Tuhat tuntia vastatuuleen                                

Kalastuskauden 2004 päätapahtuma oli aluillaan. Edessä viikon kalastusloma  Ahvenanmaalla ja kohdekalana tietysti merilohi. Kuten arvata saattaa, osallistuisimme myös Ahvenanmaan lohenuistelutreffeille. Tulisipahan sekin tapahtuma nähtyä omin silmin.

Reissua oli suunniteltu pitkään ja hartaasti. Idean isä oli Timo T, joka heitti ajatuksen lohenuistelusta Ahvenanmaalla, joskus talvella 2003. Saatuani Timpalta meilin tästä ideasta, tarvitsin noin nanosekunnin aikaa harkita asiaa, ennenkuin vastasin, että tottakai lähdetään! Onhan keväinen Ahvenanmaa todennäköisesti Suomen paras lohenuistelupaikka, jos tavoitteena on saada keskimääräistä vauraampi hopeakylki ja onhan saarivaltakunta muutenkin mukava lomanviettopaikka. 

Reissun raamit oli seuraavat: Lähdettäisiin matkaan minun venekalustolla ja jollain veneveturiksi soveltuvalla autolla, joka etsittäisiin myöhemmin jostain. Kahdestaan ei kuitenkaan viitsittäisi lähteä, vaan 1-2 henkeä lisää tulisi delegoida reissulle mukaan. Asuinpaikaksi varattaisiin jokin  tasokas mökki, jonka sijainti on lähellä lohenuistelu- sekä treffipaikkaa ja jonka rannassa on laituri, jossa venettä voi säilyttää tarvitsematta nostaa/laskea sitä trailerin kanssa joka päivä. Matkaan lähdettäisiin luonnollisesti Helsingistä, sillä kukapa Turkuun haluaisi vapaaehtoisesti mennä, varsinkaan lomalla. Matka ajoittuisi tietysti treffiviikolle, joka olisi joskus toukokuun loppupuolella. Matkan suunnittelun yms. takarajaksi asetettiin vuodenvaihde –03/-04. Tuumattiin, että silloin olisi mökki viimeistään varattava, kun moni muukin lohenuistelija on Ahvenanmaalle tulossa siihen aikaan. 

Miehistön päälukukin saatiin saatiin juuri sopivaksi, kun reissua edeltävänä syksynä kysyin Juhanalta, kiinnostaisiko häntä lähteä mukaan? Eipä tainnut Juhanankaan pitkään miettiä tuota asiaa, kun myöntävän vastauksen häneltä sain. Meitä oli siis kolme lähdössä, minä Timppa & Juhana ja se vaikuttikin oikein optimaaliselta kokoonpanolta veneen tilat huomioiden. Kaikille lohenuistelu on tuttu laji, kärsivällisyyttä riittää tärpin odotteluun ja sään asettamat rajoitukset on kaikilla tiedossa. 

Mökin ja laivamatkojen varaaminen olikin sitten oma operaationsa. Laivayhtiöt eivät pystyneet kertomaan vuodenvaihteessa hintoja, kun niitä ei vielä oltu vahvistettu tulevalle keväälle. Mökin varauskin oli hankalaa, kun mistään ei saanut varmaa tietoa treffien ajankohdasta ja tarkasta treffipaikasta. Tästä on annettava risuja Ahvenanmaan turistbyroolle. Saarivaltakunnan ulkopuolelta treffeille tulevien pitäisi saada hyvissä ajoin tietoa aikataulusta ja tapahtumapaikoista, jotta matkajärjestelyt saisi hyvissä ajoin tehtyä, varsinkin jos on ensimmäistä kertaa tulossa treffeille ja käytäntö homman suhteen ei ole entuudestaan selvillä. Ei paljoa lämmitä, jos tiedossa on vain se, että treffit on jossain Ahvenanmaalla loppukeväästä –04. Yritä nyt noilla tiedoilla järjestää kolmen ihmisen lomat ja varata mökit sekä laivamatkat oikeaan ajankohtaan. Kaikesta huolimatta, mökki, lomat ja laivamatkavaraukset saatiin tehtyä hyvissä ajoin, vaikka jossain vaiheessa näytti aika pahalta. Reissu siis ajoittui 21-31.5.2004, joista perillä Ahvenanmaalla oltaisiin 22-30.5. Reissun ensimmäinen ja viimeinen päivä meni siis kaikenlaiseen lähtö- ja paluuhärväilyyn. 

Matkajärjestelyistä suuri kiitos Juhanalle, joka käytännössä hoiti meidän matkajärjestelyt mökin ja laivamatkan suhteen. Taisi lepakkopuhelin hehkua punaisena, kun Juhana soitteli kerran jos toisenkin valkoisten ja punaisten laivojen toimistoihin sekä Ahvenanmaan turisbyroohon. 

                              Kuningaslinjat kuljettaa 

Lähtöpäivän aamu, perjantai 21.5.2004, meni tavaroita pakatessa, tai oikeastaan triplatsekatessa, että kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on pakattu mukaan. Taas kerran olin täysin vakuuttunut siitä, että jotain olennaisen tärkeää on unohtunut. Tavaran paljoutta ihmetellessä voimakaksikko Timppa & Juhana saapuivat meille, siinä puolenpäivän kieppeillä. Oltiin siis aivan aikataulussa. Timppa oli käynyt hakemassa meille Jeepin veturiksi Kuopiosta ja oli ajellut sen aamupäivän tunteina kohti Espoota.  

Ensin Ottotäyn   toimittamat syöttikalat kotipakkasesta reissupakastimeen ja loput jäiden kera kylmäboksiin, romppeet autoon ja venettä hakemaan. Vene oltiin jo eilen Juhanan kanssa käyty  nostamassa trailerille ja laitettu se muutenkin lähtövalmiiksi, eli ei tarvinnut kuin käydä laittamassa traileri autoon kiinni  ja lähteä kohti Helsinkiä ja Katajanokan laivaterminaalia.

Satamaan saavuttiin hyvissä ajoin ja päästiinkin jonon ensimmäisiksi odottelemaan ajoa punaisen laivan  sisuksiin. Venekin saatiin ongelmitta laivaan, kun Timppa ”rekkamiehen” taidoillaan peruutteli yhdistelmän hillityn tyylikkäästi paikoilleen. 

Autosta kannettiin välttämättömät tavarat hyttiin ja lähdettiin baariin kuutioimaan tilannetta. Huurteisen ääressä tuli aivan uskomattoman hyvä fillis! Matkan suunnittelu on aloitettu jo puolitoista vuotta sitten ja sen eteen on tehty töitä runsain mitoin. Nyt ollaan laivassa ja matkalla kohti lohivesiä, eikä tässä nyt enää moni asia pieleen voisi mennä. Todella hienoa, odotukset on korkealla ja tärkeintä on lähteminen! Tavoitteeksi oltiin asetettu, että jos saadaan yksi lohi, niin ollaan tyytyväisiä, mutta luulenpa, että kaikki kolme hiljaa mielessään toivoivat hieman runsaampaa saalista. Viime vuonna treffeiltähän oli tullut aika nihkeästi kalaa ja se asetti meille  aika varovaiset odotukset tämänkin vuoden suhteen. Tosin eteläiseltä Itämereltä oli kantautunut aika huimia juttuja lohisaaliista ja sen suhteen arveltiin kalaa tulevan paremmin, kuin viime vuonna. Noh, jäisi nähtäväksi miten sitä lohta tulisi. Viikon päästä oltaisiin viisaampia. 

Laivamatka meni kaikin puolin varsin mukavasti. Käytiin syömässä hyvin ja tax-freessä tehtiin tarpeelliset ostokset. Vielä tosin oli jäljellä eräs tärkeä homma. Koska autonkuljettajan vakanssi oli niin haluttu, niin päätimme ratkaista kiistan perinteisesti korttipelillä. Tiukan korttituokion päätteeksi, voittajaksi selvisi Timppa. Kortti antaa ja kortti ottaa, niinhän se on. Me Juhanan kanssa nielimme korttipelitappion kuin miehet, mutta päätimme rankaista itseämme olemalla nukkumatta koko yönä. Olihan laiva jo neljältä aamuyöstä Maarianhaminassa ja klo: 3.30 pitäisi jo alkaa siirtyä autolle. Eipä sitä paljoa unta ehtisi palloon edes vetää, saattaisi harmittaa vaan enempi, jos tunnin puolentoista unien jälkeen joutuisi heräämään.   

                              Haahuilua siellä sun täällä 

Launatai 22.5.2004. Laiva saapui Maarianhaminaan aikataulun mukaisesti eli aamuyöstä noin kello hyvissä ajoi ja tuota pikaa ulostauduimme laivan uumenista. Olimme ainoa venekunta, joka tällä laivalla saapui paikalle. Se herätti vähän ihmetystä, mutta ehkä valtaosa treffivieraista tuleekin vasta sunnuntaina paikanpäälle. Tiedä häntä? 

Kohta aurinkokin nousi ja valaisi Maarianhaminaa kauniisti. Pientä ihmetystä tosin herätti autojen katoilla ja ikkunoissa näkyvä valkoinen möhnä.  Ei voi olla totta, sehän huurretta, täällä on pakkasta! Ei ihme, että vähän vilutti, kun mittari näytti –2C lukemia. Että sellaista, toukokuun loppu ja on pakkasta. Tulipahan sekin ihme nähtyä omin silmin. Kylmää on pitänyt jo pari viikkoa, mutta tämä alkaa jo tuntumaan liioittelulta. 

Siinä sitä sitten oltiin, aamuyöstä Maarianhaminassa pakkasessa palelemassa. Aurinko onneksi alkoi sentään lämmittämään. Mitäs nyt tehdään? Mökin saamme vasta joskus puoliltapäivin ja tähän aikaan ei kehtaa vielä edes soitella mökki-isännälle ja kysellä, josko pääsisimme möksään vähän aikaisemmin. 

Pikapalaverin lopputuloksena päätimme viedä veneen mökin pihaan ja sitten voitaisiin lähteä etsimään paikkaa, josta saisi aamukahvit ja samalla voitaisiin käydä ruokaostoksilla paikallisessa kaupassa. 

Eikun Jeepin keula kohti Jomalaa ja mökkiä etsimään. Pienen haahuilun jälkeen mökkikylä löytyikin. Vene parkkiin mökkikylän kääntöpaikalle  ja takaisin Maarianhaminaan etsimään kahvipaikkaa. Auki oleva Shellin huoltamo löytyikin Maarianhaminan itäsataman kupeesta. Kupposet kahvia sieltä ja ulos läheiselle puistopenkille istuskelemaan. Aurinko paistoi täydellä terällä ja alkoi olla mukavan lämmintä. Meri oli aivan pläkä ja olisi tosi mainio keli olla vesillä. Kaikilla alkoi olla kova hinku kalaan, mutta se saisi toistaiseksi odottaa. Ensin pitäisi kotiutua mökkiin, pudottaa vene veteen ja tehdä tarpeelliset ostokset yms. 

Kello alkoi olla jo sen verran, että uskalsimme lähteä mökki-isäntää herättelemään, jos ei vielä ylhäällä olisi. Paluumatkalla mökille, Juhana soitti mökin väelle ja tiedusteli meidän mökin tilannetta. Harmillista, emme pääse vielä mökkiin, koska edelliset asukit ovat siellä vielä, mutta poistuvat aamupäivän kuluessa. Positiivista oli, että saisimme laittaa syöttikalat ym. pakasteet heti mökki-isännän omaan pakastimeen tilapäissäilytykseen. Mökissä oli kylläkin oma pakastin, mutta se ei ollut päällä ja kestäisi tovin, ennenkuin se ehtisi kunnolla kylmetä. 

Eipä siinä sen kummempaa. Käytiin viemässä tarvikkeet pakkaseen ja kyseltiin niitä näitä Rundbergeilta eli mökin isäntäväeltä. Ulf ja Minna Rundberg olivatkin varsin mukavia ihmisiä. Ulf eli Uffe oli itsekin innokas kalamies ja vaihdeltiin siinä kalakuulumisia puolin ja toisin. Uffe esitteli meille komeaa kalavenettään, joka oli sellainen ”pieni” keskipulpettivene, 26 jalkainen uisteluvarusteltu kalastusjenkki + 200hv 4-t Johnson. Sillä varmasti kelpasi ajella Ahvenanmerellä vähän kovemmassakin kelissä. Komeita nuo jenkkien tekemät kalaveneet, vähän toista, kuin perisuomalaiset peltiveneet. Vaatimattomasti Uffe myös näytti meille 20+ kg painoista lohta, joka oli täytettynä heidän venevajan seinällä. Oli saanut kalan uistelemalla jokunen vuosi sitten ihan lähivesiltä. Peltiin oli isomus iskenyt. 

