|
Kalastuskauden 2004 päätapahtuma
oli aluillaan. Edessä viikon kalastusloma
Ahvenanmaalla ja kohdekalana tietysti merilohi. Kuten
arvata saattaa, osallistuisimme myös Ahvenanmaan
lohenuistelutreffeille. Tulisipahan sekin tapahtuma nähtyä
omin silmin.
Reissua oli suunniteltu
pitkään ja hartaasti. Idean isä oli Timo T, joka heitti
ajatuksen lohenuistelusta Ahvenanmaalla, joskus talvella 2003.
Saatuani Timpalta meilin tästä ideasta, tarvitsin noin
nanosekunnin aikaa harkita asiaa, ennenkuin vastasin, että
tottakai lähdetään! Onhan keväinen Ahvenanmaa todennäköisesti
Suomen paras lohenuistelupaikka, jos tavoitteena on saada
keskimääräistä vauraampi hopeakylki ja onhan
saarivaltakunta muutenkin mukava lomanviettopaikka.
Reissun raamit oli
seuraavat: Lähdettäisiin matkaan minun venekalustolla ja
jollain veneveturiksi soveltuvalla autolla, joka etsittäisiin
myöhemmin jostain. Kahdestaan ei kuitenkaan viitsittäisi lähteä,
vaan 1-2 henkeä lisää tulisi delegoida reissulle mukaan.
Asuinpaikaksi varattaisiin jokin
tasokas mökki, jonka sijainti on lähellä
lohenuistelu- sekä treffipaikkaa ja jonka rannassa on
laituri, jossa venettä voi säilyttää tarvitsematta
nostaa/laskea sitä trailerin kanssa joka päivä. Matkaan lähdettäisiin
luonnollisesti Helsingistä, sillä kukapa Turkuun haluaisi
vapaaehtoisesti mennä, varsinkaan lomalla. Matka ajoittuisi
tietysti treffiviikolle, joka olisi joskus toukokuun
loppupuolella. Matkan suunnittelun yms. takarajaksi asetettiin
vuodenvaihde –03/-04. Tuumattiin, että silloin olisi mökki
viimeistään varattava, kun moni muukin lohenuistelija on
Ahvenanmaalle tulossa siihen aikaan.
Miehistön päälukukin
saatiin saatiin juuri sopivaksi, kun reissua edeltävänä
syksynä kysyin Juhanalta, kiinnostaisiko häntä lähteä
mukaan? Eipä tainnut Juhanankaan pitkään miettiä tuota
asiaa, kun myöntävän vastauksen häneltä sain. Meitä oli
siis kolme lähdössä, minä Timppa & Juhana ja se
vaikuttikin oikein optimaaliselta kokoonpanolta veneen tilat
huomioiden. Kaikille lohenuistelu on tuttu laji, kärsivällisyyttä
riittää tärpin odotteluun ja sään asettamat rajoitukset
on kaikilla tiedossa.
Mökin ja laivamatkojen
varaaminen olikin sitten oma operaationsa. Laivayhtiöt eivät
pystyneet kertomaan vuodenvaihteessa hintoja, kun niitä ei
vielä oltu vahvistettu tulevalle keväälle. Mökin varauskin
oli hankalaa, kun mistään ei saanut varmaa tietoa treffien
ajankohdasta ja tarkasta treffipaikasta. Tästä on annettava
risuja Ahvenanmaan turistbyroolle. Saarivaltakunnan
ulkopuolelta treffeille tulevien pitäisi saada hyvissä ajoin
tietoa aikataulusta ja tapahtumapaikoista, jotta matkajärjestelyt
saisi hyvissä ajoin tehtyä, varsinkin jos on ensimmäistä
kertaa tulossa treffeille ja käytäntö homman suhteen ei ole
entuudestaan selvillä. Ei paljoa lämmitä, jos tiedossa on
vain se, että treffit on jossain Ahvenanmaalla loppukeväästä
–04. Yritä nyt noilla tiedoilla järjestää kolmen ihmisen
lomat ja varata mökit sekä laivamatkat oikeaan ajankohtaan.
Kaikesta huolimatta, mökki, lomat ja laivamatkavaraukset
saatiin tehtyä hyvissä ajoin, vaikka jossain vaiheessa näytti
aika pahalta. Reissu siis ajoittui 21-31.5.2004, joista perillä
Ahvenanmaalla oltaisiin 22-30.5. Reissun ensimmäinen ja
viimeinen päivä meni siis kaikenlaiseen lähtö- ja paluuhärväilyyn.
Matkajärjestelyistä
suuri kiitos Juhanalle, joka käytännössä hoiti meidän
matkajärjestelyt mökin ja laivamatkan suhteen. Taisi
lepakkopuhelin hehkua punaisena, kun Juhana soitteli kerran
jos toisenkin valkoisten ja punaisten laivojen toimistoihin
sekä Ahvenanmaan turisbyroohon.
Kuningaslinjat kuljettaa
Lähtöpäivän aamu, perjantai 21.5.2004, meni
tavaroita pakatessa, tai oikeastaan triplatsekatessa, että
kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on pakattu mukaan. Taas
kerran olin täysin vakuuttunut siitä, että jotain
olennaisen tärkeää on unohtunut. Tavaran paljoutta
ihmetellessä voimakaksikko Timppa & Juhana saapuivat
meille, siinä puolenpäivän kieppeillä. Oltiin siis aivan
aikataulussa. Timppa oli käynyt hakemassa meille Jeepin
veturiksi Kuopiosta ja oli ajellut sen aamupäivän tunteina
kohti Espoota.
Ensin Ottotäyn
toimittamat syöttikalat
kotipakkasesta reissupakastimeen ja loput jäiden kera kylmäboksiin,
romppeet autoon ja venettä hakemaan. Vene oltiin jo eilen
Juhanan kanssa käyty nostamassa trailerille ja laitettu se muutenkin lähtövalmiiksi,
eli ei tarvinnut kuin käydä laittamassa traileri
autoon kiinni
ja lähteä kohti Helsinkiä ja Katajanokan laivaterminaalia.
Satamaan saavuttiin hyvissä ajoin ja päästiinkin
jonon ensimmäisiksi odottelemaan ajoa punaisen
laivan sisuksiin. Venekin saatiin
ongelmitta laivaan, kun Timppa ”rekkamiehen” taidoillaan
peruutteli yhdistelmän hillityn tyylikkäästi paikoilleen.
Autosta kannettiin välttämättömät tavarat
hyttiin ja lähdettiin baariin kuutioimaan tilannetta.
Huurteisen ääressä tuli aivan uskomattoman hyvä fillis!
Matkan suunnittelu on aloitettu jo puolitoista vuotta sitten
ja sen eteen on tehty töitä runsain mitoin. Nyt ollaan
laivassa ja matkalla kohti lohivesiä, eikä tässä nyt enää
moni asia pieleen voisi mennä. Todella hienoa, odotukset on
korkealla ja tärkeintä on lähteminen! Tavoitteeksi oltiin
asetettu, että jos saadaan yksi lohi, niin ollaan tyytyväisiä,
mutta luulenpa, että kaikki kolme hiljaa mielessään
toivoivat hieman runsaampaa saalista. Viime vuonna treffeiltähän
oli tullut aika nihkeästi kalaa ja se asetti meille
aika varovaiset odotukset tämänkin vuoden suhteen.
Tosin eteläiseltä Itämereltä oli kantautunut aika huimia
juttuja lohisaaliista ja sen suhteen arveltiin kalaa tulevan
paremmin, kuin viime vuonna. Noh, jäisi nähtäväksi miten
sitä lohta tulisi. Viikon päästä oltaisiin viisaampia.
Laivamatka meni kaikin puolin varsin mukavasti. Käytiin
syömässä hyvin ja tax-freessä tehtiin tarpeelliset
ostokset. Vielä tosin oli jäljellä eräs tärkeä homma.
Koska autonkuljettajan vakanssi oli niin haluttu, niin päätimme
ratkaista kiistan perinteisesti korttipelillä. Tiukan
korttituokion päätteeksi, voittajaksi selvisi Timppa. Kortti
antaa ja kortti ottaa, niinhän se on. Me Juhanan kanssa
nielimme korttipelitappion kuin miehet, mutta päätimme
rankaista itseämme olemalla nukkumatta koko yönä. Olihan
laiva jo neljältä aamuyöstä Maarianhaminassa ja klo: 3.30
pitäisi jo alkaa siirtyä autolle. Eipä sitä paljoa unta
ehtisi palloon edes vetää, saattaisi harmittaa vaan enempi,
jos tunnin puolentoista unien jälkeen joutuisi heräämään.
Haahuilua siellä sun täällä
Launatai 22.5.2004.
Laiva saapui Maarianhaminaan aikataulun mukaisesti eli aamuyöstä
noin kello hyvissä ajoi ja tuota pikaa ulostauduimme laivan
uumenista. Olimme ainoa venekunta, joka tällä laivalla
saapui paikalle. Se herätti vähän ihmetystä, mutta ehkä
valtaosa treffivieraista tuleekin vasta sunnuntaina paikanpäälle.
Tiedä häntä?
Kohta aurinkokin nousi
ja valaisi Maarianhaminaa kauniisti. Pientä ihmetystä tosin
herätti autojen katoilla ja ikkunoissa näkyvä valkoinen möhnä.
Ei voi olla totta, sehän huurretta, täällä on
pakkasta! Ei ihme, että vähän vilutti, kun mittari näytti
–2C lukemia. Että sellaista, toukokuun loppu ja on
pakkasta. Tulipahan sekin ihme nähtyä omin silmin. Kylmää
on pitänyt jo pari viikkoa, mutta tämä alkaa jo tuntumaan
liioittelulta.
Siinä sitä sitten
oltiin, aamuyöstä Maarianhaminassa pakkasessa palelemassa.
Aurinko onneksi alkoi sentään lämmittämään. Mitäs nyt
tehdään? Mökin saamme vasta joskus puoliltapäivin ja tähän
aikaan ei kehtaa vielä edes soitella mökki-isännälle ja
kysellä, josko pääsisimme möksään vähän aikaisemmin.
Pikapalaverin
lopputuloksena päätimme viedä veneen mökin pihaan ja
sitten voitaisiin lähteä etsimään paikkaa, josta saisi
aamukahvit ja samalla voitaisiin käydä ruokaostoksilla
paikallisessa kaupassa.
Eikun Jeepin keula
kohti Jomalaa ja mökkiä etsimään. Pienen haahuilun jälkeen
mökkikylä löytyikin. Vene parkkiin mökkikylän kääntöpaikalle
ja takaisin Maarianhaminaan etsimään kahvipaikkaa. Auki
oleva Shellin huoltamo löytyikin Maarianhaminan itäsataman
kupeesta. Kupposet kahvia sieltä ja ulos läheiselle
puistopenkille istuskelemaan. Aurinko paistoi täydellä terällä
ja alkoi olla mukavan lämmintä. Meri oli aivan pläkä ja
olisi tosi mainio keli olla vesillä. Kaikilla alkoi olla kova
hinku kalaan, mutta se saisi toistaiseksi odottaa. Ensin pitäisi
kotiutua mökkiin, pudottaa vene veteen ja tehdä tarpeelliset
ostokset yms.
Kello alkoi olla jo sen
verran, että uskalsimme lähteä mökki-isäntää herättelemään,
jos ei vielä ylhäällä olisi. Paluumatkalla mökille,
Juhana soitti mökin väelle ja tiedusteli meidän mökin
tilannetta. Harmillista, emme pääse vielä mökkiin, koska
edelliset asukit ovat siellä vielä, mutta poistuvat aamupäivän
kuluessa. Positiivista oli, että saisimme laittaa syöttikalat
ym. pakasteet heti mökki-isännän omaan pakastimeen tilapäissäilytykseen.
Mökissä oli kylläkin oma pakastin, mutta se ei ollut päällä
ja kestäisi tovin, ennenkuin se ehtisi kunnolla kylmetä.
Eipä siinä sen
kummempaa. Käytiin viemässä tarvikkeet pakkaseen ja
kyseltiin niitä näitä Rundbergeilta eli mökin isäntäväeltä.
Ulf ja Minna Rundberg olivatkin varsin mukavia ihmisiä. Ulf
eli Uffe oli itsekin innokas kalamies ja vaihdeltiin siinä
kalakuulumisia puolin ja toisin. Uffe esitteli meille komeaa
kalavenettään, joka oli sellainen ”pieni”
keskipulpettivene, 26 jalkainen uisteluvarusteltu
kalastusjenkki + 200hv 4-t Johnson. Sillä varmasti kelpasi
ajella Ahvenanmerellä vähän kovemmassakin kelissä. Komeita
nuo jenkkien tekemät kalaveneet, vähän toista, kuin
perisuomalaiset peltiveneet. Vaatimattomasti Uffe myös näytti
meille 20+ kg painoista lohta, joka oli täytettynä heidän
venevajan seinällä. Oli saanut kalan uistelemalla jokunen
vuosi sitten ihan lähivesiltä. Peltiin oli isomus iskenyt.
