Kadonneen järvilohen arvoitus

Oli lokakuun ensimmäinen päivä. Auton moottori hyrisi unettavasti körötellessani kohti Pohjois-Karjalaa. Kesä 2004 oli jo muisto vain, mutta lomaa oli vielä pari viikkoa jäljellä, josta viikko tai oikeastaan vain osa siitä oli tarkoitus viettää kalastusharrastuksen parissa järvillä uistellen. Ykköskohteena oli järvilohi, koska en moista kalaa ole koskaan elävänä nähnyt ja nyt oli tarkoitus korjata sekin asia. Olin hieman etuajassa ja siksi köröttelin rauhallisesti pitkin vitostietä kohti Varkautta ja sieltä matka jatkuisi edelleen Liperiin. Matkalla pistin merkille, että nopeusrajoitusten mukaan ajellessa olin tien tukkona, kuin karavaanari konsanaan ja sain seurata aitiopaikalta kuolemaa "halveksuvia”ohitussuorituksia. Taitaapi suomalainen liikennekulttuuri olla ihan yhtä korkeatasoista, kuin härmälandian ”kalastuskulttuuri”. 

Liperissä tapasin kalakaverini Timo T:n, jonka kanssa oli tarkoitus kalastella tulevina päivinä. Kävimme ensin kaupassa hankkimassa evästarpeet ja sitten menimme majapaikkaan hiomaan huomisen kalastuskuvioita. Timppa tiesi kertoa kavereidensa saaneen hyvin järvilohta viime päivien aikana läheiseltä Savonselältä ja siksi muutimme hieman alkuperäissuunnitelmaa. Meidän oli tarkoitus mennä ensin Höytiäiselle, mutta päätimmekin siirtää sen reissun hieman myöhempään ajankohtaan ja huomenna siis mentäisiinkin kokeilemaan, olisiko Savonselkä vielä antoisalla päällä. Savonselkä siis on melkein Saimaan latvavesiä ja se sijoittuu Pyhäselän ja Paasiveden väliin.

 Kalapäivä Savonselällä

 Aamusella laittelimme Timpan veneen kuntoon päivän kalareissua varten ja pistimme sen auton koukuun kiinni. Eikun tankkaamaan venettä ja sitten kohti kauan odotettua kalastusseikkailua. Järviuistelu kun on minulle melko uusi laji, mitä nyt muutaman kerran aikaisemmin olen ollut Timpan mukana ”ulkopuolisena tarkkailijana” katsomassa, kuinka järvikuha kesytetään. Syksyinen järvilohen/taimenen uistelu siis on minulle aivan uusi laji. 

Pian olimme kalapaikalla ja laittelimme maailmankirtueella olleet salakat uiskentelemaan. Nämä Ottotäyt siis olivat olleet mukana jo keväisellä Ahvenanmaan reissulla ja nyt pääsivät takaisin kotivesilleen uiskentelemaan. Ei tainnut Kirkkolahden salakka tietää, kuinka pitkään reissuun joutuisi, kun Ottotäyn pyytöihin meni uiskentelemaan. 

Paikalla näkyi useita muitakin kalaveneitä. Paikallisella kalaseuralla oli jäsentenvälinen kalakilpa meneillään. Hyvä näin sillä päivän mittaan saisimme varmasti kuulla, jos muut saisivat saalista ja saisimme varmasti hyviä vinkkejä siitä, mistä ja miten kalaa kannattaisi tänään narrata. 

Noin tunnin olimme uistelleet, kun ensimmäinen kala kävi näyttäytymässä. Terhakka n. 45-48cm taimen kävi tukistamassa raksia. Kala oli todella kaunis pilkkukylki, joka tietysti laskettiin takaisin kasvamaan. Toivottavasti tapaamme uudestaan parin vuoden päästä, kun tuokin antaa kunnon vastuksen ja on kasvanut urheilukalan mittoihin. 

Kalastus jatkui hiljaisissa merkeissä. Muutkaan veneet eivät ilmoitelleet mahtisaaliista. Olikohan niin, että kalat olivat vaan pistäneet suut suppuun? Useinhan on niin, että varsinkin kylmän veden aikaan kalojen syöntijaksot saattavat olla hyvinkin lyhyitä ja kiivaita. Jos kalastaja ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin saattaa tulla tarve mennä K-kaupan kalatiskin kautta kotiin. 

Pähkäilimme niitä näitä, kun toisessa takilavavassa alkoi nypyttämään. Kalako siellä on? Niinhän siellä olikin, mutta ei varsinainen kohdekala, vaan kultakylkinen nätti kuha joka otti flasherin takana uitettuun raksiin. Siinä sitä riitti minulla ihmettelemistä. Koskaan aikaisemmin en ole saanut kuhaa lokakuussa ja tämä otti vielä flasherin takaa. Kaikkea ihmeellistä sitä järvillä sattuukin...  Samalla myös nätti raitapaita kävi vierailemassa veneessä. Kuha ja appura laskettiin takaisin kasvamaan, kun eivät olleet kohdekaloja ja kuitenkin kooltaan olivat sellaisia, että joutaisivat vielä kasvaa vuoden tahi kaksi. 

