaan Itäpenkkaa pitkin kohti Helsingin kasuunimajakkaa. Hiljaista tuntui olevan. Kalaparvet loistivat taas kerran poissaolollaan, mutta sehän ei meitä lannistanut. Nautimme täysin siemauksin kisafiiliksestä ja mukavasta kalapäivästä merellä. 

Tuuli tuntui hieman navakoituneen itään päin uistellessa ja lähes vasta-aaltoon jouduimme ajamaan. Ajatuksena oli mennä itäpenkkaa pitkin kasuunin lähettyville ja sieltä lasketella takaisin kohti Berggrundin kolmiota, jossa aika ajoin sattuu ja tapahtuu omituisia kalastukseen liittyviä asioita. Suunnitelma ei kuitenkaan ollut kiveen hakattu ja siitä oli lupa poiketa jos jotain mielenkiintoista tapahtuisi päivän mittaan. 

Vajaa kolme tuntia oltiin ehditty kalastaa, kun aloin pohtia täkyjen tarkistamista/vaihtamista. Tiukassa kisatilanteessa olisi syytä pitää huoli siitä, että vieheet olisi sellaisessa kunnossa koko ajan, että olisi edes teoreettiset mahdollisuudet kalansaantiin. Aalto kuitenkin oli sellaista metrin kokoluokkaa ja sen vuoksi päätimme siirtää viehetarkastuksen hieman myöhempään. Neljä tuntia per täky olisi kuitenkin ehdoton yläraja ja silloin viimeistään olisi tarkastettava ja todennäköisesti myös vaihdettava syöttikalat, vaikka näinkin kylmässä vedessä se ei ehkä ihan ehdottoman välttämätöntä olisi. 

Pohdiskelut keskeytti räikän huuto, vasemmanpuoleinen uloin plaanarivapa oli luokilla ja joku kiskoi suht. rivakasti siimaa kelalta. Hieno juttu, oltaisiin pelissä mukana! Kala antoi pikaisesti hyppynäytöksiä takavasemmalla ja sen perusteella arvioitiin kalan olevan jotain sellainen normikokoinen lohi eli jotain 5kg kantturoilla. Aloin kääntämään venettä kohti myötäistä ja Petteri väsytteli kalaa intoa puhkuen. Saatuani veneen käännettyä myötätuuleen, aloin veivaamaan sisempää kahta plaanarisiimaa sisään. Tällä kertaa vältyimme kiusallisilta siimahärdelleiltä ja tiellä olleet siimat saatiin onnellisesti pois alta. Kala oli edelleen tukevasti kiinni ja kohta se saatiin jo lähelle venettä. Näköhavainto varmisti kalan lajiksi lohen ja painokin oli suunnilleen sitä mitä aikaisemmin arvioitiin. Kalalla oli vielä voimaa sen verran, että parit lyhyehköt syöksyt ja venkuloinnit se teki veneen läheisyydessä, mutta sitten haavi heilahti ja lohi  kohtasi voittajansa. 

Fiilis oli niin hieno, kuin olla voi ja aloitimme toistemme kehumisen ja selkääntaputtelun. Kyllä me aika kovia kalamiehiä oltiin, jo neljäs vuosi peräjälkeen, kun ”jouduttaisiin” lähtemään punnitukseen. Kolmas kerta siis toden sanoi, siihen oli uskominen. Koska oli ns. kisatilanne päällä, niin laitoimme vehkeet nopeasti uudelleen pyyntiin ja kaikkiin siimoihin samalla vaihdoimme tuoreet täkykalat. Loppupäivän kuviokin olisi siis selvä, tällä alueella pyörittäisiin. 

