Viikko Porkkalassa 

Vihdoin ja viimein oli käsillä lomaviikko, joka oli tarkoitus viettää lohta uistellen Porkkalan kuuluisilla lohivesillä. Reissuun oli lähdössä allekirjoittanut sekä Marko H. ja Timo T. Kalastustukikohdaksi vuokrasimme mökin Vormön saaresta, joka sijaitsee Inkoon saariston itälaidalla. Paikka oli entuudestaan tuttu, koska olimme olleet siellä vuotta aiemmin lähes samalla porukalla ja kokemukset paikasta olivat varsin hyviä. Yksissä tuumin päätimme uusia reissun jotakuinkin samaan ajankohtaan, eli reissu ajoittui 9. - 17.8 -03. Edellisvuonna kalaa oli tullut todella hyvin ja odotukset ennen matkaa olivat korkealla, huolimatta siitä, että lohta oli kesän mittaan tullut aika nihkeästi näiltä vesiltä. 

Lauantai 

Make ja Timppa saapuivat iltapäivästä meille pakettiautolla joka oli jokseenkin täynnä tavaraa viikon reissua varten. Kavereilla oli pitkä taipale takana, joten päätettiin ottaa ihan rauhallisesti reissujärjestelyjen kanssa. Vaihdettiin kuulumiset ja nosteltiin ensialkuun kavereiden tuomat syöttikalat kylmälaukusta meikäläisen pakastimeen, jotteivat menisi omasta edestään ennen kalareissua. Kaffet keiteltiin ja alettiin funtsia mitä kaikkea ruokatarviketta pitäisi hankkia viikon reissua varten. Ei ollut helppoa, varsinkin kun ei ollut tarkkaa tietoa majapaikan kylmäsäilytystiloista ja lähimpään kauppaan oli saaresta ihan reipas matka. Perustettiin myös reissupussi, johon jokainen pisti tietyn rahasumman. Tästä pussista olisi näppärä maksaa yhteiset hankinnat ja ei tarvisi myöhemmin selvitellä sitä, kuka on velkaa kenellekin. Jos rahat lopahtavat, niin pussia tankataan tarpeen mukaan ja jos ylijäämää syntyy, niin se jaetaan porukan kesken reissun päätteeksi. 

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen ostoslista oli valmis ja lähdettiin Selloon tekemään hankintoja. Citymarketin ruokaparatiisissa singahtelimme sinne ja tänne keräillen ruokatarvikkeita. Pientä kiistaa syntyi siitä, otetaanko kahviksi Presidenttiä vai Juhla Mokkaa, mutta Make otti tilanteen päättäväisesti haltuun ilmoittamalla, että valtion päämiestä otetaan ja sillä siisti. Jos mokka kelpaa pressalle, niin se saattaa välttää meillekin. Sittarin urheiluosastolta kävimme hakemassa myös onkilaitteet, jos viikolla olisi tarvetta järjestää keskinäinen onkikilpa mahdollisena tuulipäivänä tms. Kaupan kalatiski käytiin tottakai katsastamassa ja hyväksi toteamassa. Rinta kaarella todettiin yksissä tuumin kalatiskin norskilohien olevan perin vaatimattoman kokoisia meidän tulevaan kalansaaliiseen verrattuna. Kalat jätettiin kuitenkin lepäilemään tiskille, kun suunnitelman mukaan meidän tuli olla omavaraisia lohen suhteen. Ei ole helppoa evään hankinta, mutta siitä suoriuduttiin kuitenkin. Sitten vaan kassalle. Jonossa tietenkin piti ruveta arvuuttelemaan mitä täpötäysi ostokärryllinen maksaa ja siitähän saatiin kilpa aikaiseksi. Sovittiin, että se joka arvaa huonoiten ostosten loppusaldon, saa tarjota kaffet muille läheisessä kuppilassa. 

Kassan liukuhihna työnsi tavaraa loppumattomalta tuntuvan määrän. Lopulta saatiin vaatimattomat kahdeksan kassillista sapuskaa & tarviketta pakattua ja kuskattua autoon. Kahvilaan kävellessä ihmettelin itsekseni, että miten tuota ruokaa onkin noin paljon ja saadaanko kaikkea edes syötyä viikon aikana. Tärkeintä kuitenkin on, ettei eväs lopu kesken ja raikas meri-ilma kyllä antaa huiman ruokahalun.  

Meikäläisen tarjoamat kahvit juotiin kuppilassa ja tehtiin samalla viime hetken suunnittelmat. Todettiin yksissä tuumin, että meillä on tavaraa niin paljon mukana, että Make ja Timppa ajaa autolla tavarat Porkkalan kaupalle ja minä ajan tyhjän veneen Espoosta sinne. Pakataan vene Porkkalassa ja ajellaan sieltä täydessä lastissa olevalla veneellä Porkkalan selän yli saareen. 

Ruokatarvikkeet vietiin tilapäissäilytykseen meille ja lähdettiin käymään Antin luona, jossa Make ja Timppa aikoivat yöpyä. Nälkä alkoi sen verran vaivaamaan, että Antilta lähdettiin porukalla läheiseen ravitsemusliikkeeseen syömään. Ruokailun jälkeen läksin kotiin ja muut lähtivät Antille  saunomaan. Sovittiin, että pirautellaan aamulla ja pyritään lähtemään liikenteeseen siinä puolen päivän kieppeillä.   

Sunnuntai 

Aamusella soittelin pojille, jotka lupasivat tulla noutamaan meikäläistä. Pian pakettiauto kurvasi pihaan ja päästiin lastaamaan tavaroita autoon. Pikaisesti päästiin liikenteeseen ja mentiin venesatamaan. Otin veneeseen vain välttämättömän ja kundit lähtivät  autolla ajelemaan kohti Porkkalaa. 

Minä laittelin veneen lähtökuntoon ja irroitin köydet – loma oli todenteolla alkanut. Espoon saaristo oli pian takana ja otin suunnan kohti Porkkalan kärkeä. Liikennettä oli melko paljon ja purjehtijoita sai väistellä vähän väliä. Taisi osa lomailijoista olla kotimatkalla. Tuo Porkkalaan johtava väylä on varsin ruuhkainen tähän aikaan vuodesta. Moottoriveneilijän näkökulmasta purjeveneet käyttäytyvät varsin arvaamattomasti, mutta sopu sijaa antaa vesillä ja kaikki me sinne mahdutaan, kunhan vaan muistetaan kohtelias käyttäytyminen muita vesilläliikkujoita kohtaan. 

Keli oli varsin leppoisa ja oli kiva kiitää pitkin selkää. Puolen tunnin ajelun jälkeen saavutin Porkkalan saariston itäreunan. Soittelin kavereilla jotka kertoivat käyneensä syömässä matkan varrella. Arvioivat tulevansa Porkkalan kaupalle reilun puolen tunnin päästä. Olin siis vähän etuajassa ja ajelin loppumatkan ihan hissukseen, jottei tarvitse kavereita vartoa kaupalla. Kaiku näytti melkosen massiivisia kalaparvia tuolla alueella ja hetken kävi mielessä jäädä silakoita onkimaan, mutta luovuin ajatuksesta, kun meillä oli tuorepakastettuja täkykaloja ihan riittävästi matkassa. 

Pian olin Porkkalan satamakaupalla , mutta kaverit olivat edelleen tien päällä. Ajoin veneen huoltoaseman laituriin ja lorottelin tankin täyteen bensaa ja siirryin kuppilan puolelle nauttimaan virvokkeita. Kohta Timppa ja Make saapuivatkin paikalle. Hetken rentouduttiin Porkkalan kahvilassa ja sitten alettiin pakata tavaroita veneeseen. 