Sovittiin, että pääsemme mökkiin viimeistään puoliltapäivin. Kävimme myös tutustumassa paikan ”venesatamaan”, se oli sellainen pieni laguuni, joka oli ilmeisesti kaivettu rantaan. Siellä veneen olisi hyvä levätä. Paikassa oli myös oma polttoainesäiliö, josta tarvittaessa voisimme ostaa bensiiniä. Se olikin erittäin hyvä juttu, ei tarvitsisi lähteä venettä tankkaamaan Maarianhaminaan tai minne muuallekaan. Jäisi ”turhat” polttoaineenhakumatkat pois. Satamassa oli myös asiallinen traileriluiska. Eipä olisi venepaikka voinut olla parempi, mökillekin oli matkaan vain reippaat sata metriä. Tässä paikassa oli selvästikin ajateltu veneilevää kalastajaa. 

Oli vielä muutama tunti aikaa siihen, että pääsisimme mökkiin. Päätimme odotellessa pudottaa venhon veteen  ja laitella veneen kalastusvarustuksen kuntoon. Siinä ei pitkään mennyt ja sen jälkeen lähdettiin takaisin Maarianhaminaan ostoksille. Ruokaa piti ostaa ja tietysti paikalliset kalastusluvat yms. pientä kalastustarviketta piti hankkia. Kaikki tarvittava saatiin haalittua Maarianhaminasta ja eikun takaisin mökille, joka olikin jo vapautunut meille. 

Mökki olikin varsin asiallinen, oli sähköt, juokseva vesi, sisävessa, suihku, tv yms. mikä pitää viiden tähden mökissä ollakin. Tavarat vaan mökkiin sisälle ja pikainen tupatarkastus, jonka jälkeen oli vihdoin aika rentoutua. Matkalla oltiin oltu jotakuinkin vuorokauden verran ja olo oli pikkuisen hyytynyt. Kuutioitiin siinä hetken tilannetta ja mietittiin, lähdetäänkö tänään vielä vesille vai ei? Sää oli mitä mainioin ja päivä oli vasta nuori. Huomisen sääennustekin lupasi kovaa tuulta ja vesisadetta, joten tämä päivä oli käytettävä hyväksi. Lähdettäisiin siis vesille. Sitä ennen oli kuitenkin toimitettava eräs tärkeä asia; väsytyslakin haltijan olisi selvitettävä. Kortit siis esiin ja pelaamaan . Perinteisesti väsytysvuorot on ratkottu pelaamalla ristiseiskaa sovelletuilla säännöillä ja niin tehtiin nytkin. Tarkoitus oli pelata sataan pisteeseen. Pelin voittaja siis saisi ensimmäisen väsytysvuoron, toiseksi tullut olisi seuraava väsyttäjä ja kolmas olisi luonnollisesti kolmannen väsytysvuoron haltija. Jos kaikki väsytysvuorot tulisi käytettyä, niin sitten vuorot kiertäisivät alkuperäisessä järjestyksessä tai sitten pelattaisiin uusi peli. Aika ei ollut vielä kypsä niin kauaskantoisten päätösten tekemiseen. 

Aloitettiin peli ja siinähän meni aika rattoisasti kortteja lätkiessä. Jossain vaiheessa päätettiin, että yhden kortin vedolla ratkaistaisiin tämän päivän voittaja ja varsinaista väsytyslakkipeliä jatkettaisiin seuraavana päivänä. Eli jokainen vetää vapaasti kortin pakasta ja suurimman kortin saaja on sen päivän väsyttäjä – jos siis kalaa tulee. Juhana oli varsinainen onnenmyyrä ja hän voitti ekan päivän väsytysvuoron itselleen. Samassa yhteydessä valittiin ”taiteilijanimet” joukkueemme jäsenille  ja aluksen komentokieleksi valittiin ruotsi, maassa maan tavalla vai mitenkä se nyt menikään? Eikun koodipukeutumisen mukaiset pelipaidat päälle ja kalaan. 

Merelle päästiin kivuttomasti, vaikka jonkinlaista iitrailua oikean reitin hakeminen alkuun oli, niinkuin usein on tuntemattomilla vesillä. Pientä hämmennystä aiheutti rannan lähettyvillä olevat karikot, jotka loistivat vihreän kellertävinä kirkkaan veden keskeltä. Huuli pyöreänä katseltiin karikkoa, joka itse asiassa oli kahden ja puolen metrin syvyydessä, mutta kirkkaan veden takia se näytti kovin pahalta. Ei tälläistä vaan kotivesillä, sameahko vesi pitää huolen siitä, ettei moiset karikot aiheuta siellä sydämen tykytyksiä. Olipa tosi hienoa olla kalassa, kun vesikin oli niin kirkasta. Aika kylmää vesi kuitenkin oli, jotain +4C. Vuodenaikaan nähden siis melko viileää. 

Ajeltiin jonnekin Utbådanin ja Västra Kläppenin välille, kun ei ollut parempaa tietoa kalapaikoista ja jostakin sitä tämäkin savotta oli aloitettava. On se vaan ihmeellistä, kun lohipaikat alkavat n. 10min ajon päästä rannasta. Olisipa kotivesillä Espoossakin näin. 

Aloituspaikasta päätettiin lähteä vetämään myötäiseen eli etelään päin, pitkin 50m syvyyskäyrää. Tuuli oli noussut jonkun verran ja välineet oli helpompi laskea myötäiseen ajellessa. Muutama muukin vene näkyi alueella. Ajeltiin hissukseen kohti etelää, pikkuisen alkoi huolestuttaa, kun kalaparvia ei löytynyt oikeastaan lainkaan, missä lie silakat olleet. Noh, ensimmäinen päivä uusilla vesillä on aina pikkuisen haahuilua, kun ei ole tietoa alueesta ja siitä missä kalat milloinkin oleilevat. 

Pikkuisen alkoi jo ramaisemaankin, oltiinhan tässä oltu jo reilut 36 tuntia valveilla yhtä kyytiä. Juhana jo veteli sikeitä veneen keulaosastolla, mitä nyt kerran heräsi harjoittelemaan norjankieltä, mikä ei simultaanitulkille ole yhtään huono asia. Tässä vaiheessa myös kielsimme Juhanaa koskemasta veneen hallintalaitteisiin yleisen turvallisuuden nimissä. Veneen komentokieleksi jouduttiin vaihtamaan takaisin suomi, koska Juhana ei ollut oikein kykenevä simultaanitulkkaukseen ja minä & Timppa emme oikein ymmärtäneet toistemme mongerrusta på svenska. Aikamme etelään mentyämme päätimme palata takaisinpäin, mutta koukata vähän matalamman alueen kautta, jos vaikka silakat ja lohet siellä piileksisivät. Ajeltiin lähemmäksi rantaa ja sieltä lähdettiin etenemään kohti lähtöpaikkaa. 

20-30m vedestä hieman löytyikin kalaparvia, ei mitään merkittävää, mutta jotain elämää kuitenkin. Nyt alkoi minuakin väsyttämään jo niin paljon, että oli ihan vaikea pitää silmiä auki. Taisinpa jopa ottaa muutamat mikrounet venettä ajellessa. Onneksi nopeus oli sitä luokkaa, ettei rattiin nukahtamisesta mitään vaaraa ollut ja olihan miehistöstä kuitenkin 50% hereillä... Vaan eipä siinä auttanut mikään, ehdotin kavereille, että uistellaan Västra kläppenin tasalle ja nostetaan välineet siinä ulos ja lähdetään mökille elpymään. Ei tästä hommasta tule oikein mitään näin väsyneenä. Ehdotus ei herättänyt vastustusta. Tunnin verran uisteltaisiin ja sitten lopetettaisiin tältä päivältä. 

Mitään ihmeempää ei meillä tapahtunut loppupäivän aikana. Ainoaksi ”kalatapahtumaksi” jäi se, kun näimme vierellä olleen punaisen Finnmasterin miehistön haavivan n. 5-8kg lohen kyytiin.  Onnittelut venekunnalle komeasta kalasta! Paikka merkattiin heti GPS:ään ja tästä varmaan aloitettaisiin seuraavalla reissulla, jos siis mitään muuta erikoista ei ehtisi tapahtua tänään. Naapurivenekunnan haavima kala valoi itseluottamusta meihin. Alueella siis oli varmuudella kalaa ja tulevina päivinä meidän tehtäväksi jäisi vain löytää lohet. Haastetta siinä varmasti tulisi olemaan, kun meillä ei juurikaan ollut kokemusta ns. vaelluslohen pyynnistä, mitä nyt Juhana muutaman kerran on käynyt nousulohen pyynnissä, mutta kun mokoma nukkuu koko ajan ja hereilläollessaan harjoittelee norjankielen opintojaan!

Uisteltiin siis sovittuun paikkaan eli Västra Kläppenin tuntumaan. Yllättäen onnistuimme välttämään lohikontaktit siltä päivältä. Kalavehkeet ylös ja mökille elpymään. Huomenna olisi taas päivä uusi, vaikka sääennuste ei luvannutkaan kalakelejä. No eipä olisi eka kerta, kun säätieteilijät olisivat väärässä ja täällä voisi vaikka ihan huvikseen ajaa merelle katsomaan säätilannetta, kun etappimatkat ovat niin lyhyet. Olo oli jokseenkin hyytynyt ja tuntui siltä, että katselin maailmaa sumuisen lasin läpi. Kunnon unet olisi nyt paikallaan, jotta taas jaksaisi. 

                                     Myrskyn silmässä 

Sunnuntai 23.5.2004 valkeni siinä, kuin mikä hyvänsä sunnuntai. Edellispäivän rasitusten takia,  päätettiin nukkua niin pitkään, kuin nukuttaa ja heräiltiin vasta siinä kymmenen kieppeillä aamupäivästä. Ensimmäisenä piti tietysti mennä kurkistamaan ulos, mikä on päivän sää. Eipä olleet säätieteilijät väärässä tälläkään kertaa. Pihamaalla olleet puut olivat aivan luokilla ja vettä tuli taivaalta enempi, kuin riittävästi. Merelle ei siis tänään olisi mitään asiaa. 

Eipä siinä mitään, hoidetaan tänään vaiheessa olevat asiat ja otetaan ihan rennosti. Ensin kuitenkin keitellään aamukaffet ja sitten mietitään lisää päivän kuvioista. Aamukaffetta hörppiessä päivän kuvio muotoutui aika selväksi. Väsytyslakin haltijat oli vielä jakamatta loppuviikoksi ja sen lisäksi pitäisi käydä Eckerössä hoitamassa lohitreffien muodollisuudet. Treffeille oltiin ilmoittauduttu jo etukäteen, mutta treffimaksua ei vielä oltu maksettu ja ajateltiin käydä hoitamassa se paikanpäällä. 

Myös kalavehkeet  vaativat pientä hienosäätöä ja pakasteet piti käydä hakemassa pois Uffen & Minnan pakastimesta ja tuoda mökin omaan pakastimeen, joka oli hyvin ehtinyt jäähtyä edellispäivän aikana. Mökissä siis oli jenkkikaappi –tyyppinen oma pikku pakastin ja ulkovarastossa oli iso arkkupakastin, joten pakastusfasiliteetit olivat oikein hyvällä mallilla. Kerrankin oli löytynyt paikka, jossa kalamiehen kylmäsäilytystarpeita oli ajateltu. 

Ensin kuitenkin tärkeimmän asian pariin, eli kutkuttavan jännittävän korttipelin kimppuun. Verka pöydälle ja korttia läiskimään. Peliä jatkettaisiin siitä, mihin eilen oltiin jääty, mutta pisterajaa joka katkaisisi pelin, päätettiin nostaa kolmeensataan asti. Useita tunteja kestäneen pelin jälkeen tilanne alkoi olla selvillä. Väsytyslakin haltijat olisivat järjestyksessä seuraavat 1. Timppa, 2. Juhana ja 3. Minä. Kortti tuo ja kortti vie, sellaista se on. 

