Avovesikauden avajaiset 3.4.2004

Pitkä talvi alkaa vihdoin olla takana. Kevätaurinko lämmittää jo siihen malliin, että ensimmäiset paikat, joissa velloo avovesi masentavan jääkannen sijaan, ovat ilmestyneet Suomenlahden rannoille. Kalastajan on siis aika herätä horroksesta ja lähteä reippain mielin siikaongelle.  

Kevätaamu alkaa upeasti. Aurinko paistaa täydeltä terältä siniseltä taivaalta. On raikas ilma, kun yöllä vallinneen tuiman pakkasen viimeiset jäänteet haihtuvat olemattomiin kevätauringon lämmössä. Tunnelma on suorastaan käsin kosketeltava. Kalastusvälineet on huolella viritelty kuntoon edellispäivänä, ruotsalaisen matofarmarin tuotteita on käyty hankkimassa ja repussa on muhkeat eväät. Kaikki on siis kunnossa avovesikauden avajaisia varten.

Juhanan kävi koukkaamassa meikäläisen kotoa ja sieltä suuntaamme kohti kalapaikkaa. Tuotapikaa saavutamme Lauttasaaren, jossa on käyty edellisviikolla tiedustelemassa kalapaikan kunto. Jäätä ei ollut kalapaikalla, vaan ei siellä avovettä kovin paljoa kuitenkaan ollut. Laivaväylän ansiosta Larun itäreuna oli lähes kokonaan jäistä vapaa vanhasta sillasta merelle päin. Saaren länsireunalla sitä vastoin oli vielä vankka jääkansi..  

Auto parkkiin ja menoksi. Parkkipaikalta rantaan kävellessä pikkuisen jännittää, onko yöpakkanen kuitenkin jäädyttänyt rantaveden? Jääriite kyllä sulaisi päivän mittaan, mutta se kuitenkin aiheuttaisi odottelua ennenkuin päästäisiin itse asiaan. Rantaan päästyämme pelko kuitenkin osoittautui turhaksi. Avovesi huuhtoi Sisähatun itärantaa, mutta saaren länsipuolella oli n. 15-20m leveä yöllä ilmestynyt jääkaistale.  

Väkeä oli paikalla, kuin meren mutaa. Olisi varmaan pitänyt lähteä auringon noustessa liikkeelle, jotta olisi saatu korkata paikat rauhassa. Vailla parempaa tietoa päätettiin aloittaa kalastus Lauttasaaren ja Sisähatun väliseltä riutalta . Normaaliveden aikaanhan tuossa riutalla on vettä vain nimeksi ja saaresta toiseen pääsee kahlaamaan Nokialaiset jalassa kuivin sukin. Nyt vesi oli kuitenkin niin alhaalla, että riutalla ei ollut vettä lainkaan. Tosin paksu jääpeite köllötti riutan päällä, joten eipä olisi haitannut, vaikka vesi olisi ollut korkeammallakin. Keväällä vesi on tyypillisesti melko alhaalla Suomenlahdella ja tilanne oli sinänsä normaali. Meikäläisellä tuli pikkuisen skitso olo riutalla ihmetellessä, kun sen länsipuolelta avautui jäälakeus, jossa näkyi pilkkimiehiä sekä jääsurffareita ja riutan itäpuolella oli avovettä, jossa innokas kalamies painoi menemään Busterillansa riehakkaana, kuin varsa kevätlaitumella. Jotenkin koomisen oloinen tilanne, kun toisaalla on jäätä silmänkantamattomiin ja silti Busterin surina kantautuu korviin.  

Vavat saatiin vireeseen pikaisesti, dööri päästää tutun hurinan sen singotessa matosyötin mereen ja käymme odottelemaan tärppiä, kello on n. 9.30. Vapoja oli yksi mieheen, eli yhteensä kaksi. Kalastimme siis lääniluvan suomin valtuuksin. Tälle reisulle ei ollut siis muita kalakavereita lähtenyt minun ja Juhanan lisäksi. Muilla paikalla olevilla kalastajilla näkyi olevan hyvinkin runsas vapa-arsenaali  mukana. Kymmeniä vapoja sojotti kohti taivasta ja näkymä oli kuin parhaasta uistelukilpailusta, paitsi veneitä vaan ei ollut kuvassa mukana. Keväinen siianonginta onkin nykyisin varsinainen kansanhupi, eikä suotta on se niin hauskaa touhua.  

Nautimme komeasta säästä ja juteltiin niitä näitä. Vapojen taipuilu ei paljoa häirinnyt oleiluamme. Välillä kierreltiin saaressa haastattelemassa muita kalamiehiä. Kävi selväksi, ettei mikään röhösyönti ollut päällä. Muillakaan ei toistaiseksi ollut kalahavaintoja. Hiljaista siis oli, mutta sellaista tämä onkihommeli on aina välillä. Aamupäivän merkittävin tapahtuma oli se, kun naapuriin saapunut kalamies päätti heittää siimansa rannan suuntaisesti meidän siimojen yli, aiheuttaen kevyttä härdelliä, grrrr. Kaveri menetti tapsinsa ja minä selvisin lievällä mielenharmilla hässäkästä.  Noh, sitä sattuu. Olisi kuitenkin toivottavaa, että jos onkijoita on rivissä rannalla, niin silloin ei heitellä rannan suuntaisesti. Kaikien elämä olisi silloin helpompaa.  