Tavarapaljoutemme tuntui herättävän tiettyä hilpeyttä muissa ihmisissä. Varsinkin mukaan otettu parin sadan litran arkkupakastin tuntui olevan sellainen esine, jota ei kovin usein näe avoveneeseen retuutettavan. Majapaikassa oli kuitenkin sen verran heikot kylmäsäilytystilat, että katsoimme parhaaksi ottaa oman pakastimen mukaan. Optimisesti ajattelimme myös kalaa tulevan sen verran, ettei pakastin olisi lainkaan haitaksi. Kas kun viime vuonna olimme lievästi pulassa kylmäsäilytystilan puutteen vuoksi. Porkkalan kauppa onneksi otti pari kalaa pakastussäilytykseen ja se vähän helpotti tilannetta, kiitoksia vaan sinne kaupan suuntaan. Kuitenkin, jos lohta tulee kala/päivä, niin ei sitä ehdi syödä pois, varsinkin kun merellä ollaan pitkä päivä ja aikaa gurmeekokkailuun ei oikein jää. Muutenkin Maken ja Timpan piti saada mahdolliset tuliaiskalat pakkaseen, jotta kotiväki voisi niistä nauttia täysin siemauksin. Mutta se siitä, veneen pakkaamisesta ei saatu ongelmaa aikaiseksi ja se oli puolen tunnin aherruksen jälkeen täytettynä tavaroillamme . Olihan tuo vene kieltämättä vähän koomisen näköinen, kun iso pakastin kökötti keulaosastolla. Kaikki kamat kuitenkin mahtuivat suosiolla kyytiin ja pääsimme ajamaan viimeistä etappia Porkkalasta mökkisaareen. 

Siitä sitten päästiin matkaan. Minua kyllä vähän jännitti miten moottori suoriutuu plaaniinnostosta tällä kuormalla. Vene niin täynnä, ettei ikinä aikaisemmin ole ollut. Satamasta ulos päästyämme väänsin rohkeasti nupit kaakkoon ja hienostihan vene liukuun nousi. Ihme vekotin tuo 70hv Evinrude. Koneen tiheä perävälitys ja suht. isohalkaisijainen potkuri varmaan auttoivat kummasti kuorman liukuunnostamisessa. Ajossa ei muutenkaan ilmennyt mitään ongelmia. Vene kulki ehkä vähän normaalia vakaammin, kun oli niin raskaassa kuormassa, mutta muuten ihan mainiosti se meni. Porkkalan selkä ylitettiin kivuttomasti leppoisassa tuulessa ja pian oltiin saaressa. 

Saareen saavuttuamme kävimme ensiksi haastattelemassa Olavin eli paikan valvojan ja pää kommissaarin. Kaveri muisti meidät hyvin edellisvuodelta ja mainitsi jotain lohen maun tulemisesta suuhun. Leikillään hän moitti meitä uudesta pakastinpolitiikasta ja sanoi muuttvansa saaren säännöt sellaisiksi, että omia arkkupakastimia sinne ei enään raahata. Edellisvuonna olimme siis saaneet häneltä pakastusapua kaloillemme ja ilmeisesti hän arveli jäävänsä nyt ilman ”voitelufileitä”, kun meillä oli oma pakastinarkku mukana. Olavi on muutenkin erittäin mukava ihminen ja kova kalamies itsekin. Hänen valokuva-albumistaan löytyi sellaisia kyöstikokoisia tyrskytaimenia, että huhuh! Kuulumiset vaihdettuamme saimme mökin avaimet ja lähdimme urakoimaan tavaroita mökille. Mökki oli varsin mainio, viime vuonna valmistunut hirsimökki, jossa oli asiallinen keittiö ja mukavat kaksi makuuhonetta  sekä asiallinen oleskelutila.  

Tavarat roudattiin hattu hiessä veneestä mökille ja aseteltiin paikoilleen. Pientä virvoketta nautittiin ja lähdettiin tekemään saunapuita. Saarella on tapana, että uudet vieraat käyvät täyttämässä saunan puuvaraston heti saapumispäivänä. Puut oli kolmistaan tehty suht. pikaisesti ja sen jälkeen alkoi olo olla varsin mukava. Härväämistä reissun eteen oli ollut vaikka kuinka paljon ja nyt kaikki oli vihdoin valmista. Oli aika ottaa rennosti ja heittää lomamoodi päälle. 

Vielä oli kuitenkin yksi tärkeä asia hoitamatta; kalojen väsytysvuorojen jako. Asia päätettiin hoitaa sopivalla korttipelillä, jonka voittaja on ensimmäinen väsytyslakin haltija, toinen seuraava ja kolmas sitä seuraava. Tiukkaakin tiukemman ristiseiskaottelun voittajaksi selvisi Timppa (huomaa tuima ilme sinisen väsytyslakin haltijalla). Toiseksi selvisin minä ja kolmantena oli Make. Eli Timppa ottaisi ensimmäisen kalan ylös, minä toisen ja Make kolmannen. Näin tuikitärkeä suomalaiskansallinen riitti oli toimitettu ja illan hämärtyessä olimme kaikinpuolin valmiita tiukkaan vääntöön merilohien kanssa. 

Maanantai 

Aamulla ei oltu ihan tikkana hereillä. Eilispäivän rasitukset vaativat veronsa ja eihän lomalla mikään kiire pidä ollakaan. Herätyksen jälkeen käytiin heti tutkimassa säätilanne. Hyvältä näytti, heikko tuuli vähän puiden latvoissa suhisteli ja sää oli pilvipoutainen. Merelle onneksi päästäisiin, näissä hommissa kun on aina säävaraus tuulen vuoksi. 

Aamutoimet oli pikaisesti suoritettu ja pian päästiin lempiharrastuksen eli tavaran roudaamisen pariin. On se vaan mahdotonta miten paljon tavaraa yhdelle kalareissulle pitää ottaa mukaan. Laiturilla teimme vielä alustavan suunnitelman päivän kuvioista. Vastoin parempaa tietoa, päätimme lähteä kokeilemaan lähimmille penkoille lohen ottihaluja. Kello 10 irroitimme köydet ja lähdimme merelle. 

Heti rannasta lähdettyämme joku huomasi, että virvoitusjuomat oli unohtunut matkasta. Ei kuitenkaan viitsitty kääntyä takaisin, kun lähtö oli jo muutenkin hieman viivästynyt. Olihan meillä kuitenkin yksi termoksellinen kaffetta mukana ja seisoohan sitä yhden päivän vaikka kepin nokassa jos niikseen sattuu.  

Navigointi Inkoon saariston läpi sujui hyvin ja uusia kiviä ei löydetty. Pientä kiistelyä syntyi siitä, mistä kannattaisi mennä ja mistä ajeltiin viime vuoden keikalla. On tuo saaristo niin samannäköistä, aika kivikkoista ja vuoden takaiset muistikuvat eivät paljoa auttaneet. GPS:kin oli vaihtunut toiseen laitteeseen ja vanhat hyvät reitit eivät olleet siirtyneet uudelle vekottimelle. Eikun perinteinen navigointi kunniaan. Nenä kiinni merikorttiin ja pian selkeä reitti oli hanskassa. Sitten vaan menoksi. 

Reilun puolen tunnin etappiajon jälkeen saavutimme kohteemme eli Savinin penkat. Ensiksi mittailtiin veden syvyyslämpötilat ja havaittiin harppauskerroksen majaileva 18m kantturoilla tällä kohtaa. Pienen härväilyn jälkeen kalavehkeet oli viritetty pyyntiin. Homma sujui nopsasti, kolmen hengen miehistöllä. Yksi ajoi venettä ja kaksi opetti salakoille oikeita uintiliikkeitä. Aloitimme maltillisesti kuuden vavan setupilla. 4 vapaa takiloihin välille 18 – 25m ja kaksi vapaa plaanareihin raskailla painoilla, jotka veisivät pyynnit reippaasti kymmeneen metriin. Perään vielä loraus jaloa tammitynnyrissä kypsynyttä juomaa, jos vaikka Ahti hyväksyisi lahjuksen. Mitään ei jätettäisi sattuman varaan.  

Ajelimme ristiin ja rastiin alueen penkkoja. Kunnollisia silakkaparvia ei löytynyt, vain sellaisia pieniä ripellyksiä näkyi satunnaisesti kaiun näytössä. Arvelimme edellispäivien navakahkon pohjoistuulen ajaneen kalat pois penkkojen tuntumasta tai ainakin hajottaneen isot  kalaparvet. Edes selvästi penkkojen eteläpuolelta ei parvia löytynyt. Vanhasta kokemuksesta tiesimme, että kyseinen alue on aika tuuliherkkä ja vääränsuuntainen puhuri saa kalaparvet mystisesti katoamaan.  

Parin tunnin päästä tarkastettiin täkyjen kunto. Toisesta plaanarisiimasta löytyi päivän ensimmäinen saalis. 30cm nahkiainen oli käynyt lutkuttamaan täkyä ja siinä tohinassa tuo inha imukala oli koukuttanut itsensä. Kehveli sentään mikä otus! Imukaloja ei olekaan aikaisemmin näiltä vesiltä tullut kuin yksi kappale pari vuotta sitten. Maken päätöksellä otimme herrojen herkun kyytiin ja laitoimme sen täkypakastimeen odottamaan paistinpannutusta. 