Seuraavaksi lähdettiin Eckeröhön treffimuodollisuuksia hoitamaan Hotel Brundhälliin. Paikka löydettiin suhteellisen helposti, mutta treffimaksun hoito ei onnistunutkaan. Paikka oli varattu jollekin toiselle seurueelle ja lohitreffihommelit hoidettaisiin vasta tulevina päivinä. Turha reissu siis, mutta tiedettäisiinpä ainakin missä kisakeskus olisi. 

Mökkikylään siis takaisin. Ensin kuitenkin päätettiin käydä kahvilla jossain, kun eivät hotellilla tarjonneet kahvia siellä olleen yksityistilaisuuden vuoksi. Useammassa paikassa käytiin kaffetta kyselemässä, mutta eipä sitä oikein ollut tarjolla. Kofeiiniriippuvaisen ei siis kannata vierailla Eckerössä toukokuun lopulla. Lopulta löydettiin kuitenkin yksi leirintäalue jossa mokkaa oli tarjolla, kunhan sitä ensin keiteltäisiin. Taidettiin yllättää kahvilanpitäjä ns. housut kintuissa, ei vissiin odotellut turisteja vielä tähän aikaan vuodesta. Kaffet juotiin siellä ja katseltiin samalla formulakisaa, joka meni vanhan kaavan mukaan, eli oli jokseenkin tylsä. 

Eikun mökille takaisin. Vettä tuli taivaan täydeltä tuuli ihan riittävästi. Marsundin salmessakin vesi virtasi tuulen takia niin, että reimaritkin olivat lähes vaakatasossa. Eipä hirveästi haitannut, ettei merelle oltu lähdetty tänään. Mökille päästyämme kävimme hakemassa pakasteet pois Uffelta ja laiteltiin ne omaan mökkipakastimeen. Päivän hommat oli hoidettu kunnialla ja jäljellä oli rentoutumista mökissä ja tietysti saunanlämmitys yms. 

Sääennustekin lupasi huomiseksi suht. sopivaa pohjoistuulta, mutta sadetta kuitenkin. Huomenna päästäisiin siis merelle. 

                                     Melkein merihädässä  

Maanantai 24.5.2004. Yöunet venähtivät kohtuu pitkiksi ja aamusella ei oltu ihan tikkana ylhäällä. Pikainen säätilan tutkailu osoitti, että tuuli on heikentynyt huomattavasti elisestä, mutta on kohtalainen kuitenkin. Vettäkin satoi, mutta onneksi ei kovin paljoa, merelle päästäisiin joka tapauksessa. Ilma oli jokseenkin kolea, pohjoisesta tuuli ja lämpöä oli jotain +5C eli oli oikein rattoisa kevätsää. 

Aamukahvit oli nopsasti juotu ja tuota pikaa pääsimme veneelle. Olo oli kuin Michelin-ukolla, kun olin laittanut päälle suunnilleen jokaisen vaateparren, mitä matkassa oli. Liikkeelle päästiin vasta puoli kahdentoista kieppeillä. Ajeltiin samoille paikoille, kuin lauantaina, oltiinhan nähty yksi lohennosto siellä. Eli lähdettäisiin laskemaan myötäiseen kalavehkeitä viritellessä. Aaltoa oli merellä aika lailla, tuulta oli jotain 8m/s ja eilisen myrskyn jäännösmainingit saivat uutta puhtia tuulesta. Ei siis ollut mikään erityisen mukava keli. 

Kalavehkeet saatiin kuitenkin hyvin viriteltyä ja kalastus saattoi alkaa. Tänään olisikin reissun ensimmäinen kunnon kalastuspäivä ja odotukset kalasaaliin suhteen aika korkealla, vaikka keli oli mitä oli. Myötäiseen meno oli kuitenkin aika mukavaa. Tunnin verran vedettiin myötäiseen ja taas ihmeteltiin sitä, kun kalaparvet loistivat poissaolollaan. 

Kohta alkoi kuitenkin tapahtua, vaan kyse ei ollut kaloista ensinkään. Timppa kysäisi minulta jossain välissä, että onkos normaalia, että tuo veneen moottorikaivossa oleva moottorikaapelien läpivientikumi on kokonaan veden alla ja mahtaako se olla vedenpitävä? Ei saakeli, ei ole normaalia tuo. Läpiviennistä valuu vettä koko ajan pilssiin. Pilssipumppu heti päälle ja tilannearviota tekemään. Jos vene vajoaa vielä muutaman sentin alaspäin, niin pilssipumpun poistoaukko on veden alla ja sitten ei ole kuin yksi suunta, nimittäin alaspäin. Konekin oli hieman ökissyt, ihan kuin vesivuodossa ei olisi riittävästi huolta ja murhetta. Herra Murphy on taas valppaana. Lopulta se kone sammuikin, mutta onneksi lähti laakista käyntiin ja pysyi käynnissä, vaikkakin hieman ökisteli aika ajoin. 

Komensin miehistön seisomaan veneen keulaan ja mietin kuumeisesti, mitä tehdä. Kaikki painava irtotavara myös siirrettiin veneen keulaan, jotta perä kevenisi ja veden sisääntulo lakkaisi mahdollisimman nopeasti. Vene myös käännettiin, kohti vasta-aaltoa, jotta mainingit eivät kaatuisi koko ajan veneen moottorikaivoon. Tällä hetkellä oli nimittäin se tilanne, että kelluimme käytännössä pilssipumpun varassa. Mitä jos se pettäisi, silloin tulisi kokeiltua, onko Sharkissa riittävästi kellukemateriaalia. Periaatteessa veneen pitäisi kaiketi kellua vedellä täyttyneenä, vaikka suurin sallittu kuorma olisi kyydissä, mutta sitä en haluaisi käytännössä testata. Pikaisesti tarkastin, että kännykässä on virtaa ja kenttääkin on, jos jouduttaisiin kutsumaan apua. Tehoa oli onneksi reservissä sen verran, että voisimme ainakin nostaa veneen plaaniin, jos emme saisi pilssiä tyhjäksi ja voitaisiin ajaa rantaan ihmettelemään tilannetta. 

Pilssipumppu teki työtänsä koko ajan ja pikkuhiljaa vuotokohta nousi vedenpinnan yläpuolelle. Lopulta pumppu sai pilssin lähes tyhjäksi vedestä, ihan tyhjäksi pumppu ei kykene pilssiä tyhjentämään, kun pumppu on asennettu sen verran korkealle pilssissä. Manailin taas kerran näitä Silverien ”pikku huolimattomuuksia”. 

Akuutti vaaratilanne oli kuitenkin ohi. Tein pikaisen diagnoosin siitä mikä oli aiheuttanut vedentulon pilssiin. Aamulla ei ilmeisesti oltu tyhjennetty pilssiä ennen merelle lähtöä, kun epämääräisesti muistelin, että vene nousi plaaniin ehkä hieman tahmeasti. Koko eilisen päivän jatkunut rankkasade oli valuttanut vettä veneen pilssiin sen verran, että kamelin selkä katkesi sillä kuormalla. Sharkin kyllä pitäisi olla itsetyhjentyvä, mutta jostain sadevettä pilssiin menee. Tämä ongelma oli jo entuudestaan tiedossa, risuja tästäkin Silverin tehtaille, mutta koskaan aikaisemmin sadevesivuodosta ei isompaa haittaa ole ollut. Aamulla veneessä siis oli ilmeisesti huomattavasti normaalia suurempi vesikuorma kyydissä. Toinen tekijä oli se, että vedimme pitkään myötätuuleen, jolloin jarrupussien asiosta vene kulki aaltoja hitaammin ja lähes jokainen aalto kaatui moottorikaivoon ja sieltä roiskui vettä läpivienneistä sekä tuuletusaukoista pilssiin. Kolmantena tietysti se, että veneessä oli bensatankki lähes täysi, normaalia enempi uistelurompetta, kolme ukkoa ja tietysti uusi 20-30kg vanhaa konetta painavampi patti perslaudassa. Tavallisesti en tälläisellä kuormalla ajelisi ja siksi en varmaan tähän ongelmaan ole aikaisemmin törmännyt.  

Se siitä, välitön merihädän uhka oli poistunut ja voitiin jatkaa kalastusta. Päätimme, että tästä lähtien pidämme painavia tavaroita keulapiikissä ja yksi miehistön jäsen istuu koko ajan keulassa, ainakin myötäiseen ajettaessa. Tarvittaessa voitaisiin vielä tulpata vuotokohtaa räteillä, se ei vuotoa poistaisi, mutta vähentäisi sitä ainakin merkittävästi.  

Kalaa ei ollut kuulunut tähän mennessä ja päätettiin vetää pari kertaa edes takaisin matalamman veden (20-30m) alueella, lähellä uloimpia luotoja/saaria. Sieltä löytyikin hieman kalaparvia ja tuumattiin, että varmaan lohetkin ovat siellä peuhaamassa silakoiden parissa. Vaihdettiin uudet syötit ja kokeiltiin erilaisilta syvyyksiltä, mutta hiljaista oli. Pari tuntia hinkattiin niitä paikkoja ja sitten vaihdettiin taas maisemaa. Vähän lämmitti mieltä, kun Juhana sai puhelin kavereilta, jotka tiesivät kertoa komeita lohtia saadun Eckerön suunnalta. Tätä kauttahan ne Eckeröön päin uiskentelevat ja kyllä niitä meidänkin kohdalle varmasti vielä osuu. 

Ajoverkkoja näkyi olevan muutamia kaukana merellä ja siitä intoutuneena päätimme kokeilla syväkalastusta 100m syvyyskäyrän tuntumasta. Kyllä kait verkkomiehet lohen vaellusreitit tietävät?  Suuntasimme siis syvempään veteen. Kalanäytöt vaan hävisivät luotaimesta syvän veden alueella. Uistelimme alueella parin tunnin verran. Toki pysyimme reilun matkan päässä verkoista, ettemme aiheuttaisi häiriötä verkkomiehille. Sen verran oltiin kuultu horrorstooreja selkkauksista ammattikalastajien kanssa, että emme ainakaan provosoisi heitä omalla käytöksellä. 

Oli kylmä, merivesi oli edelleen noin 4,5 – 5C, vettä satoi lähes lakkaamatta ja pohjoistuuli vaan jatkoi puhahtelua. Kunnollisia käsineitä ei ollut matkassa ja siksi sormet olivat aika kohmeessa. Ei ole aina optimiolosuhteet, minkäs sille voi. En olisi kuitenkaan uskonut, että näin vilpoista olisi toukokuun lopulla.  

Lohta ei kuulunut eikä näkynyt. Missä vika? Ei varmaan vaan oltu osuttu lohiparvien kohdalle. Sitkeää yritystä vain, kyllä se lohi ennemmin tai myöhemmin ottaa. On tyhjää vedetty ennenkin ja sitten, kun se rissa räsähtää, niin aikaisemmat vastoinkäymiset välittömästi unohtuvat. 

Muutaman tunnin uisteltuamme, alkoi meidän tiimi olla kypsä rantaanlähtöön. Uisteltiin kuitenkin sitkeästi lähelle Utbådania ja siinä sitten vedettiin vehkeet ylös. Päivä oli täysi kalastuksen suhteen ja lohet ottivat meistä voiton taas kerran. Nyt mökille vaatteita kuivattelemaan ja punomaan uusia juonia huomista varten.  

Lyhyen etappiajon aikana rantaan, pohdiskelin em. veneongelmia. Asialle olisi tehtävä jotain, jahka tältä reissulta kotiudutaan. Ajattelin, että vedän ohjauksen hydrauliletkut muuta kautta, eli niin korkealta, ettei vettä taatusti valu sieltä veneeseen ja tulppaan tuon vuotokohdan kokonaan. Lisäksi hankkisin toisen pilssipumpun varalle veneeseen. Toista kertaa tälläistä vahinkoa ei saisi käydä! Tämän viikon aikana pitäisi vaan tarkkailla tilannetta ahkerasti ja tyhjennellä pilssiä, ennenkuin sinne pääsisi liikaa vettä. 

Rannassa pikkuisen harmitti, kun huomasin kännykänkin näytön hajonneen. Eipä paljoa viestitettäisi ulkomaailmaan tuolla vekottimella. Puhelin muuten toimi mainiosti, mutta näytön ollessa rikki, numeroita ei pystynyt hakemaan muistista ja viestien kirjoittelu oli jokseenkin mahdoton tehtävä. Pienet takaiskut kuuluvat kuitenkin elämään ja siitä ei pidä liikaa stressiä ottaa. On sitä ennenkin selvitty ilman matkaviestimiä. 

