Millä menetelmällä lohta?

Kalastuskauden päättyessä tai keväällä jäidenlähtöä odotellessa on aikaa miettiä niitä ja näitä kalastuksen tiimoilta. Kalastuspäiväkirjaa selaillessa tuli mieleen tehdä pientä tilastoa lohenuistelusta Suomenlahdella. Laskin vuosina 1997 – 2006 ylöskirjaamiani kalatapahtumia ja vähän pyörittelin numeroita. Sinänsä tällaisten tilastojen teko ei ole kovin järkevää, koska kalastustilastoilla on ikävä taipumus alkaa vääristämään itse itseään. Mutta eipä siitä stressiä oteta. Mietitäänpä millaisilla menetelmillä kalaa on tullut. 

Kalatapahtumia on 32 kappaletta, joista lohia on 26 kpl ja taimenia 6 kpl. Nämä on siis mitantäyttäviä kaloja (lohi 60cm, taimen 55cm) joita on tullut lohenuistelun yhteydessä. Keskipaino saaliskaloilla on ollut; lohi 5,34kg, taimen 4,48kg. Lohenuistelulla tarkoitan sitä, kun kalastetaan ns. ”lohipaikoilla” avomerellä tai sen välittömässä läheisyydessä. Keväisin ja syksyisin rannikon tuntumassa tapahtuva meritaimenen kalastus ei sisälly näihin lukuihin, vaikka jokunen sattumataimen onkin tilastossa mukana. Kalassa on käyty keskimäärin n. 11 kertaa kauden aikana tuona ajanjaksona ja uistelureissun pituus on yleensä ollut n. 6-10 tuntia. Paljon nollareissuja mahtuu mukaan... 

Menetelmä                 Tapahtumia (%)

Pikkuplaanari (14kpl)           44%

Takila (13kpl)                      41%

Syvääjälevy (4kpl)               12%

Muut (1kpl)                           3% 

Pikkuplaanari on luonnollisesti kärjessä, kun suuri osa vapa-arsenaalista on yleensä  pikkuplaanareissa kiinni – sillä saa millä pyytää. Vuoden 2005 jälkeen takila kuitenkin kiri tasoihin pikkuplaanarin rinnalle. 

Mutta… ajatellaanpa asiaa hieman tarkemmin. Käytössäni on tyypillisesti setti joka sisältää max. 10 vapaa. Näistä 4kpl on plaanareissa, 2 kpl syvääjälevyissä ja 4 kpl takiloissa. Alkukaudesta saattaa jopa 6 vapaa olla plaanareissa ja muissa menetelmissä vähempi.  

Loppukaudesta pintaveden ollessa lämmin, alkaa takila yleensä pelittämään muita menetelmiä paremmin ja silloin valtaosa kaloista tulee syvältä. Kuvio saattaa silloin olla sellainen, että vedetään vain neljällä vavalla, jotka ovat kaikki takiloissa.  

Syvääjälevyt ovat olleet isoja, joko Dipsy- tai Slide Diver levyjä. Mitään erillisiä levittäjiä ei levyjen kanssa ole käytetty. Pääsääntöisesti levyt ovat kuitenkin olleet säädettynä vetämään enempi tai vähempi sivulle. Yleensä säätö on ollut kohdassa 3-5. 

Muut – sarake tarkoittaa lähinnä isoja plaanarikelkkoja. Miksi pikkuplaanareilla on kuitenkin tullut paljon paremmin kalaa kuin isoilla kelkoilla? Lähinnä siksi, että käytin isoja kelkkoja vain kahtena kautena. Luovuin niiden käytöstä, koska mielestäni pikkuplaanari pyytää paremmin ja niiden käyttö on paljon stressittömämpää. Lisäksi enää ei kiinnosta virittää veneestä ”Suomalaista siiliä”, josta sojottaa yli 20 vapaa kohti taivasta. 4 - 10 vapaa riittää mainiosti. Näin kalastus on paljon rennompaa ja eikä varmaankaan yhtään tehottomampaa, kuin siilikalastus.  

Koska eri menetelmissä on normaalisti eri määrä vapoja vedossa, ei edellämainittuja prosenttilukuja voi järkevästi vertailla keskenään. Tai ehkäpä takilaa ja plaanaria voi, mutta ei syvääjälevyä. Lasketaan siksi tehokkuusluku (tl) joka menetelmälle, jotta saadaan keskenään vertailukelpoiset tulokset. Vedossa on siis keskimäärin 4 plaanarivapaa, 4 takilavapaa ja 2 syvääjälevyjävapaa. 

tl = Tapahtumia (%) / menetelmän vapamäärä (kpl)  

Pikkuplaanari (tl):      11,0

Takila (tl):                 10,3

Syvääjälevy (tl):          6,0 

Nyt saimme jollain tapaa vertailukelpoiset tulokset. Mitä suurempi tehokkuuslukuluku, sen parempi menetelmä tämän vertailun mukaan. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Alkukaudesta plaanarit ovat tehokkaita kalan ollessa lähellä pintaa. Silloin myös veri vetää vesille paljon voimakkaammin, kuin loppukaudesta jolloin takilat/syvääjälevyt pelaavat hyvin.  

Alkukaudesta tulee siis yleensä kalastettua enemmän ja se saattaa aiheuttaa tilastovääristymää edellämainittuihin lukuihin. Loppukaudesta kala ehkä on kuitenkin hieman helpommin löydettävissä ja se saattaa vähän kompensoida tilannetta. Alkukaudesta kala tuntuu myös olevan enempi hajallaan pitkin merta ja siksi se on vaikeammin löydettävissä. 

Esim. kaudella 2004 käytettiin syvääjälevyjä erittäin vähän koska uistelu ajoittui pääsääntöisesti  kylmän veden aikaan, jolloin käytän aika harvoin syvääjälevyjä. Syvääjälevyn tehokkuusluku on siis hieman harhaanjohtava tämän vuoden tapahtumien osalta ja voi sanoa, että pikkuplaanari on ”syönyt” syväälevyn tehokkuuslukua, koska syvääjälevyistä vapautuneet vavat on pääsääntöisesti olleet pikkuplaanareissa –04 kaudella. Samaten pikkuplaanari – takila -asetelma on ollut epätasainen, koska pikkuplaanareissa on pääsääntöisesti ollut 6 vapaa ja takiloissa vain 4. Pitkässä juoksussa tilanne tasoittunee kuitenkin ja yhden vuoden takia en käy laskentamenetelmiä muuttamaan. 

Mitä siis tästä kaikesta opimme? Emme oikeastaan yhtään mitään, koska tilastointi on varsin harhaanjohtavaa ja parhaimmillaankin vain jollain tapaa suuntaa antavaa tässäkin tapauksessa. Tapahtumien määrä on niin pieni, ettei se ole edes tilastollisesti merkittävä. Yhteenvetona voisi todeta, että lohta ei saa rannalla ruikuttamalla ja tilastoja vääntämällä. Vesille pitää lähteä ja sillä saa millä kalastaa. Kaikesta huolimatta, jatkamme kuitenkin nollatutkimusten tekoa. 

Kireitä siimoja.  

Ile 

jk. Tämä on elävä tilasto jota päivitetään vuoden lopussa (jos jaksetaan ja muistetaan). Ei siis pidä ihmetellä vuosittain vaihtuvia lukemia. 

Viimeisin päivitys tehty vuosilta 1997 – 2006.