Uudet syötit peliin ja kalastus sai jatkua nahkiaisepisodin jälkeen. Raksit uimaan vähän eri syvyyksille, kun lohikontaktia ei oltu vielä saatu. Ihmetystä herätti kalaveneiden vähäinen määrä alueella, meidän lisäksi ei havaintoja muista uistelijoista saatu. Keli oli mitä mainioin, siitä huolimatta muita ei näkynyt. Onkohan lohenkalastajat luopuneet jo toivosta. Aika heikkoa on kalantulo tänä vuonna ollutkin. Toisaalta, oli maanantaipäivä ja suomalaisten lomakausi jo ohitse, se selittänee asiaa ainakin osittain. 

Eväitä syödessä jatkui spekulaatiot lohen olinpaikoista. Tältä alueelta ei kunnon kalaparvia ollut löytynyt ja sen vuoksi suunnittelimme huomispäivän kohteeksi Kengän. Siitä huolimatta päätimme sitkeästi kalastaa tämän päivän loppuun asti Savinin alueella. Ei tuntunut kovin viisaalta lähteä tässä vaiheessa päivää polttamaan bensaa ajamalla toiselle tunnetulle kalapaikalle. Sellaista se on. Ensimmäinen päivä tälläisillä reissuilla on aina enempi tai vähempi kalojen hakemista, jos ei satu tuuri käymään kalapaikkojen valinnassa. Meri on kuitenkin aika suuri ja lohella riittää lääniä missä uiskennella. 

Kuuden tunnin uistelun jälkeen alkoi jano vaivaamaan siihen malliin, että päätimme pikkuhiljaa nostaa vehkeet ylös ja lähteä köröttelemään mökille. Nostelimme siimat pois vedestä ja arvatkaapas mitä sieltä löytyi? Imukaloja oli kaksin kappalein tullut peesiin. Vähän kävi jurppimaan nuo otukset, pilaavat raksien uinnit salakavalasti ja ei niitä huomaa muuten, kuin syötit tarkistamalla. Minkäs sille voit, no ei ainakaan munat menneet pataan tänäpäivänä. Laitettiin nahkiaiset ensimmäisen kaveriksi pakkaseen. Oli ainakin jotain kotiinviemistä, vaikka laji ei se tavoiteltu ollutkaan. Huomioitiin, että kaikki nahkiaiset tulivat n. 15m syvyydestä eli aika läheltä harppauskerrosta. Mutta ei nahkiaisista sen enempää, nyt takaisin mökille ruokaa laittamaan ja saunaa lämmittämään. Huomenna on taas päivä uusi.

 Tiistai 

Hyvin nukutun yön jälkeen koitti taas uusi päivä kauniina, aurinkoisena ja ennenkaikkea tuulen puolesta varsin mainiona kalastusta ajatellen. Tänä aamuna tyyny ei kutsunut kovin voimakkaasti ja pääsimme ylös kalaihmisten aikoihin. Aamutoimet oli tuossa tuokiossa suoritettu ja pääsimme liikkeelle klo:7.20. Suunnitelmat olivat selvillä ja mitään olleellista ei tällä kertaa unohtunut matkasta. 

Pientä usvaa leijui veden yllä saariston läpi lipuessamme. Ilmassa oli vieno meren tuoksu ja kaikki merkit viittasivat siihen, että on hieno päivä on tulossa. Nyt ei tarvinnut edes miettiä reittivalintoja sen enempi, vaan kaikki oli selvillä edellisillan taustatyön jälkeen. Vene nieli ahnaasti merimaileja ja kohteen saavutimme kolmen varttia saaresta lähdön jälkeen. Paikaksi olimme siis eilen valinneet Kengän Savinin huonojen kokemusten vuoksi. Aloitimme kalastuksen Kengän länsipäästä.  

Ensin normaalit kuviot, täyt sulamaan ja veden syvyyslämpötilamittaus. Lukemat olivat jotakuinkin samat kuin eilen ja sen vuoksi ei ollut tarpeen tehdä mitään olleellisia muutoksia kalastuskuvioihin. Pistin merkille, että sinilevätilanne oli varsin maltillinen, leväkukintoja ei ollut oikeastaan lainkaan ja ainakaan eilen ei petovesikirppuja ei ollut siimoihin tarttunut merkittävissä määrin. 

Pyyntiin laitettiin siis neljä vapaa takiloihin ja kaksi vapaa plaanareihin. Välineet oli pikaisesti pyynnissä ja aloitimme kalaparvien etsimisen. Aika hiljaista oli pinnan alla. Se ei kuitenkaan huolettanut, koska tällä alueella on kalaparvia yleensä aina jossain. Ne pitää vain löytää ja sitähän tämä uistelukalastus melko pitkälti on. Oikeassa paikassa pitää vain olla oikeaan aikaan. Helppoa, eikö totta?   

Pyörimme hetken Kengän länsipäässä, mutta kalattomalta se vaikutti. Pienen pähkäilyn jälkeen suuntasimme alueen eteläreunalle ja sieltä oli tarkoitus pyyhkäistä Kengän yli kohti 30m matalikkoa, joka on alueen pohjoisreunalla. Sieltä on hyviä kokemuksia aikaisemmilta vuosilta ja paikka on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.  

Sää pysyi edelleen hyvänä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Olo oli varsin leppoisa ja puimme taas vaihteen vuoksi kaiken oleellisen ja epäoleellisen maan ja taivaan väliltä. Kahvitauon jälkeen oli aika tarkistaa vieheet. Veivasimme vehkeet ylös ja eikös siellä ollut taas yksi imukala räpistelemässä. Inha luikero pakkaseen ja uudet salakat peliin. Mielessä kävi raksin syötittäminen nahkiaisella, mutta ajatuksesta luovuttiin – tiedä vaikka lohet kaikkoisivat, jos noita loiseläjiä siimojen perässä hinattaisiin. 

Sen verta alkoi epäilys kalvamaan, että tehokkuuden maksimoiseksi laitoimme vielä kaksi lisävapaa pyyntiin. Timppa viritteli toiselle puolelle vavan pikkuplaanariin ja itse laitoin syväälevyn sivuvedolla toiselle puolelle. Laitoin vakiosysteemin eli Slide Diverin, snubberin, dodgerin ja sen perään raksin. Koko yhdistelmän pituus tapseineen oli jotain 2m luokkaa. Timppa naureskeli vehjettä virittäessäni, että tuonhan ajamiseen tarvitaan rekkakortti. Rekkakorttia ei kuitenkaan kuskilta löytynyt, mutta siitä huolimatta yhdistelmä pääsi uiskentelemaan. 

Taas oli maailma järjestyksessä. Make kertoo hurjia tarinoita Kalifornian lohenkalastusreissulta. Siellä pyydetään lohta eri malliin kuin täällä. Ajellaan merelle ja täkyongitaan lohta kalanpaloilla paikoillaan olevasta veneestä. Homma vaikutti mielenkiintoiselta ja olisi kiva kokeilla sitä joskus. Suurena visionäärinä kalakaverini Timppa V. olikin jo ehdotellut moista kalastustapaa Suomenlahdella, mutta siitä joku toinen kerta enempi. 

Tärppiä odotellessa aloitimme kalakilpailun; jokainen sanoo vuorotellaan jonkin suomalaisen kalalajin, jos ei keksi mitään niin putoaa pelistä pois, viimeinen pelissä mukana pysyvä on voittaja. Siinä tuli kalalajit käsiteltyä putkisuukaloista tokkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Kisan ollessa kriittisessä pisteessä, Timppa toteaa rauhallisesti, että meillä muuten taitaa olla lohi kiinni. Tilanne on päällä! Yksi vapa nyökkäilee siihen malliin, ettei siellä ainakaan imukala ole räpistelemässä. Räikän soidessa Timppa ottaa väsyttäjän ominaisuudessa vavan käteensä, minä syöksyn hakemaan haavia ja Make alkaa ohjastamaan venettä. Tälläiseen tilanteeseen kiteytyy koko lohenuistelun syvin olemus. Tapahtumaköyhiä tunteja toisensa jälkeen, mutta yksi räikän surahdus muuttaa kaiken. Äksöniä riittää ja koko ajan on pelko perseessä, että kala karkaa. 