Jahka tilanne oli saatu normalisoitua, kunnioitimme lohta kaatoryypyillä ja muhkeilla kisasikareilla. Mereen myös kaadettiin molemmilta laidoilta reilut siivut taikajuomaa, kuten tapana on. Tunnetaso veneessä oli korkealla ja nyt voitaisiin ottaa rennosti. Tavoite oli saavutettu! Perjantaipäivä oli meille antoisa taas kerran. Merkillepantavaa oli se, että joka kerta, kun olemme kisassa kalaa saaneet, niin perjantaina lohi on aina tullut, joskin lauantainakin ollaan kerran onnistuttu perjantain lisäksi. Ns. kalahattutemppuun ei kuitenkaan koskaan olla ylletty eli ei olla saatu kalaa jokaisena kisapäivänä. Tosin muutama vuosi takaperin se oli noin puolen sentin päässä, kun sunnuntaina saatiin todella niukasti alamittainen lohi perjantain sekä lauantain kalojen lisäksi. Oikeasta hattutempusta eli kolme kalaa per päivä, saatiin vain unelmoida. Sellainen ihme on omalle kohdalle sattunut vain kerran koko lohenuistelu-uran aikana. Myös kahden kalan päivät ovat olleet tuiki harvinaisia, joten jos historia toistaa itseään, toisen lohen saaminen tänään ei vaikuttanut hirmu todennäköiseltä. Otimme siis rennosti ja optimistisesti ajattelimme, että jos toinen kala on tullakseen, niin sitten se tulee ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Punnitsimme kalan ja digivaaka antoi tulokseksi n. 5-7kg heiluvassa veneessä, pituutta kalalle oli kertynyt 80cm, joten alustavassa mittauksessa tuomitsimme sen noin 6kg loheksi. Peten venekunnalle ja muillekin kalakavereille tietty ilmoitettiin saalista, koska jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo. 

Kalaa siis oli ainakin jonkin verran alueella, kun mekin yhden onnistuimme yhyttämään. Alkukauden heikot saalisraportit kylläkin kertoivat korutonta kieltään. Lohta on ollut alueella ilmeisen vähän tällä hetkellä. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon kisassa saataisiin lohta. Parinsadan venekunnan kalastaessa kolmen päivän ajan Helsingin edustalla, kertoisi kyllä suht. luotettavasti alueella olevien kalojen määrästä. 

Loppupäivän pyörimme alueella josta lohi saatiin. Mitään erityisempiä kalaparvia emme alueelta löytäneet, mutta se ei ollut mitenkään tavatonta. Useinhan lohi ottaa näennäisesti ”tyhjiltä” alueilta ja luotimme siihen, ettei saamamme kala suinkaan ainoa alueella oleva lohi ollut. Tiukasta yrityksestä huolimatta muita kalakontakteja ei päivän mittaan saatu. Kalastuksen lopetimme hyvissä ajoin, koska punnitukseen olisi parempi ehtiä ajoissa. 

Kalavehkeet siis ylös ja keula kohti kotisatamaa. Petekin ilmoitteli, että he lopettavat kalastuksen tältä erää ja sovimme, että nähdään satamassa ja mennään sitten yhtä matkaa Helsinkiin ja kisakeskukseen. 

Satamassa kertasimme päivän tapahtumat ja ihmettelimme hetken saalista. Kala siis tuli uloimman pikkuplaanarin takaa. Vapautuspituus oli normaalit 30m ja painona toimi 12g painoinen lipalla varustettu painosyvääjä eli kala nappasi hyvin läheltä pintaa. Luultavasti noin  1-2m syvyydestä. Raksihupun väri oli yllättäen kromi/vihreä. Kala punnittiin vielä uudemman kerran rannassa ja digivaaka näytti lohen painoksi 5,75kg. Olisi mielenkiintoista nähdä, minkä lukeman kisojen virallinen vaaka kalalle antaisi. Saisi ainakin vähän referenssiä tarkan vaa’an lukemasta suhteessa oman digivaa’an lukemaan. 

Kaivarin kisakeskukseen ehdimme juuri sopivasti. Oli hetki aikaa käydä hörppäämässä kahvit ja sitten olisi aika mennä punnitusjonoon. Parhaillaan kisakeskuksessa tapahtuman vetäjät pyörittivät omaa showtaan pirkkasponsoroidun katoksen alla. 

