Herätyskello huutaa ärhäkästi häiriten makoisia aamu-unia. Vähän aikaa ihmettelen, että miksi lauantaiaamuna pitäisi tähän aikaan herätä. Hetken asiaa puoliunisena tuumittuani muistan miksi on syytä nousta ylös. Tänäänhän piti aloittaa kalastuskausi 2003. Johan on sen aikakin, edellisestä kalareissusta onkin jo lähes neljä kuukautta aikaa.  Äkkiä ylös ja kahvia keittämään ja reissueväitä vääntämään.

Aamukahvia juodessa raotan verhoja ja tsekkaan säätilanteen. Synkät pilvet roikkuvat taivaalla ja sää on jokseenkin nuhjuisen oloinen. Pakkasraja ei sentään ylity, ulkosalla on maltilliset miinus viisi astetta. Höh, eilispäivän sääennuste lupasi mainiota pilkkikeliä, mutta eipä tuos sää ole sinne päinkään. Ei ole helppoa ennustaminen, etenkään kalasään ennustaminen. Vaan eipä se mitään, kamppeet kasaan ja menoksi.

Kaverini Pete K. kurvaa tuota pikaa pihaan ja lähdemme ajamaan kohti Inkoota. Vajaan tunnin körötelteltyämme saavumme meren rantaan Inkoossa. Pete oli saanut sisäpiirin tietoja tästä paikasta ja mahtava kala-apaja odotti korkkausta. Vaan suunnitelmiin tuli pikainen muutos. Paikkaan johon meidän oli tarkoitus mennä ei ollutkaan pääsyä. Kapea salmi joka johtaa sinne olikin ylläten aivan sula! Aikamoisia virtauksia merellä käy, kun tälläisen pakkastalven aikana joka paikka ei ole umpijäässä. No ei se mitään, pikaisen strategiapalaverin jälkeen lähdemme tallustelemaan täysin toiseen suuntaan, mihin alunperin oli tarkoitus mennä.

Muutaman minuutin reippaan kävelyn jälkeen päätämme aloittaa kalastuksen. Peten uusi kuusituumainen puree maniosti jäähän jonka paksuus on tässä kohtaa n. 30cm. Vesikin näkyy olevan mukavan kirkasta, vaan niinhän se yleensä talvella onkin. Eikun kärpäsentoukalla syötitetyt tapsipilkit pyyntiin. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäiset raitapaidat alkoivat häiritä rauhaamme. Eivät olleet koolla pilattuja, mutta hyvä alku kuitenkin. Kalan saannissa on aina jotain positiivista, oli kalan merkki/koko mikä hyvänsä. Melkoinen virtaus käy paikassa ja kevyemmillä pilkeillä ei pohjaa edes pysty tavoitttamaan matalahkosta vedestä huolimatta. On se ihmeellistä miten vesi virtaa meressä. Kalaa kuitenkin nousee tasaiseen tahtiin ja jokunen suurempikin appura tulee. Pete saa vielä yhden todella tuiman tärpin ja meinaa vapakin lähteä kädestä. Lieköhän vihernieriä tai jokin muu rantojen peto asialla? No se jää arvoitukseksi ja kohta päätämme vaihtaa paikkaa. Kylmänkostea sääkin alkaa jäätämään luita ja ytimiä – hyvä syy lähteä etsimään uutta paikkaa. Rivakka kävely kelluntahaalari päällä saa kyllä veren kiertämään ja tuota pikaa on elimistön lämpötasapaino taas kondiksessa, ehkä vähän liikaakin plussan puolella.