Vaan eipä hätää. Timppa ottelee lohen kanssa rutiinilla, minä väijyn haavin kanssa veneen laidalla ja annan nohevia neuvoja siitä, kuinka kalaa tulee käsitellä. Make ohjastaa venettä hillityn tyylikkäästi ja pitää huolen siitä, että suunta on koko ajan oikea ja härdellejä ei synny veneen kiemurtelun takia. Kohta kala on veneen vierellä, aurinko häikäisee vedenpinnasta tosi pahasti ja en näe oikeastaan mitään. Polaroidit on jossain tuntemattomassa paikassa ja niitä ei tähän hätään jouda kaivelemaan. Kala tekee muutaman lyhyehkön ryntäyksen – ei se oliskaan vielä ollut valmis pussitettavaksi. Kohta Timppa hoitaa kalan tyylikkäästi uudelleen veneen vierelle, nyt auringon kimallus ei häikäise niin pahasti vedenpinnasta ja nappaan kalan haaviin  ja nostan sen veneeseen. Huhhuh... se on siinä. Melkoinen hyvänolontunne valtaa mielen ja ruumiin, taitaa endorfiinit ryntäillä suonissa vähän sinne sun tänne. Tätä on täältä tultu hakemaan ja pelkästään tämä kala pelastaa reissun, vaikkei muuta enään tulisikaan.  

Onnittelemme toisiamme, kuten asiaan kuuluu ja Itämeren kuningas saa pastorilta viimeisen voitelun ja joutuu verenluovutukseen. Nyt on aika istua alas ja nauttia olosta. Napakat kaatoryypyt konusta ensi hätään ja antaa tilanteen rauhoittua. Nyt on voi ottaa rennosti ja enään ei ole mikään kiire mihinkään. Kalasta otetaan strategiset mitat ja ne on: 5,25kg ja 75cm. Aika normikala siis, ei mikään mahdottoman kokoinen loheksi, mutta kuitenkin hyvä kala. Kalassa on hieman kojamontynkää – pieni koukku on jo kasvanut leukaan.  Kala nappasi siis syvääjälevyllä uitettuun dodger+täkyraksiyhdistelmään eli em. rekkakorttipeliin. Raksihuppuna oli vi/ke glow ja oletettu uintisyvyys oli n. 10 - 15m, kala tärppäsi klo: 11.10. Aamusyönti ruletti taas kerran. 

Lohitapahtuman jälkeen jatkamme uistelua samalla alueella. On kyllä myönnettävä, että loppupäivä meni vähän niin ja näin. Paras terä oli tältä päivältä poissa ja enään ei oikein jaksanut keskittyä uisteluun kovin tehokkaasti ja taisimme ajella alueella vähän miten sattuu. Kello 15 kieppeillä lopetimme päivän kalastusrupeaman, nostimme kalavehkeet ylös ja aloimme tekemään lähtöä mereltä. Päivä oli niin sanotusti täynnä. Tästä olisi hyvä jatkaa huomenissa. 

Keskiviikko 

Aamu koitti samanlaisena, kuin eilenkin. Tuuli oli ehkä hiukan navakampi, mutta ei liian voimakas kuitenkaan. Liikenteeseen pääsimme kahdeksan kieppeillä ja suuntana oli tottakai eilinen ottipaikka. Polttoainetilanne minua vähän huolestutti, tankissa oli ehkä 30-40 litraa bensaa jäljellä. Sillä varmasti kalareissun tekisi, mutta lisää bensiiniä oli saatava huomista varten. Noh, katsotaan bensatilanne uudemman kerran kalapaikoille päästyämme. 

Saariston suojasta päästyämme, totesimme aallokon olevan selvästi eilistä suurempaa ja pientä rynkytystä oli tiedossa matkalla avomerelle. Etapin puolivälissä kaiku alkoi yllättäen näyttämään levottomia syvyyslukemia. Arvelin kaiun anturan nyrjähtäneen taaksepäin tms. Yleensä liian suuret syvyyslukemat on merkki siitä. Kaiku sai olla sellaisenaan, katsotaan kalapaikalle päästyämme anturan asento, olimme kuitenkin jo matalanveden vyöhekkeen ulkopuolella ja syvyysmittarin reistailu ei siinä mielessä haittaisi matkantekoa. Vettä oli alla kuitenkin 25-60m koko loppumatkan ajan. Ei tarvisi murehtia karilleajoa tms. 

Vajaan tunnin rynkytyksen jälkeen olimme suunnitellussa aloituspaikassa. Kaiun antura oli pikaisesti säädetty oikeaan asentoon ja syvyyslukemat alkoivat näyttää järkeviltä. Navakahko idän puoleinen tuuli generoi reilun kokoisia aaltoja siinä määrin, että päätimme laskea vieheet pyyntiin myötätuuleen lasketellessa. Veden pinta oli aika rikkonainen ja raksien virittely siksi hankalaa, kun niiden uintia ei oikein nähnyt. Virittelyt tehtiin aika pitkälti kokemuksen perusteella ja raksien todellinen uinti jäi enempi tai vähempi arvailujen varaan. 

Bensamittarin viisari oli vajennut siinä määrin alaspäin, että koko päivää ei näillä eväillä ehkä uskaltaisi kalastaa. Suht. kova tuuli lisää aina kulutusta ja se ei osoittanut mitään heikkenemisen merkkejä. Ei auttanut mikään, oli pakko tehdä päätös, että uistellaan nelisen tuntia ja sitten lähdetään Porkkalan kaupalle tankkaamaan. Mikään ei ole nolompaa, kuin joutua merihätään bensan loppumisen vuoksi. 

Pyörimme Kengän alueella. Laskettelimme myötäiseen sopivan ajan ja sitten vedettiin sama matka vastaiseen. Sivutuulen oli hankala mennä, kun veneen sortaminen aiheutti sen, etteivät siimat pysyneet oikein ojennuksessa. Pyynissä meillä oli tosin vain kuusi vapaa, mutta niidenkin vahtaamisessa oli oma hommansa. 

Alueella oli aika nihkeästi kalaparvia. Tuuli oli ilmeisesti taas hajoittanut parvet. Kengän kolmenkympin patin tuntumasta sentään jotain löytyi. Pienen patin kalastus vaan oli hankalaa tuulen vuoksi. 

Välineet tarkastettiin sopivin väliajoin. Positiivista oli se, että petovesikirppuja ei edelleenkään siimoihin takertunut ja ainakin toistaiseksi olimme säilyneet imukalojen hyökkäyksiltä. Erikoista oli se, että tänään näkyi useita muita uisteluveneitä alueella, vaikka olikin toistaiseksi viikon huonoin uistelukeli. Ehkä meidän eilinen lohi oli saanut kalastajat ryhdistäytymään. Liian paljon kalaa ei tosiaan ollut viime aikoina tullut ja kausi alkoi hissukseen olemaan loppupuolella. 

Olimme pyörineet kolmien tuntia Kengällä ja päätimme lähteä vetämään kohti Kallbådania. Pääsisimme melko mukavasti lilluttelemaan myötätuulessa sinne Kengän itäreunan tuntumasta. Samalla tulisi katsastettua majakalta etelään lähtevä penkka joka on mainio lohipaikka sekin. 325 astetta suuntimaksi ja kohti majakkaa. Tässä olisi vielä reilu tunti aikaa kalastaa ja sitten lähdettäisiin Porkkalan kaupalle tankkaamaan venettä ja miehistöä. 

Kalastusrupeami läheni loppua ja tuuli alkoi selvästi tyyntymään, olisihan se pitänyt arvata. Majakalle vievän penkan saavutettuamme tuuli oli jo selvästi alle 7m/s ja aalto alkoi pikkuhiljaa loivenemaan maningiksi. Nyt alkoi harmittamaan kaupalle lähtö. Keli oli jo niin hyvä, että päätin suorittaa pienen tutkimuksen. Eilisen kalan ottisyvyys vaivasi ja päätin mitata ko. yhdistelmän uintisyvyyden. Säädin Sliden samaan asentoon ja laitoin sen perään GTM40 syvyyslämpömittarin. Saman verran siimaa, kuin ottitapahtumassa oli ollut, laskettuna erittäin hitaasti (jottei levy vajoa painonsa takia syvemmälle kuin se oikeasti ui) ulos ja sitten vaan systeemin kelaus takaisin ylös. Mittari näytti uintisyvyydeksi n. 15,5m. Uintisyvyys ei tietysti GTM:n kanssa ole tarkasti sama, kuin dodgerin ja raksin kanssa, mutta tarkkuus lienee kuitenkin riittävä. Noh, tulihan sekin selvitettyä. Varsin hyödyllistä tietoa kalastuksen kannalta nuo eri vekottimien uiskentelusyvyydet. 