Sovittiin, että pääsemme
mökkiin viimeistään puoliltapäivin. Kävimme myös
tutustumassa paikan ”venesatamaan”, se oli sellainen pieni
laguuni, joka oli ilmeisesti kaivettu rantaan. Siellä veneen
olisi hyvä levätä. Paikassa oli myös oma polttoainesäiliö,
josta tarvittaessa voisimme ostaa bensiiniä. Se olikin erittäin
hyvä juttu, ei tarvitsisi lähteä venettä tankkaamaan
Maarianhaminaan tai minne muuallekaan. Jäisi ”turhat”
polttoaineenhakumatkat pois. Satamassa oli myös asiallinen
traileriluiska. Eipä olisi venepaikka voinut olla parempi, mökillekin
oli matkaan vain reippaat sata metriä. Tässä paikassa oli
selvästikin ajateltu veneilevää kalastajaa.
Oli vielä muutama
tunti aikaa siihen, että pääsisimme mökkiin. Päätimme
odotellessa pudottaa
venhon veteen ja laitella veneen
kalastusvarustuksen
kuntoon. Siinä ei pitkään mennyt ja sen jälkeen lähdettiin
takaisin Maarianhaminaan ostoksille. Ruokaa piti ostaa ja
tietysti paikalliset kalastusluvat yms. pientä
kalastustarviketta piti hankkia. Kaikki tarvittava saatiin
haalittua Maarianhaminasta ja eikun takaisin mökille, joka
olikin jo vapautunut meille.
Mökki
olikin varsin asiallinen, oli sähköt, juokseva
vesi, sisävessa, suihku, tv yms. mikä pitää viiden tähden
mökissä ollakin. Tavarat vaan mökkiin sisälle ja pikainen
tupatarkastus, jonka jälkeen oli vihdoin aika rentoutua.
Matkalla oltiin oltu jotakuinkin vuorokauden verran ja olo oli
pikkuisen hyytynyt. Kuutioitiin siinä hetken tilannetta ja
mietittiin, lähdetäänkö tänään vielä vesille vai ei? Sää
oli mitä mainioin ja päivä oli vasta nuori. Huomisen sääennustekin
lupasi kovaa tuulta ja vesisadetta, joten tämä päivä oli käytettävä
hyväksi. Lähdettäisiin siis vesille. Sitä ennen oli
kuitenkin toimitettava eräs tärkeä asia; väsytyslakin
haltijan olisi selvitettävä. Kortit
siis esiin ja pelaamaan . Perinteisesti väsytysvuorot
on ratkottu pelaamalla ristiseiskaa sovelletuilla säännöillä
ja niin tehtiin nytkin. Tarkoitus oli pelata sataan
pisteeseen. Pelin voittaja siis saisi ensimmäisen väsytysvuoron,
toiseksi tullut olisi seuraava väsyttäjä ja kolmas olisi
luonnollisesti kolmannen väsytysvuoron haltija. Jos kaikki väsytysvuorot
tulisi käytettyä, niin sitten vuorot kiertäisivät alkuperäisessä
järjestyksessä tai sitten pelattaisiin uusi peli. Aika ei
ollut vielä kypsä niin kauaskantoisten päätösten
tekemiseen.
Aloitettiin peli ja
siinähän meni aika rattoisasti kortteja lätkiessä. Jossain
vaiheessa päätettiin, että yhden kortin vedolla
ratkaistaisiin tämän päivän voittaja ja varsinaista väsytyslakkipeliä
jatkettaisiin seuraavana päivänä. Eli jokainen vetää
vapaasti kortin pakasta ja suurimman kortin saaja on sen päivän
väsyttäjä – jos siis kalaa tulee. Juhana oli varsinainen
onnenmyyrä ja hän
voitti ekan päivän väsytysvuoron itselleen.
Samassa yhteydessä valittiin ”taiteilijanimet”
joukkueemme jäsenille ja
aluksen komentokieleksi valittiin ruotsi, maassa maan tavalla
vai mitenkä se nyt menikään? Eikun koodipukeutumisen
mukaiset pelipaidat
päälle ja kalaan.
Merelle päästiin
kivuttomasti, vaikka jonkinlaista iitrailua oikean reitin
hakeminen alkuun oli, niinkuin usein on tuntemattomilla vesillä.
Pientä hämmennystä aiheutti rannan lähettyvillä olevat
karikot, jotka loistivat vihreän kellertävinä kirkkaan
veden keskeltä. Huuli pyöreänä katseltiin karikkoa, joka
itse asiassa oli kahden ja puolen metrin syvyydessä, mutta
kirkkaan veden takia se näytti kovin pahalta. Ei tälläistä
vaan kotivesillä, sameahko vesi pitää huolen siitä, ettei
moiset karikot aiheuta siellä sydämen tykytyksiä. Olipa
tosi hienoa olla kalassa, kun vesikin oli niin kirkasta. Aika
kylmää vesi kuitenkin oli, jotain +4C. Vuodenaikaan nähden
siis melko viileää.
Ajeltiin jonnekin Utbådanin
ja Västra Kläppenin välille, kun ei ollut parempaa tietoa
kalapaikoista ja jostakin sitä tämäkin savotta oli
aloitettava. On se vaan ihmeellistä, kun lohipaikat alkavat
n. 10min ajon päästä rannasta. Olisipa kotivesillä
Espoossakin näin.
Aloituspaikasta päätettiin
lähteä vetämään myötäiseen eli etelään päin, pitkin
50m syvyyskäyrää. Tuuli oli noussut jonkun verran ja välineet
oli helpompi laskea myötäiseen ajellessa. Muutama muukin
vene näkyi alueella. Ajeltiin hissukseen kohti etelää,
pikkuisen alkoi huolestuttaa, kun kalaparvia ei löytynyt
oikeastaan lainkaan, missä lie silakat olleet. Noh, ensimmäinen
päivä uusilla vesillä on aina pikkuisen haahuilua, kun ei
ole tietoa alueesta ja siitä missä kalat milloinkin
oleilevat.
Pikkuisen alkoi jo
ramaisemaankin, oltiinhan tässä oltu jo reilut 36 tuntia
valveilla yhtä kyytiä. Juhana jo veteli sikeitä veneen
keulaosastolla, mitä nyt kerran heräsi harjoittelemaan
norjankieltä, mikä ei simultaanitulkille ole yhtään huono
asia. Tässä vaiheessa myös kielsimme Juhanaa koskemasta
veneen hallintalaitteisiin yleisen turvallisuuden nimissä.
Veneen komentokieleksi jouduttiin vaihtamaan takaisin suomi,
koska Juhana ei ollut oikein kykenevä simultaanitulkkaukseen
ja minä & Timppa emme oikein ymmärtäneet toistemme
mongerrusta på svenska. Aikamme etelään mentyämme päätimme
palata takaisinpäin, mutta koukata vähän matalamman alueen
kautta, jos vaikka silakat ja lohet siellä piileksisivät.
Ajeltiin lähemmäksi rantaa ja sieltä lähdettiin etenemään
kohti lähtöpaikkaa.
20-30m vedestä hieman
löytyikin kalaparvia, ei mitään merkittävää, mutta
jotain elämää kuitenkin. Nyt alkoi minuakin väsyttämään
jo niin paljon, että oli ihan vaikea pitää silmiä auki.
Taisinpa jopa ottaa muutamat mikrounet venettä ajellessa.
Onneksi nopeus oli sitä luokkaa, ettei rattiin nukahtamisesta
mitään vaaraa ollut ja olihan miehistöstä kuitenkin 50%
hereillä... Vaan eipä siinä auttanut mikään, ehdotin
kavereille, että uistellaan Västra kläppenin tasalle ja
nostetaan välineet siinä ulos ja lähdetään mökille elpymään.
Ei tästä hommasta tule oikein mitään näin väsyneenä.
Ehdotus ei herättänyt vastustusta. Tunnin verran
uisteltaisiin ja sitten lopetettaisiin tältä päivältä.
Mitään ihmeempää ei
meillä tapahtunut loppupäivän aikana. Ainoaksi
”kalatapahtumaksi” jäi se, kun näimme vierellä olleen
punaisen Finnmasterin
miehistön haavivan n. 5-8kg lohen kyytiin.
Onnittelut venekunnalle komeasta kalasta! Paikka
merkattiin heti GPS:ään ja tästä varmaan aloitettaisiin
seuraavalla reissulla, jos siis mitään muuta erikoista ei
ehtisi tapahtua tänään. Naapurivenekunnan haavima kala
valoi itseluottamusta meihin. Alueella siis oli varmuudella
kalaa ja tulevina päivinä meidän tehtäväksi jäisi vain löytää
lohet. Haastetta siinä varmasti tulisi olemaan, kun meillä
ei juurikaan ollut kokemusta ns. vaelluslohen pyynnistä, mitä
nyt Juhana muutaman kerran on käynyt nousulohen pyynnissä,
mutta kun mokoma nukkuu koko ajan ja hereilläollessaan
harjoittelee norjankielen opintojaan!
Uisteltiin siis
sovittuun paikkaan eli Västra Kläppenin tuntumaan. Yllättäen
onnistuimme välttämään lohikontaktit siltä päivältä.
Kalavehkeet ylös ja mökille elpymään. Huomenna olisi taas
päivä uusi, vaikka sääennuste ei luvannutkaan kalakelejä.
No eipä olisi eka kerta, kun säätieteilijät olisivat väärässä
ja täällä voisi vaikka ihan huvikseen ajaa merelle
katsomaan säätilannetta, kun etappimatkat ovat niin lyhyet.
Olo oli jokseenkin hyytynyt ja tuntui siltä, että katselin
maailmaa sumuisen lasin läpi. Kunnon unet olisi nyt
paikallaan, jotta taas jaksaisi.
Myrskyn silmässä
Sunnuntai 23.5.2004 valkeni siinä, kuin mikä hyvänsä
sunnuntai. Edellispäivän rasitusten takia, päätettiin nukkua niin pitkään, kuin nukuttaa ja heräiltiin
vasta siinä kymmenen kieppeillä aamupäivästä. Ensimmäisenä
piti tietysti mennä kurkistamaan ulos, mikä on päivän sää.
Eipä olleet säätieteilijät väärässä tälläkään
kertaa. Pihamaalla olleet puut olivat aivan luokilla ja vettä
tuli taivaalta enempi, kuin riittävästi. Merelle ei siis tänään
olisi mitään asiaa.
Eipä siinä mitään,
hoidetaan tänään vaiheessa olevat asiat ja otetaan ihan
rennosti. Ensin kuitenkin keitellään aamukaffet ja sitten
mietitään lisää päivän kuvioista. Aamukaffetta hörppiessä
päivän kuvio muotoutui aika selväksi. Väsytyslakin
haltijat oli vielä jakamatta loppuviikoksi ja sen lisäksi
pitäisi käydä Eckerössä hoitamassa lohitreffien
muodollisuudet. Treffeille oltiin ilmoittauduttu jo etukäteen,
mutta treffimaksua ei vielä oltu maksettu ja ajateltiin käydä
hoitamassa se paikanpäällä.
Myös kalavehkeet
vaativat pientä hienosäätöä ja pakasteet piti käydä
hakemassa pois Uffen & Minnan pakastimesta ja tuoda mökin
omaan pakastimeen, joka oli hyvin ehtinyt jäähtyä edellispäivän
aikana. Mökissä siis oli jenkkikaappi –tyyppinen oma pikku
pakastin ja ulkovarastossa oli iso arkkupakastin, joten
pakastusfasiliteetit olivat oikein hyvällä mallilla.
Kerrankin oli löytynyt paikka, jossa kalamiehen kylmäsäilytystarpeita
oli ajateltu.
Ensin kuitenkin tärkeimmän
asian pariin, eli kutkuttavan jännittävän korttipelin
kimppuun. Verka pöydälle ja korttia läiskimään. Peliä
jatkettaisiin siitä, mihin eilen oltiin jääty, mutta
pisterajaa joka katkaisisi pelin, päätettiin nostaa
kolmeensataan asti. Useita tunteja kestäneen pelin jälkeen
tilanne alkoi olla selvillä. Väsytyslakin haltijat olisivat
järjestyksessä seuraavat 1. Timppa, 2. Juhana ja 3. Minä.
Kortti tuo ja kortti vie, sellaista se on.
Seuraavaksi lähdettiin
Eckeröhön treffimuodollisuuksia hoitamaan Hotel Brundhälliin.