Mökille päästiin onnellisesti ja syötiin hyvin. Siinä sitten kuutioitiin kalastushommia enempi ja vähempi. Tutkittiin merikarttaa ja pähkäiltiin tilannetta. Sääennuste lupasi heikkoa tuulta huomiseksi ja se ratkaisi asian. Lähdettäisiin Eckerön suunnalle huomenna, jonnekin Gisslanin tietämille tai neljäseiskalle meinattiin mennä. Ainahan kannattaa lähteä ”merta edemmäs kalaan”. Matkaa sinne olisi sen verran, että jotain 50 mailia olisi mittarissa, kun huominen olisi pulkassa. Tärkeintähän on lähteminen ja uusia paikkoja on aina kiva nähdä. Gisslanin ja neljäseiskan koordinaatit vielä mittailtiin kartalta ja syötettiin ne GPS:ään, jotta varmasti löydettäisiin perille. 

                                        Kaiku kiipelissä 

Tiistai 25.5.2004. Tänään oltiin kerrankin ajoissa ylhäällä ja sääkin oli tuulen puolesta mitä mainioin, mutta taivas oli pilvessä ja sadetta oli odotettavissa. Aamutoimet oli pikaisesti hoidettu ja vene oli lähtövalmiina klo:8.30. 

Ajeltiin ensin Utbådanin lähettyville ja siinä hetki pähkäiltiin, mennäkö Gisslanille vai neljäseiskalle. Ei osattu päättää sitäkään asiaa, otettiin kuitenkin suunta kohti Gisslania. Reitti menisi ihan neljäseiskan vierestä, jos matkalla viisastuttaisiin sen verran, että päätettäisiin sinne jäädä. 

Kerrankin oli hieno keli taittaa matkaa, meri oli lähes pläkä ja ainakaan vielä ei edes satanut. Kokonaismatka Gisslanille oli suunnilleen 17 merimailia, mutta matkaan ei saatu kolmea varttia enempää tuhrautumaan. Matkalla oli sen verran tekniikkamurheita, että kaikuluotain menetti syvyystiedon yli 100m vedessä. Onpa surkea vehje tuo Lowrance X91, kun ei 28 solmun nopeuksissa pysty näyttämään yli 100m syvyyksiä. Larry Lowrance lupaa mokoman vekottimen syvyyskapasiteetin olevan yli 305m. Pah! turhia lupauksia taas kerran. Noh, ehkä se löytäisi pohjan uistelunopeuksilla.

Gisslanille  saavuttuamme havaitsimme paikalla olevan muitakin venekuntia. Varmaan alueella siis olisi lohtakin. Toiveikkaina laskimme vieheet pyyntiin, ehkä tänään se iso nappaisi. Kaiku vaan jatkoi murjottamistaan ja jotain piti tehdä, jotta saataisiin kalatutka takaisin kuosiin. Nyt se raukka luuli ylempää takilakuulaa pohjaksi. Ajeltiin kohti matalampaa aluetta ja jo 90m syvyydellä vekotin alkoi taas toimia. Hyvä homma! Nyt alkaisi lohen hinta halpenemaan. 

Ajeltiin takaisin kohti syvää vettä, kaiku tikkasi varsin huimia lukemia; 100m... 150m... 200m...  250m... ja lopulta uudeksi syvyysennätykseksi napsahti 284 metriä. Huhuh, ei tälläisiä syvyyksiä kotoiselta Suomenlahdelta löydy.

Vesi oli alueella saman lämpöistä, kuin edellispäivien paikoilla, lämmöt vaihtelivat 4-5C haarukassa. Vesi oli siis edelleenkin varsin kylmää ja panostimme siksi pintauisteluun taas kerran. Plaanareissa oli raksien edessä 5-20g painot. Takilat oli toki viritetty 5-15m syvyysalueella. Ei ne kaikki lohet kuitenkaan pinnassa uiskentele. Ajoverkkojakaan ei alueella juuri näkynyt, aika vähäistä tuntui verkotus täällä olevan. Ei ollenkaan sellainen ongelma, kuin olin etukäteen kuvitellut. Kylmästä vedestä oli tietysti sekin hyöty, että täkyset kestivät pitkään pelikunnossa. Yhdellä salakalla olisi varmaan kalastanut koko päivän. 

Hiljaista kuitenkin oli. Lohi vaan antoi odotuttaa itseään. Lohduttelimme itseämme sillä, että kunhan kuparinen menee rikki, niin kyllä se siitä. Lähes koko päivän kiertelimme Gisslanin alueella, mutta kalaa vain ei tullut. Kaikuluotainkaan ei näyttänyt oikeastaan yhtään mitään, kalaparvet loistivat edelleen poissaolollaan. Aikamoista hakuammuntaa tämä Ahvenanmeren lohenuistelu tuntuu olevan, kaiku ei anna mitään vihjeitä ja on vissiin vaan sitkeästi hinkattava sokkona ns. tunnettuja ottipaikkoja. Kiitoksia vaan kaikille kavereille, jotka olivat jakaneet kokemuksiaan ottipaikoista menneiltä vuosilta. Ilman ottipaikkatietoja, olisimme olleet jokseenkin pallo hukassa. 

Täysi työpäivä kalastettiin alueella, täkysiä vaihdeltiin ja kaikki mahdolliset kommervenkit taas kokeiltiin mutta toivottua tulosta vaan ei syntynyt. Tuulikin alkoi iltapäivällä hieman nousta ja aurinko satunnaisesti pilkisti pilviverhon takaa. Päätettiin lopulta lähteä vetämään kohti mökkivesiä, jos pari tuntia vielä uisteltaisiin suuntana kaakko ja sitten nostettaisiin välineet ylös ja lähdettäisiin pois vesiltä. Näin tehtiin ja siitäkin päivästä tuli tyylipuhdas MP-reissu. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää, että meidän ”väsytyskypärässä” on paha karma ja kalaa vaan ei tule jos veneessä heiluu yksi sarvipää. Päivän merkittävimmäksi tapahtumaksi jäi se, kun silmät pyöreinä todistimme svedujen hinaavan Ahvenanmaata saari kerrallaan kohti länttä . Timppa vaan otti rennosti , kuten aina, ollen autuaan tietämätön svedujen hinausmanöövereistä. 

Kaksi kokonaista ja yksi lyhyt vetopäivä oli siis takana, eikä yhtä ainutta kalakontaktia meille. Vähän tuppasi harmittamaan, mutta eipä tuo vielä ole kovin pitkä aika ilman tapahtumia lohenuistelussa. Rantaan saavuttuamme, paikallinen ”laivakissa” kohta tassutteli paikalle ihmettelemään tilannetta. Kissa tutkaili alkuun hieman epäluuloisena meitä, mutta lahjottuamme sitä muutamalla Ottotäyllä , siitä tuli meidän kaveri. Näytti pakastetuoreet täkysalakat maistuvan kissalle. Katti onkin mainio salakkaindikaattori, kissathan ei tunnetusti suostu syömään vähänkään epämääräisessä kunnossa olevaa kalaa. Jos salakka kelpaa kissalle, kelpaa se varmasti myös lohelle. Meidän saamattomuus ei siis ainakaan ollut kiinni täkykalojen laadusta. 

Eikun mökille taas elpymään ja punomaan juonia huomiseksi. Keskiviikko olisi viimeinen harjoittelupäivä ennen lohitreffejä. Jotain pitäisi keksiä, jotta lohet löydettäisiin, mutta sitä ennen otettaisiin ilta rennosti mökillä. Lomallahan tässä ollaan, eikä tämä kalastus nyt niin vakavaa ole. Päivän saldoksi siis jäi tutustuminen uusiin vesiin ja kysymys kuului, että lähdettiinkö suotta merta edemmäs kalaan? Gisslanin alue ei oikein vakuuttanut. 

                                              Virtalohi 

Keskiviikko 26.5.2004 valkeni kauniina, heikkotuulisena ja aurinkoisena. Todella mainio kalakeli. Veneellä oltiin hyvissä ajoin, koska se oli syytä tankata, tänään tai viimeistään huomenna ennen merelle lähtöä. Huomenna alkaisi lohitreffit ja olisi mukavampi, ettei ensimmäistä treffipäivää tarvisi aloittaa veneen tankkauksella. Juhana pirautti rannasta Uffelle, joka lupasi tulla tuota pikaa antamaan polttoainetta. Hienoa, kun on henkilökohtainen tankkauspalvelu ”kotisatamassa”. Kohta Uffe porhalsi paikalle hauskalla minimopedilla ja tankkasi meidän veneen. Dinosauruslientä mahtui tankkiin 51 litraa, eli sen verran oli palanut tähän mennessä. Ei ole paha tuon uuden koneen kulutus. 

Uffen kanssa vaihdettiin muutama sana ja hän tutki kiinnostuneen näköisenä meidän raksihuppuja ja totesi jotain tälläistä: ”Ahaa... strömming”. Valitettavasti jouduimme kertomaan hänelle karun totuuden ”strömmingien” kalastavuudesta – puhdas nolla tähän mennessä. Raksiuistelu ei ilmeisesti ollut kovin tuttua Ahvenanmaan aborginaaleille. Peltejä taisivat pääsääntöisesti suosia. Uffe pudisteli päätään meidän ”strömmingeille” ja hyppäsi mopedinsa selkään ja kättä heilauttaen kaasutti tukka takana kohti auringonnousua. 

Tankkauksen jälkeen pidettiin vielä pikapalaveri rannassa. Päätettiin mennä Utbådanin alueelle. Olihan sinne lyhyt matka ja todistetusti olimme yhden lohen noston siellä ekana päivänä nähneet. 

Lyhyen etappiajon jälkeen olimme perillä aloituspaikassa. Välineiden lasku aloitettiin jo rutiininomaisessa järjestyksessä. Minä laitoin oikean puoleiset plaanarit, Timppa laittoi vasemmanpuoleiset plaanarit ja Juhana laittoi neljä vapaa takiloihin. Meillä oli siis kymmenen vavan setti pyynnissä. Treffeillä saisi käyttää 12:sta vapaa, joten ehkä laitettaisiin huomenissa vielä yhdet sivutönköt molemmille puolille. 

Sain juuri laskettua kolme plaanarivapaa, kun ulointa kelkkaa jo vietiin. Räikkää huusi ja Timppa virallisena väsyttäjänä nappasi vavan heti käteensä. Hetken kala oli siiman päässä, mutta sitten suureksi pettymykseksi siima löystyi ja lohi sai jatkaa uiskenteluaan. Hemmetti sentään, kyllä harmitti ja samalla oli aika hyvä olo. Kuparinen oli melkein rikki. Pikkuisen kadutti, että juuri tuohon raksiin oltiin viritetty koukut tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, eli molemmat koukut oli syötissä kiinni. No jaa... ehkä koukutuksen ansiosta ”strömmingiin” tuli niin ovela uinti, ettei lohi malttanut passata sitä. Vaan ehkä juuri koukutuksen takia tuli karkuutus, mene ja tiedä? Tärppi tapahtui klo:9.20, raksihuppu oli kromi/vihreä ja painoa oli 15g eli aika pinnassa tuo mennä vipelsi. 

Eipä muuta, kuin siimat uudestaan pyyntiin ja tärppipaikkaa tahkoamaan. Hetken vielä puitiin sitä, että tuleeko Timpan luovuttaa väsytyskypärä seuraavalle tuon lyhykäisen väsytyksen vuoksi? Todettiin kuitenkin yksimielisesti, että väsytys oli niin lyhyt, ettei sitä lasketa. 

Kauaa ei saatu nauttia mukavasta auringonpaisteesta, kun pohjoisesta vyöryi melkoinen sumurintama päälle. Sumu hälveni onneksi aika nopeasti, kun tuuli alkoi hieman viriämään ja aurinkokin paistoi sumun yläpuolella. Hyvä niin, sumussa on melkoisen kylmänkostea fiilis ja auringonpaisteessa kalamies on paljon tyytyväisempi. Muutaman tunnin kiertelimme tärppipaikkaa, mutta hiljaista taas oli. 