Kello tuli 13 ja tämä kalastusrupeama oli pulkassa. Ei mitään lohihavaintoja tällä kertaa. Pillit pussiin ja nenä kohti kauppaa. Ajo kaupalle oli varsin nautittavaa loivahkoon sivuaaltoon ajelua. Perillä oltiin tuota pikaa. Ensin tankkaamaan ja sitten ostoksille ja terassille elpymään. Bensaa meni reilut 20litraa vajaa tankillinen, joten reserviä olisi kuitenkin ollut vaikka koko päivän kalastukseen. Parempi kuitenkin olla riskeeraamatta polttoaineen riittävyyden kanssa. 

Ostokset tuli tehtyä ja siiryimme terasille nauttimaan kylmistä juomista ja kuumasta kelistä. Juonimme uusia kalastuskuvioita ja katselimme varsin miellyttäviä ”maisemia” terassilla. Kyllä täällä kelpasi väsyneen kalastajan hetki levähtää. Kaverikin siinä soitteli, oli huonoja uutisia tiedossa. Viimeisin sääennuste lupasi voimakasta tuulta huomiseksi ja mahdolisesti koko loppuviikoksi. Kääk... näinkö tässä nyt käy. Jumitummeko saarelle loppuajaksi? Se muutti suunnitelmia jonkun verran. Terassilla oli tullut sen verran löysän letkeä olo, että oli ollut puhetta jos vaikka lähtisimme kuitenkin täältä suoraan saareen ja jätetään iltakalastus sikseen. Uusien tietojen valossa näytti siltä, että tätä päivää ei viitsisi sitten kuitenkaan tuhlata saaressa elbaamiseen. Riprap, ostokset veneeseen ja takaisin merelle. Kalastamaan tänne on kuitenkin tultu. 

Merelle ajelu sujui rattoisasti. Tuuli oli selvästi tyyntynyt ja aaltoa ei ollut enään nimeksikään. Tätä rataa kohta olisi ihan pläkä keli. Ajelimme majakan ja Savinin välisen penkan reunalle. Paikkaan jossa on 27m matala ja penkasta muodostunut ”niemeke” työntyy ulos merelle. Tuosta paikasta aloitimme kalastuksen ja päätimme siitä lähteä vetämään kohti Savinia, eli mentäisiin kuitenkin koko ajan hissukseen kotiinpäin. Ilma oli kuin morsiain, viimeisetkin tuulen rippeet hävisivät ja meri oli kohta melkein rasvatyyni. Kello oli 17 ja rapiat, joten meillä olisi aikaa uistella 3-4 tuntia. Laitoimme kehdeksan vapaa pyyntiin, nyt olisi yritettävä, jos myöhemmin ei päästä enään merelle. 

Näytti niin hyvältä, että päätettiin uistella iltahämäriin asti. Tältä alueelta olisi kuitenkin suht. lyhyt kotimatka. Kurvailimme penkan reunaa pitkin kohti Savinia. Mitään mielenkiintoista ei kieku esittänyt alueella olevan ja mikään paikka ei vaikuttanut siltä, että siinä kannattaisi pitempään pyöriä. Halli kävi meitä siellä morjestamassa ja vaikutti aika kiinnostuneelta pikkuplaanareista. Tuo veikeä kuulapää oli vielä melko kookas yksilö, en muista isompaa aikaisemmin nähneeni. Harmaahylje, vaikka niin sympaattinen otus onkin, ei kuitenkaan taida olla  lohen mieleen, joten otimme suuntaa vähän enempi länteen. 

Lilluttelimme kohti penkan muodostamaa ”lahdelmaa” joka menee kohti Savinia. Siellä näkyi olevan kaksi muutakin venettä, ehkä olivat löytäneet jotain mielenkiintoista. Tässä vaiheessa kukaan ei osannut arvata minkälaiseen nahkiaisten pesään olimme pahaa-aavistamatta suuntaamassa. Alueelta löytyi kohtuullisen isoja kalaparvia ja se vaikutti asialliselta uistelupaikalta. Make alkoi verryttelemään jalkalihaksia,  jalkatyö on tärkeä ison lohen kanssa peuhatessa. Siitä ei hyvä seuraa, jos pohkeet alkaa soimaan kesken taistelun.  

Ekalla vieheiden tarkastuskerralla löytyi kaksi nahkiaista siimojen päistä. Lierot vaan pakkaseen gourmee-Maken raaka-aineiksi. Vaikutti siltä, että nahkiaiset majailivat edelleen n. 15m syvyydellä.  Seuraavalla kerralla tuli peräti kolme imuttajaa yhdestyä siimasta . Nahkiaisia tuli alueelta ihan mahdottomasti ja jossain vaiheessa menin laskuissa sekaisin, joka tapauksessa niitä sai alvariinsa irroitella siimoista. Pahan näköiseksi nuo salakat imuttavat, nahkiaiskäsittelyn jälkeen syötistä ei ole paljon muuta jäljellä, kuin ruodot ja nahka. 

Pilviä oli alkanut hissukseen lipua taivaalle. Kaunis kesäilta oli muuttunut melko pilviseksi. Tuuli ei kuitenkaan ollut vielä noussut. Sitkeästi kalastimme koko illan jos vaikka lohi olisi iltasyönnille intoutunut. Näin ei kuitenkaan käynyt ja vähän ennen iltahämärää nostimme vehkeet ylös ja suuntasimme mökkisaareen. Pääsimme saariston kieppeille vielä valoisan aikaan, mutta alkuun aiheutti pientä päänvaivaa oikea saarten välikkö johon piti kurvata. Saaret näyttävät hämärässä erilaisilta, kuin päivänvalossa. Siitä ei kuitenkaan ongelmaa saatu tälläkään kertaa aikaisekisi ja oikea reitti löytyi hetken pähkäilyn jälkeen. 

Olavi oli vastassa laiturilla sinne saapuessamme. Hän kyseli kuulumiset ja kerroimme mahtavasta nahkiaissaaliista. Olavilla oli mielenkiintoinen nahkiaisiin liittyvä juttu kerrottavana. Hän oli joskus ollut jossain, nyt en enään muista missä, mutta siellä oli ollut nahkiaispitoinen vesistö. Olivat pyytäneet nahkiaisia kahlaamalla paljain jaloin veteen, ilmeisesti johonkin nahkiaisvirtaan. Joka tapauksessa vedessä piti olla hetken aikaa ja  odottaa, että nahkiaiset hyökkäävät jalkalihoihin kiinni ja sitten vaan piti kylmän viileästi noukkia sääriin ja pohkeisiin tarrautuneet imukalat pois. Kuullosti hurjalta ja ei niin kauhean miellyttävältä kalastusharrastukselta. Vaan minkäs teet, tyylinsä kullakin. Olavi vielä varoitteli, että nahkiaisten syömisestä tulee kauhea pääkipu – niitä nimittäin ei voi selvin päin syödä vaan kyytipojaksi pitää vähintään ottaa pullollinen kirkasta. Savustetut nahkiaiset kun syödään perinteisesti sisälmyksineen ja kaikilla ei ole rohkeutta selvinpäin pureskella imukalan suolenmutkaa. Tai oikeastaan jokeen kudulle nousseen imuttajan suolisto surkastuu, mutta eipä se hirveästi tilannetta muuta. Olihan siinä tarinaa kerrakseen. Kiittelimme Olavia hyvistä vinkeistä ja painuimme syömään sekä saunomaan. 

Torstai 

Torstaiaamu valkeni navakan tuulen saattelemana. Sääennuste oli ollut oikeassa, Pohjanmereltä tuloa tehnyt matalapaine oli saavuttanut Suomen. Hissukseen juotiin aamukaffet ja tuumittiin tilannetta. Puut eivät sentään olleet aivan luokilla, mutta tuuli oli melkoisen kova. Aamun sääennustekaan ei oikein tukenut merellelähtöä, tuulen kuitenkin piti heiketä iltaa kohti. Asian vahvisti ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi, kun epätoivon valassa pirautimme sinne.