Jatkoimme kalastusta, mutta melko hiljaista oli edelleenkin. Muistakaan veneistä ei kuulunut kummempia saalisilmoituksia. Joku sentään oli saanut pari kappaletta juuri mitan täyttäviä järväreitä, joten ei ne ihan tyystin vesistöstä olleet kadonneet. Ehkä me pyörimme väärillä paikoilla tai sitten kala vaan ei ollut hyvällä otilla tänään. Aina ei voi tietysti onnistua, mutta kiva olisi, jos onnistuisi edes joskus. 

Hyvin ansaitun kahvitauon keskeytti räikän narahdus ja lentävä kala havaittiin takaoikealla. Taimen kävi pistämässä syöttikalan vaihtoon. Oli samasta muotista tullut, kuin aamuinen tapaus ja siihenkin sovellettiin V&V –menetelmää (Veto & Vapautus).  Timppa laittoi uuden syötin peliin ja minä päätin joutessani mittailla vesipatsaan lämpötilan. Jos siitä selviäisi jotain olleellisen tärkeää kalastuksen kannalta. GTM40 –mittari solahti Savonselän kahvinväriseen veteen takilan avustuksella. Mittari lilluteli aikansa syvyyksissä ja sitten vekotin ylös mittaustuloksien syynäämistä varten. Pannahinen sentään! Vesikerros on ihan tasalämpöistä pinnasta pohjaan asti. 10,8C oli lukema koko matkalta (2-20m). Eipä viisastuttu tästäkään mittauksesta yhtään mitään. Veden lämpötila ei siis antanut minkäänlaista osviittaa kysymykseen mistä ja miten? 

Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja päätettiin suunnata uistellen kohti Liperiä. Meillä olisi vielä tänään edessä siirtymätaival Höytiäiselle ja se ottaisi oman aikansa. Puoli tuntia jos vielä uisteltaisiin ja sitten lähdettäisiin pois. Kohta pääsimme todistamaan tuplatärpin ihmettä. Vasemmanpuoleisessa plaanarissa oli hieman vauraampi kala, joka tottakai sotki siimoja minkä kerkesi. Toisessa siimassa pyristeli pieni hauki. Pikkuhauki pikaisesti irti ja ihmettelemään isompaa kalaa. Sehän oli tietty samaa lajia, n. 3kg savolainen alligaattori irvisteli vedessä suu auki. Onneksi tuo oli tartuttanut raksi takakoukun ylähuuleensa ja ei siksi saisi katkottua siimaa. Kala saatiin melko pian veneen vierelle ja siinä sitten hetken ihmeteltiin, mitä sillä tehtäisiin? 

Kala otettiin kyytiin ja laitettiin veneen kalasumppuun polskuttelemaan pikapalaverin ajaksi. Tuumattiin niin, että eiköhän tuo hauki ole jo riittävästi syönyt muikkuja selkävesillä. Päätettiin siirtoistuttaa se rantaveteen särkiä ja salakoita syömään. Ruokavalion vaihdos olisi hauelle varmasti poikaa ja joutaisi se muutenkin harventamaan ylitiheitä rantavesien särkikalakantoja. Eipä olisi hauki aamutuimaan arvannut, minkäläinen matka olisi tänään tiedossa. 

Haukihärdellin jälkeen oli siimat sen verran solmussa, että päätettiin lopettaa kalastus tältä päivältä. Kalavehkeet ylös ja eikun kuskaamaan haukea kohti rantaa. Pikaisen etapin jälkeen oltiin samassa paikassa, mistä aamulla lähdettiin liikenteeseen. Virkeä hauki laskettiin takaisin vetiseen elementtiinsä ja kävimme nsotamaan venettä venettä trailerille ja pian käänsimme auton keulan kohti Höytiäistä. 

Järvilohiprojektin ensimmäinen päivä ei siis tuottanut toivottua tulosta, vaikkakin monenlaisia kaloja oltiin nähty. Ehkäpä huominen kaiken muuttaa. Toiveet olivat korkealla sillä Make oli päivällä soitellut ja kertonut isänsä saaneen ~3kg taimenen samana päivänä Höytiäiseltä. Tiedä minkälaiseen jalokalojen pesään huomenissa eksyttäisiin. 

Matka Höytiäiselle meni mukavasti. Kävimme matkalla ostamassa kalastusluvan järvelle ja jatkoimme koko ajan kapenevia teitä kohti Höytiäistä. Jossain välissä matkaa aloin jo epäillä Timpan jujuttaneen minut ajamaan yhdistelmän sellaiseen paikkaan, josta ei olisi poispääsyä muuten kuin peruuttamalla autoa&venetraileria 10km takaisinpäin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan pääsimme Höytiäisen mökille onnellisesti.   