Paikka löydettiin suhteellisen helposti, mutta treffimaksun
hoito ei onnistunutkaan. Paikka oli varattu jollekin toiselle
seurueelle ja lohitreffihommelit hoidettaisiin vasta tulevina
päivinä. Turha reissu siis, mutta tiedettäisiinpä ainakin
missä kisakeskus olisi.
Mökkikylään siis
takaisin. Ensin kuitenkin päätettiin käydä kahvilla
jossain, kun eivät hotellilla tarjonneet kahvia siellä
olleen yksityistilaisuuden vuoksi. Useammassa paikassa käytiin
kaffetta kyselemässä, mutta eipä sitä oikein ollut
tarjolla. Kofeiiniriippuvaisen ei siis kannata vierailla Eckerössä
toukokuun lopulla. Lopulta löydettiin kuitenkin yksi leirintäalue
jossa mokkaa oli tarjolla, kunhan sitä ensin keiteltäisiin.
Taidettiin yllättää kahvilanpitäjä ns. housut kintuissa,
ei vissiin odotellut turisteja vielä tähän aikaan vuodesta.
Kaffet juotiin siellä ja katseltiin samalla formulakisaa,
joka meni vanhan kaavan mukaan, eli oli jokseenkin tylsä.
Eikun mökille
takaisin. Vettä tuli taivaan täydeltä tuuli ihan riittävästi.
Marsundin salmessakin vesi virtasi tuulen takia niin, että
reimaritkin olivat lähes vaakatasossa. Eipä hirveästi
haitannut, ettei merelle oltu lähdetty tänään. Mökille päästyämme
kävimme hakemassa pakasteet pois Uffelta ja laiteltiin ne
omaan mökkipakastimeen. Päivän hommat oli hoidettu
kunnialla ja jäljellä oli rentoutumista mökissä ja
tietysti saunanlämmitys
yms.
Sääennustekin lupasi
huomiseksi suht. sopivaa pohjoistuulta, mutta sadetta
kuitenkin. Huomenna päästäisiin siis merelle.
Melkein merihädässä
Maanantai 24.5.2004. Yöunet venähtivät kohtuu
pitkiksi ja aamusella ei oltu ihan tikkana ylhäällä.
Pikainen säätilan tutkailu osoitti, että tuuli on
heikentynyt huomattavasti elisestä, mutta on kohtalainen
kuitenkin. Vettäkin satoi, mutta onneksi ei kovin paljoa,
merelle päästäisiin joka tapauksessa. Ilma oli jokseenkin
kolea, pohjoisesta tuuli ja lämpöä oli jotain +5C eli oli
oikein rattoisa kevätsää.
Aamukahvit oli nopsasti juotu ja tuota pikaa pääsimme
veneelle. Olo oli kuin Michelin-ukolla, kun olin laittanut päälle
suunnilleen jokaisen vaateparren, mitä matkassa oli.
Liikkeelle päästiin vasta puoli kahdentoista kieppeillä.
Ajeltiin samoille paikoille, kuin lauantaina, oltiinhan nähty
yksi lohennosto siellä. Eli lähdettäisiin laskemaan myötäiseen
kalavehkeitä viritellessä. Aaltoa oli merellä aika lailla,
tuulta oli jotain 8m/s ja eilisen myrskyn jäännösmainingit
saivat uutta puhtia tuulesta. Ei siis ollut mikään erityisen
mukava keli.
Kalavehkeet saatiin kuitenkin hyvin viriteltyä ja
kalastus saattoi alkaa. Tänään olisikin reissun ensimmäinen
kunnon kalastuspäivä ja odotukset kalasaaliin suhteen aika
korkealla, vaikka keli oli mitä oli. Myötäiseen meno oli
kuitenkin aika mukavaa. Tunnin verran vedettiin myötäiseen
ja taas ihmeteltiin sitä, kun kalaparvet loistivat
poissaolollaan.
Kohta alkoi kuitenkin tapahtua, vaan kyse ei ollut
kaloista ensinkään. Timppa kysäisi minulta jossain välissä,
että onkos normaalia, että tuo veneen moottorikaivossa oleva
moottorikaapelien läpivientikumi on kokonaan veden alla ja
mahtaako se olla vedenpitävä? Ei saakeli, ei ole normaalia
tuo. Läpiviennistä valuu vettä koko ajan pilssiin.
Pilssipumppu heti päälle ja tilannearviota tekemään. Jos
vene vajoaa vielä muutaman sentin alaspäin, niin
pilssipumpun poistoaukko on veden alla ja sitten ei ole kuin
yksi suunta, nimittäin alaspäin. Konekin oli hieman ökissyt,
ihan kuin vesivuodossa ei olisi riittävästi huolta ja
murhetta. Herra Murphy on taas valppaana. Lopulta se kone
sammuikin, mutta onneksi lähti laakista käyntiin ja pysyi käynnissä,
vaikkakin hieman ökisteli aika ajoin.
Komensin miehistön seisomaan veneen keulaan ja
mietin kuumeisesti, mitä tehdä. Kaikki painava irtotavara myös
siirrettiin veneen keulaan, jotta perä kevenisi ja veden sisääntulo
lakkaisi mahdollisimman nopeasti. Vene myös käännettiin,
kohti vasta-aaltoa, jotta mainingit eivät kaatuisi koko ajan
veneen moottorikaivoon. Tällä hetkellä oli nimittäin se
tilanne, että kelluimme käytännössä pilssipumpun varassa.
Mitä jos se pettäisi, silloin tulisi kokeiltua, onko
Sharkissa riittävästi kellukemateriaalia. Periaatteessa
veneen pitäisi kaiketi kellua vedellä täyttyneenä, vaikka
suurin sallittu kuorma olisi kyydissä, mutta sitä en
haluaisi käytännössä testata. Pikaisesti tarkastin, että
kännykässä on virtaa ja kenttääkin on, jos jouduttaisiin
kutsumaan apua. Tehoa oli onneksi reservissä sen verran, että
voisimme ainakin nostaa veneen plaaniin, jos emme saisi pilssiä
tyhjäksi ja voitaisiin ajaa rantaan ihmettelemään
tilannetta.
Pilssipumppu teki työtänsä koko ajan ja
pikkuhiljaa vuotokohta nousi vedenpinnan yläpuolelle. Lopulta
pumppu sai pilssin lähes tyhjäksi vedestä, ihan tyhjäksi
pumppu ei kykene pilssiä tyhjentämään, kun pumppu on
asennettu sen verran korkealle pilssissä. Manailin taas
kerran näitä Silverien ”pikku huolimattomuuksia”.
Akuutti vaaratilanne oli kuitenkin ohi. Tein
pikaisen diagnoosin siitä mikä oli aiheuttanut vedentulon
pilssiin. Aamulla ei ilmeisesti oltu tyhjennetty pilssiä
ennen merelle lähtöä, kun epämääräisesti muistelin, että
vene nousi plaaniin ehkä hieman tahmeasti. Koko eilisen päivän
jatkunut rankkasade oli valuttanut vettä veneen pilssiin sen
verran, että kamelin selkä katkesi sillä kuormalla. Sharkin
kyllä pitäisi olla itsetyhjentyvä, mutta jostain sadevettä
pilssiin menee. Tämä ongelma oli jo entuudestaan tiedossa,
risuja tästäkin Silverin tehtaille, mutta koskaan
aikaisemmin sadevesivuodosta ei isompaa haittaa ole ollut.
Aamulla veneessä siis oli ilmeisesti huomattavasti normaalia
suurempi vesikuorma kyydissä. Toinen tekijä oli se, että
vedimme pitkään myötätuuleen, jolloin jarrupussien asiosta
vene kulki aaltoja hitaammin ja lähes jokainen aalto kaatui
moottorikaivoon ja sieltä roiskui vettä läpivienneistä sekä
tuuletusaukoista pilssiin. Kolmantena tietysti se, että
veneessä oli bensatankki lähes täysi, normaalia enempi
uistelurompetta, kolme ukkoa ja tietysti uusi 20-30kg vanhaa
konetta painavampi patti perslaudassa. Tavallisesti en tälläisellä
kuormalla ajelisi ja siksi en varmaan tähän ongelmaan ole
aikaisemmin törmännyt.
Se siitä, välitön merihädän uhka oli poistunut
ja voitiin jatkaa kalastusta. Päätimme, että tästä lähtien
pidämme painavia tavaroita keulapiikissä ja yksi miehistön
jäsen istuu koko ajan keulassa, ainakin myötäiseen
ajettaessa. Tarvittaessa voitaisiin vielä tulpata vuotokohtaa
räteillä, se ei vuotoa poistaisi, mutta vähentäisi sitä
ainakin merkittävästi.
Kalaa ei ollut kuulunut tähän mennessä ja päätettiin
vetää pari kertaa edes takaisin matalamman veden (20-30m)
alueella, lähellä uloimpia luotoja/saaria. Sieltä löytyikin
hieman kalaparvia ja tuumattiin, että varmaan lohetkin ovat
siellä peuhaamassa silakoiden parissa. Vaihdettiin uudet syötit
ja kokeiltiin erilaisilta syvyyksiltä, mutta hiljaista oli.
Pari tuntia hinkattiin niitä paikkoja ja sitten vaihdettiin
taas maisemaa. Vähän lämmitti mieltä, kun Juhana sai
puhelin kavereilta, jotka tiesivät kertoa komeita lohtia
saadun Eckerön suunnalta. Tätä kauttahan ne Eckeröön päin
uiskentelevat ja kyllä niitä meidänkin kohdalle varmasti
vielä osuu.
Ajoverkkoja näkyi olevan muutamia kaukana merellä
ja siitä intoutuneena päätimme kokeilla syväkalastusta
100m syvyyskäyrän tuntumasta. Kyllä kait verkkomiehet lohen
vaellusreitit tietävät?
Suuntasimme siis syvempään veteen. Kalanäytöt vaan
hävisivät luotaimesta syvän veden alueella. Uistelimme
alueella parin tunnin verran. Toki pysyimme reilun matkan päässä
verkoista, ettemme aiheuttaisi häiriötä verkkomiehille. Sen
verran oltiin kuultu horrorstooreja selkkauksista
ammattikalastajien kanssa, että emme ainakaan provosoisi heitä
omalla käytöksellä.
Oli kylmä,
merivesi oli edelleen noin 4,5 – 5C, vettä satoi lähes
lakkaamatta ja pohjoistuuli vaan jatkoi puhahtelua.
Kunnollisia käsineitä ei ollut matkassa ja siksi sormet
olivat aika kohmeessa. Ei ole aina optimiolosuhteet, minkäs
sille voi. En olisi kuitenkaan uskonut, että näin vilpoista
olisi toukokuun lopulla.
Lohta ei kuulunut eikä näkynyt. Missä vika? Ei
varmaan vaan oltu osuttu lohiparvien kohdalle. Sitkeää
yritystä vain, kyllä se lohi ennemmin tai myöhemmin ottaa.
On tyhjää vedetty ennenkin ja sitten, kun se rissa räsähtää,
niin aikaisemmat vastoinkäymiset välittömästi unohtuvat.
Muutaman tunnin uisteltuamme, alkoi meidän tiimi
olla kypsä rantaanlähtöön. Uisteltiin kuitenkin sitkeästi
lähelle Utbådania ja siinä sitten vedettiin vehkeet ylös.
Päivä oli täysi kalastuksen suhteen ja lohet ottivat meistä
voiton taas kerran. Nyt mökille vaatteita kuivattelemaan ja
punomaan uusia juonia huomista varten.
Lyhyen etappiajon aikana rantaan, pohdiskelin em.
veneongelmia. Asialle olisi tehtävä jotain, jahka tältä
reissulta kotiudutaan. Ajattelin, että vedän ohjauksen
hydrauliletkut muuta kautta, eli niin korkealta, ettei vettä
taatusti valu sieltä veneeseen ja tulppaan tuon vuotokohdan
kokonaan. Lisäksi hankkisin toisen pilssipumpun varalle
veneeseen. Toista kertaa tälläistä vahinkoa ei saisi käydä!
Tämän viikon aikana pitäisi vaan tarkkailla tilannetta
ahkerasti ja tyhjennellä pilssiä, ennenkuin sinne pääsisi
liikaa vettä.
Rannassa pikkuisen harmitti, kun huomasin kännykänkin
näytön hajonneen. Eipä paljoa viestitettäisi ulkomaailmaan
tuolla vekottimella. Puhelin muuten toimi mainiosti, mutta näytön
ollessa rikki, numeroita ei pystynyt hakemaan muistista ja
viestien kirjoittelu oli jokseenkin mahdoton tehtävä. Pienet
takaiskut kuuluvat kuitenkin elämään ja siitä ei pidä
liikaa stressiä ottaa. On sitä ennenkin selvitty ilman
matkaviestimiä.