Emme saaneet tilanteesta tolkkua, joten päätimme lähteä merelle vastoin parempaa tietoa. Saaristo kuitenkin suojasi mökkisaarta niin hyvin, ettei rannalta iitrailu selvittänyt tilannetta lainkaan. Kamat veneeseen ja menoksi. Ajeltiin saariston läpi ulpan äärelle – juu ei kiitos. Aallot vyöryivät etelän suunnalta ja meri oli valkoisena vaahtopäistä ja tuuli vinkui vihaisesti. Ainoa järkevä päätös oli kääntyä takaisin. Vaikka kalastus muutamalla takilavavalla voisi nippanappa onnistua myötäiseen, niin eipä oikein iskenyt tunnin rynkytys kookaassa aallokossa kalapaikoille. 

Ajettiin mökkisaaren laituriin pohtimaan tilannetta. Lohta ei tänään varmaan päästäisi pyytämään, tai ehkä illasta se voisi onnistua jos tuuli vaan tyyntyisi iltapäivästä. Saaren lähellä on kuitenkin ihan hyvät kuhavedet ja haukea sekä ahventa olisi myös näillä vesillä. Päätettiin sitten lähteä muuta kalaa pyytämään. Sikäli harmillista, että muita kuin lohipelejä ei oikein ollut mukana. Make kyllä esittelin muikeana itsetehtyä ’catch a fishiä’ ja sen tehoja päätettiin lähteä kokeilemaan. 

Laitettiin muutama vapa vetoon ja kierreltiin alueen karikoita. Paikka oli sopivasti saaren suojassa ja tuuli ei juuri häirinnyt. Lännestä vyöryi kyllä uhkaavan näköisiä pilviä, saattaisi vaikka ukkoskuuroa pukata. Kohtuu iso kalaparvi löydettiin erään karikon kupeesta, pari kertaa vedettiin siitä yli, mutta ainoaksi kalahavainnoksi jäi yksi raadeltu syöttikala. Oiskohan olleet sen kokoisia appuroita, että meidät pyydöt ja Maken spesiaali eivät niille oikein kelvanneet? 

Pian saderintama oli meidän päällä ja niskaan tuli vettä niin, että tuntuu. Oli helppo tehdä päätös rantaan lähtemisestä. Välineet ylös ja menoksi. Turha se on itseään täällä kiusata ja jos vielä alkaa ukkostaa, niin vesilläolo ei ole edes kovin terveellistä. Rankkasateen saattelemina poistuimme vesiltä. Eipä siinä mitään, rokulipäivä oli tiedossa ja voitaisiin lähteä vaikka lohta savustamaan. Lepopäivä olisi ihan poikaa. Pitkät päivät vesillä ovat kuitenkin aika rankkoja. Kamat vaan mökille kuivumaan ja otetaan ihan rennosti. 

Pete K. soitteli jossain välissä. Peten oli alunperin pitänyt lähteä reissuun mukaan, mutta hänen talonrakennusprojekti esti lähdön. Pete oli kuitenkin juuri saanut katteen rakennuksensa päälle ja olisi valmis liittymään meidän seuraan huomenissa. Sovittiin, että Pete karauttaa Lami-venhollaan huomenissa saareen. Varoittelin heikosti kelistä ja evästin Peteä siitä, että lohenkalastus olisi hyvin epävarmaa nykyisessä säätilanteessa. No se ei Peteä säikäyttänyt, vaan hän sanoi tulevansa anyway. Pieni katkos raksahommiin olisi kuitenkin paikallaan.

Päivä meni rattoisasti Trvial Pursuittia ja kortttia pelatessa sekä virvokkeita nauttien. Iltapäivä oli kohta siirtynyt historiaan, mutta tuuli vaan jaksoi puhaltaa. Ei lähdettäisi iltakalaan, se oli selvä. Jotta kala-aktiviteettiä olisi, niin lähdettiin savustamaan tiistaina saatua lohta ja pistettiin sauna lämpenemään. Saarelle oli myös tullut uusia vieraita, olivat kiinalaisia. Mielenkiintoista oli seurailla heidän touhuja, kaverit syöksähtelivät rivakasti paikasta toiseen järjestellessään asioita. Kohta alkoi kuulumaan melkoista älämölöä puuvajalta kavereiden suorittaessa osuuttaa saunapuiden teossa. Epäilimme hetken, lyödäänkö siellä miestä vai eikö koivupölkky vaan suostu yhteistyöhön. Ilmeisesti saivat puut kuitenkin tehtyä ilman suurempia henkilövahinkoja, kun kavereiden pääluku näytti olevan sama ennen ja jälkeen puutöiden, hyvä näin.

Lohi saatiin savustettua ja mentiin saunaan rentoutumaan. Muhevien löylyjen jälkeen maistettiin lohta ja todettiin savustuksen onnistuneen erinomaisesti. On se vaan hyvää, vaikka Itämeren lohi häviää norjalaiselle kassilohelle värinsä puolesta lähes 6-0. Taitavat norskit vuonojensa varjoissa työntää väriaineita tms. kalanrehuun reippaanpuoleisesti, siksi kirkkaanpunaisia norskilohet on ja Itämeressä kasvanut kala ei. 

Meneehän se päivä näinkin. Illan sääennuste lupasi tuulen jatkuvan vielä huomenissa ja vaikutti siltä, että aamulla ei olisi mikään kiire nousta yöpuulta. Hyvä niin, välillä näillä kalareissuilla harrastaminen alkaa melkein käymään työstä aikaisine aamuherätyksineen. Joskus on syytä nukkua kunnolla, jottei loman jälkeen olisi vaan entistä väsyneempi. 

Perjantai 

Heräsin aikaisin aamulla ja kävin kurkkaamassa ulkona tuulitilanteen. Tuuli oli ihan samanlainen, kuin eilen. Ei siis mitään asiaa lohivesille. Takaisin sänkyyn ja unta kuulaan. Nyt voi hyvällä omallatunnolla nukkua niin pitkään, kuin jaksaa. Heräläillään sitten, kun kiintiö on täynnä. 

Puoliltapäivin funtsailtiin tilannetta taas kerran. Huonolta näytti edelleen, mutta soittelin ilmatieteen laitokselle saadaksemme varmistusta asiaan. Säämies lupaili, että illasta tuuli alkaa tyyntyä ja varovasti lupaili vielä kohtuullista keliä lauantaiksi. Johan alkoi helpottamaan, myönnettävä on, että mökillä käkkiminen alkaa turhauttaa. Tällä kertaa ei ollut edes mukana mitään vaihtoehtoispuuhailuvälineitä ja ainut ajantappoväline oli korttipakka ja lautapeli tai olihan meillä ne onkisysteemit, mutta kukaan ei muistanut niitä. Harmitti vietävästi, ettei tullut matkaan heittokalastusvälineitä. Olisi ollut mukana käydä vaikka haukikalassa saaren suojanpuolella tai appuroita jigittelemässä läheisillä matalikoilla. 

Alettiin tappaa aikaa korttia lätkien Peteä odotellessa. Hän oli käynyt koukkaamassa Antin matkaan ja he tulisivat jossain välissä iltapäivää. Pari tuntia pelailtiin ja parannettiin taas maailmaa. Lopulta synkkä pilviverho väistyi auringon tieltä ja mieli siitä virkistyi. Jottei koko päivä mene lorvaillessa, päätettiin lähteä Timpan kanssa tekemään poikkitieteellistä tutkimusta erilaisten painojen ja syvääjien sukelluskyvyistä. Make jäi mökille lueskelemaan ja käski suorittaa tutkimuksesta tarkan dokumentoinnin, jotta tieteelliset kriteerit täyttyisivät... 

Ajeltiin saaren suojanpuolelle ja aloitettiin mittaukset. Veneen nopeus säädettiin puoleentoista solmuun. Siiman päähän laitettiin GTM40 –syvyyslämpömittari ja hieman sen etupuolelle tutkittava paino/syvääjä. Sitten systeemi laskettiin hitaasti ulos ja veivattiin takaisin sisään. Nyt mittarista saatiin painon uintisyvyys. Mittaus tehtiin pariin kertaan ja jos kahden mittauksen tulokset eivät tukeneet toisiaan, tehtiin usemapi toisto, kunnes järkeviä tuloksia alkoi syntyä. Jottei homma olisi mennyt liian hyvin, meikäläisen GTM otti ja hyytyi. Paristo taisi lopahtaa vekottimesta (myöhemmin selvisi, että koko laite oli kämähtänyt). Mr Murphy oli taas valppaana, kuten aina. Tämäkin homma minun on pitänyt tehdä jo pitkän aikaa sitten ja lopulta, kun hommaan ryhtyy niin eikös mittari irtisanoudu hommasta. No hätä ei kuitenkaan ollut suuri. Timpalla oli onneksi oma mittarinsa mukana ja sen avulla saatiin homma vietyä loppuun. Aikaa meni vaan vähän enempi.  