 Seuraavassa paikassa muutama särki käy näyttäytymässä ja senpä takia jätämme paikan rauhaan, tällä kertaa ei olla särkijahdissa. Pikainen ympäristön tarkastelu osoittaa läheisen saaren kärjen olevan ehkä mainio kalapaikka. Mikäli vedenpäälliset maastonmuodot jatkuvat samanlaisina veden alla, niin tuota paikkaa on kokeiltava. Läheinen salmi generoi virtauksia ja tuossa on reimarikin, paikalla oleva karikko varmasti kerää kalaa. Sinne siis jääkantta porailemaan. Ei kestä kauaa, kun kalaa alkaa tulemaan, kerrankin paikkavalinta osui kohdallalleen. Pete alkaa kiskomaan mukavan kokoista ahventa, suurimmat siinä 400g tietämillä. Meikä vetää tyhjää ja ihmettelen siinä, kuinka kaveri muutaman metrin päässä suoltaa kalaa. No minähän olen lähinnä turisti näissä pilkkihommissa, mutta on se silti niin ihmeellistä. Vaan kohta alkaa syönti täälläkin. Kalaa tulee kivasti ja ihan hyvän kokoisiakin joukkoon eksyy. Päätän vaihtaa tapsipilkin tasapainoon, jospa karkeampi ahven iskisi siihen hanakammin ja kun en ole vissiin koskaan aikaisemmin kalaa saanut tasapainolla. Nyt on hyvä aika sitäkin ihmettä koettaa. Vaan ei toimi tasari, tai sitten on vika siiman toisessa päässä. Aikani ihmeteltyäni laitan tasapainon vatsakoukun tilalle lyhen tapsin ja siihen matosyötin. Nyt alkaa homma pelittää ja eka tasapainoappura nousee jäälle. Kohta syönti alkaa hiipumaan ja emme löydä enää syöntihaluista parvea vaikka yritämme joka puolelta karikkoa. On aika pitää evästauko.

 Kahvittelun jälkeen lähdemme hakemaan uutta kalapaikkaa. Siirrymme seuraavan saaren kupeeseen. Pientä ahventa nousee ja sen vuoksi vaihdamme taas paikkaa. Pannukarkea on kuiteskin tavoitteena. Seuraavat reiät kairaamme aika lähelle edellistä paikkaa. Vaan siellä iskee kiisken kirous, äkkiä pois. Uikoon tuo soppakala rauhassa. Läheisen saaren rannalla on aika muikean näköinen kaislikko, sinne siis jos vaikka hauki kävisi pilkin rosvoamassa. Vaan on hyvin matalaa kaislikkorannassa. Jään alla vettä nippanappa puoli metriä ja rantarosvo loistaa poissaolollaan. Pian hyytyy innostus kaislikkorantaan. Pete saa jonkun salakan vähän ulompaa. Testailemme aluetta vähän sieltä ja täältä, mutte lupavaa paikkaa ei löydy. On pikapalaverin paikka. Mitäs nyt tehdään? Päätämme vielä käydä yrittämässä karikon tuntumasta josta aikaisemmin kalaa mukavasti saatiin.

 Eipä hirveästi päivä ehdi vanheta, kun sinne takaisin tallustamme. Jään päällä on varsin mukava kävellä, kun lunta on vähän ja ei ole liukasta. Mukavaa liikuntaa, tämmöiseen hommaan kalastuksen syvin olemus kiteytyy. Mukavaa ulkoilua ja turinointia kaverin kanssa. Siinä se maailma laitetaan uuteen järjestykseen. Saavumme takaisin ottipaikalle. Lyhyehkön tyhjänpyynnin jälkeen appuraparvi taas herää eloon. Kalaa tulee välillä hyvinkin kiihkeään tahtiin ja koko on edelleen hyvä, toki pienempääkin sekaan mahtuu. Siinä sitten kalastamme ja jaarittelemme niitä näitä. Sää jos olisi vielä parempi, niin eipä sitä juuri muuta voisi toivoa. Ei tässä kovin kylmä pääse tulemaan, mutta kyllä arskan mollotus taivaalla kosteassa sumupilvessä värjöttelyn voittaisi. No ainahan ei voi voittaa ja kelit senkun paranee kevään edistyessä. Hissukseen syöntikin alkaa taas hiipumaan tässä paikassa. Kalapussilla alkaa olemaan olemaan painoa kymmenisen kiloa, eiköhän tämä paikka ole jo nähty. Päiväkin alkaa kääntyä iltaa kohti ja tuntuu siltä, että on aika lähteä kotia kohti.

 Vielä reipas kävelymatka autolle ja reissu alkaa olemaan pulkassa. Kalaa tuli kivasti – ei hullumpi kalastuskauden aloitus. Tänne voisi tulla pilkkimään toistekin ja ehkä avovesiaikaan vaikka veneen kanssa. No eipä kuitenkaan mennä vielä asioiden edelle, pari kuukautta tässä vähintäänkin menee, ennekuin talvi irroittaa otteensa Suomenlahdesta. Paluumatkalle käymme kuitenkin tarkistamassa lähistön venerampit – koska eihän sitä koskaan tiedä mihin aallot kalamiehen kuljettaa. Hyvä reissu tuli tehtyä joka tapauksessa ja tästä on hyvä jatkaa.

 Ile