Mökille päästiin onnellisesti ja syötiin hyvin.
Siinä sitten kuutioitiin kalastushommia enempi ja vähempi.
Tutkittiin merikarttaa ja pähkäiltiin tilannetta. Sääennuste
lupasi heikkoa tuulta huomiseksi ja se ratkaisi asian. Lähdettäisiin
Eckerön suunnalle huomenna, jonnekin Gisslanin tietämille
tai neljäseiskalle meinattiin mennä. Ainahan kannattaa lähteä
”merta edemmäs kalaan”. Matkaa sinne olisi sen verran,
että jotain 50 mailia olisi mittarissa, kun huominen olisi
pulkassa. Tärkeintähän on lähteminen ja uusia paikkoja on
aina kiva nähdä. Gisslanin ja neljäseiskan koordinaatit
vielä mittailtiin kartalta ja syötettiin ne GPS:ään, jotta
varmasti löydettäisiin perille.
Kaiku kiipelissä
Tiistai 25.5.2004. Tänään
oltiin kerrankin ajoissa ylhäällä ja sääkin oli tuulen
puolesta mitä mainioin, mutta taivas oli pilvessä ja sadetta
oli odotettavissa. Aamutoimet oli pikaisesti hoidettu ja vene
oli lähtövalmiina klo:8.30.
Ajeltiin ensin Utbådanin
lähettyville ja siinä hetki pähkäiltiin, mennäkö
Gisslanille vai neljäseiskalle. Ei osattu päättää sitäkään
asiaa, otettiin kuitenkin suunta kohti Gisslania. Reitti
menisi ihan neljäseiskan vierestä, jos matkalla
viisastuttaisiin sen verran, että päätettäisiin sinne jäädä.
Kerrankin oli hieno
keli taittaa matkaa, meri oli lähes pläkä ja ainakaan vielä
ei edes satanut. Kokonaismatka Gisslanille oli suunnilleen 17
merimailia, mutta matkaan ei saatu kolmea varttia enempää
tuhrautumaan. Matkalla oli sen verran tekniikkamurheita, että
kaikuluotain menetti syvyystiedon yli 100m vedessä. Onpa
surkea vehje tuo Lowrance X91, kun ei 28 solmun nopeuksissa
pysty näyttämään yli 100m syvyyksiä. Larry Lowrance lupaa
mokoman vekottimen syvyyskapasiteetin olevan yli 305m. Pah!
turhia lupauksia taas kerran. Noh, ehkä se löytäisi pohjan
uistelunopeuksilla.
Gisslanille
saavuttuamme havaitsimme paikalla olevan muitakin venekuntia.
Varmaan alueella siis olisi lohtakin. Toiveikkaina laskimme
vieheet pyyntiin, ehkä tänään se iso nappaisi. Kaiku vaan
jatkoi murjottamistaan ja jotain piti tehdä, jotta saataisiin
kalatutka takaisin kuosiin. Nyt se raukka luuli ylempää
takilakuulaa pohjaksi. Ajeltiin kohti matalampaa aluetta ja jo
90m syvyydellä vekotin alkoi taas toimia. Hyvä homma! Nyt
alkaisi lohen hinta halpenemaan.
Ajeltiin takaisin kohti
syvää vettä, kaiku tikkasi varsin huimia lukemia; 100m...
150m... 200m... 250m...
ja lopulta uudeksi syvyysennätykseksi napsahti 284
metriä. Huhuh, ei tälläisiä syvyyksiä
kotoiselta Suomenlahdelta löydy.
Vesi oli alueella saman
lämpöistä, kuin edellispäivien paikoilla, lämmöt
vaihtelivat 4-5C haarukassa. Vesi oli siis edelleenkin varsin
kylmää ja panostimme siksi pintauisteluun taas kerran.
Plaanareissa oli raksien edessä 5-20g painot. Takilat oli
toki viritetty 5-15m syvyysalueella. Ei ne kaikki lohet
kuitenkaan pinnassa uiskentele. Ajoverkkojakaan ei alueella
juuri näkynyt, aika vähäistä tuntui verkotus täällä
olevan. Ei ollenkaan sellainen ongelma, kuin olin etukäteen
kuvitellut. Kylmästä vedestä oli tietysti sekin hyöty, että
täkyset kestivät pitkään pelikunnossa. Yhdellä salakalla
olisi varmaan kalastanut koko päivän.
Hiljaista kuitenkin
oli. Lohi vaan antoi odotuttaa itseään. Lohduttelimme itseämme
sillä, että kunhan kuparinen menee rikki, niin kyllä se
siitä. Lähes koko päivän kiertelimme Gisslanin alueella,
mutta kalaa vain ei tullut. Kaikuluotainkaan ei näyttänyt
oikeastaan yhtään mitään, kalaparvet loistivat edelleen
poissaolollaan. Aikamoista hakuammuntaa tämä Ahvenanmeren
lohenuistelu tuntuu olevan, kaiku ei anna mitään vihjeitä
ja on vissiin vaan sitkeästi hinkattava sokkona ns.
tunnettuja ottipaikkoja. Kiitoksia vaan kaikille kavereille,
jotka olivat jakaneet kokemuksiaan ottipaikoista menneiltä
vuosilta. Ilman ottipaikkatietoja, olisimme olleet jokseenkin
pallo hukassa.
Täysi työpäivä
kalastettiin alueella, täkysiä vaihdeltiin ja kaikki
mahdolliset kommervenkit taas kokeiltiin mutta toivottua
tulosta vaan ei syntynyt. Tuulikin alkoi iltapäivällä
hieman nousta ja aurinko satunnaisesti pilkisti pilviverhon
takaa. Päätettiin lopulta lähteä vetämään kohti mökkivesiä,
jos pari tuntia vielä uisteltaisiin suuntana kaakko ja sitten
nostettaisiin välineet ylös ja lähdettäisiin pois vesiltä.
Näin tehtiin ja siitäkin päivästä tuli tyylipuhdas
MP-reissu. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää, että meidän
”väsytyskypärässä” on paha karma ja kalaa vaan ei tule
jos veneessä heiluu yksi sarvipää. Päivän merkittävimmäksi
tapahtumaksi jäi se, kun silmät pyöreinä todistimme svedujen
hinaavan Ahvenanmaata saari kerrallaan kohti länttä
. Timppa
vaan otti rennosti ,
kuten aina, ollen autuaan
tietämätön svedujen hinausmanöövereistä.
Kaksi kokonaista ja
yksi lyhyt vetopäivä oli siis takana, eikä yhtä ainutta
kalakontaktia meille. Vähän tuppasi harmittamaan, mutta eipä
tuo vielä ole kovin pitkä aika ilman tapahtumia
lohenuistelussa. Rantaan
saavuttuamme, paikallinen ”laivakissa”
kohta tassutteli paikalle ihmettelemään
tilannetta. Kissa tutkaili alkuun hieman epäluuloisena meitä,
mutta lahjottuamme
sitä muutamalla Ottotäyllä , siitä tuli
meidän kaveri. Näytti pakastetuoreet täkysalakat maistuvan kissalle.
Katti onkin mainio salakkaindikaattori, kissathan ei
tunnetusti suostu syömään vähänkään epämääräisessä
kunnossa olevaa kalaa. Jos salakka kelpaa kissalle, kelpaa se
varmasti myös lohelle. Meidän saamattomuus ei siis ainakaan
ollut kiinni täkykalojen laadusta.
Eikun mökille taas
elpymään ja punomaan juonia huomiseksi. Keskiviikko olisi
viimeinen harjoittelupäivä ennen lohitreffejä. Jotain pitäisi
keksiä, jotta lohet löydettäisiin, mutta sitä ennen
otettaisiin ilta rennosti mökillä. Lomallahan tässä
ollaan, eikä tämä kalastus nyt niin vakavaa ole. Päivän
saldoksi siis jäi tutustuminen uusiin vesiin ja kysymys
kuului, että lähdettiinkö suotta merta edemmäs kalaan?
Gisslanin alue ei oikein vakuuttanut.
Virtalohi
Keskiviikko 26.5.2004
valkeni kauniina, heikkotuulisena ja aurinkoisena. Todella
mainio kalakeli. Veneellä oltiin hyvissä ajoin, koska se oli
syytä tankata, tänään tai viimeistään huomenna ennen
merelle lähtöä. Huomenna alkaisi lohitreffit ja olisi
mukavampi, ettei ensimmäistä treffipäivää tarvisi
aloittaa veneen tankkauksella. Juhana pirautti rannasta
Uffelle, joka lupasi tulla tuota pikaa antamaan polttoainetta.
Hienoa, kun on henkilökohtainen tankkauspalvelu
”kotisatamassa”. Kohta Uffe porhalsi paikalle hauskalla
minimopedilla ja tankkasi meidän veneen. Dinosauruslientä
mahtui tankkiin 51 litraa, eli sen verran oli palanut tähän
mennessä. Ei ole paha tuon uuden koneen kulutus.
Uffen kanssa
vaihdettiin muutama sana ja hän tutki kiinnostuneen näköisenä
meidän raksihuppuja ja totesi jotain tälläistä: ”Ahaa...
strömming”. Valitettavasti jouduimme kertomaan hänelle
karun totuuden ”strömmingien” kalastavuudesta – puhdas
nolla tähän mennessä. Raksiuistelu ei ilmeisesti ollut
kovin tuttua Ahvenanmaan aborginaaleille. Peltejä taisivat pääsääntöisesti
suosia. Uffe pudisteli päätään meidän ”strömmingeille”
ja hyppäsi mopedinsa selkään ja kättä heilauttaen
kaasutti tukka takana kohti auringonnousua.
Tankkauksen jälkeen
pidettiin vielä pikapalaveri rannassa. Päätettiin mennä
Utbådanin alueelle. Olihan sinne lyhyt matka ja todistetusti
olimme yhden lohen noston siellä ekana päivänä nähneet.
Lyhyen etappiajon jälkeen
olimme perillä aloituspaikassa. Välineiden lasku aloitettiin
jo rutiininomaisessa järjestyksessä. Minä laitoin oikean
puoleiset plaanarit, Timppa laittoi vasemmanpuoleiset
plaanarit ja Juhana laittoi neljä vapaa takiloihin. Meillä
oli siis kymmenen vavan setti pyynnissä. Treffeillä saisi käyttää
12:sta vapaa, joten ehkä laitettaisiin huomenissa vielä
yhdet sivutönköt molemmille puolille.
Sain juuri laskettua
kolme plaanarivapaa, kun ulointa kelkkaa jo vietiin. Räikkää
huusi ja Timppa virallisena väsyttäjänä nappasi vavan heti
käteensä. Hetken kala oli siiman päässä, mutta sitten
suureksi pettymykseksi siima löystyi ja lohi sai jatkaa
uiskenteluaan. Hemmetti sentään, kyllä harmitti ja samalla
oli aika hyvä olo. Kuparinen oli melkein rikki. Pikkuisen
kadutti, että juuri tuohon raksiin oltiin viritetty koukut
tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, eli molemmat koukut oli
syötissä kiinni. No jaa... ehkä koukutuksen ansiosta ”strömmingiin”
tuli niin ovela uinti, ettei lohi malttanut passata sitä.
Vaan ehkä juuri koukutuksen takia tuli karkuutus, mene ja
tiedä? Tärppi tapahtui klo:9.20, raksihuppu oli kromi/vihreä
ja painoa oli 15g eli aika pinnassa tuo mennä vipelsi.
Eipä muuta, kuin
siimat uudestaan pyyntiin ja tärppipaikkaa tahkoamaan. Hetken
vielä puitiin sitä, että tuleeko Timpan luovuttaa väsytyskypärä
seuraavalle tuon lyhykäisen väsytyksen vuoksi? Todettiin
kuitenkin yksimielisesti, että väsytys oli niin lyhyt, ettei
sitä lasketa.
Kauaa ei saatu nauttia
mukavasta auringonpaisteesta, kun pohjoisesta vyöryi
melkoinen sumurintama päälle. Sumu hälveni onneksi aika
nopeasti, kun tuuli alkoi hieman viriämään ja aurinkokin
paistoi sumun yläpuolella. Hyvä niin, sumussa on melkoisen
kylmänkostea fiilis ja auringonpaisteessa kalamies on paljon
tyytyväisempi. Muutaman tunnin kiertelimme tärppipaikkaa,
mutta hiljaista taas oli.
Tänään oltaisiin
koko päivä samalla alueella. Lähettyviltä oltiin nähty
lohennosto ja äskeinen tärppi vahvisti kalaa olevan
alueella, vaikka kaiku ei taaskaan mitään näyttänyt. Vesi
oli alkanut hieman lämmetä auringon paisteen vaikutuksesta.