Kahvitauon jälkeen läksimme Petterin kanssa punnitusaitaukseen odottelemaan virallisen punnituksen alkamista. Ihmettelimme väen vähyyttä punnituspaikalla. Vielä olisi tosin muutama minuutti kalastajilla aikaa saapua paikalle. Punnituskarsinan sulkeuduttua totesimme paikalle olevan vain reippaat kymmenen venekuntaa. Kalaa siis oli tullut tänään todella vähän, mikä oli varsin huolestuttavaa, mutta meidän sijoituksen suhteen tietysti hyvä asia. Totesimme jyvien erottuvan akanoista vaikeissa olosuhteissa. Niin tai näin, mutta kalaa näytti olevan erittäin vähän kilpailualueella. 

Kohta tuli meidän vuoro astua estradille. Petteri kiikutti kalan puntarille ja antoi asiantuntevat lausuntonsa punnituksen juontajalle. Virallinen vaaka pysähtyi lukemaa 5,758kg ja kalan pituus oli se aikaisemmin mainittu 80cm. Eipä yhtään hullumpi suoritus. Päivän suurin lohi oli komea 11,3kg kala. Yhteensä kaloja tuotiin punnitukseen perjantaina 16kpl ja meidän sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen oli mukavasti kahdeksas. Tästä olisi hyvä jatkaa huomenna, vaikka tämän päivän kehno saalismäärä kertoi Helsingin lohivesien olevan varsin kehnossa jamassa tänä vuonna. 

Punnituksen jälkeen kävimme Peten kanssa lyhyesti läpi huomisen kuviot. Peten venekunta päätti lähteä Laitilan kukonlaulun aikaan liikenteeseen, koska aikainen lintu tunnetusti madon nappaa. Me puolestaan päätettiin lähteä vähän myöhemmin liikkeelle, jotta saataisiin kunnon yöunet nukuttua. Meinattiin, että jos klo:8.00 oltaisiin satamassa valmiina lähtöön, niin se riittäisi meille. 

                                        Takaisin sateeseen 

Aamusella kaikki meni suunnitelmien mukaan ja pääsimme liikenteeseen sovittuna aikana.  Matkalla satamaan pirautin Petelle kysyäkseni kuulumisia ja säätilannetta. Kaverit olivat lähteneet aikaisin liikkeelle ja keli oli merellä mitä parhain. Parasta kaikessa oli se, että olivat saaneet hetki sitten lohen, loistavaa! Lohen painosta ei ollut vielä tarkempaa tietoa, mutta arvelivat sen olevan n. 6kg painoinen. Kalan paino/pituus –suhde kuulemma oli sen verran mielenkiintoinen, että olisi parempi odotella virallista punnitusta. Kala oli tullut Nimettömän lähistöltä. Kohta puhelimeen napsahti kuvaviesti kalasta ja totta tosiaan, lohi oli melkoisen tanakassa kunnossa. Jos tuota kalaa kuvaa nimellä ”porsas”, niin ei olla kaukana totuudesta. Harvoin olen nähnyt kuvaa yhtä hyvässä lihassa olevasta lohesta. 

Me saimme tietysti uutta intoa näistä hyvistä uutisista. Satamassa hetken mietimme aluetta, jonne mentäisiin. Vaihtoehtoja oli oikeastaan tasan kaksi, joko mentäisiin sille alueelle, mistä eilinen lohi oltiin saatu tai sitten mentäisiin Nimettömälle mistä varmuudella tiedettiin saadun kalan tänään. Asiaa kuutioitiin hetken ja sitten päätimme mennä eilisille mestoille. 

Merelle ajellessa keli oli lähes tyyni, vain pientä vanhaa maininkia oli havaittavissa. Harvinaista herkkua ajella merelle, kun ei tarvitse aallokossa rynkyttää. Taivas tosin oli melkoisen harmaa ja ilma muutenkin oli hieman utuinen. Taivaanrannassa näkyi sellaisia pilviä, että sadetta saataisiin niskaan varmaan jossain vaiheessa. 

Itäpenkan alku saavutettiin tuota pikaa ja kalastuksen aloitimme lohimutkan tietämiltä. Välineet viritettiin, kuten eilen eli pintapyyntiin panostettiin ja takilat viritettiin 10-15m syvyyteen. Veneitä näkyi alueella kohtuullisen paljon, mutta varsinaisesta ruuhkasta ei kuitenkaan voinut puhua. 