Sauna laitettiin lämpiämään ja kävimme nenät kiinni Höytiäisen kartassa mietiskelemään huomista strategiaa. Pieni varaus huomiselle kuitenkin oli, koska tuuli oli yltynyt illan mittaan varsin navakaksi ja saattaisi olla, ettei aamulla olisi asiaa järvelle kovan tuulen vuoksi. Sääennuste kuitenkin lupaili varsin heikkotuulista päivää, joten positiivisin mielin kävimme odottelemaan huomispäivää. Saunan ja ruokailun jälkeen päivä oli ns. täysi. Aikainen herätys tänä aamuna ja päivä vesillä oli tehnyt  tehtävänsä. Eikun hyvin ansaitulle levolle, jotta jaksaisimme huomenissa jatkaa järvilohiprojektia.

 Höytiäiselle 

Aamulla tuuli oli onneksi tyyntynyt lähes kokonaan ja sen puolesta esteitä järvelle lähdölle ei ollut. Ilma oli pilvipoutainen, mikä sekin olisi hyvä asia. Usein kirkas auringonpaiste ei ole paras kalakeli, vaikka mukavaahan vesillä on olla auringonpaisteessa. 

Aamutoimissa meni jonkun aikaa, kun kaikki tavarat yms. piti pakata takaisin autoon, koska Höytiäisellä oltaisiin vain tämä päivä. Jatkon kannalta tulisi vain turhaa ajoa, jos iltasella pitäisi palata möksälle tavaroita hakemaan. 

Liikkeelle päästiin kuitenkin tuota pikaa ja läksimme ajelemaan kohti veneen laskupaikkaa. Vene saatiin onnellisesti vesille ja läksimme ajamaan kohti paikkaa, joka eilen oltiin suunniteltu päivän kohteeksi. Tarkoitus siis oli uistella Jouhtenoisen ja Karhusaaren välisellä selällä. 

Höytiäinen on sinänsä aika erikoinen järvi, koska sen pinta ei ole luonnollisella tasolla. Joitakin vuosikymmeniä sitten järven pinta laski erään kanavahankkeen vuoksi vahingossa n. 9m yhden yön aikana. Järven rannat siis on entistä järvenpohjaa ja siksi monin paikoin hyvin erikoisen näköiset. Myös kesällä 2004 sattui eräs luonnonkatastrofi alueella. Trombi pyyhkäisi järven yli ja siinä sivussa parturoi metsää aika lailla. Kovia kokenut alue siis. On mukava nähdä tämäkin paikka. 

Kalastus aloitettiin Jouhtenoisen saaren tuntumasta. Tämä siis on juuri se saari , joka joutui trombin raivon kohteeksi. Eipä olisi paljoa naurattanut, jos oltaisiin saarella silloin oltu. Uskomaton voima tuollaisella trombilla on. Hirvittää ajatellakin minkälaista tuhoa oikeat pyörremyrskyt saavat aikaan, kun trombikin katkoo paksuja petäjiä, kuin tulitikkuja konsanaan. Onneksi Suomessa tälläiset vaaralliset luonnonilmiöt on tuiki harvinaisia. Tosin eipä ole pitkäkään aika kun historian ”pahin” maanjäristys oli vavisuttanut härmälandian maaperää. Minulta mokoma jäi kylläkin huomaamatta. 

Ensimmäinen kalatapahtuma sattui jo vehkeitä viritellessä. Olin suunnittelut laittavani takilaan ison dodgerin ja raksin sen perään. Olin laskenut siiman roikkumaan veneen perään n. 5m päähän, jotain muuta siinä puuhastellesani. Lopulta otin siimasta kiinni aikeenani laittaa se takilaan kiinni. Pidellessäni siimasta sormin kiinni, ihmettelin dodgerin potkivan kovasti vastaan. SamassaTimppa totesi siellä olevan kalan. Kalahan siellä potki vastaan eikä dodgeri. Käsisiimalla sitten ”väsyttelin” sen. Pieni taimenhan siellä taas oli, joka luonnollisesti vapautettiin jatkamaan eloansa Höytiäisellä. Onneksi kala oli nätisti suupielestään vain takakoukussa kiinni ja varmasti selvisi koukutuksesta vain säikähdyksellä. Sinänsä harmillista, että noita pikkukaloja aina joskus tulee, mutta minkäs teet? 

Tuon kalatapahtuman jälkeen olikin sitten hiljaista pidemmän ajan. Höpöteltiin niitä näitä ja tekemisen puutteessa aloin harrastamaan maisemakuvausta . On se vaan surkeata, kun nämä Suomen kalavedet on mitä on. Epätoivon hetkellä Timppa jo alkoi haastelemaan siitä, että montakohan kalaretkeä charterkipparin kyydissä Ruotsiin tekisi sillä rahalla, minkä veneen myynnistä saisi. Suomi on tuhansien kalattomien järvien maa. Sitä ei pääse mihinkään. On se vaan surkeata, kun ajattelee minkälainen potentiaali Suomen vesissä on käyttämättä. Mutta kun ei niin ei. Surkuhupaisaa, että täältä pitää lähteä ulkomaille kalaan, jos mielii kunnon saaliita saada tai siis niitä isoja kaloja. joita Suomen vesistöissä niin kovin harvalukuisesti on. On se vaan sääli, kun kalaturistien pitää kantaa rahansa ulkomaille, mutta ilmeisesti sitä päättäjät haluavat tai sitten kalatalousasioista päättävät eivät edes tunne Suomen vesistöjen alennustilaa, vaan elävät karkkimaailmassa ja kuvittelevat Suomen olevan tuhansien puhdavetisten ja runsaskalaisten järvien maa. Eipä siihen voi muuta sanoa, kuin: ”HERÄTKÄÄ”. Keinot kyllä on tiedossa, mutta jostain syystä niitä ei haluta käyttää. Mitä lie poliittista lehmänkauppaa kala-asioiden suhteen kolmen M:n byroo harrastaakaan? 