Nyt pintavesi oli 5 – 5,5C, eikä kertaakaan laskenut alle
viiden asteen. Hyvä vaan, jos vesi alkaa lämmetä. Vielä
ollaan aika kaukana lohen ihannelämmöstä ja kylmässä
vedessä lohen syöntijaksot on tunnetusti aika lyhyitä,
mutta sitäkin kiivaampia.
Tuuli oli noussut jo
ihan kohtalaiseksi ja aallot alkoivat jo keikuttaa venettä.
Harmiteltiin säätilaa, koko ajan tuntuu olevan joko navakka
tuuli, vesisadetta tai sumua. No eipä sille mitään voi. Sinänsä
kelit olivat olleet suotuisat, että vasta yhtenä päivänä
tuuli on totaalisesti estänyt merelle lähdön. Harmittelut
loppuivat kuin veitsellä leikaten, kun dööri alkoi
huutamaan! Lohi vei kiivaasti siimaa ja Timppa
pääsi harjoittamaan lohenväsytystä.
Nyt taitaa olla kunnon
kala kiinni! Minä ohjastin venettä ja lähdin kääntämään
sitä hissukseen myötätuuleen. Juhana alkoi keräämään
vapoja yms. pois tieltä ja samalla taisin antaa runsaasti
”hyviä neuvoja” kalan tulevasta haavimisesta. Juhana
intoutui siivoamaan venettä niin huolella, että kohta oli lähes
kaikki kalastustarvikkeet veneen lattialla takiloista lähtien.
Onneksi ei ollut pulttikonetta mukana, kun Juhana olisi sillä
varmaan irroittanut moottorinkin veneen perälaudasta. No eipä
se mitään, pääasia, että mitään turhia ulokkeita ei ole
tiellä, kun kalan haavimisen aika on.
Kala vaan ei suostunut
yhteistyöhön. Sitkeästi se pyristeli kaukana veneestä.
Timppa siinä jo mainitsi,
että olenko miettinyt tukan leikkaamista viime aikoina? Olin
näet heikkona hetkenä luvannut, että tukka lähtee päänahkaa
myöten, jos 15kg menee rikki... Vaikutti siltä, että saksia
saattaa joutua teroittelemaan. Lopulta saatiin ensimmäiset näköhavainnot
kalasta. Ei ei, tukka ei tuolla kalalla vielä lähde. Kala ei
mitenkään hirmuisen iso ole, mutta hieno kala joka
tapauksessa. Pikaisen arvion mukaan kyseessä oli n. 5-8kg
lohi, kun tehtiin kaukokatseella etäpunnitusta kalan ollessa
vielä aika pitkällä veneen perässä. Kala vaan jatkoi
taistelua, eikä suostunut vieläkään haavimisetäisyydelle,
Timpallakin taisi väsytyskäsi jo soida. Miten tuon
kokoisessa kalassa on noin hurjasti voimaa? Saman kokoinen
suomenlahtelainen olisi ollut jo aikaa sitten veneessä.
Lopulta kala saatiin lähelle venettä, mutta eipä se vieläkään
ollut valmis haavittavaksi. Vielä hyvän aikaa se jaksoi ryntäillä
puolelta toiselle ja oli täysi työ pitää siima etäällä
potkurista. Lopulta vahvempi vei voiton, Juhana heilautti
haavia tyylipuhtaasti ja lohi oli veneessä. Pappi heilahti ja
kala oli meidän.
Se on siinä! Tätä on
täältä tultu hakemaan ja vaikka muita kaloja ei tulisikaan,
reissu olisi onnistunut. Sen verran hieno väsytystaistelu
oli. Väsytykseen meni aikaa uskomattomat 27min ja tippaakaan
ei löysäilty. Olo oli tosi hieno ja vähään aikaan ei
jaksanut tehdä muuta, kuin ihailla lohta. Minäkin olin ihan
väsyksissä, vaikka olin vain ohjastanut venettä ja jakanut
neuvoja, mutta olin ollut niin kovasti hengessä mukana kalan
väsytyksessä, että olo oli uupunut. Timpalla taisi vapakäsi
olla oikeasti vähän maitohapoilla. Siinä sitten taputeltiin
toisiamme selkään, kättelimme asiaankuuluvasti, kuten meillä
tapana on ja onnittelimme vuoronperään toisiamme. On se
lohenkalastus vaan hieno laji, väsytyksen jälkeisiä
fiiliksiä ei kirjoitetuin sanoin pysty kuvaamaan. Olo on
jotenkin huumaantuneen oloinen ja mikään ei pysty pilaamaan
hyvää fiilistä. Otettiin asiaankuuluvat kaatoryypyt
Hennessystä ja myös Ahdille lorautettiin kiitokseksi oma
osansa, tietysti veneen molemmilta laidoilta.
Hetken toivuttuamme oli
aika punnita ja kuvata kala. Jokainen
tiimin jäsen
vuorotellen esitteli lohta
kameralle. Vene keikkui sen verran, että tarkkaa tulosta ei
saatu, vaaka näytti n. 6-8kg lukemia ja kala oli 90cm pitkä.
Pantiin myös merkille, ettei lohesta irronnut suomuja
kovinkaan paljoa, mikä yleensä on nousulohen merkki, kalalla
oli myös kojamon koukku kasvamassa alaleukaan. Olisikohan tämä
epeli ollut ihan aito torniolainen luomulohi matkalla
kotijokeensa. Sen verran rivakka kaveri se oli, että saattoi
hyvinkin olla luonnonlohi. Kala siis otti samanlaiseen
pyyntiin, kuin aamuinen tärppi paitsi, että se otti keskimmäiseen
plaanariin, kun aamuinen lähtö oli ulommaisesta. Lohen otti
tapahtui klo:13.20.
Kalan saannin jälkeen
oli niin tuupertunut olo, että ajateltiin lopettaa kalastus tältä
päivältä. Vedossa ei ollut enää, kuin pari siimaa ja
nekin taisivat olla sotkussa keskenään väsytyksen
tuoksinassa tehtyjen tiukkojen mutkittelujen takia. Otettiin
nekin siimat ylös ja päätettiin lähteä rantaan siivoamaan
kalaa. Tänään olisi vielä paljon asioita toimitettavina ja
kipparikokouskin oli illalla Eckerössä. Ennen rantaan lähtöä
väsytyskypärä kuitenkin vaihtoi omistajaa asiaankuuluvin
juhlamenoin ja suomalaiskansallisin riitein. Juhana sai sarvet
päähänsä jo toistamiseen tällä reissulla ja samantien kävi
verryttelemään ranteita, jottei joutuisi maitohapoille
seuraavan lohen iskiessä.
Rannassa
lohen
kuvailua jatkettiin
ja sitten se alkoi
muuttua fileiksi Juhanan ammattitaitoisissa käsissä ja
samalla tutkittiin kalan vatsan sisältö:
Clippi .wmv
Clippi_divx.avi
Clippi_mpeg4.avi
toim.huom. pahoittelemme audion puuttumista clipeistä.
Joku noista videopätkistä pitäisi autea riippuen
codecistasi.
Pienehköä, n. 10cm kalaa siellä oli, ilmeisesti silakoita.
Olivat sulaneet jo niin pahasti, että varma tunnistus jäi
tekemättä. Lohen sydän tietysti annettiin laivakissalle,
joka söi sen pois.
Aikamme ihmettelimme
erinäisiä kalaan liittyviä
asioita rannassa ja sitten läksimme möksälle. Tekemistä tänään
olisi vielä kokolailla paljon. Päivällinen piti laittaa,
Eckerössä oli kipparikokous, rahaa piti käydä hakemassa
Maarianhaminasta ja kavereiden mökillä vielä piti käydä
saunomassa. Puuhaa siis riitti.
Ruoan laitto sujui
hienosti mukaan ottamistamme valmiista pakasteherkuista ja päivällisellä
nautittiin kalan kunniaksi hyvää viiniä. Hetki vielä
huilattiin ja lähdettiin kipparikokoukseen. Eckerön
kisakeskuksessa jo suomut lentelivät kalamiesten ja naisten
vaihtaessa kuulumisia. Ilmoittauduimme treffeille ”Kossit
Pro Fishing” nimellä ja hoidimme ikävän
velvollisuuden eli osallistumismaksun. Kalle Petterson, joka
on treffien puuhamiehiä, piti lyhyen selonteon kisan
kuvioista ja kalatilanteesta. Lohta oli Kallen mukaan todella
paljon meressä ja sehän loi uskoa huomenna alkavien treffien
saaliiseen. Jos kovaa tuulta olisi luvassa ja kisa keskeytettäisiin,
niin asiaa tulisi tiedustella puhelimitse kisan järjestäjiltä.
Ihan hyvä systeemi, eipä tarvinnut joka aamu mennä erikseen
kipparikokoukseen sääasioita tiedustelemaan.
Kipparikokouksen jälkeen
suunnattiin kohti Maarianhaminaa. Paikallisesta hilloseinästä
kävimme hakemassa lompsaan täytettä ja suuntasimme takaisin
mökille. Kello oli jo sen verran paljon, että arvelin
passaavani illan saunareissun. Kalavehkeet pitäisi joka
tapauksessa virittää kisakuntoon ja olo oli muutenkin vähän
hyytynyt päivän touhotuksista. Heitin Juhanan ja Timpan
Lassen mökille, joka oli jossain Marsundin salmen rannalla.
Lassen porukoilla olikin komea mökki siellä ja oikein
venevaja jossa heidän Sea
Starin kelpasi levätä. Lassen vene
käytiin pikaisesti katsastamassa. Komea peli se oli.
Jätin kundit
nauttimaan Lassen vieraanvaraisuudesta ja itse suuntasin
takaisin omalle mökille tekemään välinehuoltoa.
Voimakaksikko Timppa&Juhana tulisivat taksilla takaisin.
Saattaisi kavereilla olla hieman hapan maku suussa
aamusella...
Torstai on toivoa täynnä
Torstai 27.5. 2004 ja
ensimmäinen treffipäivä oli käsillä. Aamutoimet oli
pikaisesti suoritettu ja sitten suuntasimme kohti kalavesiä.
Kello oli noin puoli kahdeksan, kun köydet irrotettiin ja lähdettiin
liikenteeseen. Tunnelma oli suorastaan käsin kosketeltava.
Eilispäivän onnistuminen kalavesillä nosti vieläkin
fiiliksiä ja mieli oli hyvä merelle ajeltaessa. Jotenkin
tuntui siltä, että tänään räikkä laulaisi ja päästäisiin
puntarille. Edes suhteellisen navakka tuuli ei pilannut
fiiliksiä, on sitä ennenkin keikuttu merellä.
Päivän kuvio oli
sanomattakin selvä. Mentäisiin samalle alueelle, missä
oltiin eilen onnistuttu. Saariston suojasta päästyämme
selvisi, että aallonkorkeus oli sellainen, mitä
odotettiinkin eli kohtuullisen korkea. Vanhan kaavan mukaan
ajettiin ensin ylös tuuleen ja sitten lähdettiin myötäiseen
laskemaan vieheitä. Raksien ja vapojen virittely meni jo
rutiinilla. Kaikki tiesivät mitä tuli tehdä ja homma
valmistui sen enempää ihmettelemättä.
Merellä näkyi aika
paljon muita venekuntia. Treffeille oli ilmoittanut reippaat
kolmekymmentä venekuntaa ja varmaan joukossa oli muitakin.
Aallokko oli sen verran korkea, ettei kalastaminen ollut
oikein mukavaa muuten, kuin myötäiseen. Onneksi aurinko
kuitenkin paistoi ja ilma ei ollut hirmuisen kylmä, vaikkei
hikoilemisesta ollutkaan pelkoa.
Pyörimme eilisen
ottipaikan ympäristössä ja ihmettelimme lohenuistelun
syvintä olemusta, kun se tapahtui. Meinaan räikkä risahti
ja yksi plaanarivapa alkoi nyökkäilemään. Virallinen väsyttäjä
nappasi pikaisesti vavan käteensä ja Timppa kävi siivoamaan
toista laitaa. Minä jatkoi veneen ohjastamista ja merkkasin
ottipaikan GPS:n muistiin. Lohi kävi muutaman kerran
harjoittelemaan lentämistä takaoikealla ja pian Juhana
totesi, ettei ole kovin iso kala kyseessä. Eipä se mitään
kala se on vähän pienempikin lohi. Kohtapuoliin lohi saatiin
näköetäisyydelle ja yksissä tuumin totesimme sen olevan
mittakala tai ainakin sen kokoinen, joka mitattaisiin. Timppa
heilautti tyylikkäästi haavia ja kala oli veneessä.