Kalastus sujui rauhallisissa merkeissä muutaman tunnin ajan. Kaiku ei näyttänyt mitään erityisen mielenkiintoista, vain satunnaisia ripellyksiä näkyi ruudulla. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joka olisi edellyttänyt jatkotoimenpiteitä. Tuulikin oli hissukseen yltynyt ja kymmenen kieppeillä vettäkin alkoi tihuttaa. Vesisadetta oli odotettavissa ja ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ollut. Vesisade kuuluu lajin luonteeseen ja jos sitä ei kestä, niin sitten pitää pysyä kotona tai ostaa koppivene. 

Vesisateen taukoamista odotellessa vaihdoin uudet syöttikalat peliin. Sade ei kuitenkaan osoittanut laantumisen merkkejä, vaan yltyi koko ajan siinä kuin tuulikin ja kohta vettä alkoi sataa oikein kaatamalla. Eipä se mitään, onneksi oli meillä ”vedenpitävät” kelluntahaalarit päällä. Kohta kuitenkin oli todettava, että haalareiden vedenpitävyys on varsin suhteellinen käsite. Alkoi epäilyttää, että kelluntahaalarin vedenpitävyys tarkoittaa sitä, että vettä tulee  sisään, mutta se ei tule ulos. No ehkä se ei kuitenkaan ollut asusteiden huonoutta, vaan pikemminkin oltiin olosuhteiden uhrina. Vettä tuli vaakatasossa niin, ettei eteensä meinannut nähdä. 

Puoli kahdentoista aikaan aloin hiljaa mielessäni miettimään henkilökohtaista kisan keskeyttämistä yhä kovenevan tuulen vuoksi. Sadetta kyllä kestäisimme, mutta myrskytuuli on jo selvä turvallisuusriski. Ajattelin, että tarkkaillaan tilannetta vielä puolen tunnin ajan ja jos tuuli ei osoita laantumisen merkkejä, niin sitten lähdemme pois mereltä. Kokemus kun on osoittanut, että kisanjärjestäjä ei yleensä keskeytä kisoja ajoissa kelin kovetessa, vaan jokaisen kipparin on tehtävä se päätös itse. Veneen kippari on kuitenkin viime kädessä vastuussa miehistön ja itsensä turvallisuudesta. 

On se kyllä merkillistä, että lähes jokaisessa Helsingin lohikassa johon olen osallistunut, on aina ollut yksi päivä, jolloin sää pilaa leikin tai tekee siitä ainakin erittäin epämiellyttävän. Säälle nyt ei tietysti mitään voi ja ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. 

Puolipäivä tuli ja tuuli vaan jatkoi puhaltelua, ei tietoakaan muusta. Ehdotin Petterille, että mitä jos vedetään vehkeet ylös ja lähdetään kohti rantaa, ei tässä tuulessa kalastuksestakaan oikein mitään enää tule ja olemme märkiä, kuin uitetut koirat, kalatkin loistavat poissaolollaan. Petteri oli ihan samaa mieltä ja päätimme tehdä teknisen keskeytyksen. Ilmoitimme asiasta Peten venekunnalle ja yllättäen heillä oli ihan samat ajatukset. Kalavehkeet siis ylös ja keula kohti satamaa. 

Onneksi aalto tuli suunnilleen lounaasta ja pääsimme ajamaan mereltä pois siedettävässä  sivumyötäisessä. Aalto kyllä oli jo aika miehekkään kokoista ja keskeytys ei tuntunut yhtään hullulta ajatukselta. Satamaan pääsimme kunnialla, vaikka suolavesi komeasti roiskuikin myötäiseen ajellessa kastellen meidät jo toistamiseen. Satamassa olo oli kuin kryptoniitin nielleellä trikoosankarilla. Olo oli jokseenkin epämiellyttävä ja oli myönnettävä, että avoveneessä on tietyt puutteet. En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä märkä. 