No niin, se niistä jupinoista. Koitetaanpas keskittyä kalastukseen taas vaihteeksi. Maisemakuvauksen ohella päätin mitata veden lämmöt tärppiä odotellessa. Höytiäisellä oli sama tilanne, kuin Savonselällä. Vesi aivan tasalämpöistä pinnasta pohjaan eli n. 10C lämpöistä koko vesimassa. Eipä siis kannata harppauskerrosta haravoida, kun sitä ei ole. 

Sen verran kalojen poissaolo alkoi jurppimaan, että päätimme vaihtaa paikkaa, kun olisi jo aika vaihtaa syöttikalatkin. Oltiinhan tällä alueella jo reilut kolme tuntia uisteltu mahtavin tuloksin. Siimat siis ylös ja kohti Karhusaarta, ehkä sieltä se iso nappaa – kalamieshän on ikuinen optimisti. 

Etappiajo kalapaikalle ei kestänyt kuin hetken ja taas kerran pääsimme virittelemään kalavehkeitä. Tällä kertaa valitsin syöteiksi suurimmat salakat mitä mukaan oli sattunut ja päätin laittaa ne ihan pintakalvoon uiskentelemaan. Iso syötti – iso saalis vai miten se nyt menikään. Eipä jäisi tärppi ainakaan huomaamatta, kun iso lohi käy pinnasta salakan noukkimassa. 

Isommat lohet vaan loistivat poissaolollaan, kuten myös pienemmät ja kaiken muunkin kokoiset kalat. Iltapäiväkin alkoi olla puolivälissä ja pikkuhiljaa ajateltiin lopetella kalastus tällä erää. Huomisen kohteena olisi Puruvesi tuo järvisuomen helmi ja kohtalainen matka olisi vielä tänään edessä. Oli hyväksyttävä tosiasia, että Höytiäinen ei ollut meille antoisa tänään ja se tosiasia oli nyt vaan hyväksyttävä. 

Ajeltiin takaisin veneenlaskupaikalle ja nostettiin venho taas trailerin kyytiin. Rannassa oli samoissa puuhissa eräs toinenkin venekunta. He kertoivat saaneensa parikiloisen taimenen ja jonkun alamittakalan. Olivat vetäneet vaappuja sekä peltejä. Olikohan vika kuitenkin meidän pyyntimenetelmissä? Noh, meneehän se sunnuntaipäivä näinkin ja ainakin itse olin tyytyväinen siihen, että olin päässyt tutustumaan minulle uuteen kalaveteen. 

Rannalla oli myös saksalainen turistipariskunta, joka seurasi tarkkaavaisena veneiden nostoja trailereille. Varmaan riittäisi kotona kertomista, kun ”hullut suomalaiset” harrastavat veneilyä lokakuussa ja mukana on hirveä määrä vapoja, jotka sojottavat veneistä kohti taivasta. Olisi siinä teutooneilla ihmettelemistä. 

Yhtä kaikki, vene saatiin onnellisesti kyytiin ja läksimme ajelemaan kohti Liperiä. Sieltä koukattaisiin Timpan auto mukaan ja jatkettaisiin edelleen matkaa kohti Puruvettä. Meikäläisen kiertue, kun päättyisi Puruvedelle ja sieltä lähtisin ajelemaan suoraan kohti kotia. Timppa ajelisi sitten veneensä kanssa takaisin Liperiin ja jatkaisi lomailuaan siellä. 

Ilta oli jo hämärtynyt, kun päästiin Puruvedelle Pekan mökille. Pekka itse oli joutunut lähtemään asioille ja palaisi vasta huomenaamulla ja sitten lähdettäisiin kolmestaan kalaan. Me kävimme saunomassa ja sitten hyvin ansaituille yöunille. 

Puruvesi kutsuu, ensimmäinen erä

 Aamu meni kahvetta keitellessä ja Puruveden uskomatonta kirkautta ihmetellessä. Todella upea järvi kertakaikkiaan. Näin kirkasta vettä en olekaan aikoihin nähnyt. Näkösyvyyttä kirkkaana päivänä on kuulemma n. seitsemän metriä. Tuntuu kovin uskomattomalta, että pk-seudun merialueella vesi on ollut lähes yhtä kirkasta joskus muinoin. Tuntuu kurjalta, kun meri on onnistuttu niin perusteellisesti sotkemaan. Vaan eipä siitä nyt sen enempää tällä kertaa, vaan palataanpa takaisin tämän jutun pariin. 