Kala mitattiin heti ja
todettiin sen olevan selvästi mittakala, pituutta tuo oli
venynyt pitkälti seitsemättäkymmenettä senttiä. Hieno
homma, puntarilla käytäisiin tänään. Olipa hieno aloitus
ekalle treffipäivälle, uistelua reilua tunti ja lohi kyydissä.
Kala punnittiin, mutta merenkäynnin vuoksi ei taaskaan saatu
tarkkoja lukemia digivaa’alla. Kalan paino oli puntarin
mukaan jotain jotain kahden ja neljän kilon väliltä. Yksissä
tuumin arvelimme kalan olevan n. 2,5 – 3kg kala. Eipä ollut
iso loheksi, mutta me olimme siitä huolimatta tyytyväisiä,
vaikka tällä kalalla ei vielä juhlittaisi
kokonaiskilpailussa. Pantiin myös merkille, että kalasta
irtosi suomuja ihan eri tavalla, kuin eilisestä
seitenkiloisesta. Olisikohan tämä yksilö ns. syönnöslohi,
kun suomua siitä irtosi niin herkästi? No sitä ei jääty
kuutioimaan sen enempää vaan kaatoryypyt napattiin ja
Ahdille annettiin kymmenykset. Hennessy oli jostain syystä
vajennut uhkaavasti, vaikkei kaatoryyppyjä kovin montaa vielä
oltu otettu. Onkohan pullon korkki vuotanut?
Koska oli tavallaan
kisatilanne, niin ei jääty ihmettelemään kalaa sen enempää.
Lohi kylmäboksiin ja pikaisesti virittelemään ylösnostetut
välineet takaisin. Välineiden virittelyn jälkeen oli edessä
sarvien vaihto. Juhlallisin menoin väsytyskypärä vaihtoi
omistajaa ja meikäläisestä tuli virallinen väsyttäjä.
Varmaan loppuisi kalantulo tähän…
Kala muuten nappasi
sisimmästä plaanarista 15g painon takaa eli hyvin läheltä
pintaa, tärppi tapahtui klo: 9.55, mikä ei ollut yllätys.
Onhan tuo aamupäivän syönti ollut aikaisemminkin meille
antoisa. Raksihupun väri oli sama, kuin edellisissäkin
lohitapahtumissa.
Jatkoimme kalastusta ja
innolla odottelimme seuraavaa tärppiä. Kohta varmasti se iso
nappaisi. Päätimme pysytellä alueella, koska eilinen ja tämänpäiväinen
kala olivat tulleet hyvin läheltä toisiaan. Alueella olisi
varmasti muitakin kaloja, jotka nälkäisinä odottelivat meidän
syöttien osumista kohdalle.
Tuuli oli edelleen
varsin navakkaa jua se oli ehkä jopa hieman yltynyt aamusta.
Kävimme kuutioimaan sitä, miksi vastatuuleen ajo tuntuu kestävän
niin pitkään ja myötäisen legi menee yhdessä hujauksessa.
Onko Ahvenanmerellä jokin aikavääristymä joka aiheuttaa
moisen ilmiön? Aikahan on tunnetusti suhteellinen käsite.
Joku siinä heitti lentävän lauseen: ”Pitääkö meidän
aina ajaa tuhat tuntia
vastatuuleen.” ja siitä tuli myös tämän tarinan nimi.
Päivä oli kulunut jo
pitkälle ja se iso vaan antoi odottaa itseään. Kaikki
olivat jo hieman turtuneet merellä keikkumiseen ja homma meni
siihen, että yksi ajoi venettä ja muut torkkuivat. Käyhän
se näinkin. Tuuli alkoi selvästi heikkenemään iltaa kohti
mentäessä ja pantiin merkille, että veden lämpökin lähentelee
jo kuutta astetta. Toivottavasti lohi intoutuu kiivaaseen
ottiin veden lämpenemisen myötä, vaikka aika hiljaista on
ollut viimeiset kuusi tuntia. Onhan kalamies aina ikuinen
optimisti ja jaksamme uskoa siihen, että lohia tulee jatkossa
vallan hirmuisesti. Nyt vaan eletään sellaista
suvantovaihetta, edellisen tärpin aiheuttama hyvänolon tunne
on jo ehtinyt haihtumaan raikkaan merituulen mukana etelän
maille ja pitkän päivän aiheuttama uupumus valtaa alaa.
Samanlainen fiilis on aika usein pitkän vetopäivän
kallistuessa loppua kohti.
Vielä oli jäljellä päivän
viimeinen rypistys. Tunnin verran ehtisimme kalastaa, ennen
kuin olisi aika lähteä kisakeskukseen. Pistimme siis kaiken
peliin ja kokeilimme kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit
lohen pään menoksi. Vaihdoimme täkyjä ja lisäsimme
houkutinlevyjä enempi peliin sekä kokeilimme kalastaa
takiloilla entistä syvemmältä. Kello vaan jatkoi tikittämistä
ja jatkoimme menestyksekästä pujottelua lohien välissä.
Kohta kello oli jo niin
paljon, ettei jäljellä ollut aikaa enään muuhun, kuin
kalastusvälineiden ylösottamiseen. Päivän saldo siis jäi
yhteen loheen ja senpä vuoksi olisi mentävä hyvissä ajoin
puntarille, jottei vaan myöhästyttäisi tilaisuudesta. Meillä
kuitenkin olisi viemistä puntarille, varmasti moni muu oli
pistänyt vehkeet pataan tämän päivän osalta. Päivä oli
siis ollut hyvä meille ja ihan turha nurista, vaikkei toista
lohta tullutkaan. Kalavehkeet vaan ylös ja keula kohti
Gottbysundin punnituspaikkaa, jonne
muutama muukin venekunta oli
menossa. Hieno juttu, että treffeillä oli
kaksi punnituspaikkaa, edellämainittu ja sitten varsinainen
kisakeskus, joka oli Eckerössä. Jäisi turha ajelu pois, kun
voitiin mennä mökkikylän vieressä olevaan
punnituspaikkaan. Itseasiassa Rundbergien mökki oli
valittukin juuri sen vuoksi, että kisakeskuksen
sivutoimipiste oli ihan vieressä. Näin säästyisi
polttoainetta ja ennenkaikkea aikaa. Sen verran rankkoja tälläiset
tapahtumat on, että kunnon yöunet on syytä saada, muuten
alkaa kisaväsymys vaivaamaan pahemman kerran.
Kohta
saavuimme Gottbysundiin.
Matka sinne sujui mukavasti, vaikka eräs matalikko aiheutti
pientä päänvaivaa meille. Kiville ei kuitenkaan ajettu ja löysimme
hienosti perille. Olimme paikalla onneksi sen verran aikaisin,
että saimme veneen hienosti parkkiin alueen laituriin.
Kymmenen minuutin päästä olisi ollut toinen tilanne.
Alueella kun ei ollut liikaa veneen parkkipaikkoja.
Kala kiikutettiin
puntarille ja viisari pysähtyi lukemaan 2,8kg ja rapiat.
Oltiin siis arvuuteltu kalan koko ihan oikein. Muitakin kaloja
oli toki tuotu puntarille ja meidän fisu olikin päivän
pienin kala. Ihastelimme hetken muita kaloja ja kyselimme
muilta päivän kuulumisia sekä ottipaikkoja yms. Vaikutti
siltä, että suurin osa kaloista oli tullut Västrä Kläppenin
ja Utbådanin lähettyviltä, viidenkympin ja satasen syvyyskäyrien
tuntumasta. Olimme siis pyörineet ihan oikealla alueella. Käytiin
vielä kyselemässä huomisaamun tilanne. Kalle Petterson
kertoi, että sääennuste oli melko hyvä ja
merelle saisi lähteä heti aamusta. Hyvä homma, on
aina vähän ikävää, jos aamusta pitää arvuutella, onko
merelle lähtö vai ei.
Aikamme pyörittiin
keskuksessa ja sitten lähdettiin kohti mökkirantaa, jossa kala
piti tietysti fileoida. Ihan kiva, kun kerrankin oli hetki
aikaa huilata mökillä rankan kalapäivän jälkeen ja ei
ollut kiire mihinkään. Tänään ei edes tarvitsisi miettiä,
syötäisiinkö karjalanpaistia vai kalaa. Suunnitelmana näet
oli, että fisu pakkaseen ja paistit parempiin suihin.
Mökkirannassa
laivakissa oli taas uteliaana odottelemassa, mitä olisi tänään
tarjolla, kissaa piti jopa hieman hillitä
, jottei olisi käynyt lohta raatelemaan. Lohikin
putsattiin siinä samalla ja kissa
sai taas kalan sydämen, mutta siitäpä se ei hirmuisesti välittänyt,
vaan katsoi paremmaksi keskittyä Ottotäkyjen murkinointiin.
Jahka hommelit saatiin rannassa toimitettua, oli aika lähteä
mökille syömään ja huilimaan. Huomenna harjoitukset taas
jatkuisivat.
Verkkohelevetti
Perjantai 28.5.2004. Pääsimme
hyvissä ajoin liikkeelle ja suuntasimme keulan kohti Neljäseiskan
pattia. Olimme hieman kypsähtäneet Utbådanin alueeseen, kun
sitä oli jo melkoisen paljon hinkattu ja olisi kiva ”nähdä”
taas uusia paikkoja. Vaikka ei tuolla avomerellä sinänsä
paljoa katsottavaa ole. Uusi paikka on aina uusi ja odotukset
olivat siksi korkealla. Tunnetusti kannattaa aina lähteä
merta edemmäksi kalaan.
Oli kohtuu mukava keli
taittaa matkaa, tuuli ei ollut vielä noussut ja pian
saavutimme Neljäseiskan. Alueella näkyi muutama muukin
kalastaja, mutta ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Raksit
viritettiin samalla tyylillä, kuin eilenkin eli valtaosa
vavoista pintavetoon.
Tunnin kalastuksen jälkeen
tilanne alkoi muuttua hieman huolestuttavaksi. Verkkoveneitä
alkoi valumaan merelle ja suuntana näytti olevan sama alue,
missä me olimme. Aikaisemmin verkoista ei meille oikeastaan
haittaa ollut ollutkaan ja suoraan sanottuna olin vähän
ihmetellyt, kun Ahvenanmaan ajoverkkokalastajista oli hieman
varoiteltu. Jäimme tarkkailemaan tilannetta.
Pian kävi selväksi,
että meidät piiritettäisiin ajoverkoilla, jos mitään ei
tehtäisi. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen totesimme, että
ainoa vaihtoehto on nostaa välineet pikaisesti ylös ja
poistua alueelta, jos vielä ehdittäisiin. Eikun kalavehkeet
ylös ja takaisin kohti Utbådania. Ensin olisi kuitenkin löydettävä
aukko saartorenkaasta. Sellainen onneksi löytyi, kun ensin
ajettiin kohti Eckerön rantaa, juuri ja juuri ehdittiin
koukkaamaan erään verkkoveneen editse, ennen kuin se sulki väylän.
Aika huimaa touhua noilta verkkomiehiltä ja väkisinkin jäi
fiilis, että se oli jonkinasteista kiusantekoa. Myöhemmin
saatiin kuulla, että eräs kaveri oli etsinyt kaksi tuntia
aukkoa verkkopiirityksestä, ennen kuin oli päässyt
ahdingosta pois. Näin Ahvenanmaalla, olipahan erikoinen aamupäivä.
Utbådanin alueelle päästyämme
jatkoimme kalastusta tavalliseen tapaan. Siellä ei onneksi
verkkojatoja ollut kovin lähellä aluetta, jossa kalastimme.
Ulompana kylläkin näkyi runsaasti verkkoja. Vaikutti vähän
siltä, että verkkomiehet olivat heittäneet pyytönsä sinne
mistä uistelijat olivat saaneet kalaa eilen. Käy se näinkin,
uistelijat etsivät kalat ja verkottajat korjaavat potin.
Iltapäivä meni
alueella ihmetellessä ja tärppiä odotellessa, jota ei
koskaan tullut. Yrityksestä se ei ainakaan ollut kiinni, kun
syöttikaloja vaihdeltiin aktiivisesti ja eri syvyysalueita
kalastettiin. Tänään vaan ei meidän tiemme tainnut osua syöntihalukkaiden
lohien reitille. Keli oli varsin mainio
ja siksi merellä oli varsin miellyttävä olla tällä
kertaa. Päivän merkittävämmäksi kalatapahtumaksi jäi se,
kun Juhana näki lohenpyrstön veneen oikealla puolen lähellä
yhtä sivuplaanaria. Kutkuttavaa jännitystä oli ilmassa, kun
raksit saapuivat lohen pintatumispaikkaan. Ei vaan tainnut
olla lohi otillaan, kun meidän loistavat vieheet ja
houkutinlevyhässäkät eivät kelvanneet sille.