Laitoimme veneen pikaisesti kiinni laituriin ja lompsuttelimme rantakahvilaan odottelemaan Peten joukkuetta. Kavereita ei ihan pikaisesti kuulunut ja siitä hieman huolestuneena soittelin heille. Olivat onneksi ihan kondiksessa, mutta kovan kelin vuoksi kotimatka oli hieman viivästynyt. Tulisivat pikapuoliin rantaan. 

Kohta Peten Eagle kurvasikin jo satama-altaaseen ja kuningaskalastajat tulivat myös kaffelle. Siinä sitten vaihdettiin päivän kuulumisia ja käytiin ihmettelemässä heidän komeaa saalista. Kala oli napannut ihan pinnan tuntumaan viritettyyn Pikkalan salakkaan. Oli siis ottanut sivuplaanarista, mikä ei ollut yllätys. 

Satamassa myös selvisi, että kisa oli keskeytetty myös järjestäjien toimesta noin klo:14. Meidän venekunnalle vaan ei koskaan tuo tieto tullut. Aika omituista? Kun tiedotus on näin heikolla pohjalla, niin kisajärjestäjien olisi syytä miettiä vähän tarkemmin tuon tekstiviestipohjaisen tiedotusjärjestelmänsä toimivuutta. 

Yksissä tuumin päätimme lähteä porukalla kisakeskukseen. Peten venekunnan kala kuitenkin pitäisi viedä sinne ja meidän tietty pitäisi prikat palauttaa. Ajelimme siis Kaivariin ihmettelemään tilannetta. 

Kisakeskuksessa selvisi, että punnitus alkaisi tuota pikaa. Normaalistihan se alkaisi n. klo:20, mutta kisan keskeytyksen vuoksi punnitustapahtumaa oli aikaistettu iltapäivälle. Odottelimme aikamme kahvilassa punnituksen alkua, kunnes järjestäjältä tuli ilmoitus, että punnitus alkaisi kuitenkin vasta illalla. Mitä ihmettä? Eihän tässä nyt ole mitään tolkkua, kisa on lauantain osalta loppunut jo aikaa sitten ja siitä huolimatta punnitus on vasta illalla. Ihme sekoilua, väkisinkin tuli mieleen, että halusiko järjestäjä odottaa, että jotkin tietyt venekunnat ehtisivät tuoda päivän saaliin punnitukseen ja siksi punnitustapahtumaa oli siirretty myöhäisemmäksi. Tämä nyt on vain minun arvailua ja voi olla, että olen väärässä, mutta sääntöjen pitäisi olla samat kaikille. Punnituksen pitäisi alkaa n. kaksi tuntia päivän kalastusajan päättymisen jälkeen. Miksi ihmeessä nyt poikettiin tuosta säännöstä? 

Kypsyimme tilanteeseen ja läksimme kotiin kuivattelemaan vaatteita. Peten pitäisi vielä kertaalleen palata kisakeskukseen illalla, kun punnitustilaisuus alkaisi. Minä arvelin, etten jaksa tulla seuraamaan punnitusta, kun olo oli kuin uitetulla koiralla. 

Iltasella kaverit soittelivat punnitustapahtuman jälkeen ja kertoivat päivän tulokset. Heidän lohen strategiset mitat olivat 5973g/75cm. Kalaa oli tullut kehnosti myös tänään, vain15 kalaa oli tuotu puntarille, joista suurin oli ollut todella komea  14,7kg lohi! Peten venekunnan sijoitus lauantain tuloksissa oli komeasti kymmenes. Myös sään suhteen oli hyviä uutisia tiedossa. Ennusteen mukaan huomenissa ilmeisesti päästäisiin merelle. 

                                        Loppurutistus 

Kisan päätöspäivänä järjestäjä antoi luvan lähteä merelle. Keli oli mukavasti tyyntynyt eilisen myrskyn jälkeen. Aurinkokin paistoi ja vaikutti siltä, että sään puolesta tiedossa olisi mukava kalapäivä merellä. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, koska sunnuntai on tynkäpäivä joka tapauksessa. Köydet irrotettiin klo:6.45 ja läksimme ajelemaan kohti lohivesiä aamuauringon kurkistellessa pilvien lomasta. 