Vuorossa oli normaalit aamutoimet eli veneen pudotus veteen. Illalla ei oltu viitsitty pimeässä pudottaa venettä, vaan päätettiin ensin nukkua yön yli ja ryhtyä hommiin vasta valoisan aikaan. Vene saatiin jo rutiinilla vetiseen elementtiinsä ja Timppa läksi ajamaan sitä mökkirannan laituriin . Minä puolestani ajoin auton venerampilta möksälle takaisin. 

Mökkirannassa viriteltiin kalavehkeet valmiiksi päivän koitosta varten. Pekkakin soitteli siinä ja ilmoitteli, ettei pääse vielä aamuksi mökille ja kehotti meitä lähtemään kalaan ihan rauhassa. Hän tulisi vasta iltapäivästä paikalle. Tänään tehtiinkin radikaali muutos kalastuskuvioihin. Päätettiin kalastaa aamupäivä vaaputtimilla, kun eipä nuo räksyttimet olleet kalaa juurikaan viime päivinä antaneet ja hyvähän se olisi, ettei liikaa fakkiutuisi tiettyihin kuvioihin. Vaihtelu näet virkistää kalastushommeleissakin. 

Vehkeet saatiin vireeseen ja tuota pikaa päästiin liikenteeseen. Jokohan järvilohen arvoitus tänään ratkeaisi. Matka läheiselle Pihlajaniemenselälle ei kestänyt pitkään . Vaaputtimet vaan vetoon ja tärppiä odottelemaan. Täytyy kyllä myöntää, että vaappujen ja peltien kalastukseen laitto on huomattavan yksinkertaista verrattuna raksien virittelyyn. Ei ole sormet kohmeessa kylmien syöttikalojen kanssa pelatessa ja sitäkin osaa arvostaa erityisesti syyskylmillä. Noh, etunsa kussakin kalastustavassa. 

Nyt olisi vaapuilla ja pelleillä pari tuntia aikaa näyttää kyntensä. Sen verran kalastettaisiin ja sitten mentäisiin möksälle lounaalle ja otettaisiin Pekka kyytiin. Jos tämä paikka ei antoisaksi osoittautuisi, niin iltapäiväksi voitaisiin mennä toiselle selälle kalaan. Keli ainakin oli mitä mainioin. Lähes rasvatyyni järvenselkä ja taivas sopivasti pilvessä. Vähän enempi ehkä voisi tuulla, niin kalat eivät varmaan venettä niin paljoa säikkyisi. Tai mistä sen tietää säikkyvätkö venettä, tuiki tuntemattomat on järvilohien aatokset meille. Rauhallistakin oli vesillä, muita kalastajia ei havaittu lainkaan. Vaan eipä se ole ihme, kun on maanantaipäivä 4. lokakuuta. Kaikki kunnon ihmiset lienevät töissä tällä hetkellä. 

Homma meni siis jo tutuksi tulleen kuvion mukaan; hiljaista oli. Kaikulaite kyllä antoi näyttöjä kalaparvista, joten elämää vedenalaisessa maailamssa kuitenkin oli. Parin tunnin verran kalastettiin ja tulos oli puhdas nolla. Ei nykyn nykyä saati kunnon kalatärppiä. Viimeinen pisara oli se, kun havaittiin allekirjoittaneen unohtaneen ottaa kahvitermoksen mukaan. Päätettiin siis lähteä takaisin mökille juonimaan kuviot kuntoon iltapäivää varten. Taisi vaaputtimilla olla kynnet kesäterässä tällä erää. Ei auttanut muu, kuin myöntää tyylipuhtaan MP-suorituksen oleva tosiasia. Periksi ei kuitenkaan anneta! 

Toinen erä 

Mökillä lounas maistui erityisen hyvältä ja siitä saimme virtaa lisää. Iltapäivällä otettaisiin kala vaikka uimalla kiinni, jos muu ei auttaisi. Pekka vaan ei näkynyt ja kohta hän soittelikin ja kertoi aikataulunsa pettäneen jälleen kerran. Käski meidän lähteä kaksistaan lohenpyyntiin. Hän liittyisi joukkoon vasta huomisaamuna. 

Eipä siinä mitään. Tutkailtiin karttaa ja mietittiin iltapäivän kalastuskohdetta. Kun meillä ei ollut tietoa paremmasta, niin päätettiin kuitenkin lähteä takaisin samalle paikalle missä oltiin aamupäivä oltu. Ainakin kalaparvia siellä oli ollut ja muutenkin oli tiedossa, että Puruvedeltä oli tullut kalaa viikonloppuna jokseenkin nihkeästi. Tyhjän saa pyytämättäkin ja ainakin helpommin sen saa lähivesiltä. Päätimme siis tehdä poikkeuksen tapoihimme  ja tällä kertaa emme lähtisi merta edemmäs kalaan, vaikkakin Puruveden kauimmainen kolkka meidän kantilta katsottuna vaikutti erityisen lupaavalta. Ruoho on tunnetusti sitä vihreämpää, mitä kauempana se on. Menkääpä vaikka katsomaan naapurin puolelta, meni Suomesta sitten itään tai länteen, niin kalavedet vaan paranevat. Uskomatonta mutta totta, niin se vain on. 