Tänään oltaisiin koko päivä samalla alueella. Lähettyviltä oltiin nähty lohennosto ja äskeinen tärppi vahvisti kalaa olevan alueella, vaikka kaiku ei taaskaan mitään näyttänyt. Vesi oli alkanut hieman lämmetä auringon paisteen vaikutuksesta. Nyt pintavesi oli 5 – 5,5C, eikä kertaakaan laskenut alle viiden asteen. Hyvä vaan, jos vesi alkaa lämmetä. Vielä ollaan aika kaukana lohen ihannelämmöstä ja kylmässä vedessä lohen syöntijaksot on tunnetusti aika lyhyitä, mutta sitäkin kiivaampia. 

Tuuli oli noussut jo ihan kohtalaiseksi ja aallot alkoivat jo keikuttaa venettä. Harmiteltiin säätilaa, koko ajan tuntuu olevan joko navakka tuuli, vesisadetta tai sumua. No eipä sille mitään voi. Sinänsä kelit olivat olleet suotuisat, että vasta yhtenä päivänä tuuli on totaalisesti estänyt merelle lähdön. Harmittelut loppuivat kuin veitsellä leikaten, kun dööri alkoi huutamaan! Lohi vei kiivaasti siimaa ja Timppa pääsi harjoittamaan lohenväsytystä. 

Nyt taitaa olla kunnon kala kiinni! Minä ohjastin venettä ja lähdin kääntämään sitä hissukseen myötätuuleen. Juhana alkoi keräämään vapoja yms. pois tieltä ja samalla taisin antaa runsaasti ”hyviä neuvoja” kalan tulevasta haavimisesta. Juhana intoutui siivoamaan venettä niin huolella, että kohta oli lähes kaikki kalastustarvikkeet veneen lattialla takiloista lähtien. Onneksi ei ollut pulttikonetta mukana, kun Juhana olisi sillä varmaan irroittanut moottorinkin veneen perälaudasta. No eipä se mitään, pääasia, että mitään turhia ulokkeita ei ole tiellä, kun kalan haavimisen aika on. 

Kala vaan ei suostunut yhteistyöhön. Sitkeästi se pyristeli kaukana veneestä. Timppa siinä jo  mainitsi, että olenko miettinyt tukan leikkaamista viime aikoina? Olin näet heikkona hetkenä luvannut, että tukka lähtee päänahkaa myöten, jos 15kg menee rikki... Vaikutti siltä, että saksia saattaa joutua teroittelemaan. Lopulta saatiin ensimmäiset näköhavainnot kalasta. Ei ei, tukka ei tuolla kalalla vielä lähde. Kala ei mitenkään hirmuisen iso ole, mutta hieno kala joka tapauksessa. Pikaisen arvion mukaan kyseessä oli n. 5-8kg lohi, kun tehtiin kaukokatseella etäpunnitusta kalan ollessa vielä aika pitkällä veneen perässä. Kala vaan jatkoi taistelua, eikä suostunut vieläkään haavimisetäisyydelle, Timpallakin taisi väsytyskäsi jo soida. Miten tuon kokoisessa kalassa on noin hurjasti voimaa? Saman kokoinen suomenlahtelainen olisi ollut jo aikaa sitten veneessä. Lopulta kala saatiin lähelle venettä, mutta eipä se vieläkään ollut valmis haavittavaksi. Vielä hyvän aikaa se jaksoi ryntäillä puolelta toiselle ja oli täysi työ pitää siima etäällä potkurista. Lopulta vahvempi vei voiton, Juhana heilautti haavia tyylipuhtaasti ja lohi oli veneessä. Pappi heilahti ja kala oli meidän. 

Se on siinä! Tätä on täältä tultu hakemaan ja vaikka muita kaloja ei tulisikaan, reissu olisi onnistunut. Sen verran hieno väsytystaistelu oli. Väsytykseen meni aikaa uskomattomat 27min ja tippaakaan ei löysäilty. Olo oli tosi hieno ja vähään aikaan ei jaksanut tehdä muuta, kuin ihailla lohta. Minäkin olin ihan väsyksissä, vaikka olin vain ohjastanut venettä ja jakanut neuvoja, mutta olin ollut niin kovasti hengessä mukana kalan väsytyksessä, että olo oli uupunut. Timpalla taisi vapakäsi olla oikeasti vähän maitohapoilla. Siinä sitten taputeltiin toisiamme selkään, kättelimme asiaankuuluvasti, kuten meillä tapana on ja onnittelimme vuoronperään toisiamme. On se lohenkalastus vaan hieno laji, väsytyksen jälkeisiä fiiliksiä ei kirjoitetuin sanoin pysty kuvaamaan. Olo on jotenkin huumaantuneen oloinen ja mikään ei pysty pilaamaan hyvää fiilistä. Otettiin asiaankuuluvat kaatoryypyt Hennessystä ja myös Ahdille lorautettiin kiitokseksi oma osansa, tietysti veneen molemmilta laidoilta. 

Hetken toivuttuamme oli aika punnita ja kuvata kala. Jokainen tiimin jäsen vuorotellen esitteli lohta kameralle. Vene keikkui sen verran, että tarkkaa tulosta ei saatu, vaaka näytti n. 6-8kg lukemia ja kala oli 90cm pitkä. Pantiin myös merkille, ettei lohesta irronnut suomuja kovinkaan paljoa, mikä yleensä on nousulohen merkki, kalalla oli myös kojamon koukku kasvamassa alaleukaan. Olisikohan tämä epeli ollut ihan aito torniolainen luomulohi matkalla kotijokeensa. Sen verran rivakka kaveri se oli, että saattoi hyvinkin olla luonnonlohi. Kala siis otti samanlaiseen pyyntiin, kuin aamuinen tärppi paitsi, että se otti keskimmäiseen plaanariin, kun aamuinen lähtö oli ulommaisesta. Lohen otti tapahtui klo:13.20. 

Kalan saannin jälkeen oli niin tuupertunut olo, että ajateltiin lopettaa kalastus tältä päivältä. Vedossa ei ollut enää, kuin pari siimaa ja nekin taisivat olla sotkussa keskenään väsytyksen tuoksinassa tehtyjen tiukkojen mutkittelujen takia. Otettiin nekin siimat ylös ja päätettiin lähteä rantaan siivoamaan kalaa. Tänään olisi vielä paljon asioita toimitettavina ja kipparikokouskin oli illalla Eckerössä. Ennen rantaan lähtöä väsytyskypärä kuitenkin vaihtoi omistajaa asiaankuuluvin juhlamenoin ja suomalaiskansallisin riitein. Juhana sai sarvet päähänsä jo toistamiseen tällä reissulla ja samantien kävi verryttelemään ranteita, jottei joutuisi maitohapoille seuraavan lohen iskiessä. 

Rannassa lohen kuvailua jatkettiin ja sitten se alkoi muuttua fileiksi Juhanan ammattitaitoisissa käsissä ja samalla tutkittiin kalan vatsan sisältö: Clippi .wmv  Clippi_divx.avi  Clippi_mpeg4.avi  toim.huom. pahoittelemme audion puuttumista clipeistä. Joku noista videopätkistä pitäisi autea riippuen codecistasi.  Pienehköä, n. 10cm kalaa siellä oli, ilmeisesti silakoita. Olivat sulaneet jo niin pahasti, että varma tunnistus jäi tekemättä. Lohen sydän tietysti annettiin laivakissalle, joka söi sen pois. 

Aikamme ihmettelimme erinäisiä kalaan  liittyviä asioita rannassa ja sitten läksimme möksälle. Tekemistä tänään olisi vielä kokolailla paljon. Päivällinen piti laittaa, Eckerössä oli kipparikokous, rahaa piti käydä hakemassa Maarianhaminasta ja kavereiden mökillä vielä piti käydä saunomassa. Puuhaa siis riitti. 

Ruoan laitto sujui hienosti mukaan ottamistamme valmiista pakasteherkuista ja päivällisellä nautittiin kalan kunniaksi hyvää viiniä. Hetki vielä huilattiin ja lähdettiin kipparikokoukseen. Eckerön kisakeskuksessa jo suomut lentelivät kalamiesten ja naisten vaihtaessa kuulumisia. Ilmoittauduimme treffeille ”Kossit Pro Fishing” nimellä ja hoidimme ikävän velvollisuuden eli osallistumismaksun. Kalle Petterson, joka on treffien puuhamiehiä, piti lyhyen selonteon kisan kuvioista ja kalatilanteesta. Lohta oli Kallen mukaan todella paljon meressä ja sehän loi uskoa huomenna alkavien treffien saaliiseen. Jos kovaa tuulta olisi luvassa ja kisa keskeytettäisiin, niin asiaa tulisi tiedustella puhelimitse kisan järjestäjiltä. Ihan hyvä systeemi, eipä tarvinnut joka aamu mennä erikseen kipparikokoukseen sääasioita tiedustelemaan. 

Kipparikokouksen jälkeen suunnattiin kohti Maarianhaminaa. Paikallisesta hilloseinästä kävimme hakemassa lompsaan täytettä ja suuntasimme takaisin mökille. Kello oli jo sen verran paljon, että arvelin passaavani illan saunareissun. Kalavehkeet pitäisi joka tapauksessa virittää kisakuntoon ja olo oli muutenkin vähän hyytynyt päivän touhotuksista. Heitin Juhanan ja Timpan Lassen mökille, joka oli jossain Marsundin salmen rannalla. Lassen porukoilla olikin komea mökki siellä ja oikein venevaja jossa heidän Sea Starin  kelpasi levätä. Lassen vene käytiin pikaisesti katsastamassa. Komea peli se oli. 

Jätin kundit nauttimaan Lassen vieraanvaraisuudesta ja itse suuntasin takaisin omalle mökille tekemään välinehuoltoa. Voimakaksikko Timppa&Juhana tulisivat taksilla takaisin. Saattaisi kavereilla olla hieman hapan maku suussa aamusella... 

                              Torstai on toivoa täynnä 

Torstai 27.5. 2004 ja ensimmäinen treffipäivä oli käsillä. Aamutoimet oli pikaisesti suoritettu ja sitten suuntasimme kohti kalavesiä. Kello oli noin puoli kahdeksan, kun köydet irrotettiin ja lähdettiin liikenteeseen. Tunnelma oli suorastaan käsin kosketeltava. Eilispäivän onnistuminen kalavesillä nosti vieläkin fiiliksiä ja mieli oli hyvä merelle ajeltaessa. Jotenkin tuntui siltä, että tänään räikkä laulaisi ja päästäisiin puntarille. Edes suhteellisen navakka tuuli ei pilannut fiiliksiä, on sitä ennenkin keikuttu merellä. 

Päivän kuvio oli sanomattakin selvä. Mentäisiin samalle alueelle, missä oltiin eilen onnistuttu. Saariston suojasta päästyämme selvisi, että aallonkorkeus oli sellainen, mitä odotettiinkin eli kohtuullisen korkea. Vanhan kaavan mukaan ajettiin ensin ylös tuuleen ja sitten lähdettiin myötäiseen laskemaan vieheitä. Raksien ja vapojen virittely meni jo rutiinilla. Kaikki tiesivät mitä tuli tehdä ja homma valmistui sen enempää ihmettelemättä. 

Merellä näkyi aika paljon muita venekuntia. Treffeille oli ilmoittanut reippaat kolmekymmentä venekuntaa ja varmaan joukossa oli muitakin. Aallokko oli sen verran korkea, ettei kalastaminen ollut oikein mukavaa muuten, kuin myötäiseen. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi ja ilma ei ollut hirmuisen kylmä, vaikkei hikoilemisesta ollutkaan pelkoa. 

Pyörimme eilisen ottipaikan ympäristössä ja ihmettelimme lohenuistelun syvintä olemusta, kun se tapahtui. Meinaan räikkä risahti ja yksi plaanarivapa alkoi nyökkäilemään. Virallinen väsyttäjä nappasi pikaisesti vavan käteensä ja Timppa kävi siivoamaan toista laitaa. Minä jatkoi veneen ohjastamista ja merkkasin ottipaikan GPS:n muistiin. Lohi kävi muutaman kerran harjoittelemaan lentämistä takaoikealla ja pian Juhana totesi, ettei ole kovin iso kala kyseessä. Eipä se mitään kala se on vähän pienempikin lohi. Kohtapuoliin lohi saatiin näköetäisyydelle ja yksissä tuumin totesimme sen olevan mittakala tai ainakin sen kokoinen, joka mitattaisiin. Timppa heilautti tyylikkäästi haavia ja kala oli veneessä. 