Palasimme saareen ja venettä laituriin kiinnitettäessä Antti ja Pete saapuivat paikalle. Vaihdettiin siinä kuulumiset ja lähdettiin esittelemään heille mökkiä ja pistettiin kahvi tulelle. Kaffetta juodessa todettiin, että tuuli on selvästi tyyntynyt. Peten ja Antin matka Porkkalanselän yli oli myös mennyt ihan kivasti, aalto ei ollut taipaaleella mahdottoman isoa. Siinä sitten saatiin ajatus, että lähdetäänpä koittamaan lohen iltasyöntiä. Pari-kolme tuntia ehdittäisiin kalastaa, jos piakkoin lähdettäisiin liikenteeseen.  

Ennen kalaan lähtöä Olavi poikkesi mökillä kiittämässä savulohiviipaleesta, minkä hänelle olimme antaneet. Isäntäväkeen on aina hyvä pitää suhteet kunnossa, niin homma toimii. Olavi on siitä mukava kaveri, että hänellä aina riitti juttua kalastukseen liittyvistä asioista ja hän jäikin siihen hetkeksi tarinoimaan. Kertoi jännän jutun buddhalaisista sielunpelastajista, jotka kiersivät ympäri maailmaa ja olivat vierailleet näillä vesillä aikaisemmin kesällä. Nämä veijarit olivat tehneet sopimuksen kahden paikallisen ammattikalastajien kanssa. Kalastajat olivat isä ja poika. Kupletin juoni oli se, että kalastajat pyysivät kalaa – pääasiassa ahventa normaaliin tapaan. Viikon ajan buddhalaiset kävivät päivittäin kokemassa kalastajan kanssa pyydykset ja ostivat kalat pois. Ei siinä mitään, mutta heidän vaatimuksena oli, että kalat tuli vapauttaa loukusta takaisin mereen. Vanhemmalla kalastajalla oli siinä pureksimista, muttei auttanut mikään. Kalat oli vaan vapautettava. Nuorempi kalastaja oli tilanteseen tyytyväinen ja hän joutuikin isäänsä toppuuttelemaan muistuttamalla, että näin me saadaan kalasta paras hinta ja voidaan pyytää ne vielä uudestaankin. Isä oli vaan jupissut, että olisivat vaikka tappaneet kalat ja heittäneet tunkiolle, mutta kun vapauttaa piti. Eihän siinä ole mitään tolkkua. Ei tainnut hänelle oikein avautua sielunpelastajien C&R. 

Kiehtovan tarinatuokion jälkeen roudasimme taas vaihteeksi kalavehkeet veneeseen ja lähdimme matkaan. Minä ja Timppa lähdettiin meikän veneellä ja Pete sekä Make menivät toisella veneellä. Antti ei ollut jaksanut innostua kalastuksesta tällä kertaa ja hän jäi mökille päivystämään. 

Saariston suojasta päästyämme totuus paljastui. Meri oli kaikkea muuta kuin tyyni ja sellaista reilun puolentoista metrin aaltoa pukkasi vaikka tuuli olikin jo hieman hellittänyt. Hetken mietittiin homman järkevyyttä ja sitten tehtiin ainoa oikea ratkaisu. Lähdettiin puskemaan aaltoja päin. Saaressa oli kärvistelty riittävästi ja lohestamaan piti päästä. Ajelimme pari minuuttia vastaiseen tyrät rytkyen. Sitten huomasimme, että Peten venekunta oli tehnyt u-käännöksen ja luopunut leikistä. Mehän ei tietenkään luovutettu, vaan jatkoimme vielä viitisen minuuttia taistelua aaltoja vastaan ja vasta sitten totesimme, ettei tässä ole järjen häivääkään. Nöyrinä poikina käännyimme ympäri ja lähdimme takaisin saariston suojaan. Parin tunnin kalastussession vuoksi ei viitsisi polttaa bensaa kolmattakymmentä litraa ja hankkiutua rynkytyksen jäljiltä kiropraktikolle. 

Saareen ei viitsitty heti palata ja päätimme koittaa uistelua samassa paikassa missä aikaisemmin olimme mittailleet painoja. Tunnin verran vedimme tyhjää siellä ja sitten kalastus sai siltä erää riittää. Taivas oli mennyt pilveen ja näytti siltä, että vettä tulee taas kohta. Nyt ei jaksanut enään vesisateessa kärvistellä, vaan luovutimme suosiolla ja palasimme saareen. 

Make ja Pete jäivät vielä kalaan. Me läksimme Antin kanssa makkaraa grillaamaan ja tikkaa heittämään. Tikkakilpa oli vielä kesken kundien palatessa vesiltä. Olivat saaneet muutaman komean appuran ja nehän piti siinä sivussa savustaa ja syödä pois kuleksimasta. Illan hämärtäessä kävimme vielä saunomassa ja sen jälkeen alkoi itsekukin olemaan valmis yöpuulle.

Lauantai 

Aamulla nousimme tikkana ylös kello hyvissä ajoin. Viimeinen varsinainen lomapäivä oli käsillä. Sunnuntai menisi kuitenkin mökin siivoukseen, tavaroiden pakkaamiseen ja kotimatkaan. Aamutoimet menivät rutiinilla, ensin haahuiltiin silmät viiruina pihalle katsomaan säätilannetta ja sitten vasta mietittiin muuta tärkeää, kuten kahvinkeittoa ja sen sellaista. Tuuli on tyyntynyt reilusti eilisestä ja sen puolesta päästäisiin varmaankin merelle lähtemään. Taivas oli kylläkin hiukan synkän oloinen ja sadekuurojen riski oli olemassa. Siitä ei kuitenkaan paineita otettu, merelle lähdettäisiin, se oli selvä.    

Mokat kaadettiin kurkkuun tuota pikaa ja siirryttiin rivakasti veneille. Miehitys oli sama, kuin eilen. Antti jäi vahtimaan mökkiä, taisi kaverilla olla pahat mielessä, kun kauniimman sukupuolen edustajia oli eilen saapunut paikalle... Köydet irroitettiin kasin kieppeillä ja ajeltiin merelle jonossa, kuin köyhän talon porsaat. Edellispäivien kovat tuulet olivat taas sekoittaneet pakan totaalisesti ja meillä ei ollut hajuakaan minne kannattaisi mennä. Savin olisi lähellä, mutta se nahkiaispesä ei innostanut. Majakan luota ei edelliskerralta ollut erityisen hyviä kokemuksia, joten taas kerran päätettiin ajaa Kengälle. Siellä riittäisi aluetta haravoitavaksi lähes koko päivän ajaksi. Peten ja Maken suunnitelmista ei ollut tietoa, mutta kaverit näyttivät posottelevan jonnekin majakan suunnalle. Taisi taas vaihteeksi olla pientä jäsentenvälistä kilpaa ilmassa ja ääneen ei huudeltu kaikkia yksityiskohtia. 

Aallokko oli merellä lähes siedettävää ja menomatka sujui ihan kohtalaisesti. On sitä paremmassakin kelissä ajeltu, mutta tätä tämä vaan on. Aallot ja lohenuistelu kuuluvat väistämättä yhteen, sille vaan ei voi mitään. Kesän aikana sattuu unelmakelejä ehkä kahden käden sormilla laskettava määrä. Siihen jos koittaa sovittaa vähäiset vapaapäivät, niin väistämättä vaikea yhtälö siitä kehkeytyy. 

Kenkä saavutettiin vajaan tunnin ajon jälkeen. Ajoimme suosiolla sellaiseen paikkaan, jotta pääsimme laskemaan välineet myötäiseen ja siinä samalla voitaisiin tarkkailla näkyykö kalaparvia penkkojen yli ajettaessa. Pian oli raksit uimassa ja tärpinodotus sai alkaa. Peten ja Maken venekunta näkyi olevan samoilla alueilla meidän kanssa. Se oli hyvä siinä mielessä, että voitaisiin kimpassa haravoida aluetta ja ilmoitella puolin ja toisin, jos jotain mielenkiintoista löytyisi. 