Palasimme siis takaisin Pihlajaniemen selälle. Palasimme ruotuun ja virittelimme raksit taas peliin. Totuttuun tapaan viritimme haravajärjestelmän kattamaan syvyysalueen 1-10 metriä ja kävimme odottelemaan täysosumaa. Nyt olisi aikaa kalastaa hämärän tuloon asti. 

Kohta havaittiin lokkien  syöksähtelevän pintakalvoon. Jotain pikkukalaa sieltä napsivat, taisivat hottamuikulla herkutella. No se on ainakin hyvä merkki. Jos pinnassa on apetta, niin taatusti muitakin, kuin siivekkäitä petoja on kytiksellä. Eipä tosin auttanut vaikka kiertelimme lokkien apajaa. Meidät salakat ei tuntuneet kelpaavan ja kohta taas juttu kääntyi siihen, miten turhauttavalta kalastusharrastus toisinaan tuntuu. Noh, paistaa aurinko ennemmin tai myöhemmin risukasaankin, siihen oli luottaminen. 

Parin tunnin uistelun jälkeen päätettiin vaihtaa syöttikalat, kun muutakaan tekemistä ei oikein ollut. Eipä kaatuisi kalatärppi ainakaan syöttikalojen tuoreuteen. Oli varmasti vain ajan kysymys, milloin räikkä alkaisi laulamaan. Aika tosin on kovin suhteellinen käsite ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. 

Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että järvilohi ottaa meistä selkävoiton. Kaikenlaista oltiin kokeiltu, mutta hiljaista vain oli. Aloimme etsiä ilmanpaineesta ja taivaankappeleiden asennoista syistä huonoon syöntiin. Jossain se vika oli, mutta eipä toistaiseksi keksitty mikä nyt mätti. Eipä oltu luettu aamulla edes röhösyöntikalenteria, mutta luotimme siihen, että ehkäpä solunar-teoria ei välttämättä ole kaloille niin tuttu asia. 

Sitten se tapahtui. Räikkä alkoi laulamaan ja sisin plaanari rupesi peruuttamaan. Kehveli sentään, vähän hölmistyneinä tuumasimme, että nyt taitaa olla mittakala siiman päässä. Kala kävi muutaman kerran pinnassa ja kaukokatseella mitattuna se oli varmuudella mitan täyttävä, muttei mikään kamala mörkö kuitenkaan. Kala kuitenkin antoi kyytiä koko rahan edestä ja räikkä päästeli sulosointujaan. Lopulta vahvempi kuitenkin voitti ja haavi heilahti. Kala saatiin kyytiin ja todettiin se taimeneksi. Kala oli todella hyvässä kuosissa, oikea Puruveden kaunotar . Pituutta sille oli kertynyt 58cm ja painoa 2,3kg. Eipä haitannut yhtään, ettei se ollut varsinainen kohdekala eli järvilohi. Henkilökohtaisesti kun arvostan taimenen lohta korkeammalle, mutta olisi ihka oikea järvärikin joskus kiva nähdä. Kalan arvoa lisäsi se, että se tuli itsevärjätyllä raksihupulla, jota on jo jokunen tunti jo uitettu. Kala otti 40g painosyvääjän takaa, joka uiskenteli varmaan n. 5-6m syvyydessä. 

Päivä alkoi jo kääntyä kohti iltaa ja taivaanrannan valaisi outo valoilmiö . Todettiin, että tänään ollaan saatu sitä mitä on tultu hakemaan ja lähdetään pikkuhiljaa uistelemaan kohti mökkiä. Illalla pitäisi kuitenkin käydä Kerimäellä ruokaostoksilla ja siksi ei viitsisi ihan pimeään asti vesillä olla. Olo oli hieno ja kaatosikareita kärytellessä todettiin kalastuksen olevan kuitenkin aika hieno harrastus. Paljon se ottaa, mutta paljon se antaa. Mikäs se on täällä ollessa, keli mitä hienoin ja kala kyydissä – todellista hermolepoa. Tosin pari tuntia sitten oltaisiin oltu ehkä hieman toista mieltä tuosta hermolevosta, mutta niin vaan kaikki muuttuu. Nyt ei auta valittaa. 

Yläkerran herra alkoi hissukseen näyttämään valomerkkejä  meille ja siitä todettiin, että taitaa olla aika lähteä pois vesiltä. Vehkeet ylös  ja veneen keula kohti mökkiä. Huomenna olisi järvilohiprojektin viimeinen päivä ja päivän päätteeksi oli vielä kotimatka edessä, joten kunnon yöunet olisi nyt paikallaan. 

Viimeinen mahdollisuus 

Aamulla herättiin pirteinä hyvin nukutun yön jälkeen. Tänään olisi viimeinen mahdollisuus selvittää kadonneen järvilohen salaisuus. Kotimatka olisi edessä tänä iltana, mutta aamupäivä ehdittäisiin viettää järvellä. Sääennustekin lupasi vesisadetta ja kovenevaa tuulta iltapäiväksi, joten silloin olisi hyvä lopettaa kalastus tältä erää. 