Kala mitattiin heti ja todettiin sen olevan selvästi mittakala, pituutta tuo oli venynyt pitkälti seitsemättäkymmenettä senttiä. Hieno homma, puntarilla käytäisiin tänään. Olipa hieno aloitus ekalle treffipäivälle, uistelua reilua tunti ja lohi kyydissä. Kala punnittiin, mutta merenkäynnin vuoksi ei taaskaan saatu tarkkoja lukemia digivaa’alla. Kalan paino oli puntarin mukaan jotain jotain kahden ja neljän kilon väliltä. Yksissä tuumin arvelimme kalan olevan n. 2,5 – 3kg kala. Eipä ollut iso loheksi, mutta me olimme siitä huolimatta tyytyväisiä, vaikka tällä kalalla ei vielä juhlittaisi kokonaiskilpailussa. Pantiin myös merkille, että kalasta irtosi suomuja ihan eri tavalla, kuin eilisestä seitenkiloisesta. Olisikohan tämä yksilö ns. syönnöslohi, kun suomua siitä irtosi niin herkästi? No sitä ei jääty kuutioimaan sen enempää vaan kaatoryypyt napattiin ja Ahdille annettiin kymmenykset. Hennessy oli jostain syystä vajennut uhkaavasti, vaikkei kaatoryyppyjä kovin montaa vielä oltu otettu. Onkohan pullon korkki vuotanut? 

Koska oli tavallaan kisatilanne, niin ei jääty ihmettelemään kalaa sen enempää. Lohi kylmäboksiin ja pikaisesti virittelemään ylösnostetut välineet takaisin. Välineiden virittelyn jälkeen oli edessä sarvien vaihto. Juhlallisin menoin väsytyskypärä vaihtoi omistajaa ja meikäläisestä tuli virallinen väsyttäjä. Varmaan loppuisi kalantulo tähän… 

Kala muuten nappasi sisimmästä plaanarista 15g painon takaa eli hyvin läheltä pintaa, tärppi tapahtui klo: 9.55, mikä ei ollut yllätys. Onhan tuo aamupäivän syönti ollut aikaisemminkin meille antoisa. Raksihupun väri oli sama, kuin edellisissäkin lohitapahtumissa. 

Jatkoimme kalastusta ja innolla odottelimme seuraavaa tärppiä. Kohta varmasti se iso nappaisi. Päätimme pysytellä alueella, koska eilinen ja tämänpäiväinen kala olivat tulleet hyvin läheltä toisiaan. Alueella olisi varmasti muitakin kaloja, jotka nälkäisinä odottelivat meidän syöttien osumista kohdalle. 

Tuuli oli edelleen varsin navakkaa jua se oli ehkä jopa hieman yltynyt aamusta. Kävimme kuutioimaan sitä, miksi vastatuuleen ajo tuntuu kestävän niin pitkään ja myötäisen legi menee yhdessä hujauksessa. Onko Ahvenanmerellä jokin aikavääristymä joka aiheuttaa moisen ilmiön? Aikahan on tunnetusti suhteellinen käsite. Joku siinä heitti lentävän lauseen: ”Pitääkö meidän aina ajaa tuhat  tuntia vastatuuleen.” ja siitä tuli myös tämän tarinan nimi. 

Päivä oli kulunut jo pitkälle ja se iso vaan antoi odottaa itseään. Kaikki olivat jo hieman turtuneet merellä keikkumiseen ja homma meni siihen, että yksi ajoi venettä ja muut torkkuivat. Käyhän se näinkin. Tuuli alkoi selvästi heikkenemään iltaa kohti mentäessä ja pantiin merkille, että veden lämpökin lähentelee jo kuutta astetta. Toivottavasti lohi intoutuu kiivaaseen ottiin veden lämpenemisen myötä, vaikka aika hiljaista on ollut viimeiset kuusi tuntia. Onhan kalamies aina ikuinen optimisti ja jaksamme uskoa siihen, että lohia tulee jatkossa vallan hirmuisesti. Nyt vaan eletään sellaista suvantovaihetta, edellisen tärpin aiheuttama hyvänolon tunne on jo ehtinyt haihtumaan raikkaan merituulen mukana etelän maille ja pitkän päivän aiheuttama uupumus valtaa alaa. Samanlainen fiilis on aika usein pitkän vetopäivän kallistuessa loppua kohti. 

Vielä oli jäljellä päivän viimeinen rypistys. Tunnin verran ehtisimme kalastaa, ennen kuin olisi aika lähteä kisakeskukseen. Pistimme siis kaiken peliin ja kokeilimme kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit lohen pään menoksi. Vaihdoimme täkyjä ja lisäsimme houkutinlevyjä enempi peliin sekä kokeilimme kalastaa takiloilla entistä syvemmältä. Kello vaan jatkoi tikittämistä ja jatkoimme menestyksekästä pujottelua lohien välissä. 

Kohta kello oli jo niin paljon, ettei jäljellä ollut aikaa enään muuhun, kuin kalastusvälineiden ylösottamiseen. Päivän saldo siis jäi yhteen loheen ja senpä vuoksi olisi mentävä hyvissä ajoin puntarille, jottei vaan myöhästyttäisi tilaisuudesta. Meillä kuitenkin olisi viemistä puntarille, varmasti moni muu oli pistänyt vehkeet pataan tämän päivän osalta. Päivä oli siis ollut hyvä meille ja ihan turha nurista, vaikkei toista lohta tullutkaan. Kalavehkeet vaan ylös ja keula kohti Gottbysundin punnituspaikkaa, jonne muutama muukin venekunta oli menossa. Hieno juttu, että treffeillä oli kaksi punnituspaikkaa, edellämainittu ja sitten varsinainen kisakeskus, joka oli Eckerössä. Jäisi turha ajelu pois, kun voitiin mennä mökkikylän vieressä olevaan punnituspaikkaan. Itseasiassa Rundbergien mökki oli valittukin juuri sen vuoksi, että kisakeskuksen sivutoimipiste oli ihan vieressä. Näin säästyisi polttoainetta ja ennenkaikkea aikaa. Sen verran rankkoja tälläiset tapahtumat on, että kunnon yöunet on syytä saada, muuten alkaa kisaväsymys vaivaamaan pahemman kerran. 

Kohta saavuimme Gottbysundiin. Matka sinne sujui mukavasti, vaikka eräs matalikko aiheutti pientä päänvaivaa meille. Kiville ei kuitenkaan ajettu ja löysimme hienosti perille. Olimme paikalla onneksi sen verran aikaisin, että saimme veneen hienosti parkkiin alueen laituriin. Kymmenen minuutin päästä olisi ollut toinen tilanne. Alueella kun ei ollut liikaa veneen parkkipaikkoja. 

Kala kiikutettiin puntarille ja viisari pysähtyi lukemaan 2,8kg ja rapiat. Oltiin siis arvuuteltu kalan koko ihan oikein. Muitakin kaloja oli toki tuotu puntarille ja meidän fisu olikin päivän pienin kala. Ihastelimme hetken muita kaloja ja kyselimme muilta päivän kuulumisia sekä ottipaikkoja yms. Vaikutti siltä, että suurin osa kaloista oli tullut Västrä Kläppenin ja Utbådanin lähettyviltä, viidenkympin ja satasen syvyyskäyrien tuntumasta. Olimme siis pyörineet ihan oikealla alueella. Käytiin vielä kyselemässä huomisaamun tilanne. Kalle Petterson kertoi, että sääennuste oli melko hyvä ja  merelle saisi lähteä heti aamusta. Hyvä homma, on aina vähän ikävää, jos aamusta pitää arvuutella, onko merelle lähtö vai ei. 

Aikamme pyörittiin keskuksessa ja sitten lähdettiin kohti mökkirantaa, jossa kala  piti tietysti fileoida. Ihan kiva, kun kerrankin oli hetki aikaa huilata mökillä rankan kalapäivän jälkeen ja ei ollut kiire mihinkään. Tänään ei edes tarvitsisi miettiä, syötäisiinkö karjalanpaistia vai kalaa. Suunnitelmana näet oli, että fisu pakkaseen ja paistit parempiin suihin. 

Mökkirannassa laivakissa oli taas uteliaana odottelemassa, mitä olisi tänään tarjolla, kissaa piti jopa hieman hillitä , jottei olisi käynyt lohta raatelemaan. Lohikin putsattiin siinä samalla  ja kissa sai taas kalan sydämen, mutta siitäpä se ei hirmuisesti välittänyt, vaan katsoi paremmaksi keskittyä Ottotäkyjen murkinointiin. Jahka hommelit saatiin rannassa toimitettua, oli aika lähteä mökille syömään ja huilimaan. Huomenna harjoitukset taas jatkuisivat. 

                                    Verkkohelevetti 

Perjantai 28.5.2004. Pääsimme hyvissä ajoin liikkeelle ja suuntasimme keulan kohti Neljäseiskan pattia. Olimme hieman kypsähtäneet Utbådanin alueeseen, kun sitä oli jo melkoisen paljon hinkattu ja olisi kiva ”nähdä” taas uusia paikkoja. Vaikka ei tuolla avomerellä sinänsä paljoa katsottavaa ole. Uusi paikka on aina uusi ja odotukset olivat siksi korkealla. Tunnetusti kannattaa aina lähteä merta edemmäksi kalaan. 

Oli kohtuu mukava keli taittaa matkaa, tuuli ei ollut vielä noussut ja pian saavutimme Neljäseiskan. Alueella näkyi muutama muukin kalastaja, mutta ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Raksit viritettiin samalla tyylillä, kuin eilenkin eli valtaosa vavoista pintavetoon. 

Tunnin kalastuksen jälkeen tilanne alkoi muuttua hieman huolestuttavaksi. Verkkoveneitä alkoi valumaan merelle ja suuntana näytti olevan sama alue, missä me olimme. Aikaisemmin verkoista ei meille oikeastaan haittaa ollut ollutkaan ja suoraan sanottuna olin vähän ihmetellyt, kun Ahvenanmaan ajoverkkokalastajista oli hieman varoiteltu. Jäimme tarkkailemaan tilannetta.

Pian kävi selväksi, että meidät piiritettäisiin ajoverkoilla, jos mitään ei tehtäisi. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen totesimme, että ainoa vaihtoehto on nostaa välineet pikaisesti ylös ja poistua alueelta, jos vielä ehdittäisiin. Eikun kalavehkeet ylös ja takaisin kohti Utbådania. Ensin olisi kuitenkin löydettävä aukko saartorenkaasta. Sellainen onneksi löytyi, kun ensin ajettiin kohti Eckerön rantaa, juuri ja juuri ehdittiin koukkaamaan erään verkkoveneen editse, ennen kuin se sulki väylän. Aika huimaa touhua noilta verkkomiehiltä ja väkisinkin jäi fiilis, että se oli jonkinasteista kiusantekoa. Myöhemmin saatiin kuulla, että eräs kaveri oli etsinyt kaksi tuntia aukkoa verkkopiirityksestä, ennen kuin oli päässyt ahdingosta pois. Näin Ahvenanmaalla, olipahan erikoinen aamupäivä. 

Utbådanin alueelle päästyämme jatkoimme kalastusta tavalliseen tapaan. Siellä ei onneksi verkkojatoja ollut kovin lähellä aluetta, jossa kalastimme. Ulompana kylläkin näkyi runsaasti verkkoja. Vaikutti vähän siltä, että verkkomiehet olivat heittäneet pyytönsä sinne mistä uistelijat olivat saaneet kalaa eilen. Käy se näinkin, uistelijat etsivät kalat ja verkottajat korjaavat potin. 

Iltapäivä meni alueella ihmetellessä ja tärppiä odotellessa, jota ei koskaan tullut. Yrityksestä se ei ainakaan ollut kiinni, kun syöttikaloja vaihdeltiin aktiivisesti ja eri syvyysalueita kalastettiin. Tänään vaan ei meidän tiemme tainnut osua syöntihalukkaiden lohien reitille. Keli oli varsin mainio  ja siksi merellä oli varsin miellyttävä olla tällä kertaa. Päivän merkittävämmäksi kalatapahtumaksi jäi se, kun Juhana näki lohenpyrstön veneen oikealla puolen lähellä yhtä sivuplaanaria. Kutkuttavaa jännitystä oli ilmassa, kun raksit saapuivat lohen pintatumispaikkaan. Ei vaan tainnut olla lohi otillaan, kun meidän loistavat vieheet ja houkutinlevyhässäkät eivät kelvanneet sille. 