Niin vaan meni tämäkin
päivä tyhjänpyynnin merkeissä. Jäljellä oli enää käynti
kisakeskuksessa ilmoittautumassa, että ollaan mereltä pois päästy.
Samalla tankattaisiin vene ja ihmeteltäisiin muiden saaliita.
Läksimme hyvissä ajoin kisakeskukseen, jotta saisimme veneen
parkkiin bensanjakelupisteen
viereen ennen ruuhkaa,
joka koittaisi muiden uistelijoiden saapuessa mereltä.
Kisapaikalla selvisi,
että kalaa oli tullut tänään selvästi vähemmän, kuin
eilen. Joitakin komeita
kaloja
toki oli tuotu puntarille.
Konsensus oli, että verkkomiehen kosto oli osunut uistelijan
nilkkaan tällä kertaa. Tiedä sitten oliko siinä perää,
mutta merellä olleet kymmenet, ellei jopa sadat 2km pitkät
ajoverkkojadat eivät varmuudella ainakaan parantaneet
uistelijoiden saalista. Huhujen mukaan eräästäkin
ajoverkosta oli muutaman pyynnin tuloksena saatu n. kolmesataa
lohta. Enempi mitä uistelijat saisivat yhteensä näiden
treffien aikana ja se siis oli vain yhden verkon saalis. Pistää
miettimään tuollaiset luvut. On selvää, että poliittiset
broilerit, jotka päättävät kalastusasioista Suomessa, ovat
lopullisesti irtautuneet todellisuudesta ja elävät yhä
aikaa, jolloin Jussi heilui kuokan kera suolla.
Urheilukalastajan silmään on ilmeisen mukava laskea
keltaista, verovaroilla kustannettua nestettä.
Se niistä jupinoista.
Lähdimme mökille saunomaan ja miettimään, kuinka väsytyslakin
haltija vaihtuisi huomenissa.
Merisavua
Lauantai 29.5.2004.
Viimeinen kokonainen treffipäivä oli edessä. Sää suosi
meitä muuten paitsi, että Ahvenanmeri oli pelätyn sumun
peitossa. Nyt olisi tutkalle käyttöä, jos sellainen olisi.
Vaan eipä ollut ja merelle oli kuitenkin lähdettävä.
Arveltiin pärjäävämme, jos vaan pidetään melua itsestämme,
eikä kaahailla sokkona. Gepsun avulla löytäisimme
kalapaikalle, kunhan ei muihin veneisiin törmäiltäisi. Onni
oli, että laivaliikennettä ei käytännössä ollut lainkaan
meidän kalapaikalla. Edellispäivästä viisastuneena päätettiin
mennä sinne, mistä edellisetkin kalat oltiin saatu eli
suuntana oli Utbådanin ja
Västra Kläppenin edusta.
Ajo merelle sujui hyvin
sumusta huolimatta ja tuota pikaa pääsimme laskemaan pyytöjämme
veteen. Onneksi aurinko alkoi hissukseen paistamaan sumuverhon
takaa ja olikin odotettavissa sen hälventävän sumun jossain
vaiheessa. On muuten yllättävän hankalaa ajaa venettä
suoraan, kun näkyvyyttä ei ole juuri nimeksikään,
skarppina piti olla vieheiden laskun ajan, ettei siimahässäkkää
pääse syntymään.
Puolentoista tunnin sisällä
aloituksesta sumu alkoikin hälvenemään ja karu totuus
paljastui. Ajoverkkoja oli taas runsaasti vesillä, mutta
onneksi olivat sentään jättäneet meidän kalapaikan
vapaaksi. Kalastus sujui normaalisti, eli mitään ei siis
tapahtunut. Aamupäivän merkittävin tapahtuma oli pienen
valaan kokoinen hylje, joka kävi meitä morjestamassa
useampaan kertaa. Mahtavan kokoinen otus, veteen punnittuna
sellaiset 200kg ja risat. Karvainen kuulapää oli varmaan
ammattikalastajan paras kaveri.
Tuuli alkoi hieman
nousta iltapäivällä – kuinkas muuten. Pääsimme siis
lempiharrastuksemme pariin eli saimme ilon uistella
vastatuuleen loputtoman pitkiltä tuntuvia legejä. Olosuhteet
on onneksi samat
muillekin venekunnille.
Meidän joukkuettamme alkoi ilmeisesti pieni kisaväsymyskin
jo vaivaamaan, olihan melko pitkä kalastusviikko jo takana ja
eilinen pitkä MP-päivä oli vaatinut veronsa. Huuli ei lentänyt
enään ihan yhtä rennosti, kuin aikaisempina päivinä ja
ajoittain oli pientä mököttämistä havaittavissa. Taisi
pieni lomanloppumisstressikin jo vaivata itsekutakin.
Torkuimme veneessä
vuorotelle, yhden hoitaessa veneen kipparoinnin. Veneen
pohjalla kelpasi lötkötellä,
kun tuuli ei siihen osunut ja aurinkokin lämmitti mukavasti
siinä oleillessa. Päiväunien jälkeen päätettiin, että tänä
iltana lähdetään käymään Maarianhaminassa tutustumassa
paikalliseen yöelämään. Eipä tässä viikon aikana paljoa
muuta ollut ehtinytkään, kuin istua veneessä ja nukkua mökissä.
Olisikin jo syytä käydä ihmisten ilmoilla vähän
tuulettumassa.
Iltapäiväkin oli jo
kohtalaisen pitkällä, oli kahvitauon paikka. Kahvit juotiin
ja pohdittiin uistelun syvintä olemusta ja kuinka hullulta se
varmaan asiaan perehtymättömästä tuntuu. Istua nyt päivätolkulla
veneessä, kun on vielä todennäköistä, ettei mitään
tapahdu. Keskustelukin vaimeni tuota pikaa ja jatkoimme mököttämistä,
kukin omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Kukaan ei sanonut
sanaakaan varmaan puoleen tuntiin ja pahaenteisen hiljaisuuden
katkaisi lopulta räikän huuto!
Meikäläinen vavahtui
puoliunesta räikän päristykseen. Ajatuksenjuoksuni sillä
hetkellä oli jotakuinkin seuraava: Minulla on sarvikypärä päässä
+ räikkä huutaa = väsytyshommia tiedossa. Autonomisen selkäytimenjatkeen
komentamana ryntäsin tuulennopeasti veneen keulasta perään,
jossa Timppa tarjosi minulle luokilla olevaa takilavapaa käteen.
Seuraavassa hetkessä lohi jo posahti pintaan uloimman
plaanarin luona ja keskiraskas siimahärdelli näki päivänvalon.
Kala oli ottanut alimpaan takilavapaan, noukkinut mukaansa
ylemmän takilasiiman ja seuraavaksi se päätti ampua sivulle
niputtaen nätisi vielä kaikki kolme plaanarisiimaa samaan härdelliin.
Jollain ihmeen
konstilla voimakaksikko Timppa&Juhana sai pidettyä veneen
vakaasti suunnassaan ja samalla veivattua tiellä roikkuneet
pikkuplaanarit veneeseen. Jossain vaiheessa tuntuma kalaan
katosi kokonaan ja ilmoittelin, että taisi päästä lohi
irti. Siitä taisi hermo hiukan kiristyä kalakavereilta,
mutta tilanne normalisoitui, kun lohi jatkoi räikän
huudattamista taas kohta. Ei hätää kala on edelleen kiinni.
Teräaseet olivat ilmeisesti hieman heiluneet plaanarihässäkkää
selvitellessä ja lopputuloksena oli se, että nyrkin kokoinen
siimapallo oli kiinni samassa narussa jossa lohi pyristeli. Päätettiin,
että kelaan siimasopan lähelle vapaa ja Timppa yrittää
selvittää sen jollain konstilla, kun minä pidän kalaa
lujilla. Siinähän kävi sitten niin, että kala vetäisi vähän
siimaa ulos ja minä vastasin tilanteeseen kelaamalla siimaa
sisään, jolloin kävi sellainen hassu juttu, että osa
siimapallosta imeytyi takilavavan sisälle ja siima hetkeksi
jumiutui vallan kokonaan. Kehveli sentään, kaikkea sitä
sattuukin. Olin väsytyksen tuoksinassa unohtanut, että
pitelin ns. putkivapaa kädessä ja tälläisen tilanteen
vaara ei ollut tullut edes mieleeni.
Eipä hätää, Timppa
kävi siimasopan kimppuun kahta tarmokkaammin samalla rankasti
manaten. Hässäkkä selvisi kuitenkin yllättävän nopeasti.
Huh, nyt kala oli enään yhden siiman päässä ja väsytys
saattoi jatkua totutun kaavan mukaisesti. Kala tuntui kohtuu
kookkaalta, mutta oli ilmeisesti menettänyt jo parhaan teränsä
kolmea plaanaria vastaan tapellessa. Lohi saatiin veneen
vierelle, mutta voimaa sillä oli vielä jäljellä yhteen syöksyyn.
Kohta kala suostui tulemaan uudestaan haavimisetäisyydelle ja
silloin Timppa ei erehtynyt. Haavi heilahti ja lohi oli
veneessä. Huh, mikä väsytysurakka.
Kohtalaisessa
aallokossa digivaaka antoi kalan painoksi n. 7-8kg. Nätti lohi
kertakaikkiaan ja fiilikset veneessä oli huipussaan taas
kerran. Paljon olimme tehneet töitä tämän kalan eteen ja
nyt oli aika huilata hetken ja antaa adrenaliinin haihtua
verestä. Otimme kalan kunniaksi kaatoryypyt konusta ja
annoimme myös Ahdille oman osuutensa.
Olisimme vielä
tiukasti mukana treffikisassa ja motivaatiota viimeisen pätkäkalastuspäivään
riittäisi. Tämä kala oli myös malliltaan suomulohi, kuten
edellinenkin. Olisikohan kyseessä taas syönnöslohi, pieni
koukuntynkä kalalla kuitenkin oli leuassaan? Tiedä häntä,
mutta kaiketi Ahvenanmeren alueella on myös syönnöslohia,
tokkopa kaikki lohet Itämeren pääaltaalle menevät syönnökselle.
Kala siis otti
takilasta n. 12m syvyydestä Slasher-flasherin
takaa n. 90cm pituisen tapsin päässä uitettuun
kullanvärisellä fish scale hupulla uitettuun salakkaan. Näköjään
kelpaa lyhyet tapsit kylmässäkin vedessä. Kala otti melkein
viimeisellä mahdollisella hetkellä eli klo: 16.55. Paikka
oli sama, josta kaksi edellistäkin lohta saatiin.
Mielenkiintoista, että kaikki kalat olivat tulleet n. 200m säteisen
ympyrän sisältä, myös se tärppi & karkuutus oli myös
saman paikan antia. Jotain mystistä tuossa paikassa on.
Yhtäkaikki, kello oli
jo aika paljon ja meillä alkoi olla kiire puntarille. Vedossa
ei enään ollutkaan, kuin pari siimaa ja ne oli nopsasti
nostettu ylös. Nupit kaakkoon ja kohti punnituspaikkaa.
Punnitukseen ehdimme onneksi ajoissa. Siellä selvisi, että
kalaa oli tullut heikohkosti tänäkin päivänä ja sehän
oli meille eduksi, kun kala
oltiin saatu. Punnituksessa meidän kalan mitoiksi paljastui
7,44kg ja 90cm. Tutkailimme hetken puntarilla muiden saalista
ja haastateltiin muita kalastajia, jos vaikka muiden
kokemuksista jotain uutta oppisimme. Kello oli kuitenkin rientänyt
sen verran pitkälle, että meidän oli kuitenkin pian lähdettävä
mökille. Kala pitäisi vielä fileoida ja saattaa nopsasti
pakastimeen, jotta se ehtisi kunnolla jäätyä ennen
kotimatkaa. Tänään fisua ei kuitenkaan ehdittäisi syödä
pois.
Mökkirantaan
saavuttuamme vanha ystävämme laivakissa
oli taas vartomassa. Kissalle annettiin maukas salakka ja
Juhana ryhtyi fileoimaan
kalaa . Häneltä kun se käy niin näppärästi.
Kissa sai taas lohen sydämen syödäkseen, mutta eipä
taaskaan erityisempänä herkkuna sitä pitänyt. Taisi salakat
olla parempaa evästä. Lohi muuttui fileiksi
ja lähdettiin rannasta mökille. Mökillä havaittiin kellon
jo olevan niin paljon, että päätettiin kuitenkin jättää
Maarianhaminan yöelämä väliin. Syötäisiin hyvin möksällä
ja muutenkin rentouduttaisiin kunnolla rankan kalapäivän päätteeksi.