Aamukaffetta keitellessä tarkailimme hieman huolestuneina säätilaa. Tuuli oli alkanut yltyä jo yöllä ja jos se tuosta vielä paljon yltyisi, kalastus ei olisi enään mukavaa. Kipparimme Timppa oli kuitenkin sitä mieltä, että järvelle voidaan lähteä. Jos merellä oltaisiin oltu, niin minä olisin kyllä peruuttanut reissun tuulen takia, mutta järvellä tilanne on tietysti hieman toinen. 

Pekkakin saapui viimein paikalle ja siinä hetken ihmeteltiin kalastuskuvioita yms. ja sitten lähdettiin kalaan. Ajelimme samalle paikalle missä eilen oltiin oltu. Navakan tuulen vuoksi ei viitsitty lähteä muualle seikkailemaan ja oltiinhan eilen saatu reissun tähän mennessä paras kalakontakti alueelta. Eipä siis ollut järkeä tässä vaiheessa lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin. 

Laitoimme raksit pikaisesti uimaan ja samalla näytimme Pekalle, kuinka niitä viritellään. Hänelle raksikalastus oli aika uusi laji ja reissun yksi tarkoitus oli näyttää hänelle kuinka raksit viritetään pyyntiin. 

Laskettelimme myötätuuleen ja juttelimme niitä näitä. Ei oltu ehditty puoltakaan tuntia kalastaa, kun raksia jo vietiin. Tuima tärppi uloimmassa plaanarivavassa, mutta hetken pyristelyn jälkeen kala irtosi. Timppa kelasi siiman sisään ja kävimme uteliaina tutkimaan tärppisalakkaa. Kala oli melko lailla räjähtänyt, mutta syystä tai tai toisesta kala ei ollut jäänyt koukkuun kiinni. Sattuuhan sitä, eikun uutta putkeen ja kalastus saattoi jatkua. Oli ainakin räväkkä aloitus päivän kalastukselle. 

Aika meni mukavasti, kun Pekka kertoi hurjia kalastustarinoita Afrikasta ja Laatokalta. Hän oli ollut Tanganjikajärvellä uistelemassa kaikenlaisia eksoottisia kaloja. Oli varsin huvittavaa kuulla, kun heidän Busterin peltiosat oli esim. pitänyt lämpöeristää sisäpuolelta, jotta siellä kesti olla polttavassa auringonpaahteessa. Ilman eristeitä vene olisi kuulemma ollut paistinpannuun verrattava grilli jonne kalamiehet olisivat kärventyneet. Eipä ole moiset ongelmat tulleet mieleen aikaisemmin. Helppoa on kalastus täällä Suomessa, kun isompaa palovaaraa ei ole keskikesälläkään ja uimaankin voi mennä joutumatta krokotiilien ruoaksi, mitä nyt vihernierät saattavat satunnaisesti ahdistella pahaa-aavistamatonta uimaria.. 

Tarinat keskeytyivät, kun taas oli kala kiinni. Hetken räpistelyn jälkeen kala saatiin veneen vierelle. Yksissä tuumin todettiin sen oleva alamittainen ~50 cm taimen ja joka välittömästi vapautettiin. Mikähän nyt oli vikana, kun kaksi kalatapahtumaa oli tullut lyhyen ajan sisään. Taisi olla röhösyöntipäivä tänään. Vaikutti siltä, että säätilan muutos oli aktivoinut kalat. Tänään oli selkeästi erilainen keli, kuin kolmena edellisenä päivänä. Ilmanpaine oli laskenut ja tuuli noussut, liekö se ollut syynä – tiedä häntä, mutta hyvältä vaikutti. 

Uusi salakka taas peliin ja jatkoimme alueen haravoimista. Taaskaan ei kestänyt kauaa, kun takilasta tuli lähtö. Pekka ”joutui” nyt vuorostaan väsytyshommiin ja ammattimiehen ottein hän kampesi kalan haavin ulottuville. Tällä kalalla oli jo kokoa sen verran, että otettiin se tarkempaan syyniin veneen laitojen sisäpuolelle. Jep, selkeästi mitan täyttävä, tämä joutuu fileiksi. Painoa pilkkukalalle oli kertynyt tasan 2kg. Todella nätti ja hyväkuntoinen taimen. Taitaapi taimen viihtyä kohtuu hyvin Puruvedellä, mutta järvilohet vaan loistivat poissaolollaan. 