Niin vaan meni tämäkin päivä tyhjänpyynnin merkeissä. Jäljellä oli enää käynti kisakeskuksessa ilmoittautumassa, että ollaan mereltä pois päästy. Samalla tankattaisiin vene ja ihmeteltäisiin muiden saaliita. Läksimme hyvissä ajoin kisakeskukseen, jotta saisimme veneen parkkiin  bensanjakelupisteen viereen ennen ruuhkaa, joka koittaisi muiden uistelijoiden saapuessa mereltä. 

Kisapaikalla selvisi, että kalaa oli tullut tänään selvästi vähemmän, kuin eilen. Joitakin komeita  kaloja  toki oli tuotu puntarille. Konsensus oli, että verkkomiehen kosto oli osunut uistelijan nilkkaan tällä kertaa. Tiedä sitten oliko siinä perää, mutta merellä olleet kymmenet, ellei jopa sadat 2km pitkät ajoverkkojadat eivät varmuudella ainakaan parantaneet uistelijoiden saalista. Huhujen mukaan eräästäkin ajoverkosta oli muutaman pyynnin tuloksena saatu n. kolmesataa lohta. Enempi mitä uistelijat saisivat yhteensä näiden treffien aikana ja se siis oli vain yhden verkon saalis. Pistää miettimään tuollaiset luvut. On selvää, että poliittiset broilerit, jotka päättävät kalastusasioista Suomessa, ovat lopullisesti irtautuneet todellisuudesta ja elävät yhä aikaa, jolloin Jussi heilui kuokan kera suolla. Urheilukalastajan silmään on ilmeisen mukava laskea keltaista, verovaroilla kustannettua nestettä. 

Se niistä jupinoista. Lähdimme mökille saunomaan ja miettimään, kuinka väsytyslakin  haltija vaihtuisi huomenissa. 

                                            Merisavua 

Lauantai 29.5.2004. Viimeinen kokonainen treffipäivä oli edessä. Sää suosi meitä muuten paitsi, että Ahvenanmeri oli pelätyn sumun peitossa. Nyt olisi tutkalle käyttöä, jos sellainen olisi. Vaan eipä ollut ja merelle oli kuitenkin lähdettävä. Arveltiin pärjäävämme, jos vaan pidetään melua itsestämme, eikä kaahailla sokkona. Gepsun avulla löytäisimme kalapaikalle, kunhan ei muihin veneisiin törmäiltäisi. Onni oli, että laivaliikennettä ei käytännössä ollut lainkaan meidän kalapaikalla. Edellispäivästä viisastuneena päätettiin mennä sinne, mistä edellisetkin kalat oltiin saatu eli suuntana oli Utbådanin ja  Västra Kläppenin edusta. 

Ajo merelle sujui hyvin sumusta huolimatta ja tuota pikaa pääsimme laskemaan pyytöjämme veteen. Onneksi aurinko alkoi hissukseen paistamaan sumuverhon takaa ja olikin odotettavissa sen hälventävän sumun jossain vaiheessa. On muuten yllättävän hankalaa ajaa venettä suoraan, kun näkyvyyttä ei ole juuri nimeksikään, skarppina piti olla vieheiden laskun ajan, ettei siimahässäkkää pääse syntymään. 

Puolentoista tunnin sisällä aloituksesta sumu alkoikin hälvenemään ja karu totuus paljastui. Ajoverkkoja oli taas runsaasti vesillä, mutta onneksi olivat sentään jättäneet meidän kalapaikan vapaaksi. Kalastus sujui normaalisti, eli mitään ei siis tapahtunut. Aamupäivän merkittävin tapahtuma oli pienen valaan kokoinen hylje, joka kävi meitä morjestamassa useampaan kertaa. Mahtavan kokoinen otus, veteen punnittuna sellaiset 200kg ja risat. Karvainen kuulapää oli varmaan ammattikalastajan paras kaveri. 

Tuuli alkoi hieman nousta iltapäivällä – kuinkas muuten. Pääsimme siis lempiharrastuksemme pariin eli saimme ilon uistella vastatuuleen loputtoman pitkiltä tuntuvia legejä. Olosuhteet on onneksi  samat muillekin venekunnille. Meidän joukkuettamme alkoi ilmeisesti pieni kisaväsymyskin jo vaivaamaan, olihan melko pitkä kalastusviikko jo takana ja eilinen pitkä MP-päivä oli vaatinut veronsa. Huuli ei lentänyt enään ihan yhtä rennosti, kuin aikaisempina päivinä ja ajoittain oli pientä mököttämistä havaittavissa. Taisi pieni lomanloppumisstressikin jo vaivata itsekutakin. 

Torkuimme veneessä vuorotelle, yhden hoitaessa veneen kipparoinnin. Veneen pohjalla kelpasi lötkötellä, kun tuuli ei siihen osunut ja aurinkokin lämmitti mukavasti siinä oleillessa. Päiväunien jälkeen päätettiin, että tänä iltana lähdetään käymään Maarianhaminassa tutustumassa paikalliseen yöelämään. Eipä tässä viikon aikana paljoa muuta ollut ehtinytkään, kuin istua veneessä ja nukkua mökissä. Olisikin jo syytä käydä ihmisten ilmoilla vähän tuulettumassa.

Iltapäiväkin oli jo kohtalaisen pitkällä, oli kahvitauon paikka. Kahvit juotiin ja pohdittiin uistelun syvintä olemusta ja kuinka hullulta se varmaan asiaan perehtymättömästä tuntuu. Istua nyt päivätolkulla veneessä, kun on vielä todennäköistä, ettei mitään tapahdu. Keskustelukin vaimeni tuota pikaa ja jatkoimme mököttämistä, kukin omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Kukaan ei sanonut sanaakaan varmaan puoleen tuntiin ja pahaenteisen hiljaisuuden katkaisi lopulta räikän huuto! 

Meikäläinen vavahtui puoliunesta räikän päristykseen. Ajatuksenjuoksuni sillä hetkellä oli jotakuinkin seuraava: Minulla on sarvikypärä päässä + räikkä huutaa = väsytyshommia tiedossa. Autonomisen selkäytimenjatkeen komentamana ryntäsin tuulennopeasti veneen keulasta perään, jossa Timppa tarjosi minulle luokilla olevaa takilavapaa käteen. Seuraavassa hetkessä lohi jo posahti pintaan uloimman plaanarin luona ja keskiraskas siimahärdelli näki päivänvalon. Kala oli ottanut alimpaan takilavapaan, noukkinut mukaansa ylemmän takilasiiman ja seuraavaksi se päätti ampua sivulle niputtaen nätisi vielä kaikki kolme plaanarisiimaa samaan härdelliin. 

Jollain ihmeen konstilla voimakaksikko Timppa&Juhana sai pidettyä veneen vakaasti suunnassaan ja samalla veivattua tiellä roikkuneet pikkuplaanarit veneeseen. Jossain vaiheessa tuntuma kalaan katosi kokonaan ja ilmoittelin, että taisi päästä lohi irti. Siitä taisi hermo hiukan kiristyä kalakavereilta, mutta tilanne normalisoitui, kun lohi jatkoi räikän huudattamista taas kohta. Ei hätää kala on edelleen kiinni. Teräaseet olivat ilmeisesti hieman heiluneet plaanarihässäkkää selvitellessä ja lopputuloksena oli se, että nyrkin kokoinen siimapallo oli kiinni samassa narussa jossa lohi pyristeli. Päätettiin, että kelaan siimasopan lähelle vapaa ja Timppa yrittää selvittää sen jollain konstilla, kun minä pidän kalaa lujilla. Siinähän kävi sitten niin, että kala vetäisi vähän siimaa ulos ja minä vastasin tilanteeseen kelaamalla siimaa sisään, jolloin kävi sellainen hassu juttu, että osa siimapallosta imeytyi takilavavan sisälle ja siima hetkeksi jumiutui vallan kokonaan. Kehveli sentään, kaikkea sitä sattuukin. Olin väsytyksen tuoksinassa unohtanut, että pitelin ns. putkivapaa kädessä ja tälläisen tilanteen vaara ei ollut tullut edes mieleeni. 

Eipä hätää, Timppa kävi siimasopan kimppuun kahta tarmokkaammin samalla rankasti manaten. Hässäkkä selvisi kuitenkin yllättävän nopeasti. Huh, nyt kala oli enään yhden siiman päässä ja väsytys saattoi jatkua totutun kaavan mukaisesti. Kala tuntui kohtuu kookkaalta, mutta oli ilmeisesti menettänyt jo parhaan teränsä kolmea plaanaria vastaan tapellessa. Lohi saatiin veneen vierelle, mutta voimaa sillä oli vielä jäljellä yhteen syöksyyn. Kohta kala suostui tulemaan uudestaan haavimisetäisyydelle ja silloin Timppa ei erehtynyt. Haavi heilahti ja lohi oli veneessä. Huh, mikä väsytysurakka.

 Kohtalaisessa aallokossa digivaaka antoi kalan painoksi n. 7-8kg. Nätti lohi  kertakaikkiaan ja fiilikset veneessä oli huipussaan taas kerran. Paljon olimme tehneet töitä tämän kalan eteen ja nyt oli aika huilata hetken ja antaa adrenaliinin haihtua verestä. Otimme kalan kunniaksi kaatoryypyt konusta ja annoimme myös Ahdille oman osuutensa. 

Olisimme vielä tiukasti mukana treffikisassa ja motivaatiota viimeisen pätkäkalastuspäivään riittäisi. Tämä kala oli myös malliltaan suomulohi, kuten edellinenkin. Olisikohan kyseessä taas syönnöslohi, pieni koukuntynkä kalalla kuitenkin oli leuassaan? Tiedä häntä, mutta kaiketi Ahvenanmeren alueella on myös syönnöslohia, tokkopa kaikki lohet Itämeren pääaltaalle menevät syönnökselle. 

Kala siis otti takilasta n. 12m syvyydestä Slasher-flasherin  takaa n. 90cm pituisen tapsin päässä uitettuun kullanvärisellä fish scale hupulla uitettuun salakkaan. Näköjään kelpaa lyhyet tapsit kylmässäkin vedessä. Kala otti melkein viimeisellä mahdollisella hetkellä eli klo: 16.55. Paikka oli sama, josta kaksi edellistäkin lohta saatiin. Mielenkiintoista, että kaikki kalat olivat tulleet n. 200m säteisen ympyrän sisältä, myös se tärppi & karkuutus oli myös saman paikan antia. Jotain mystistä tuossa paikassa on. 

Yhtäkaikki, kello oli jo aika paljon ja meillä alkoi olla kiire puntarille. Vedossa ei enään ollutkaan, kuin pari siimaa ja ne oli nopsasti nostettu ylös. Nupit kaakkoon ja kohti punnituspaikkaa. Punnitukseen ehdimme onneksi ajoissa. Siellä selvisi, että kalaa oli tullut heikohkosti tänäkin päivänä ja sehän oli meille eduksi, kun kala  oltiin saatu. Punnituksessa meidän kalan mitoiksi paljastui 7,44kg ja 90cm. Tutkailimme hetken puntarilla muiden saalista ja haastateltiin muita kalastajia, jos vaikka muiden kokemuksista jotain uutta oppisimme. Kello oli kuitenkin rientänyt sen verran pitkälle, että meidän oli kuitenkin pian lähdettävä mökille. Kala pitäisi vielä fileoida ja saattaa nopsasti pakastimeen, jotta se ehtisi kunnolla jäätyä ennen kotimatkaa. Tänään fisua ei kuitenkaan ehdittäisi syödä pois. 

Mökkirantaan saavuttuamme vanha ystävämme laivakissa oli taas vartomassa. Kissalle annettiin maukas salakka ja Juhana ryhtyi fileoimaan kalaa . Häneltä kun se käy niin näppärästi. Kissa sai taas lohen sydämen syödäkseen, mutta eipä taaskaan erityisempänä herkkuna sitä pitänyt. Taisi salakat  olla parempaa evästä. Lohi muuttui fileiksi  ja lähdettiin rannasta mökille. Mökillä havaittiin kellon jo olevan niin paljon, että päätettiin kuitenkin jättää Maarianhaminan yöelämä väliin. Syötäisiin hyvin möksällä ja muutenkin rentouduttaisiin kunnolla rankan kalapäivän päätteeksi. Huomenna olisi matkan viimeinen koitos jäljellä ja muutenkin pitkä päivä edessä, kun laiva lähtisi vasta iltamyöhällä kohti Helsinkiä. Ei ollut yhtään hullumpi idea ottaa kuulaan kunnon yöunet, niin huomenna sitten jaksaisi. 