Uisteltiin tunti ja toinenkin, kalaparvet ja lohet loistivat poissaolollaan. No jotain pikkuripellyksiä kaiussa tietysti näkyi ajoittain, mutta ei mitään merkittävämpää. Lohi kuitenkin ottaa varsin usein alueelta, jossa ei saaliskalaa näy, joten ei tässä kirvestä kaivoon kannattanut viskata – lohen otti aina yllättävä. Tuuli puhkui siihen malliin, että uistelu oli mielekästä vain myötäiseen. Eli yksi siivu myötätuuleen ja sitten köröteltiin vastaiseen. Näin alueen sai kammattua hienosti etelä-pohjoissuunassa. Muitakin veneitä oli paikalla kohtuu runsaasti ja sama tyyli näkyi lähes kaikilla olevan. 

Syöttejä vaihdeltiin usein, jotta lohitärppi ei ainakaan jäisi väliin hapansalakoiden vuoksi. Syöttikaloja oli vielä runsaasti jäljellä, kun pari rokulipäivää oli tullut vietettyä ja kaloja oli säästynyt. Peteen ja Makeen oltiin yhteyksissä aika ajoin ja ei heilläkään ollut mitään uutisia. Edellispäivien tuuli oli vissiin taas kerran hajoittanut kalaparvet tai ajanut ne jonnekin muualle. Nahkiaiset olivat sinne kuitenkin löytäneet ja saalispussi paino kasvoi taas kahdella lierolla. 

Lopulta kypsyttiin sahaamaan Kenkää eestaas, varsinkin kun se ei enään ollut nahkiaisvapaa vyöhyke. Ajateltiin mennä käymään Kanjonin luona, josta voisi loppupäivästä lasketella myötäiseen majakan ja Savinin välistä penkkaa kohti. Vettäkin vähän ripsi taivaalta ja ilma oli muutenkin melkoisen vaihteleva. Ehkäpä valoisuuden vaihtelut saisivat lohet syönnille. Tunnin verran uisteltiin kohti etelää, mutta kaloja vaan ei löytynyt. Päivä alkoi jo olla pitkällä. Oli pikapalaverin paikka. Meillä oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa; joko mennään Kanjonille asti ja uistellaan siellä tunti-puolitoista tai nostetaan vehkeet ylös ja ajetaan Kallbådan – Savin penkalle. Jälkimmäisellä vaihtoehdolla saisimme ainakin puoli tuntia enempi kalastusaikaa, koska sieltä olisi reippaasti lyhyempi kotimatka, kuin Kanjonilta. 

Koska Kanjonin aluesta ei ollut mitään kokemuksia koko reissun ajalta ja sieltä ei myöskään ollut tullut saalisilmoituksia, niin järkevimmältä tuntui valita toinen vaihtoehto. Eikun vehkeet ylös ja nokka kohti pohjoista. Vartin ajon jälkeen saavutimme penkan. Pikainen pyörähdys alueella paljasti, että siellä oli isoja kalaparvia. Siis suoraan sanottuna viikon parhaat kalaesiintymät. Pannahinen, näitä on etsitty kolme päivää ja nyt kun ne löytyy, niin uisteluaikaa ei ole juurikaan jäljellä. No tasan ei käy joululahjat, vavat äkkiä vetoon ja reilu tunti tiukkaa kalastusta. 

On kyllä pakko myöntää, että pieni tappiomieliala oli alkanut vaivaamaan ja fiilis oli juuri sellainen, kuin se ei saisi olla: ”Ei täältä mitään kuitenkaan tule” oli lause joka pyöri mielessä, mutta ääneen sitä ei kehdannut sanoa. Ajelimme vielä muutaman kierroksen alueellla ja sitten ehdotin Timpalle, että luovutetaanko suosiolla ja lähdetään mökille? Timpallakaan ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, fiilis oli kuitenkin sellainen, että kaikkemme ollaan tehty, mutta se ei tänään riitä. Reissun viimeinen iltakin oli edessä ja loma läheni uhkaavasti loppua. Ajatus siitä huonon kalantulon lisäksi ei nostanut yhtään fiiliksiä ja päätimme lopettaa kalastuksen siihen. Kamat vaan ylös ja menoksi. Heitimme jäähyväiset Porkkalan lohivesille ja läksimme kohti mökkisaarta. Oli pikkuisen haikea mieli, tämä oli minulle todennäköisesti kauden viimeinen lohireissu merelle. 

Make ja Pete olivat juuri kiinnittymässä laituriin, kun saavuimme perille. Heillä oli päivän saldo myöskin pari nahkiaista, joten ei mennyt m*nat pataan kummaltakaan venekunnalta. Muita tapahtumia ei sitten ollutkaan heillä, kuten ei meilläkään. Mentiin siitä sitten mökille ruokaa tekemään. Antti siellä jo odottelikin, mitähän lie päivän puuhaillut? 

Jääkapista kaiveltiin jäljellejäänet tuoreruoat ja kokkailtiin niistä mainio ateria. Aterian jälkeen Pete ja Antti alkoivat tehdä lähtöä kotiin päin. Kavereilla oli kuulemma jotain toimitettavaa huomenissa ja tänäiltana piti siksi päästä lähtemään. Etteivät vaan olisi karanneet mökin siivouksesta. No ei siinä mitään, tärkeintä on lähteminen. Hyvästeltiin laiturilla ja sovittiin, että lähdetään taas kalaan, kun ehditään. Käden heilautuksen saattelemina Pete nosti veneensä plaaniin ja lähti ajamaan kohti auringonlaskua.   

Meillä oli sitten vain jäljellä iltasauna ja reissun ikävin osuus eli tavaroiden pakkaus ja mökin siivous. Ajatuksena oli päästä suht. hyvissä ajoin huomenna liikenteeseen, kun Makella ja Timpalla oli kuitenkin pitkä kotimatka edessä. Loppuilta menikin kalavehkeiden pesussa ja kuljetuskuntoon laitossa ja muiden romppeiden pakkaamisessa. 

Sunnuntai 

Aamulla rivakasti ylös ja mökkiä siivoamaan. Ei oltu jaksettu tehdä sitä eilen, kun oli niin hyytynyt olo. Homma oli kolmeen pekkaan nopsasti tehty, vaikkei erityisen mieltäylentävää hommaa olekaan. Sitten vaan tavaroiden roudaus laiturille ja sieltä veneeseen. Vaikka ruuat sekä juomat olivat poissa lastista, niin pikkuisen tavaroita sai sovitella, kun se arkkupakastin köllötti veneen etuturkilla. Nahkiaisten pakastamiseen sitä ei oltu varsinaisesti ajateltu, mutta täytti se toimensa siinäkin. Mökillä käytiin vielä katsomassa, ettei mitään unohtunut, palautettiin avain ja lähdettiin liikkeelle. Niin vain se viikko vierähti. 

Ajokeli oli onneksi varsin mukava. Porkkalanselän ylitys sujui kivuttomasti ja pian oltiin taas Porkkalan kaupalla, missä auto odotteli lastia. Tavarat auton uumeniin ja kahville. Kahvittelun jälkeen hyppäsin veneeseen ja lähdin kohti Espoota. Make ja Timppa lähtivät autolla samaan suuntaan. He tulisivat noutamaan minut satamasta ja heittäisivät sitten kotiin. Venematka meni kivasti ja kolmen vartin kruisailun jälkeen olin taas kotisatamassa. Kundit saapuivat pakulla sinne jotakuinkin samaan aikaan. Koppasin viimeiset tavarat veneestä ja tallustelin autolle. Automatka kotiin meni varsin hiljaisissa merkeissä, kaikki oli aika väsyneitä ja juttu ei oikein luistanut. Oli vähän hölmö olo reissun jälkeen. Toisaalta harmitti loman loppuminen, mutta kuitenkin olin tyytyväinen elämän palatessa taas normaaliin uomaansa. Makea ja Timppaa ei kyllä käynyt kateeksi, kun heillä oli vielä pitkä ajomatka edessä.  

Kalareissun pitää aina kuitenkin päättyä, ennenkuin seuraava voi alkaa. Tältä erää lohenuistelukiintiö oli täynnä ja suurempaa kaipuuta en merelle potenut. Tästä jatkamme ensi vuonna - toivottavasti paremmalla menestyksellä. Aika näyttää kuin käy. 

Ile