Oli kahvitauon aika. Kaffetta hörppiessä Pekka jatkoi kalajuttujaan. Nyt oli vuorossa Laatokan matkat. Silmät pyöreinä ihmetyksestä kuuntelin tarinoita kalastuksesta Laatokalla. Kalaa siellä on kuulemma niin paljon, ettei paremmasta väliä. Kalastus oli heillä keskittynyt lähinnä nieriän ja kuhan pyyntiin, tosin ajankohdan vuoksi nieriöitä ei kovin hirmuisesti tullut, mutta jotain kuitenkin, kun syvältä kalasti. Nieriää luonnollisesti tulisi paremmin kylmän veden aikaan. Kuhaa taasen oli tullut niin paljon, että hetken jo epäilin kyseessä olleen paremman luokan kalajutun, mutta Pekka vakuutti sen olevan totisinta totta. Tavallinen saaliskuha on siellä luokkaa 3-5kg ja sitä tulee niin paljon, kuin vain jaksaa kalastaa. Kaikukin vaan näyttää hirmuisia kuhalauttoja välivedessä, ei tarvitse kuin uittaa viehe sinne, niin jo on kuha kiinni. Miksei Suomessa ole asiat näin? On se vaan surkeaa, kun pitää lähteä joko itä-, pohjois- tai länsinaapuriin, jos mielii kalavesille päästä jossa ei ole alamittatikulle käyttöä. On se niin VÄÄRIN! 

Kahvitauon jälkeen oli hetki hiljaista, kunnes Timppa totesi, että meillä on TAAS kala kiinni.  Plaanari alkoi tuimasti peruutella, mutta hetken päästä siima löystyi ja kala jatkoi uiskenteluaan Puruveden kirkkaassa vedessä. Kalat olivat ilmeisesti aika varovaisella syönnillä kuitenkin, kun jo kaksi karkuutusta oli tänään tapahtunut ja vika ei taatusti ollut koukkujen terävyydessä. Vaan eipä se nyt jaksanut häiritä. Pääasia, että äksöniä riittää ja pääsemme purkamaan pois lauantain ja sunnuntain aikana kertyneitä turhautumia. Harvoin tälläistä syöntiä sattuu kohdalle. Räjähtänyt salakka kelattiin veneeseen, muttei viitsitty enään uutta laittaa peliin, koska kohtapuoliin olisi kuitenkin lähdettävä pois vesiltä. 

Reilut puoli tuntia olisi vielä aikaa viettää Puruvedellä mieliharrastuksemme parissa ja sitten olisi lähdettävä pois. Minulla ja Timpalla olisi kotimatka vielä edessä tänään ja Pekan piti päästä mökille puusavotan pariin vielä valoisaan aikaan. Kaikki hyvä loppuu aikanaan mutta, sellaista se vaan on. Hieno kalapäivä tämä kuitenkin on ollut ja ihan heti ei tule mieleen yhtä mukavaa kalastussessiota. Mutta ei tässä vielä kaikki, reissun kruunasi räikän pärähdys, kuin mansikka kermakakun ja taas ”jouduttiin” väsytyshommiin. Terhakka taimen siellä taas tempoili ja antoi hyppynäytöksiä. Kala houkuteltiin jo rutiinilla veneen vierelle lähempää tutkimusta varten. Eipä tuo ollut kuitenkaan mitan täyttävä. Veteen mitattuna sellainen ~50cm tai pikkuisen alle. V&V operaatio suoritettiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kalaan käsin koskematta ja sitä pois vedestä nostamatta, näin pirteä pikkutane pääsi takaisin muikkupatojen äärelle. 

Tähän oli hyvä lopettaa. Kalavehkeet vain ylös ja yhä navakoituneessa tuulessa kohti mökkirantaa. Aaltokin alkoi jo olla metrin korkuista ja synkkiä pilviä oli kerääntynyt taivaalle. Päästäisiin juuri sopivasti pois vesiltä, ennen kelin radikaalia huononemista. Yhtä kaikki, aivan loistava kalapäivä tämä oli. Kalastusta 2,5 tuntia ja viisi kalatapahtumaa, melko harvinaista herkkua sellainen on viime aikoina ollut. Tämä päivä kyllä pelasti koko reissun ja tänne voisi vaikka uudestaankin tulla kalaan. 

Mökille päästiin juuri ennen vesisateen alkua. Kala  piti vielä laittaa matkakuntoon  ja jäljellä oli enään ikävät muodollisuudet eli tavaroiden pakkaus, veneen  trailerille nosto  yms. Pekkaa kiittelin kovasti mökkimajoituksesta ja toivotin hänet tervetulleeksi ensi kesänä meriuistelua harrastamaan meikäläisen kotivesille eli Suomenlahdelle. Sovittiin, että he tulevat Timpan kanssa sinne ensi kesänä ja lähdetään sitten meikäläisen venekalastolla narraamaan merilohia tai sitten joudutaan merilohien narrattavaksi. 

Tämä järviuistelureissu oli joka tapauksessa minulle varsin antoisa. Kalaa nyt ei tullut ihan odotetulla tavalla ja se iso jäi pyytämättä, niin kuin aika usein käy. Mutta eipä se mitään. Uusia paikkoja tuli nähtyä runsain mitoin ja rentouduttakin tuli oikein kunnolla. Se kyllä jäi vähän kaivertamaan, että kadonneen järvilohen salaisuus ei ratkennut. Taitaa olla ”kalajuttu” koko järvilohi… jäi epäilyttämään, että tuo järvilohi on kuin viisas savolainen, paljon siitä puhutaan, mutta kukaan ei ole todistettavasti moista koskaan nähnyt. Noh, tämä ei jää tähän. 

Ile