Ajeltiin Berggrundin vesille, koska lyhyen kalapäivän vuoksi ei haluttu tuhlata aikaa pitkiin etappiajoihin. Kalavehkeet viriteltiin pikaisesti ja kävimme odottamaan tärppiä. Vesi oli vuodenaikaan nähden edelleenkin aika viileää, vain n. 11C vaikkakin perjantaihin verrattuna se oli pari astetta lämpöisempää. Lauantaina vallinnut etelä-lounaistuuli oli ilmeisesti ajanut lämpimämpää pintavettä Viron suunnalta Suomen rannikolle.  

Tuollainen myräkkä usein sotkee kalastuskuviot ja niin kävi nytkin. Kaikuluotain oli meidän kanssa yksimielinen asiasta, kalaparvet loistivat poissaolollaan. Tosin eipä niitä ollut juuri näkynyt edellisinäkään päivinä. Eipä siinä mitään, otettiin plan B käyttöön eli hinkattiin ns. tunnettuja ottipaikkoja, koska kaiku ei mitään apuja tarjonnut kalojen etsintään. 

Siinähän se päivä meni kaloja etsiskellessä ja mitään erityistä ei tapahtunut. Tosin pientä sydämentykytystä aiheutti takaoikealta lähestyvä iso Sea Ray, joka oli ilmeisesti päättänyt poimia mukaansa meidän oikean puoleiset pikkuplaanarit. Ajelivat ilmeisesti autopilotin voimalla kipparin ottaessa torkkuja tms. Tiukalla mutkittelulla saimme onneksi nippanappa vältettyä uhkaavan tilanteen. Ihme touhua, tuon kokoisella veneellä kalastettaessa pitäisi edes vähän tähystellä eteensä. 

Yksi kalakin sentään nähtiin loppupäivästä, nimittäin naapurivenekunta haavi pienehkön lohen kyytiin kisojen loppumetreillä ihan Berggrundin tuntumassa, kun me olimme jo nostamassa kalavehkeitä ylös. Tämä ei siis ollut meidän päivä, mutta veimme homman kuitenkin kunnialla loppuun asti ja kaikkemme yritettiin, mutta tänään se ei riittänyt. 

Peten porukoitten kanssa sovittiin, että nähdään satamassa ja mennään yhdessä ihmettelemään kisan lopputuloksia. Tuloksissa olikin pieni jännitysmomentti, koska vaikutti siltä, että tänä vuonna yltäisimme kaikkien aikojen parhaaseen sijoitukseen Helsingin lohikisoissa. Kalasaaliimme ei ollut mahtava, mutta huonoissa oloissa taidot mitataan, vai miten se nyt menikään? Puntarilla oltiin molemmat venekunnat käyty ja se ei ole yhtään hullumpi suoritus näissä olosuhteissa. 

Kisakeskuksessa selvisi, että sunnuntaina oli tullut vain kuusi lohta, joista suurin oli 8,8kg kala! Lieneeköhän Helsingin lohikisojen surkein sunnuntaipäivän saalis? Tulos kertoi korutonta kieltään Suomenlahden lohitilanteesta, pitkälti toistasataa venekuntaa kalastaa Helsingin edustalla saaden saaliiksi vain kuusi kalaa tämän päivän aikana. 

Kolmen tai oikeastaan yhden kokonaisen ja kahden tynkäpäivän aikana kisassa kaloja saatiin yhteensä  35 kpl ml. taimenet. Kisan lopputulokset meidän porukan osalta oli se, että Peten joukkue oli komeasti 19. venekuntakohtaisessa kilvassa ja meidän venekunta sijoittui pari pykälää huonommin, eli oltiin sijalla 21. Eipä yhtään hullumpi tulos. Pikkuisen söi miestä se tieto, että meidän kaloilla oltaisiin oltu joukkuekisassa toisia, jos oltaisiin osallistuttu… mutta kun ei osallistuttu, niin ei auta valittaa. 

Ile