                                Jäähyväiset Ahvenanmerelle 

Lomareissun viimeinen päivä Ahvenanmaalla oli koittanut. Nopeasti oli viikko täällä mennyt ja reissu oli varsin onnistunut. Enää oli jäljellä viimeinen koitos merellä. Lohitreffit päättyisivät tänään puoliltapäivin ja vielä oli yritettävä vaikka aikaa kalastukseen jäisi vain noin kolme tuntia. Onneksi kalapaikat on täällä niin lähellä rantaa, että maksoi vaivan käydä kalassa vain lyhyen session ajan. 

Merelle päästiin onneksi hyvissä ajoin. Keli oli muuten mainio, mutta yllätys yllätys… tuuli taas kerran suht. navakasti. Ajelimme taas Västra Kläppenin edustalle ja laskimme vieheet veteen rutinoituneesti. Olihan nyt jo reissun yhdeksäs kerta, kun kalassa oltiin ja kaikille oli sanomattakin selvää, miten tulisi toimia. 

Eilisestä kalan johdosta motivaatiota riitti mainiosti kalastukseen ja välineet tulikin viritettyä viimeisen päälle. Vielä oltiin tukevasti kokonaiskisassa mukana, mutta menestyminen vaatisi kyllä hyvää tuuriakin, sen verran kuitenkiin oltiin jäljessä kisan kärkeä. Kisamenestys ei kuitenkaan ollut meille kaikki kaikessa vaan enempi lomailemaan tänne oltiin tultu. 

Kalastimme tehokkaasti sen mitä meillä oli tehokasta peliaikaa jäljellä. Kokeilimme aktiivisesti eri syvyyksiä ja kaikki laitettiin peliin. Se ei kuitenkaan auttanut tälläkään kertaa. Kolme tuntia meni yhdessä hujauksessa ja siitä ei ole sen enempää kerrottavaa, kun mitään kalatapahtumia ei tullut vaikka kuinka yritettiin. 

Kun aika oli täysi, nostimme kalavehkeet ylös ja voisi sanoa, että pääsimme yhdennellätoista hetkellä lähtemään pois mereltä. Tuuli oli voimistunut huomattavan paljon keskipäivää lähestyttäessä ja mereltä lähestyi erittäin pahaenteisen näköinen tumma rintama. Lähdimme sitä karkuun ja suuntasimme viimeisen kerran kohti kisakeskusta. Ahvenanmeri jätti meille myrskyisät jäähyväiset ja kuin pisteenä i:n päällä, näimme merikotkan rantaa kohti ajellessa. Todella kunnioitusta herättävän näköinen valkopyrstöinen iso lintu. Olo oli haikea, se on nyt tässä ja enään on jäljellä ikävät muodollisuudet eli mökin siivous, veneen nosto ja tavaroiden pakkaus. 

Vaan ensin olisi käytävä ilmoittautumassa kisakeskuksessa. Sinne päästiin juuri sopivasti pois myräkän alta. Kisakeskuksessa kävimme kuittaamassa itsemme pois kisasta ja kävimme tutkimassa alustavia treffituloksia. Tänään ei ollut tullut kuin yksi kala ja se ei meidän sijoitukseen vaikuttanut mitenkään. Team Halar Salar oli saanut komean 8,3kg lohen ja he olivat muutenkin meidän edellä eilisen jälkeen. Alustavasti vaikutti siltä, että meidän sijoitus olisi jotain 17. – 20. Eipä varmaan maksaisi vaivaa mennä treffien loppuseremonioita Eckeröön  seuraamaan. Voitaisiin sekin aika käyttää siivoukseen & pakkaamiseen. 

Tilanne sai kuitenkin yllättävän muutoksen, kun meidän mökki-isäntä Uffe huomasi meidät. Hän ilmoitti, että meidän tulee mennä palkintojenjakoon, koska olemme saaneet kisojen pienimmän lohen ja sille on varattu oma palkinto. Katos vaan, sepä oli mieluinen yllätys. 

Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin lähteä mökille ja sieltä sitten autolla Eckerööhön palkintojen jakoon. Vene jätettiin toistaiseksi rantaan, nostettaisiin se trailerille treffien päätösmuodollisuuksien jälkeen. Mökillä käytiin pikaisesti siistiytymässä ja vähän lounasta haukkaamassa ja sitten lähdettiin liikkeelle. 

Ehdittiin juuri ajoissa hotellille jossa palkintojenjako oli. Paikka oli myös ollut kisojen varsinainen pääkallonpaikka. Gottbysundin kisakeskus, jossa me olimme asioineet, oli lähinnä sellainen sivupiste. Vaihdoimme pikaisesti kuulumisia paikalla olleiden tuttujen kanssa ja kävimme pöytään istumaan palkintoseremonian alkamista. 

Kalle Petterson piti alkuun yhteenvedon treffien tapahtumista. Kalaa oli ollut merellä todella runsaasti treffien ajan. Paljon paremmin, kuin vuosi sitten, mutta ilmeisesti verkkomiehet olivat kuorineet kerman päältä. Venekuntia oli mukana 41 kpl ja puntarille pääsi 28 venekuntaan. Kaloja saatiin treffeillä 65kpl ja saaliskalojen keskipaino oli huimat 8,1kg. Suurin lohi oli todella komea 15,8 kiloinen. Meidän sijoitus oli 19. ja jatkoa ajatellen jäi hieman parannettavaa, kun ei saatu edes yhtä treffikalojen keskipainoon yltänyttä lohta. Treffien kokonaiskilpailun voiton vei ruotsalainen kaveri, joka kertoi vetäneensä tyhjää viimeiset kaksi kautta, joten menipä voitto ihan oikealle kaverille. Voittaja oli saanut 5 lohta treffien aikana, joten mistään sattumasta ei voinut olla kyse. Tämä tieto luo varmasti uskoa monille tyhjiä ja taas tyhjiä vetopäiviä kalastaneille, sitkeästi kun tekee töitä, niin ennemmin tai myöhemmin kunnon onnistuminen tulee. Erityisesti tälläisten uistelutreffien kannalta on varsin positiivista, että uusia naamoja näkee palkintoja pokkaamassa. 

Treffien aikana oli myös tutkittu epävirallisesti raksien ja vetopeltien tehoja. Viiden parhaan venekunnan joukossa oli 2 raksien vetäjää ja kolme pellinvetäjää. Voitto meni pellille, toinen sija raksille, kolmas pellille, neljäs pellille ja viides sija raksille. Tulokset pistää mietteliääksi viime vuosina vetouistelupiireissä esiintyneen raksihehkutuksen jälkeen. Lienee syytä mainita, että treffien suurin lohi tuli raksilla. Kaloja tuli to-su aikana seuraavasti: 33 kalaa torstaina, 16 kalaa perjantaina, 15 kalaa lauantaina ja 1 kala sunnuntaina. Aika laskeva trendi siis treffien loppua kohti mentäessä. Huomioitavaa on myös se, että mikään venekunta ei saanut kaloja joka päivä ja vain kolme venekuntaa onnistui kolmena päivänä. 

Mutta se siitä statistiikasta. Palkintojen jako alkoi ja kävimme jännäämään, mitä meille tulisi. Arveltiin sieltä tulevan jonkun kunniakirjan maailman pienimmän lohen pyytäjille. Minullahan on kokemusta pieneten kalojen pyytämisestä, kun edellisvuoden Helsingin lohikisojen pienin lohi meni meikän piikkiin. Taito se on sekin – siis pienten lohien pyytäminen. Kohta meidän joukkue kutsuttiin pokkaamaan palkintoa. Juhana marssi estraadille pienimmän lohen väsyttäjän roolissa ottamaan vastaan onnitteluja sekä palkintoa. Palkinto olikin ällistyttävän hyvä, Viking Linen putkikassa, T-paita ja 150e lahjakortti Vikingille. Eipä jäänyt epäselväksi kuka on kisojen pääsponsori. Hieno homma kuitenkin, tuolla lahjakortilla katetaan meidän treffien osallistumismaksut tai esim. reissun venebensat. Kiitokset vaan Viking Linelle palkinnoista. 

Lopuksi Kalle vielä piti pienen puheen treffien päätteeksi. Kertoi neuvotteluja jatkettavan, jotta jatkossa ei verkkokalastajat treffien aikaan ajoverkkojansa meressä liottaisi. Kalle myös mainitsi vuoden 2005 treffit tulisivat todennäköisesti olemaan tosi isojen lohien vuosi, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Taitaa Ahvenanmaallakin olla pientä taistelua matkailuyrittäjien ja ammattikalastajien välillä. On sanomattakin selvää, että jatkuva ajoverkotus treffien aikana uhkaa näivettää koko tapahtuman. Osallistujamäärät on laskeneet huippuvuosista tasaiseen tahtiin. Matkailuyrittäjien näkökulmasta treffit olisivat muutenkin hyvään aikaan, kun ne osuvat varsinaisen lomasesongin ulkopuolelle, jolloin valtaosa mökeistä on muutenkin tyhjän panttina enempi tai vähempi. Jos meno ei muutu, niin kohta lohenuistelija ei enää Ahvenanmaalle vaivaudu. 

Sieltä sitten lähdettiin mökille ja veneen nostoon. Olo oli aika tyhjä, viikko on täällä husattu ja nyt se on ohi. Reissua oli toista vuotta suunniteltu ja nyt se oli sitten ohi. Eihän sille mitään voi, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Onneksi sentään huomispäivä on vielä lomaa, joten eipä tarvitse aamulla kömpiä suoraan laivasta töihin. Mökin siivous, veneen nosto ja tavaroiden pakkaus tuntui jokseenkin tympeältä ajatukselta. 

Vaan eipä auttanut valittaa, hommat oli tehtävät ja niin ne tehtiinkin. Illalla kaikki oli valmiina ihan aikataulun mukaisesti ja otimme suunnan kohti Maarianhaminaa ja laivasatamaa. Maarianhaminaan saavuttiin hyvissä ajoin. Laivan lähtöön oli vielä aikaa puolitoista tuntia ja jotain tekemistä piti keksiä. Laivasatama näet on sellainen paikka, ettei siellä voi tehdä muuta kuin käkkiä ja odottaa laivaa. Ei edes minkäänlaista kahvilaa, jossa istuskella laivaa odotellessa, kertakaikkisen ankea paikka. Menimme siis läheiselle Shellin huoltikselle kahvittelemaan ja ihmettelemään tilannetta. Shellilläkään ei pitkään jaksanut olla, joten aikaa tappaaksemme kävimme viereisellä venelaiturilla ihmettelemässä paikallisten kalaveneitä. 

Muutakaan ei sitten keksitty ja lähdimme Maarianhaminan laivasatamaan. Siellä olikin eräs toinenkin uisteluporukka laivaa odottelemassa. Silja Linen  Maarianhamina – Helsinki –reitti ei näemmä ollut uistelijoiden suosiossa, kun meitä oli vain kaksi venekuntaa laivaa odottelemassa. Eipä ihme, kun sellaista rosvoamista laivayhtiöiden hinnoittelut on auto+venetraileripaketille. Me kuitenkin päätimme valita helpon, mutta kalliin vaihtoehdon, koska ei hirveästi kiinnostanut mennä Turun kautta kotiin edullisemmalla vuorolla. Kukapa nyt Turkuun vapaaehtoisesti  haluaisi mennä? Tapoimme aikaa toisen venekunnan kanssa höpötellessä ja kalakuulumisia vaihdellessa. Timppa otti satamassa reissun päätöskuvat Pommern-laivasta  ja muusta sen sellaisesta. Vaikka odottavan aika tunnetusti on pitkä, saapui valkoinen laiva lopulta ja pääsimme ajamaan laivan uumeniin pois satamasta palelemasta. Heitimme jäähyväiset Ahvenanmaalle ja aloitimme viimeisen etapin kohti kotia. Olo oli varsin haikea reissun päättymisen vuoksi, mutta toisaalta kiva oli palata kotiin. Ahvenanmaasta jäi hyvät muistot ja tänne palataan kalastuksen merkeissä varmasti vielä uudelleen. 

Ile