Puolen päivän kieppeillä päätimme vaihtaa paikkaa, kun tässä paikassa ei mitään tuntunut tapahtuvan. Menimme saaren toiselle puolelle, paikkaan jossa oli jääriite rannassa. Paikalla olleet pari ystävällistä kalamiestä olivat antaneet vinkin, että se olisi alueen paras paikka tällä kelillä. Itsekin olin tässä paikassa ensimmäistä kertaa ongella ja ei ollut oikein tuntumaa siitä, missä kannattaa kalastaa. Parempi siis uskoa kokeneempia. Ainoa harmi paikassa oli yöllä jäätynyt ranta, joka ei aamupäivän kuluessa ollut vielä paljoa ehtinyt sulaa. Jäälautan yli kyllä pystyi heittämään, mutta siimaa sisään kelatessa oli riski, että koukku tai siima tarrautuu jään reunaan kiinni. Koitimme särkeä jäätä heittämällä kiviä ja rannalla olleita jäälohkareita jään päälle, jotta se hajoaisi pois haittaamasta kalastustamme, muttei tuo homma onnistunut kovin hyvin. Jäähän saatiin tehtyä hurjasti reikiä, mutta jäälautta vaan kökötti paikoillaan itsepintaisesti. Tuuli oli onneksi virinnyt ja vaikutti siltä, että aallot yhdessä auringon lämmön  kanssa kyllä hoitavat kalastusesteen pois päiväjärjestyksestä, kunhan maltetaan odottaa.  

Ei sitten maltettu odottaa, vaan aloitettiin kalastus kaiken uhalla. Naapurikaveritkin tekivät niin ja kohta toinen heistä sai kalan siimansa päähän. Kala oli sellainen ovelus, että tietysti ui jään alle räpistelemään ja tartutti siiman tottakai jään reunaan. Eipä siinä mitään, kaveri rauhallisesti nitkutteli siimaa ja noin viiden minuutin taistelun jälkeen siima irtosi jäästä ja kala saatiin rannalle. Ihan mukavan kokoinen siika. Painoa reilut 600g.  

Kalan näkeminen valoi intoa meihin ja jatkoimme kalastusta hullu kiilto silmissä. Syötit tutkittiin aika ajoin ja kaikki asiaankuuluvat kommervenkit käytiin läpi. Kohta Juhanan ongessa alkoi nykiä. Siikahan se siellä. Kala saatiin keploteltua jään päälle ilman sen suurempaa härdelliä ja siitä sitten rannalle. Ihan standardikokoinen kokoinen siikahan  se oli, painoa oli rapiat kolmesataa grammaa ja pituutta jonkun verran alle metrin. Hyvä homma, kalaa on siis liikenteessä. Kello jotain 14.00, kun tuo kala nappasi. Olisikohan tänään paras syönti iltapäivän tunteina? Kavereille tietysti laitettiin viestit kalatapahtumasta. Kauden ensimmäinen ”avovesikala” on aina merkkitapaus, josta on syytä informoida tovereita.  

Jäätä oli edelleenkin rannan ja kalapaikan välissä, oli se kuitenkin sulanut jo aika paljon. Arvelin, että menisi iltaan asti ennenkuin se kokonaan katoaisi. Noh, ei voi mitään, pitää vaan tulla toimeen vaikka jää vähän häiritsi harrastusta. Juhanakin heitti onkensa takaisin pyyntiin, kun oli saanut siian siihen kuntoon, että kalastus saattoi jatkua. Kala meinaan oli imaissut matosen konehuoneeseen asti ja siitä seurasi pientä tapsiaskaretta. Sääkin oli edelleen tosi mukava ja mikäs täällä oli ollessa. Kevätaurinko paistoi täydeltä terältä ja aiheutti klyyvariin reippaan punoituksen. Huomenna saattaisi nokkaa vähän kirvellä, mutta siitä ei stressiä oteta. On kalastajan arkea, että nokka palaa vähintään kolme kertaa vuodessa. Naapurikalastajatkin saivat toisenkin siian vai olikohan se jo kolmas? Heillä tuntui olevan homma hallussa.  

Kohta alkoi meikäläisenkin onki epämääräisesti nykimään. Jäin hetkeksi tarkkailemaan vavan kärkeä, kun en ollut ihan varma, onko siellä kala vai ei? No ei auta, onhan se katsottava, vaikken uskonut siellä mitään olevan. Siiman päässä tuntui kuitenkin painoa ja nykimistä, joten kalahan siellä oli. Sain fisun pintaan lähellä jään reunaa ja siinä paljastui sen laji. Ei ollut siika, vaan litteä herkkupala eli kampela. Ihan mukavan kokoinenkin. Kampela vaan jään päälle ja siitä liuttamalla rantaan. Eipä tullut tästäkään MP-reissua, vaikka saalis ei ollut ihan odotettu, kuitenkin reissun ylivoimaisesti levein kala ähän mennessä. Koukku pikaisesti pois lituskafisun suusta, uudet madot peliin ja onki takaisin pyyntiin.  