Huomenna olisi matkan viimeinen koitos jäljellä ja muutenkin
pitkä päivä edessä, kun laiva lähtisi vasta iltamyöhällä
kohti Helsinkiä. Ei ollut yhtään hullumpi idea ottaa
kuulaan kunnon yöunet, niin huomenna sitten jaksaisi.
Jäähyväiset Ahvenanmerelle
Lomareissun viimeinen päivä
Ahvenanmaalla oli koittanut. Nopeasti oli viikko täällä
mennyt ja reissu oli varsin onnistunut. Enää oli jäljellä
viimeinen koitos merellä. Lohitreffit päättyisivät tänään
puoliltapäivin ja vielä oli yritettävä vaikka aikaa
kalastukseen jäisi vain noin kolme tuntia. Onneksi kalapaikat
on täällä niin lähellä rantaa, että maksoi vaivan käydä
kalassa vain lyhyen session ajan.
Merelle päästiin
onneksi hyvissä ajoin. Keli oli muuten mainio, mutta yllätys
yllätys… tuuli taas kerran suht. navakasti. Ajelimme taas Västra
Kläppenin edustalle ja laskimme vieheet veteen
rutinoituneesti. Olihan nyt jo reissun yhdeksäs kerta, kun
kalassa oltiin ja kaikille oli sanomattakin selvää, miten
tulisi toimia.
Eilisestä kalan
johdosta motivaatiota riitti mainiosti kalastukseen ja välineet
tulikin viritettyä viimeisen päälle. Vielä oltiin
tukevasti kokonaiskisassa mukana, mutta menestyminen vaatisi
kyllä hyvää tuuriakin, sen verran kuitenkiin oltiin jäljessä
kisan kärkeä. Kisamenestys ei kuitenkaan ollut meille kaikki
kaikessa vaan enempi lomailemaan tänne oltiin tultu.
Kalastimme tehokkaasti
sen mitä meillä oli tehokasta peliaikaa jäljellä.
Kokeilimme aktiivisesti eri syvyyksiä ja kaikki laitettiin
peliin. Se ei kuitenkaan auttanut tälläkään kertaa. Kolme
tuntia meni yhdessä hujauksessa ja siitä ei ole sen enempää
kerrottavaa, kun mitään kalatapahtumia ei tullut vaikka
kuinka yritettiin.
Kun aika oli täysi,
nostimme kalavehkeet ylös ja voisi sanoa, että pääsimme
yhdennellätoista hetkellä lähtemään pois mereltä. Tuuli
oli voimistunut huomattavan paljon keskipäivää lähestyttäessä
ja mereltä lähestyi erittäin pahaenteisen näköinen tumma
rintama. Lähdimme sitä karkuun ja suuntasimme viimeisen
kerran kohti kisakeskusta. Ahvenanmeri jätti meille myrskyisät
jäähyväiset ja kuin pisteenä i:n päällä, näimme
merikotkan rantaa kohti ajellessa. Todella kunnioitusta herättävän
näköinen valkopyrstöinen iso lintu. Olo oli haikea, se on
nyt tässä ja enään on jäljellä ikävät muodollisuudet
eli mökin siivous, veneen nosto ja tavaroiden pakkaus.
Vaan ensin olisi käytävä
ilmoittautumassa kisakeskuksessa. Sinne päästiin juuri
sopivasti pois myräkän alta. Kisakeskuksessa kävimme
kuittaamassa itsemme pois kisasta ja kävimme tutkimassa
alustavia treffituloksia. Tänään ei ollut tullut kuin yksi
kala ja se ei meidän sijoitukseen vaikuttanut mitenkään.
Team Halar Salar oli saanut komean 8,3kg lohen ja he olivat
muutenkin meidän edellä eilisen jälkeen. Alustavasti
vaikutti siltä, että meidän sijoitus olisi jotain 17. –
20. Eipä varmaan maksaisi vaivaa mennä treffien
loppuseremonioita Eckeröön
seuraamaan. Voitaisiin sekin aika käyttää
siivoukseen & pakkaamiseen.
Tilanne sai kuitenkin
yllättävän muutoksen, kun meidän mökki-isäntä Uffe
huomasi meidät. Hän ilmoitti, että meidän tulee mennä
palkintojenjakoon, koska olemme saaneet kisojen pienimmän
lohen ja sille on varattu oma palkinto. Katos vaan, sepä oli
mieluinen yllätys.
Eipä siinä sitten muu
auttanut, kuin lähteä mökille ja sieltä sitten autolla
Eckerööhön palkintojen jakoon. Vene jätettiin toistaiseksi
rantaan, nostettaisiin se trailerille treffien päätösmuodollisuuksien
jälkeen. Mökillä käytiin pikaisesti siistiytymässä ja vähän
lounasta haukkaamassa ja sitten lähdettiin liikkeelle.
Ehdittiin juuri ajoissa
hotellille jossa palkintojenjako oli. Paikka oli myös ollut
kisojen varsinainen pääkallonpaikka. Gottbysundin
kisakeskus, jossa me olimme asioineet, oli lähinnä sellainen
sivupiste. Vaihdoimme pikaisesti kuulumisia paikalla olleiden
tuttujen kanssa ja kävimme pöytään istumaan
palkintoseremonian alkamista.
Kalle Petterson piti
alkuun yhteenvedon treffien tapahtumista. Kalaa oli ollut
merellä todella runsaasti treffien ajan. Paljon paremmin,
kuin vuosi sitten, mutta ilmeisesti verkkomiehet olivat
kuorineet kerman päältä. Venekuntia oli mukana 41 kpl ja
puntarille pääsi 28 venekuntaan. Kaloja saatiin treffeillä
65kpl ja saaliskalojen keskipaino oli huimat 8,1kg. Suurin
lohi oli todella komea 15,8 kiloinen. Meidän sijoitus oli 19.
ja jatkoa ajatellen jäi hieman parannettavaa, kun ei saatu
edes yhtä treffikalojen keskipainoon yltänyttä lohta.
Treffien kokonaiskilpailun voiton vei ruotsalainen kaveri,
joka kertoi vetäneensä tyhjää viimeiset kaksi kautta,
joten menipä voitto ihan oikealle kaverille. Voittaja oli
saanut 5 lohta treffien aikana, joten mistään sattumasta ei
voinut olla kyse. Tämä tieto luo varmasti uskoa monille
tyhjiä ja taas tyhjiä vetopäiviä kalastaneille, sitkeästi
kun tekee töitä, niin ennemmin tai myöhemmin kunnon
onnistuminen tulee. Erityisesti tälläisten uistelutreffien
kannalta on varsin positiivista, että uusia naamoja näkee
palkintoja pokkaamassa.
Treffien aikana oli myös
tutkittu epävirallisesti raksien ja vetopeltien tehoja.
Viiden parhaan venekunnan joukossa oli 2 raksien vetäjää ja
kolme pellinvetäjää. Voitto meni pellille, toinen sija
raksille, kolmas pellille, neljäs pellille ja viides sija
raksille. Tulokset pistää mietteliääksi viime vuosina
vetouistelupiireissä esiintyneen raksihehkutuksen jälkeen.
Lienee syytä mainita, että treffien suurin lohi tuli
raksilla. Kaloja tuli to-su aikana seuraavasti: 33 kalaa
torstaina, 16 kalaa perjantaina, 15 kalaa lauantaina ja 1 kala
sunnuntaina. Aika laskeva trendi siis treffien loppua kohti
mentäessä. Huomioitavaa on myös se, että mikään
venekunta ei saanut kaloja joka päivä ja vain kolme
venekuntaa onnistui kolmena päivänä.
Mutta se siitä
statistiikasta. Palkintojen jako alkoi ja kävimme jännäämään,
mitä meille tulisi. Arveltiin sieltä tulevan jonkun
kunniakirjan maailman pienimmän lohen pyytäjille. Minullahan
on kokemusta pieneten kalojen pyytämisestä, kun
edellisvuoden Helsingin lohikisojen pienin lohi meni meikän
piikkiin. Taito se on sekin – siis pienten lohien pyytäminen.
Kohta meidän joukkue kutsuttiin pokkaamaan palkintoa. Juhana
marssi estraadille pienimmän lohen väsyttäjän roolissa
ottamaan vastaan onnitteluja sekä palkintoa. Palkinto olikin
ällistyttävän hyvä, Viking Linen putkikassa, T-paita ja
150e lahjakortti Vikingille. Eipä jäänyt epäselväksi kuka
on kisojen pääsponsori. Hieno homma kuitenkin, tuolla
lahjakortilla katetaan meidän treffien osallistumismaksut tai
esim. reissun venebensat. Kiitokset vaan Viking Linelle
palkinnoista.
Lopuksi Kalle vielä
piti pienen puheen treffien päätteeksi. Kertoi neuvotteluja
jatkettavan, jotta jatkossa ei verkkokalastajat treffien
aikaan ajoverkkojansa meressä liottaisi. Kalle myös mainitsi
vuoden 2005 treffit tulisivat todennäköisesti olemaan tosi
isojen lohien vuosi, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.
Taitaa Ahvenanmaallakin olla pientä taistelua matkailuyrittäjien
ja ammattikalastajien välillä. On sanomattakin selvää, että
jatkuva ajoverkotus treffien aikana uhkaa näivettää koko
tapahtuman. Osallistujamäärät on laskeneet huippuvuosista
tasaiseen tahtiin. Matkailuyrittäjien näkökulmasta treffit
olisivat muutenkin hyvään aikaan, kun ne osuvat varsinaisen
lomasesongin ulkopuolelle, jolloin valtaosa mökeistä on
muutenkin tyhjän panttina enempi tai vähempi. Jos meno ei
muutu, niin kohta lohenuistelija ei enää Ahvenanmaalle
vaivaudu.
Sieltä sitten lähdettiin
mökille ja veneen nostoon. Olo oli aika tyhjä, viikko on täällä
husattu ja nyt se on ohi. Reissua oli toista vuotta
suunniteltu ja nyt se oli sitten ohi. Eihän sille mitään
voi, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Onneksi sentään huomispäivä
on vielä lomaa, joten eipä tarvitse aamulla kömpiä suoraan
laivasta töihin. Mökin siivous, veneen nosto ja tavaroiden
pakkaus tuntui jokseenkin tympeältä ajatukselta.
Vaan eipä auttanut
valittaa, hommat oli tehtävät ja niin ne tehtiinkin. Illalla
kaikki oli valmiina ihan aikataulun mukaisesti ja otimme
suunnan kohti Maarianhaminaa ja laivasatamaa. Maarianhaminaan
saavuttiin hyvissä ajoin. Laivan lähtöön oli vielä aikaa
puolitoista tuntia ja jotain tekemistä piti keksiä.
Laivasatama näet on sellainen paikka, ettei siellä voi tehdä
muuta kuin käkkiä ja odottaa laivaa. Ei edes minkäänlaista
kahvilaa, jossa istuskella laivaa odotellessa, kertakaikkisen
ankea paikka. Menimme siis läheiselle Shellin huoltikselle
kahvittelemaan ja ihmettelemään tilannetta. Shellilläkään
ei pitkään jaksanut olla, joten aikaa tappaaksemme kävimme
viereisellä venelaiturilla ihmettelemässä paikallisten
kalaveneitä.
Muutakaan ei sitten
keksitty ja lähdimme Maarianhaminan laivasatamaan. Siellä
olikin eräs toinenkin uisteluporukka laivaa odottelemassa.
Silja Linen Maarianhamina
– Helsinki –reitti ei näemmä ollut uistelijoiden
suosiossa, kun meitä oli vain kaksi venekuntaa laivaa
odottelemassa. Eipä ihme, kun sellaista rosvoamista laivayhtiöiden
hinnoittelut on auto+venetraileripaketille. Me kuitenkin päätimme
valita helpon, mutta kalliin vaihtoehdon, koska ei hirveästi
kiinnostanut mennä Turun kautta kotiin edullisemmalla
vuorolla. Kukapa nyt Turkuun vapaaehtoisesti
haluaisi mennä? Tapoimme
aikaa toisen venekunnan kanssa höpötellessä ja
kalakuulumisia vaihdellessa. Timppa otti
satamassa reissun päätöskuvat Pommern-laivasta
ja muusta sen sellaisesta. Vaikka odottavan aika tunnetusti on
pitkä, saapui valkoinen laiva lopulta ja pääsimme ajamaan
laivan uumeniin pois satamasta palelemasta. Heitimme jäähyväiset
Ahvenanmaalle ja aloitimme viimeisen etapin kohti kotia. Olo
oli varsin haikea reissun päättymisen vuoksi, mutta
toisaalta kiva oli palata kotiin. Ahvenanmaasta jäi hyvät
muistot ja tänne palataan kalastuksen merkeissä varmasti
vielä uudelleen.
Ile
|