Saaren kärjellä olleet kalastajat alkoivat pikkuhiljaa hivuttautua meidän mestoja kohti. Ei tainnut olla kala syönnillä sielläpäin. Olihan tuossa rantsussa tilaa vielä jonkin verran. Tuulikin oli yltynyt jonkun verran ja alkoi olla pikkuisen vilpoinen, varsinkin sormet olivat kohmeessa kalojen siivoamisen jäljiltä. Tosi petollinen tämä kevätsää meren rannalla. Siikaongelle onkin syytä pukeutua hyvin, vaikka aurinkoinen ilma saattaa antaa harhan hyvin lämpimästä kelistä. Meri on kuitenkin lähes nolla-asteinen ja huokaa vieressä kylmää jääkaapin lailla. Pysyypähän virvokkeet viileinä, jos jotain positiivista siitä pitää hakea.  

Pian Juhanan ongessa tärppäsi toistamiseen. Normaalit kommervenkit ja siika oli rannalla. Nyt olikin jo vähän vauraampi yksilö kyseessä. Tämä kala olikin ottanut varovasti ja koukku oli siististi kalan suupielessä kiinni. Koukku pois ja kala puntarille. Aina luotettavan Yo-Zurin näyttöön ilmestyi lukema 0,65kg, vaikka oltiin arvuuteltu kalan olevan jopa 800 grammainen. Komea siika joka tapauksessa. Taitaa Juhanan ruokapöydässä olla lähipäivinä jotain muuta kuin si(i)kanautaa. Tämä kala nappasi siinä klo 15 kieppeillä. Iltapäiväsyönti siis, jepjep.  

Koko päivän paikalla olleet naapurikalastajat alkoivat tehdä lähtöä. Haastateltiin kaverit ja kyseltiin päivän saldo. Olivat saaneet viisi siikaa kahteen mieheen. Ei hullumpi saalis. Kaverit suosittelivat, että meidän kannattaisi pistää omat onkemme heiltä vapautuneisiin paikkoihin. Viiden siian paikka olikin niin lupaavan oloinen, että päätimme siirtyä siihen. Ties vaikka hurja syönti siinä pian alkaisi.  Rannalla ollut jäälauttakin oli pikkuhiljaa huvennut olemattomiin ja kalastus onnistui vihdoin ihan normaalisti. Eikun vavat 20m kohti pohjoista ja tärppiä odottelemaan. Kohta meikäläisen vapa alkoikin nyökkäläimään suht. voimakkaasti. Vapa käteen ja kelaamaan. Mitäs ihmettä, nyt taitaa olla isompi kala siiman päässä. Hetken jo kuvittelen siiman päässä olevan taimenen, mutta pian totuus paljastuu. Eihän siellä mitään kalaa ole. Mr Poikittaisheitto on salakavalasti hiipinyt sivulle ja koukannut siimani... Grrrr, näinkö tässä taas kävi? Pikainen siimojen selvittely ja onki taas pyyntiin.  

Kohta Pete saapuu paikalle. On vissiin alkanut epäillä kaloista lähetettyjen viestien todenperäisyyttä ja on päättänyt tulla vakoilemaan tilannetta. Kalat esitellään Petelle, jottei reissu mene ihan kalajutun piikkiin ja siinä sivussa keskustellaan, kuinka kampelasta tehdään gourmeeruoka. Jaaritellaan niitä näitä ja ihmetellään miksi kala välillä syö ja toisinaan taas ei. On se vaan niin ihmeellistä.   

Tuulen ja auringon yhteisvaikutuksesta kalastuksemme häiriintyy pikapuoliin. Sulan aukon toiselta puolelta alkaa irtoilla jäälauttoja, jotka tuuli painaa kohti rantaa ja meidän siimoja. Vähän aikaa kikkaillaan siimojen kanssa, mutta pian päätetään lopettaa kalastus. Ei ole kiva jos siimoja saa jatkuvasti nykiä irti jäistä ja sitoa uusia tapseja. Onhan tässä jo täysi työpäivä takana ja vakava raitisilmamyrkytyskin uhkaa. Lopetetaan kalastus, laitellaan releet kasaan ja lähdetään tallustelemaan jäätä pitkin autolle. Hieno päivä kaikenkaikkiaan. Pikkuisen kuitenkin masentaa jään runsas määrä meressä. Eipä taida olla mahdollisuuksia pudottaa venettä veteen vielä kolmeen viikkoon. No, avovesikausi on kuitenkin onnistuneesti avattu ja siikojen kiusattavaksi lähdetään toistekin, kunhan uusia paikkoja avautuu ja muilta kiireiltä kerkeää.  

Ile